Miten löydän itseni ?

touhua-itse olen jo 46v.enkä ole löytäny itseäni enkä taatusti löydäkkään! Toivottavasti sinä löydät itsesi!

Katso peiliin.

ehkä siihen menee koko elämä?
ehkä tärkeintä ei ole löytäminen vaan se etsiminen?
pikku pala kerrallaan oppii itsestään jotain, mutta ei ehkä kaikkea koskaan...

Siellähän se on päässäsi ja ympärilläsi koko ajan. Se millainen olet ja miten toimita juuri nyt, kertoo kyllä sinulle mikä olet. Turha sitä on muutalta hakea ja kaivata. Uskalla vain katsoa rehellisesti, niin siinä se on. Ei aina niin kaunista katseltavaa, mutta et sinä mitään/jotain muuta ole.

Onko itsensä löytäminen = onnen löytäminen? Oli miten oli, se vie koko ihmisiän jos sekään riittää. Näin mä ajattelen.

Mitä parempi ihminen, sitä enemmän hyvää hän löytää muissa ihmisissä.

että olisit olemassa? vai miten siis?

Mietin samaa juuri.. Olen tottunut muíden seuraaja ja hukannut itseni matkalla..

Ihmeellistä kyllä, psykoterapia auttaa itsetuntemukseen ja itsetuntoon: terapia kasvattaa molempia. MInä kävin itse pitkän kognitiivisen psykoterapian ja löysin itseni. Ei ole sen jälkeen enää vaivannut tuollaiset kysymykset.

Minusta oli jotenkin tutun kuulosta, että joku muukin on huomannut hukanneensa itsensä matkalla. Minulle varmaankin kävi siten, että en suonut itselleni riittävästä aikaa miettiä itseäni ja ympäröivää maailmaa. Säpsähdin tähän hetkeen, kun huomasin keskustelun lomassa, että olin aivan jauhot suussa kun mietin vastausta minulle tärkeistä asioista.

Jos todella haluat löytää itsesi, niin pyydä kuvauttamaan pääsi. Minuutesi on aivokemiaa ja sähköisiä impulsseja,eikä mitään muuta.

kukaan ei ole antanut neuvoja...
-pohdiskele, miksi teet mitäkin, mitkä ovat motiivisi
-pyri siihen että olosi tuntuu aidolta, puhu sydämestäsi aina, älä aivoilla
-tee luovia juttuja, luovuuden ei välttämättä tarvitse aina olla piirtämistä, laulamista tai tanssia, minusta se on kaikkea mitä tekee sydämestään, tunteistaan, mielestään ja mielikuvituksestaan, eli käytä vain kaikkia aisteja ja puolia itsessäsi tekemiseen
-kysele muilta millainen olet (he eivät sitä luultavasti tiedä mitä sisimmässäsi olet mutta näkevät egosi ja sekin helpottaa sinua matkassasi itsetuntemukseen)

löydät onnen ja ilon kun löydät iotsesi,mutta aluksi voit löytää myös paljon tuskaa ja puolia itsestäsi joista et pidä (mitä voi olla vaikea kohdata)
Mutta älä huoli, egosta tulee kaikki negatiiviselta tuntuva :) Parasta olisi päsätä egosta eroon
Olen 19 ja sanoisin että tunnen itseni aika hyvin mutta tuntuu että on paljon jossakin sielun syövereissä tietoa ja aarteita ja ominaisuuksia mitä en tunne... mutta aikaa opetella!

Lopeta tuo pikkuporvarillinen olemassolofilosofia (tai Esa Saarisen turistifilosofia) ja
siirry vaikkapa filosofia-palstalle suomi24:ssa.Lupaan "aivopestä" siellä jokaisen yksilön.

Ihminen on aivopesty jo lapsuudessaan, maasta ja kulttuurista riippumatta, ja siksi hän on unohtanut itsensä. Vastaus on hyvin yksinkertainen, mutta ihminen aivan sekaisin. Jos purat tuon sekavuuden omalla kohdallasi, niin löydät samalla itsesi. Toimiva kirja siihen työhön täällä: www.alkuajatus.org

Ja muista, mihinkään ei kannata uskoa, ei edes että tämä kirja auttaa, sillä voinhan valehdella...

Tiedän, että saat (ja olet jo saanut) vastaukseksi lässytyksiä, joilla ei ole mitään tekemistä reaali-elämän ja "itsensä löytämisen" kanssa. Mutta ainoa oikea vastaus kysymykseesi tässä vaiheessa on:
Itseään ei voi hukata. Se on mahdotonta. Et siis voi löytää sellaista, mikä ei ole kadoksissa.

Olet mikä olet. Jos tällä hetkellä olet neurootikko, foobikko, hämmennyksissä tai mitä tahansa, niin silloin sinä OLET se. Et voi paeta sitä mihinkään "etsin itseäni" hölynpölyyn.

Mutta, jos oikeasti haluat päästä hämmennyksestäsi (neurooseistasi, fobioistasi jne.) sinun on ensin NÄHTÄVÄ NE. Ja nähtävä ne TOTUUDELLISESTI. Ilman kuvitelmia, ilman hölynpölyjä. Mene peilin eteen, katso itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Älä yritä puolustella, toivoa, haaveilla, selitellä mitään, katso vain itseäsi juuri niin heikkona tai minä tahansa, mitä oikeasti juuri nyt olet. Ja HYVÄKSY totuus. Jos siis olet "eksyksissä", peloissasi, kaunainen, itsekäs, katkera, ujo, homo, hetero, harhainen, mitä vain, se on totuus sinusta juuri NYT. Niele se. Tunne se luissasi ja ytimissäsi, koska se on SE MIKÄ ON. Eli totuus sinusta.

Tuo on lähtökohta. Ilman täydellistä totuuden kohtaamista nykyisestä itsestäsi, ei ole mitään toivoa päästä eteen päin. Se on ensimmäinen askel. Jos se masentaa, kauhistuttaa, pelottaa tai jotain, niin silloin se toimii. Mitä totuudellisempi kykenet olemaan, sitä parempi.

Seuravaa askel on sitten luottaa siihen, että tästä eteen päin jaksat ja uskallat kohdata elämän juuri sellaisena kuin se sinun kohdallasi tarjoutuu kohdattavaksi. Ja usko tai älä, jos teet tuon eka askeleen täysin vilpittömästi, niin jaksat ja kykenet kohtamaan melkein mitä vain. Totuudella on sellainen voima, se on energiaa.

Kolmas askel on sitten oman psyyken penkominen siinä mielessä, että näet missä ja miten se on muodostunut sellaiseksi kuin se nyt sinussa ilmenee...

Neljännessä rakennat minäsi uudelleen: vahvaksi, myönteiseksi, luottavaksi, uteliaaksi, onnelliseksi...

Viidennessä asetat ne tavoitteet joihin halua elämäsi suuntautuvan. Tulet saavuttamaan jokaisen.

jne, jne, jne,

Todellinen itsensä etsiminen ja sen oivaltaminen eli _kuka oikeasti olet_ tulee sitten vasta paljon paljon myöhemmin. Sitten kun sen aika tulee, olet saava kysymykseesi vastauksen, joka on niin yllättävä, ettet olisi sitä koskaan osannut odottaa.

Usko minua. Se on noin. Olen tuon kaiken kokenut ja läpikäynyt ja oikeasti tiedän kuka olen. Olen tiennyt jo vuosia. Ja se todellinen "minä" ei ole mitään freudilaista bullshittia.

Itsensä löytäminen? Se on vaikeaakin vaikeampi tehtävä. Itse kävin läpi muutamia raskaita kokemuksia ja vuosia kestäneen prosessin, jonka seurauksena aloin tiedostaa omia heikkouksiani ja vahvuuksiani entistä paremmin. Lopulta aloin miettiä, mikä merkitys omalla olemassaolollani muka oli millekään. Olin masentunut. Tajusin, että voisin päättää kaiken milloin haluan. Mieleeni nousi kysymys - mitä jos se ei päätykään? Silloin löysin itseni, koska tajusin että tämä elämä on minua varten, ei ketään muuta. Se on jollain mystisellä tavalla kietoutunut minuun, sanan "minä" syvimmässä merkityksessä. Elämä on kuin elokuvaa, ja sinä olet katsojan roolissa. Se mitä elokuvassa tapahtuu, ei ole sinun valittavissasi. Kuitenkin joudut katsomaan kaiken. Miksi? - sitä en tiedä, mutta luulen että siihen on jokin syy. Omat ajatukseni eivät todellisuudessa kuulu minulle, mutta samoin kuin kaikki muukin "elokuvassa", myös ne kuuluvat oleellisena osana juoneen.

Joskus täytyy etsiä lähempää, joskus etsiminen voi viedä päiviä, kuukausia ja vuosia. Itse en ole löytäny. Mutta uskon, että se löytää mut, Kun tilanne on semmonen.

Jos itsetunto ei ole kasvanut lapsuuden ja nuoruuden aikana kotona, niin valitettavasti se ei välttämättä kasva muuten kuin psykoterapiassa. Itsensä löytäminen on siis mahdollista aikuisellakin iällä. Yksin se ei onnistu vaan siihen tarvitaan luotettavan aikuisen tukea - sitä jota vanhemmat voivat antaa lapsena ja psykoterapeutti aikuisena.

Terapiassa voi siis löytää itsensä, jos ei ole viimeistään aikuisena löytänyt.

Onnellisuus tulee myötämielisyydestä ja omasta hyvin voinnista, eiköhän se kohtalo kutsu, ehkäpä siun pitää vain oppia kuuntelemaan. =)

Ensin pitää löytää se numero 1.

Sitten opiskella työ ja talous.

Minulle vapaus on tärkeintä, velkaisena siihen ei pysty. Onneksi olen velaton ja pieni kassakin koossa. Tulojen mukaan sitä on elettävä mitä verojen jälkeen jää eli budjetti.

Ja tavata kivoja, fiksuja ihmisiä, eli kunnon seura. Oisko se sitä sosiaalisuutta,onhan se.

Kun saa tehdä sitä mitä haluaa.

Maslow se taisi hahmottaa nämä kuviot.