Erottamisen VIISAUS

TK73

Mihin perustuu se Jt:n käytäntö että erotettuja täytyy karttaa kuin ruttoa. Jopa omat lapset hylätään. Olen yrittänyt lukea tältä palstalta noita perusteluja, mutta minulle on edelleen jäänyt epäselväksi se miksi esim. omaa lasta tulee kartaa jos tämä haluaa jossain vaiheessa jättää Jt:t. Minusta noissa lainatuissa Raamatunkohdissa korostuu selvästi se että erottaminen sinällään on Raamatun mukainen ja myöskin VELJEKSI kutsuttua pahantekijää tuli kartaa, mutta minusta Raamatusta ei mistään löydy perusteita sille, että jos joku on 'menettänyt uskonsa' ja haluaa erota 'SIVISTYNEESTI' niin häntäkin tulisi karttaa.

Jt:t korostavat sitä että Jumalan lait ovat viisaita ja esim. tämä karttamiskäytäntö suojelee seurakuntaa ja auttaa yksilöä palamaan seurakuntaan mahdollisimman pian. Minusta tämä karttamiskäytäntö johtaa täysin toisenlaisiin tuloksiin. Nykyisin seurakunnissa on satoja jotka eivät oikeasti ole enää Jt:tä, mutta 'roikkuvat' mukana koska eivät halua tulla erotetuiksi, eli tämä todellisuudessa edistää ei hengellisten asenteiden leviämistä seurakuntaan.

Yksilö, jota erottamisen jälkeen kohdellaan kuin ilmaa katkeroituu helposti, tämä ei varmasti edistä palaamista seurakuntaan vaan usein hän alkaa vastustamaan sitä. Jos syynä on se että erotetun kanssa ei tule keskustella, koska hän voi saada 'houkuteltua' seurakunassa olevan jättämään seurakunnan niin tämähän vain kertoo siitä että Jt:t ovat Jt:tä, koska heille ei ole kerrottu kaikkea. Jos kyseessä tosiaan on totuus niin perusteluna ei voi käyttää sitä että totuudesta ei voi keskustella, koska se ei kestä kriittistä tarkastelua. Totuus vain hyötyy kriittisestä tarkastelusta eli keskustelut seurakunnasta erotettujen kanssa vain vahvistaisi uskoa, auttaisi näkemään yhä selvemmin miten Totuus kestää kaikki kriittiset väitteet. Eikö Raamatussakin jossain kannusteta siihen että pitäisi varmistua siitä "ovatko asiat näin". Miten kukaan voi pitää asiaa Totuutena jos ei ole valmis tutkimaan asiaa avoimesti ja rehellisesti. Eikö juuri erotetuilta/eronneilta saisi arvokkaita näkemyksiä joiden avulla voisi testata sen onko 'totuus' todella Totuus? Pään pistäminen pensaaseen ja sen hokeminen että meillä on 'totuus' ei muuta tosiasioita mihinkään vaan on pelkästään itsensä 'kusettamista'.

Kartaminen on ennemminkin painostamista palaamaan seurakuntaan ja painostaminen johtaa aina siihen, että joku suostuu tekemään jotakin vain painostuksen takia, ei omasta vapaasta tahdostaan, sydämestään. Haluavatko Jt:t todellakin kerätä jäseniä painostuksella, eikö jäsenet jotka haluavat olla Jt:tä sydämestään olisi paljon halutumpia.

12

815

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aiheeseen

      Itse -järjestöstä eronneena- olen pohtinut samaa asiaa. Seurakuntayhteyksien katkettua olen joutunut etsimään seuraa muualta, ja tottakai seuraa olen saanut mm. samoin ajattelevista. Olenkin pohtinut sitä, että jos minua ei olisi kartettu vaan olisin saanut pitää normaalit vanhat ystävyyssuhteet (tarkoitan normaalit suhteet, en mitään raamatunopetusta) , en todennäköisesti olisi etsinyt hyvinkin krittisesti todistajista ajattelevien ihmisten seuraan. Nyt kun näin olen joutunut tekemään, olen huomannut heidän olevan hyvää seuraa minulle ja lopullinen irtautuminen vt-seurasta on helppoa.

      • vaatima

        käytäntö on pakon vaatima, koska lahko käyttää niin mahdottomia oppeja ja sääntöjä.

        pyramidin mitoilla vahvistetut maailmanlopun vuodet, joiden vuoksi lahkolle tulisi antaa rahat, jotka saadaan kun asunto myydään, joka on syytä tehdä koska loppu on niin pian, ja kuitekin lahkojohto lisää kiinteistö- ja pörssi- ym. varallisuuttaan jatkuvasti.

        Sääntö on Raamatussa, että "ei saa lausua tervetulleeksi". Tämän lahko on muuttanut muotoon "ei saa tervehtiä". tämä on yksi lenkki ketjussa, jolla lahkon historiasta ja opeista puhuminen pyritään estämään. Jos joku pääsee asioista niin perille että eroaa taikka ottaa asiatlahkossa julkisesti puheeksi, erotetaan. Tällöin hänen vaikutuksensa pyritään eliminoimaan estämällä ja tekemällä luvattomaksi hänen kanssaan puhuminen, edes tervehtiminen.

        On arvioitava, että avoimessa vuorovaikutuksessa ei niin voimakkaan otteen jäsenistöönsä niin mahdottomilla opeilla ottava lahko voi omata toimintaedellytyksiä.


      • fger.
        vaatima kirjoitti:

        käytäntö on pakon vaatima, koska lahko käyttää niin mahdottomia oppeja ja sääntöjä.

        pyramidin mitoilla vahvistetut maailmanlopun vuodet, joiden vuoksi lahkolle tulisi antaa rahat, jotka saadaan kun asunto myydään, joka on syytä tehdä koska loppu on niin pian, ja kuitekin lahkojohto lisää kiinteistö- ja pörssi- ym. varallisuuttaan jatkuvasti.

        Sääntö on Raamatussa, että "ei saa lausua tervetulleeksi". Tämän lahko on muuttanut muotoon "ei saa tervehtiä". tämä on yksi lenkki ketjussa, jolla lahkon historiasta ja opeista puhuminen pyritään estämään. Jos joku pääsee asioista niin perille että eroaa taikka ottaa asiatlahkossa julkisesti puheeksi, erotetaan. Tällöin hänen vaikutuksensa pyritään eliminoimaan estämällä ja tekemällä luvattomaksi hänen kanssaan puhuminen, edes tervehtiminen.

        On arvioitava, että avoimessa vuorovaikutuksessa ei niin voimakkaan otteen jäsenistöönsä niin mahdottomilla opeilla ottava lahko voi omata toimintaedellytyksiä.

        >>>joiden vuoksi lahkolle tulisi antaa rahat, jotka saadaan kun asunto myydään,


      • tämä on sinulle
        fger. kirjoitti:

        >>>joiden vuoksi lahkolle tulisi antaa rahat, jotka saadaan kun asunto myydään,

        Kysyn miksi kirjoitat noin. Mielestäni kaksi ensimmäistä kommenttia on ihan asiallisia ja sinä haluat sivuuttaa aiheen vetoamalla ihan epäolennaiseen.


      • fger.
        tämä on sinulle kirjoitti:

        Kysyn miksi kirjoitat noin. Mielestäni kaksi ensimmäistä kommenttia on ihan asiallisia ja sinä haluat sivuuttaa aiheen vetoamalla ihan epäolennaiseen.

        Vastasin vain epäasialliseen viestiin. En minä tuosta ala mitään aloitusta kirjoittamaan.


        Ketään ei ole pyydetty myymään taloaan lahjoittaakseen siitä saatavat tulot seuralle. Pienellä sanallisella kikkailulla kiinteistövälittäjä haluaa antaa sellaisen vaikutelman.



        Muuten, jos ei toivoteta tervetulleeksi, mitä se käytännössä tarkoittaa?

        Onko se kikkailua, jos sanoo "terve" mutta ei "tervetuloa".


      • salaisuus?
        fger. kirjoitti:

        Vastasin vain epäasialliseen viestiin. En minä tuosta ala mitään aloitusta kirjoittamaan.


        Ketään ei ole pyydetty myymään taloaan lahjoittaakseen siitä saatavat tulot seuralle. Pienellä sanallisella kikkailulla kiinteistövälittäjä haluaa antaa sellaisen vaikutelman.



        Muuten, jos ei toivoteta tervetulleeksi, mitä se käytännössä tarkoittaa?

        Onko se kikkailua, jos sanoo "terve" mutta ei "tervetuloa".

        akkamainen JT.


    • Tätä olen itsekin suuresti ihmetellyt, että kun se totuus nyt siellä järjestöllä on (heidän mukaan) niin mistä moinen jänishousukäsky on peräisin, ettei saisi keskustella opista kriittisesti? Olenkin tullut siihen tulokseen etteivät hallintoelimeen kuuluvat herrat itsekään usko oppeihinsa. Muuta järkevää selitystä ei ole, muistaen, että raamatussa nimenomaan kehoitetaan koettelemaan uskonsa.

    • lue Raamatun kohdat

      Määritelmä: Luopumus merkitsee Jumalan palvonnasta ja palveluksesta luopumista tai niiden hylkäämistä, itse asiassa kapinaa Jehova Jumalaa vastaan. Jotkut luopiot väittävät tuntevansa Jumalan ja palvelevansa häntä, mutta hylkäävät hänen Sanassaan esitettyjä opetuksia tai vaatimuksia. Toiset väittävät uskovansa Raamattuun, mutta hylkäävät Jehovan järjestön.



      ***Tulisiko meidän odottaa, että kristillisen seurakunnan keskuudesta nousisi luopioita?***

      1. Tim. 4:1: "Henkeytetty ilmaus sanoo nimenomaan, että myöhempinä ajanjaksoina jotkut luopuvat uskosta, kun he kiinnittävät huomiota eksyttäviin henkeytettyihin ilmauksiin ja demonien opetuksiin."

      2. Tess. 2:3: "Älköön kukaan vietelkö teitä millään tavalla, sillä se [Jehovan päivä] ei tule, ellei luopumus tule ensin ja laittomuuden ihminen ilmesty, tuhon poika."






      ***Joitakin luopioiden tuntomerkkejä:***


      -He yrittävät tehdä toisista seuraajiaan ja aiheuttavat siten lahkolaisjakaumia-

      Apt. 20:30: "Omasta keskuudestanne nousee miehiä, jotka puhuvat vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa."

      2. Piet. 2:1, 3: "Teidänkin keskuudessanne tulee olemaan vääriä opettajia. Juuri nämä tuovat salavihkaa tuhoisia lahkoja ja kieltävät omistajankin, joka heidät osti – –. He tulevat myös ahneudessaan kiskomaan teistä hyötyä väärennetyin sanoin."


      -He saattavat väittää uskovansa Kristukseen, mutta suhtautuvat väheksyen siihen saarnaamis- ja opettamistyöhön, jonka hän antoi seuraajiensa tehtäväksi-

      Luuk. 6:46: "Miksi te kutsutte minua: 'Herra! Herra!', mutta ette tee mitä sanon?"

      Matt. 28:19, 20: "Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät – – ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa."

      Matt. 24:14: "Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille, ja sitten tulee loppu."


      -He saattavat väittää palvelevansa Jumalaa, mutta hylkäävät hänen edustajansa, hänen näkyvän järjestönsä-

      Juud. 8, 11: "Nämäkin, jotka antautuvat unien valtaan, saastuttavat – – lihan ja hylkäävät herrauden ja herjaavat kunniakkaita. Voi heitä, sillä he – – ovat tuhoutuneet Korahin kapinalliseen puheeseen!"

      4. Moos. 16:1–3, 11, 19–21: "Korah – – nousi – – sekä Israelin pojista kaksisataaviisikymmentä miestä, kansankokouksen johtomiehiä – –. He siis kokoontuivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja sanoivat heille: 'Jo riittää teidän puoleltanne, sillä koko kansankokous on pyhä, he kaikki, ja Jehova on heidän keskellään. Miksi te siis korotatte itsenne Jehovan seurakunnan yläpuolelle?' – – [Mooses sanoi:] 'Sinä ja koko kansankokouksesi, joka kokoontuu, olette Jehovaa vastaan. Mutta mikä Aaron on, niin että nurisette häntä vastaan?’ Kun Korah sai koko kansankokouksen kokoontumaan heitä vastaan kohtaamisteltan sisäänkäynnin luo, niin Jehovan kirkkaus näyttäytyi koko kansankokoukselle. Jehova puhui nyt Moosekselle ja Aaronille sanoen: ’Erottautukaa tämän kansankokouksen keskuudesta, jotta minä hetkessä hävittäisin sen perin pohjin.' "


      -He eivät ainoastaan hylkää tosi uskoa, vaan myös 'pieksevät' sitten entisiä tovereitaan käyttäen julkista arvostelua ja muita menetelmiä heidän työnsä estämiseksi; sellaiset luopiot yrittävät repiä alas, eivät rakentaa-

      Matt. 24:45–51: "Kuka oikeastaan on se uskollinen ja ymmärtäväinen orja, jonka hänen isäntänsä on asettanut huolehtimaan palvelusväestään, antamaan heille heidän ruokansa oikeaan aikaan? – – Mutta jos tuo paha orja joskus sanoisi sydämessään: ’Isäntäni viipyy’ ja rupeaisi pieksemään orjatovereitaan ja söisi ja joisi piintyneiden juoppojen kanssa, niin tuon orjan isäntä tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei tiedä, ja rankaisee häntä mitä ankarimmin ja määrää hänelle hänen osansa ulkokullattujen joukkoon."


      2. Tim. 2:16–18: "Vältä tyhjiä puheita, jotka loukkaavat sitä, mikä on pyhää, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa, ja heidän sanansa leviää kuin kuolio. Näitä ovat Hymenaios ja Filetos, jotka ovat poikenneet totuudesta sanoessaan, että ylösnousemus on jo tapahtunut, ja he mullistavat muutamien uskon."




      ***Voisivatko uskolliset kristityt toivottaa luopiot tervetulleiksi seuraansa, joko henkilökohtaisesti tai lukemalla heidän kirjallisuuttaan?***

      2. Joh. 9, 10: "Kenelläkään, joka tunkeutuu edelle eikä pysy Kristuksen opetuksessa, ei ole Jumalaa. – – Jos joku tulee luoksenne eikä tuo tätä opetusta, niin älkää koskaan ottako häntä vastaan kotiinne tai sanoko hänelle tervehdystä."

      Room. 16:17, 18: "Minä kehotan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka aiheuttavat jakaumia ja antavat kompastumisen aiheita vastoin sitä opetusta, jonka te olette oppineet, ja karttamaan heitä. – – lipevin sanoin ja mairittelevin puhein he viettelevät vilpittömien sydämet."




      ***Koituisiko siitä mitään vakavaa vahinkoa, että tyydyttäisi uteliaisuutensa luopioitten ajatusten suhteen?***

      Sananl. 11:9: "Suullaan saattaa luopio lähimmäisensä turmioon."

      Jes. 32:6: "Mieletön itse puhuu pelkkää mielettömyyttä, ja hänen sydämensäkin menettelee vahingollisesti toimiakseen luopumuksessa ja puhuakseen Jehovaa vastaan mitä sattuu, antaakseen nälkäisen sielun kulkea tyhjänä, ja janoisenkin hän antaa kulkea vailla juomaa." (Vrt. Jes. 65:13, 14.)




      ***Kuinka vakavaa luopumus on?***

      2. Piet. 2:1: "Juuri nämä tuovat salavihkaa tuhoisia lahkoja ja kieltävät omistajankin, joka heidät osti, ja tuottavat siten itselleen pikaisen tuhon."
      Job 13:16: "Kukaan luopio ei tule hänen [Jumalan] eteensä."

      Hepr. 6:4–6: "Mahdotonta on niitä, jotka on kerta kaikkiaan valistettu ja jotka ovat maistaneet taivaallista ilmaista lahjaa ja tulleet pyhästä hengestä osallisiksi ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan asiainjärjestelmän voimia, mutta jotka ovat luopuneet, elvyttää jälleen katumukseen, koska he itse panevat Jumalan Pojan uudelleen paaluun ja saattavat hänet julkisen häpeän alaiseksi." rs

      • Nythän vain on niin että Jehovan todistajat ovat varsin myöhäinen tuhoisa lahko.

        Sen syntyjuuret ovat Raamatuntutkijoissa,jonka alku on myöskin varsin myöhäinen,mutta ei niin tuhoisa kuin nämä Jt:t.
        Kuoleehan vuosittain useita ihmisiä turhan takia vartiotornin alttarilla kieltäytymällä ottamalla vastaan elinsiirtoa,nimeltä verensiirto.
        Vielä 50-luvulla "totuuden valoa" oli kieltäytyä rokotuksista.Ja,ruumiita tuli järjestön alttarille.
        Heidän kuluneella 70-vuotis taipaleella on näitä "uhreja" useita tuhansia ellei kymmeniä tuhansia.
        Jos tuollainen määrä ihmisiä kuolis kerralla,yhtenä päivänä,olis se maailmanluokan uutinen.Mutta nyt "tiputtamalla" silloin tällöin ei se ylitä edes MTV3:n uutiskynnystä.

        He myöskin epäkristillisellä tavalla hajoittavat perheitä,aiheittavat ahdistuneisuus sairauksia ja muuta omituista järjestön/vartiotorniopetuksen takia.
        Onneksi se tapahtuu näiden heidän omien epäjumaliensa vuoksi ei Jeesuksen.
        Jeesus on nimittäin Toisen Auttajan Pyhän Hengen avulla,jatkuvasti pitämässä näppinsä erossa moisesta saastutuksesta.
        Siksi Jt:t kavahtavat vastaantulijaa joka sanoo:"oletko ottanut yksin sydämeesi Jeesuksen".
        Jt:t laitta jalat alleen kun ei kestä YKSIN JEESUSTA.Viimeeksi tänään näin sen kun yks tuttu Jt jakeli lappusiaan.Hän oli kun olisi nähnyt aaveen kun näki minut.En ehtinyt sanoa mitään Jeesuksesta kun hän oli jo toisellapuolella toria.

        Heidän totuutensa on raamattua sovellettuna järjestörekvisiittaan.

        Toisekseen he itse ovat luopuneet apostolisesta uskosta joka perustui Jeesukseen eikä mihinkään Jehovaan/Jahveen tai edes JHVH:n


      • TK73

        Tämä pitkä copy paste teksi oli tarkoitettu nähdäkseni pelkästään Jt:lle. Minusta siinä yritettiin rakentaa keppihevosta ja pelotetta, jota voidaan käyttää verukkeena kun ei haluta tutkia asioita rehellisesti. Otetaan esimerkki, Olet seurakunnan kokouksessa ja toinen Jt tulee sanomaan sinulle että hän ei enää pysty uskomaan siihen että Jt:llä olisi totuus. Uteliaisuus saa sinut välittömästi, puoli vahingossa kysymymään häneltä, että miksi hän on alkanut ajattelemaan niin. Epäilijä vastaa että hän on tutkinut muutaman kuukauden ajan paljon aineistoa vedenpaisumuksesta ja hän ei voi enää uskoa siihen että maanpäällä olisi ollut n. 4500 vuotta sitten maailmanlaajuinen vedenpaisumus. Nyt terve uteliaisuus ei saakkaan sinua enää kysymymään, että mitä sellaista tietoa hän on löytänyt jonka takia hän on tullut kyseiseen johtopäätökseen. Ei vaan sinussa herää pelko, näet hänessä tulevan luopion jos pian ei tehdä jotain, alat välittömästi miettimään millä saisit hänet pysymään seurakunnassa. Sinua ei pätkääkään kiinosta todellinen Totuus tuosta vedenpaisumuskysymyksestä vaan sinua kiinostaa uskon säilyttäminen, niin hänen kuin omasikin. Tunnistatko itsesi kyseisestä esimerkistä?


        Sinun lainaukset olivat niin pitkiä että en nyt kerkiä niitä kaikkia kommentoimaan, mutta yleiskommentina noihin Raamatun jakeisiin voisin todeta sen että niillä ei ole pienintäkään todistusaineistoa sen puolesta että ne todella 'puhuisivat' Jt:stä. Näitä jakeita voi pitää omanaan mikä tahansa uskonnollinen järjestö josta eroaa jäseniä.


        Tätä oli kuitenkin aivan pakko kommentoida:
        >>>-He saattavat väittää palvelevansa Jumalaa, mutta hylkäävät hänen edustajansa, hänen näkyvän järjestönsä>Matt. 28:19, 20: "Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät – – ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa."

        Matt. 24:14: "Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille, ja sitten tulee loppu."


    • kadonnut lammas

      hyvä paimen jätti lauman ja lähti etsimään yhtä kadonnutta lammasta ja etsi niin kauan kunnes löysi sen . hän kantoi sen takaisin laumaan ja ilotsi . samoin on taivaassa suurempi ilo yhdestä kadonneesta joka löytyy kuin tuhannesta jotka ei ole olleetkaan kadoksissa . jt lahkossa toimitaan just päin vastoin .

      • Vartiotorniseurassa isketään vähintäin puolivuotta järjestökirjallisuudella päähän ja odotetaan puoli vuotta,mykkäkoulua pitäen et:"paas kattoen ku äijän tai naisen käy."
        Jeesuksen kuvaus "isästä" oli:"pannaan saman tien pidot pystyyn",eikä vasta joskus kun oot kontannu edessäni tarpeeksi.
        No,yksi puolustus Jt:lle.
        Tämä heidän menettelytapansa ei ole heidän keksimänsä vaan juontaa Karthagosta ajalta noin 200 y.a.a.
        Siellä suuren vainon aallon jälkeen monet luopuivat ja kielsivät(kenet?)Jeesuksen.Ei Jehovaa tai muuta sellaista.
        Kun vainon aalto loppui,monet halusivat seurakuntaan takaisin.Silloin keksittiin ensimmäisen kerran "puolen vuoden karanteeni."
        Haluttiin varmistaa olivatko he tosissaan vai Rooman "agentteja".
        Alkuseurakunnassa tälläistä puolen vuoden karanteenia ei ollut,Kristuksen opetuksen mukaisesti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      253
      8118
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      269
      5318
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1835
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      76
      1760
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      187
      1308
    6. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      76
      1271
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1157
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      214
      1020
    9. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      131
      1007
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      955
    Aihe