Tää luopioiden käsittely, mikään mahti ei minua
saisi jonkun höpö höpö uskonnosta hatkat ottanutta
jopa omaa lasta hylkäämästä. Kyllä on aivan uskomatonta. Täysin harhoihin perustuva ja pelkkiä
tyhjiä maailman loppuja enustavat ja vielä niihin
uskovat ovat ilmeisesti niin kovat paineen alla
että on pakko jättää omat aivot nurkkaan ja mennä
virran mukana, mikä on sellainen ihminen joka
ei ui joskus myös vastavirtaan ja kyseenalaista
asioita elämässä, vastauksia vaikka EX-JTeeeet?
Aika sairasta
22
1198
Vastaukset
- Lähimmäinen.
Lue raamattua niin tiedät miksi on näin.
- raamatussa
omien aivojen käyttö? Ja sitä paitsi yhtä monta
on tulkintaa, kun on lukiaa. Maailma on muuttunut
aika lailla sen kirjan ajoista, ja jokainen voi
sieltä saamaansa viisautta "päivittää" tähän
päivään mielensä mukaan. Ei ole yhtä totuutta
ei edes Jehovan todistajien. Jos kaikki ajattelee
samalla lailla niin tuskin silloin ei kukaan
ajattele mitään. - kesä neiti
raamatussa kirjoitti:
omien aivojen käyttö? Ja sitä paitsi yhtä monta
on tulkintaa, kun on lukiaa. Maailma on muuttunut
aika lailla sen kirjan ajoista, ja jokainen voi
sieltä saamaansa viisautta "päivittää" tähän
päivään mielensä mukaan. Ei ole yhtä totuutta
ei edes Jehovan todistajien. Jos kaikki ajattelee
samalla lailla niin tuskin silloin ei kukaan
ajattele mitään.Ei oikeassa raamatusta voi lukea ja tultita tätä jehujen tulkintaa
Ottakaa oikea raamattu ja lukekaa tai menkää kirkkoon kuuntelemaan kun pappi lukee ja selittää raamattua,
Jehovan touhut on aivan huu haata en usko minäkään - am.ha_arets
kesä neiti kirjoitti:
Ei oikeassa raamatusta voi lukea ja tultita tätä jehujen tulkintaa
Ottakaa oikea raamattu ja lukekaa tai menkää kirkkoon kuuntelemaan kun pappi lukee ja selittää raamattua,
Jehovan touhut on aivan huu haata en usko minäkäänSinä voit tuoda haluamasi raamatunkäännöksen niin voimme katsoa siitä läpi kysymyksiä mitkä askarruttavat mieltäsi. Voimme myös käydä parin paikallisen papin luona jos haluat.. voimme esittää heille muutamia kysymyksiä, vaikkapa kolminaisuudesta ja sielun kuolemattomuudesta.
Tähän on nyt turha vetää mitään vuosiluvuista, koska niihin en minäkään löydä vastauksia raamatusta. :) - ja kommentoi jos uskallat
Luepa Raamatusta Jeremia 25:12: "Niiden 70 vuoden kuluttua minä kostan Baabelin kuninkaalle."
Kun sinäkin tiedät, että tuo kosto tapahtui 539 eKr. niin tajuatko että vuosi 607 eKr. ei voikaan olla Jerusalemin viimeisen autioituksen vuosi (Sidkian hallinnon lopussa)? Tajuatko? Kyllä vai ei? Koitatko joskus perustella mielipiteesi tai vastauksesi. Saat aivan uuden lähestymiskulman asioihin kun joudut miettimään miksi sanot sitä mitä sanot.
- sinä että
am.ha_arets kirjoitti:
Sinä voit tuoda haluamasi raamatunkäännöksen niin voimme katsoa siitä läpi kysymyksiä mitkä askarruttavat mieltäsi. Voimme myös käydä parin paikallisen papin luona jos haluat.. voimme esittää heille muutamia kysymyksiä, vaikkapa kolminaisuudesta ja sielun kuolemattomuudesta.
Tähän on nyt turha vetää mitään vuosiluvuista, koska niihin en minäkään löydä vastauksia raamatusta. :)Jehova-lahkon usko on ankkuroitu vuosilukujen varaan. Nyt kun tuo 607-1914 -oppi on osoitettu valheeksi Raamatun avulla, niin teillä jehovilla ei ole mitään asiaa suoltaa eksytysoppianne.
Katsopa mitä Jeesus sanoi oman aikansa fariseusjehovista:
"Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!"
Että näin! - Lähimmäinen.
t-i-u-k-u kirjoitti:
Koitatko joskus perustella mielipiteesi tai vastauksesi. Saat aivan uuden lähestymiskulman asioihin kun joudut miettimään miksi sanot sitä mitä sanot.
Miten Luopioihin pitäisi suhtautua? ja mitä raamattu sanoo tästä asiasta?
1 Tim 4:1 KR 1938
1. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
Room 16:17 KR 1938
7. Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. - Päin vastoin
Lähimmäinen. kirjoitti:
Miten Luopioihin pitäisi suhtautua? ja mitä raamattu sanoo tästä asiasta?
1 Tim 4:1 KR 1938
1. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
Room 16:17 KR 1938
7. Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.Nuo raamatunkohdat sopivat mielestäni siihen, miten Jehovan todistajiin tulisi suhtautua.
Lähimmäinen. kirjoitti:
Miten Luopioihin pitäisi suhtautua? ja mitä raamattu sanoo tästä asiasta?
1 Tim 4:1 KR 1938
1. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
Room 16:17 KR 1938
7. Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.>>noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
Ei taida soveltua edes luopioihin.
>>Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.
Niin, että oppi vuodesta 1914 täytyy mukisematta hyväksyä tai saa potkun persuuksiin. Vaikka sillä opilla ei ole mitään tekemistä raamatun kanssa. Joten vetäydymme pois vartiotorniseurasta.
>>Miten Luopioihin pitäisi suhtautua? ja mitä raamattu sanoo tästä asiasta?
Mitä raamattu sanoo siitä, että jos huomaa jonkin opin olevan selkeästi raamatun vastainen ja sen johdosta saakin lähtöpassit järjestöstä? Löytäisitkö sinä raamatustasi jonkun kohdan joka kertoo kuinka menetellä jos huomaa jonkin opin olevan raamatunvastainen?- fger.
sinä että kirjoitti:
Jehova-lahkon usko on ankkuroitu vuosilukujen varaan. Nyt kun tuo 607-1914 -oppi on osoitettu valheeksi Raamatun avulla, niin teillä jehovilla ei ole mitään asiaa suoltaa eksytysoppianne.
Katsopa mitä Jeesus sanoi oman aikansa fariseusjehovista:
"Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!"
Että näin!>>>Nyt kun tuo 607-1914 -oppi
- soivat
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
Ei taida soveltua edes luopioihin.
>>Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.
Niin, että oppi vuodesta 1914 täytyy mukisematta hyväksyä tai saa potkun persuuksiin. Vaikka sillä opilla ei ole mitään tekemistä raamatun kanssa. Joten vetäydymme pois vartiotorniseurasta.
>>Miten Luopioihin pitäisi suhtautua? ja mitä raamattu sanoo tästä asiasta?
Mitä raamattu sanoo siitä, että jos huomaa jonkin opin olevan selkeästi raamatun vastainen ja sen johdosta saakin lähtöpassit järjestöstä? Löytäisitkö sinä raamatustasi jonkun kohdan joka kertoo kuinka menetellä jos huomaa jonkin opin olevan raamatunvastainen?Ajatella että löysin totuuden. Pienet tiut alkoivat soida päässäni ja sain ilmestyksen.
Joku tiuku sanoi älä seuraa vartiotorniseuraa.
Ei tarjonnut näky tuo muuta, mutta varoitti pahasta. Ei neuvonut tietä elämään, sanoi vain älä usko sitä.
No nyt näkyni kirkastuu. Alkaa jopa kulkuset soida. Hivelee tuuli niitä kera sanojen kesäisten, kuin rakkain. Huomaan opin vastaisen luonteeni, erehtymättömän mieleni tuotteen. Sitä vastustettava on. Elän siis oikein. Niin todisti mieleni, se ainoikeassa olevi. - luvut vieraita on
ja kommentoi jos uskallat kirjoitti:
Luepa Raamatusta Jeremia 25:12: "Niiden 70 vuoden kuluttua minä kostan Baabelin kuninkaalle."
Kun sinäkin tiedät, että tuo kosto tapahtui 539 eKr. niin tajuatko että vuosi 607 eKr. ei voikaan olla Jerusalemin viimeisen autioituksen vuosi (Sidkian hallinnon lopussa)? Tajuatko? Kyllä vai ei?Kato mikä ihmeen sitkeä. Onks se hallinnu joskus. Mää oon sitä mieltä, että sitkeitä riittää läpi elämän ja se on pitkä ainaskii 20.
- Lähimmäinen.
Päin vastoin kirjoitti:
Nuo raamatunkohdat sopivat mielestäni siihen, miten Jehovan todistajiin tulisi suhtautua.
Niinhän voit väittää mutta kun Roomalaiskirje kirjoitettiin niin kristityt olivat vähemmistö ja Juutalaisuus oli valtauskonto, nykyään on aivan samoin JT ovat vähemmistö ja tuo raamatunkohta sopii juuri Luopiohin, siis niihin jotka on erotettu tai he ovat eronneet JT järjestöstä!
soivat kirjoitti:
Ajatella että löysin totuuden. Pienet tiut alkoivat soida päässäni ja sain ilmestyksen.
Joku tiuku sanoi älä seuraa vartiotorniseuraa.
Ei tarjonnut näky tuo muuta, mutta varoitti pahasta. Ei neuvonut tietä elämään, sanoi vain älä usko sitä.
No nyt näkyni kirkastuu. Alkaa jopa kulkuset soida. Hivelee tuuli niitä kera sanojen kesäisten, kuin rakkain. Huomaan opin vastaisen luonteeni, erehtymättömän mieleni tuotteen. Sitä vastustettava on. Elän siis oikein. Niin todisti mieleni, se ainoikeassa olevi.>>Ei tarjonnut näky tuo muuta, mutta varoitti pahasta. Ei neuvonut tietä elämään, sanoi vain älä usko sitä.
Kerronnallisen runoilun myötä voimmekin ihmetellä seuraavaa asiaa:
Oletetaan, että sinulla olisi/on vaimo/mies ja tietäisin satavarmasti hänen pettävän sinua. Sinä et haluaisi kuulla minulta totuutta hänestä jos minulla ei olisi sinulle anettavanani parempaa vaihtoehtoa. Ja vaikka kuulisitkin totuuden, kieltäisit sen ellei sinulla olisi kiikarissa jo uutta puolisoa.
Valheessa eläminen olisi mielestäsi parempi vaihtoehto?
>>Ei tarjonnut näky tuo muuta, mutta varoitti pahasta.
Kuulostaa verrattain kannattavalta diililtä. Elämässä ei ole valmiita paketteja kuinka se tulisi elää ja olla saadakseen siitä optimaalinen elämisen ilo irti.
Elämässä tulisi jokaisen itse tuumia oma tiensä kohti tulevaa, mitä siellä sitten on onkin toinen juttu.
Vartiotorniseuran paketoima elämä kai jollekin sopii. Sekin on oma valinta. Se on helppo valinta koska vartiotorniseuran mallin mukaisessa elämässä ei ole juurikaan ongelmia. He ovat laittaneet pakettiin elämän ja heidän mallisen pelastuksen, olkaa hyvä.- fiipii
Lähimmäinen. kirjoitti:
Miten Luopioihin pitäisi suhtautua? ja mitä raamattu sanoo tästä asiasta?
1 Tim 4:1 KR 1938
1. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
Room 16:17 KR 1938
7. Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.Mestarimme Jeesus on suurin opettajamme. Hän kertoi vertauksen kadonneesta lampaasta ja paimenesta, joka lähti sitä ETSIMÄÄN tuodakseen sen takaisin laumaan.
Mitä Jeesuksen opetus sinulle henkilökontaisesti merkitsee? - veljeksi kutsuttu
voi olla erotettu?
Eikös se ole puliukko,ateisti huoraaja y.m.EI OLE VARMAANKAAN veljeksi kutsuttu.
Eri asia on jos tuo juoppo,huoraaja ateisti luopio väittää olevansa veli/sisko!
SILLOIN SELLAISEN KANSSA ei olla tekemisissä.
Sinä Lähimmäinen luet raamattua,muttet ymmärrä lukemaasi koska järjestö on sokaissut silmäsi. - hehän opettavat
fiipii kirjoitti:
Mestarimme Jeesus on suurin opettajamme. Hän kertoi vertauksen kadonneesta lampaasta ja paimenesta, joka lähti sitä ETSIMÄÄN tuodakseen sen takaisin laumaan.
Mitä Jeesuksen opetus sinulle henkilökontaisesti merkitsee?toisia joku sanoikin älkää tehkö niinkuin minä teen vaan tehkää niinkuin minä opetan . jt eivät välitä kadonneista lampaista . eivätkä he ole laupiaita samarialaisia , jos näkevät ryöstetyn kääntävät päänsä ja kulkevat ohi .
- fger.
veljeksi kutsuttu kirjoitti:
voi olla erotettu?
Eikös se ole puliukko,ateisti huoraaja y.m.EI OLE VARMAANKAAN veljeksi kutsuttu.
Eri asia on jos tuo juoppo,huoraaja ateisti luopio väittää olevansa veli/sisko!
SILLOIN SELLAISEN KANSSA ei olla tekemisissä.
Sinä Lähimmäinen luet raamattua,muttet ymmärrä lukemaasi koska järjestö on sokaissut silmäsi.Että poista paha keskuudestasi, nin hän muuttuu sinulle hyväksi seuraksi. Tämäkö oli pointtisi?
- fger.
fiipii kirjoitti:
Mestarimme Jeesus on suurin opettajamme. Hän kertoi vertauksen kadonneesta lampaasta ja paimenesta, joka lähti sitä ETSIMÄÄN tuodakseen sen takaisin laumaan.
Mitä Jeesuksen opetus sinulle henkilökontaisesti merkitsee?Ei vastentahtoista puskevaa pässiä saa tuotua mihinkään laumaan. Oletko ikinä kokeillut otella täysikokoisen päättäväisen pässin kanssa?
fger. kirjoitti:
Että poista paha keskuudestasi, nin hän muuttuu sinulle hyväksi seuraksi. Tämäkö oli pointtisi?
taitaa vedota raamatunkohtaan johon vedotaan kun erotetaan:"jokainen veljeksi kutsuttu,joka juoppo,herjaaja..." j.n.e.siis aiheesta erotettava,pois seurakunnasta."Älköönkä olko tekemisissä sellaisen kanssa..." "junou"?
Mutta jos joku erotettuna ollessaan ei mainosta itseään enää Jt:na,eikö tilanne ole toinen?
Sanotaanko häntä veljeksikutsutuksi esim.vielä 10 vuoden päästä?
Eipä taideta!
Muistan Jt aikana ajan jolloin tässä oltiin maltillisempia.
Sitten tuli tämä ikuinen tuomitseminen sanoisinko kiristäminen takaisin palaamiseksi.
Olen tässä samoilla jäljillä tuon nimimerkin "veljeksi kutsutun" kanssa.
Itse en menisi tietenkään tuollaisen entisen veljen kanssa kappakkaan istumaan,mutta kyllä hän olisi minulle ihminen jonka kanssa voisin vaihtaa kadulla kuulumisia tai jos hän olisi lihallinen veljeni,kutsuisin kotiini.
Mutta jos hän alkaisi mainostamaan kuinka hän on edelleen kirkkokuntaani kuuluva(jos sellainen minulla olisi)ja häntä on kohdeltu väärin ja kuitenkin olisi synnin harjoittaja,silloin ottaisin uudelleen käyttöön tuon karttamista koskevan säännön.
Nykyinen Jt-käytäntö on liian musta-valkoinen.- siinä on
fger. kirjoitti:
Ei vastentahtoista puskevaa pässiä saa tuotua mihinkään laumaan. Oletko ikinä kokeillut otella täysikokoisen päättäväisen pässin kanssa?
sarvesta kiinni kulkee kiltisti mihin vain . ei tietysti lasten perässä .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2457567IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2394581- 1711805
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)741680- 711174
- 1341142
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61077Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte128966Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy207951- 103914