Ei ole epäilystäkään siitä, että Saatana haluaisi nähdä Jehovan todistajien 'luopuvan uskosta'
Miten välttää 'uskosta luopuminen'?
"Me olemme nähneet että yksi luopumuksen perussyistä on tuhoisasta epäilemisestä aiheutuva uskon puute ja että 'epäilemiseksi' käännetty sana voi merkitä myös 'eron tekemistä, ratkaisemista'. Luopio ratkaisee itse, mikä on oikein ja mikä on väärin, mikä on "hyvää ja pahaa" hengellisen ravinnon ollessa kysymyksessä. Hänestä tulee julkea.
Vrt. 1. Moos. 2:17; 3:1–7.
(1. Moos. 2:17) "17 Mutta hyvän ja pahan tiedon puusta, siitä sinä et saa syödä, sillä sinä päivänä, jona syöt siitä, sinä kuolemalla kuolet."
(1.Moos. 3:1–7) "1 Mutta käärme osoittautui varovaisimmaksi kaikista kedon villieläimistä, jotka Jehova Jumala oli tehnyt. Niinpä se alkoi sanoa naiselle: "Onko tosiaan niin, että Jumala on sanonut: te ette saa syödä jokaisesta puutarhan puusta?" 2 Tähän nainen sanoi käärmeelle: "Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmää. 3 Mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä puutarhaa, Jumala on sanonut: 'Ette saa syödä siitä ettekä saa koskea siihen, ettette kuolisi.' " 4 Tähän käärme sanoi naiselle: "Ette suinkaan kuole. 5 Sillä Jumala tietää, että juuri sinä päivänä, jona te syötte siitä, teidän silmänne todella avautuvat ja te tulette varmasti olemaan niin kuin Jumala, niin että tiedätte hyvän ja pahan."
6 Nainen näki nyt, että puussa oli hyvää ravintoa ja että silmät kaipasivat sitä, niin, puu oli haluttava katsella. Siksi hän otti sen hedelmää ja söi sitä. Jälkeenpäin hän antoi myös miehelleen, kun tämä oli hänen kanssaan, ja hänkin söi sitä. 7 Silloin molempien silmät avautuivat ja he tajusivat olevansa alasti. Niinpä he ompelivat viikunanlehtiä yhteen ja tekivät itselleen lanneverhot."
Välttääkseen siis uskosta luopumisen kristityn pitäisi varoa uskon puutetta, "meidät helposti kietovaa syntiä", ja 'juosta kestävänä eteemme asetettu kilpajuoksu'. (Hepr. 12:1; 3:12, 19) Paavali antaa meille seuraavan neuvon: "Koetelkaa jatkuvasti, oletteko uskossa, tarkistakaa jatkuvasti, mitä itse olette." (2. Kor. 13:5) Paavali ei kehota meitä epäilemään "uskoa", vaan tutkimaan itseämme sen selville saamiseksi, elämmekö me uskon mukaan vai emme. Sellaisen rehellisen itsetutkistelun pitäisi täyttää meidät vaatimattomuudella ja nöyryydellä ja suojella meitä siten luopion riippumattomuuden hengeltä ja julkeudelta.
Välttääksemme uskosta luopumisen meidän täytyy myös varoa kiittämättömyyttä. Meidän tulisi olla kiitollisia siitä runsaasta hengellisestä ravinnosta, jota me saamme "uskollisen ja ymmärtäväisen orjan" kautta. (Matt. 24:45) Tämä ei merkitse sitä, ettei meidän tulisi vakuuttautua asioista edistyessämme. Me voimme tässä suhteessa oppia Berean juutalaisilta kaksitahoisen läksyn. Ollakseen varmoja asioista he "tutkivat huolellisesti päivittäin Raamatun kirjoituksista, olivatko nämä asiat niin", mutta he olivat myös 'jalomielisiä', koska "he ottivat [Paavalin ja Silaan heille saarnaaman] sanan vastaan erittäin alttiisti". – Apt. 17:11.
Tällainen arvostava alttius oppimiseen auttaa meitä kehittämään rakkautta ja hankkimaan täsmällistä tietoa täyden havaintokyvyn ohella. Nämä kristilliset ominaisuudet puolestaan aikanaan auttavat meitä erottamaan tärkeät asiat vähemmän tärkeistä. Onko jokin kohta, jota emme oikein ymmärrä, todella tärkeä? Vaikuttaako se niihin todella tärkeisiin asioihin, jotka olemme oppineet "orja"-luokan avulla? Kannattaako meidän sen takia kompastuttaa itsemme ja ehkä toiset? Estääkö se meitä kantamasta kristillistä hedelmää?
Paavali neuvoo meitä: "Sitä rukoilen jatkuvasti, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi täsmällisen tiedon ja täyden havaintokyvyn ohella, jotta varmistautuisitte tärkeämmistä asioista, niin että Kristuksen päivään saakka olisitte virheettömiä ettekä kompastuttaisi toisia ja olisitte täynnä vanhurskauden hedelmää, joka tulee Jeesuksen Kristuksen kautta, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi." – Fil. 1:9–11.
Koska meitä on varoitettu siitä, että "jotkut luopuvat uskosta", meidän tulisi olla valmiit "ryhtymään ankaraan taisteluun sen uskon puolesta, joka on kerran kaikiksi ajoiksi pyhille annettu". (1. Tim. 4:1; Juud. 3) Mutta on tehtävä ero Pietarin 2. kirjeen 2. luvussa mainittujen rauhaa häiritsevien luopioitten ja niiden kristittyjen välillä, jotka tulevat heikoiksi uskossa ja joilla on epäilyksiä täsmällisen tiedon puuttumisen vuoksi. Juudas tekee tämän eron. Sen jälkeen kun hän on varoittanut "nurisijoista, jotka valittavat" ja jotka "ihailevat persoonallisuuksia", sekä "pilkkaajista", jotka "aiheuttavat jakautumisia", hän sanoo: "Pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa, samalla kun odotatte Herramme Jeesuksen Kristuksen armoa ikuinen elämä silmämääränä. Osoittakaa myös jatkuvasti armoa muutamille, joilla on epäilyksiä; pelastakaa heidät sieppaamalla heidät tulesta." – Juud. 16–23.
Sellaisille epäilijöille tulee siis osoittaa, että he ovat vaarassa palaa tuhoisien epäilystensä vuoksi. Heidän kristittyjen veljiensä, erityisesti vanhinten, tulisi pyrkiä auttamaan heitä sieppaamalla heidät mikäli suinkin mahdollista "tulesta", joka voisi tuhota heidät hengellisesti. Niiden vuoksi, jotka kieltäytyvät ottamasta vastaan sellaista kärsivällistä, rakkaudellista apua ja jotka todella "luopuvat uskosta", meidän ei pitäisi olla asiattoman häiriintyneitä. Me sanomme apostoli Johanneksen kanssa: "He lähtivät meistä, mutta he eivät olleet meidän kaltaisiamme, sillä jos he olisivat olleet meidän kaltaisiamme, he olisivat pysyneet meidän kanssamme." – 1. Joh. 2:19.
Ei ole epäilystäkään siitä, että Saatana haluaisi nähdä meidän kaikkien 'luopuvan uskosta'. Niinpä Pietari neuvoo meitä:
"Asennoitukaa häntä vastaan vahvoina uskossa, tietäen että samoja kärsimyksiä läpäistään koko veljesseurassanne maailmassa. Mutta hetkisen kärsittyänne kaiken ansaitsemattoman hyvyyden Jumala, joka on kutsunut teidät ikuiseen kirkkauteensa Kristuksen yhteydessä, saattaa itse päätökseen valmennuksenne, hän tekee teidät lujiksi, hän tekee teidät vahvoiksi."
– 1. Piet. 5:8–10.
Niiden hengelliseen Israeliin kuuluvien, jotka on kutsuttu hallitsemaan Kristuksen kanssa "ikuisessa kirkkaudessa", täytyy pysyä uskollisina "koetuksen hetkellä", jos he haluavat, 'ettei kukaan ottaisi heidän kruunuaan'. – 2. Tim. 2:10; Ilm. 3:10, 11.
Heidän toverinsa, "suuren joukon" jäsenet, ymmärtävät, että heidänkin täytyy pysyä "vahvoina uskossa", jos he haluavat 'tulla siitä suuresta ahdistuksesta'. (Ilm. 7:9, 10, 14) Sekä ne kristityt, joilla on taivaallinen toivo, että heidän toverinsa, joiden toivona on elää ikuisesti ennallistetussa paratiisissa maan päällä, ovat päättäneet jatkaa uskollisesti "tämän valtakunnan hyvän uutisen" saarnaamista. (Matt. 24:14) Erinomainen kasvu monissa osissa maailmaa aina tähän vuoteen 1980 asti on heille todiste siitä, että Jehovan siunaus lepää hänen järjestönsä yllä ja että työtä on yhä tehtävänä. He noudattavat sen vuoksi Paavalin neuvoa: "Älkäämme siis luopuko hyvän tekemisestä, sillä aikanaan me tulemme niittämään, ellemme lopen väsy." – Gal. 6:8, 9.
Kun näemme "viimeisiä päiviä" varten esitettyjen ennustusten täyttyvän silmiemme edessä, meillä on luja luottamus siihen, että "suuri ahdistus" ja Jumalan vanhurskaan uuden järjestyksen sarastus ovat aivan ovilla. Ne suurenmoiset siunaukset, jotka ovat aivan edessämme joko taivaassa tai maallisessa paratiisissa, antavat meille "voimakasta rohkaisua" pysyäksemme "vahvoina uskossa" loppuun saakka ja "tarttuaksemme eteemme asetettuun toivoon". – Hepr. 6:17–19.
"Mutta te, rakkaat, rakentamalla itseänne pyhimmän uskonne perustalle ja rukoillen pyhän hengen avulla pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa, samalla kun odotatte Herramme Jeesuksen Kristuksen armoa ikuinen elämä silmämääränä." – Juud. 20, 21."
Vartiotorni julkaisu
Minulla ei ole enää epäilystäkään siitä
6
630
Vastaukset
Vartiotorniseuran oppien hylkäämisellä ja uskostaan luopumisella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Kun raamatussa puhutaan luopumuksesta niin sillä tarkoitetaan luopumista jumalasta ja koko Sanasta. Siellä ei yhdessäkään kohdassa kerrota, että jostain järjestöstä lähtemisellä olisi mitään tekemistä uskostansa luopumisen kanssa.
Se on suurin virhe, minkä vartiotorniseura voi vain tehdä. Rinnastaa itsensä Jeesuksen tai Jumalan vertaiseksi ja tuomita järjestönsä jättäneet luopioiksi tai luopuneiksi uskostaan. Sen kaltaisesta tuomaroinnista puhutaan myöskin raamatusta ja onneksemme raamatun mukaan tuomitsijat saavat samalla mitalla millä he mittaavat. Ja ne mittakauhat lasketaan vähintäänkin gallonoissa.- noin
No jos kerran lähtee jostain uskonnosta niin eikös se tarkoita siihen liittyvän uskon hylkäämistä? Eli jos uskoo johonkin niin sitten pysyy kyydissä? Ja jos ei usko niin sitten lähtee ja sillä hyvä. Kaikilla kerhoilla on sääntönsä ja jos ei säännöt miellytä niin tietysti pitää poistua siitä kerhosta. Ja tosta Sanasta vielä: kyllähän siellä kai aika tarkasti sanotaan, mitä seurauksia seurakunnan ulkopuolelle menemisestä on. Olkoon sen nimitys sitten vaikka järjestö, Seura tai mikä muu tahansa.
- nimenomaan
noin kirjoitti:
No jos kerran lähtee jostain uskonnosta niin eikös se tarkoita siihen liittyvän uskon hylkäämistä? Eli jos uskoo johonkin niin sitten pysyy kyydissä? Ja jos ei usko niin sitten lähtee ja sillä hyvä. Kaikilla kerhoilla on sääntönsä ja jos ei säännöt miellytä niin tietysti pitää poistua siitä kerhosta. Ja tosta Sanasta vielä: kyllähän siellä kai aika tarkasti sanotaan, mitä seurauksia seurakunnan ulkopuolelle menemisestä on. Olkoon sen nimitys sitten vaikka järjestö, Seura tai mikä muu tahansa.
haluaa että ihmiset pysyis jehovantodistajien tyyppisissä harhaopeissa.
- .............
nimenomaan kirjoitti:
haluaa että ihmiset pysyis jehovantodistajien tyyppisissä harhaopeissa.
niin haluaa....
noin kirjoitti:
No jos kerran lähtee jostain uskonnosta niin eikös se tarkoita siihen liittyvän uskon hylkäämistä? Eli jos uskoo johonkin niin sitten pysyy kyydissä? Ja jos ei usko niin sitten lähtee ja sillä hyvä. Kaikilla kerhoilla on sääntönsä ja jos ei säännöt miellytä niin tietysti pitää poistua siitä kerhosta. Ja tosta Sanasta vielä: kyllähän siellä kai aika tarkasti sanotaan, mitä seurauksia seurakunnan ulkopuolelle menemisestä on. Olkoon sen nimitys sitten vaikka järjestö, Seura tai mikä muu tahansa.
Seurakunta ei ole järjestö
Seurakunta ei ole kirkko
Näiden ulkopuolelle meneminen ei ratkaise seurakuntaan kuulumistasi. Näiden opitkin saat aivan hyvin hylätä, sillä "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois." Lähde puhtaalta pöydältä, vain Jeesuksen usko pelastaa.
Seurakunta on mm.
- Jeesuksen nimeen kastetut (Apt.2:38-42)
- Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyt,
- Kutsutut ja pyhät,
- Jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä (1Kor.1:2)
- Kristuksen ruumis (Ef.1:22,23)
- Uusi Jerusalem (Ilm.21:2)
- Karitsan morsian (Ilm.21:9)
- ensimmäinen
Luuletko, että olet ainoa uskovainen joka noin sanoo omasta uskostaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2568728IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2965974- 1761935
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)761820- 1901392
- 781344
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61237Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?621233Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy2191063- 1091061