Eräs suomen kieliopin aukkopaikka on verbien käytön kuvailussa. Hesari käyttää seuraavassa aivan oikein jotain imperfektin näköistä verbimuotoa, mutta se ei ole imperfekti:
"Tähän mennessä kolme ihmistä on tarttunut tilaisuuteen matkustaa runsaaksi viikoksi avaruusasemalle kosmonauttien seurassa. Neljäs, japanilaisliikemies Daisuke Enomoto, lähtee matkaan syyskuussa. Avaruuskävelyille heillä ei kuitenkaan ole ollut asiaa. "Tämä OLI seuraava looginen askel."
Mistä verbimuodosta on kyse tuossa "oli"-muodossa? Suomen kielen kieliopit eivät ole tuota vielä huomanneet.
Suomen kielen imperfekti
8
479
Vastaukset
- Vesiklasi
Sanan "oli" tilalle kuuluu kaksinkertainen imperfekti eli konditionaalimuoto "olisi". Sen avulla aikamuodot muuttuvat samanarvoisiksi.
Höpinät konditionaalista kaksinkertaisena imperfektinä ja aikamuodot samanarvoistavana olisivat kai sopivia mätäkuun juttuja. Mätäkuu taisikin juuri alkaa.
- Vesiklasi
Yucca kirjoitti:
Höpinät konditionaalista kaksinkertaisena imperfektinä ja aikamuodot samanarvoistavana olisivat kai sopivia mätäkuun juttuja. Mätäkuu taisikin juuri alkaa.
Ilmeisesti käsite "kaksinkertainen imperfekti", vaikka sitä ei kielioppi sellaisenaan tunnekaan, ylittää roimasti käsityskykysi. Kuitenkin jokainen, joka pystyy hahmottamaan kielen sisältämät aika-arvot, ymmärtää tämän poikkitieteellisen ilmauksen. Vaikka se lienee kohdallasi aivan turhaa, mainitsen kuitenkin mm. germaanisten kielten sisältävän vastaavan aikamääreen.
Kaikkien kohdalla kielen analysointi ei onneksi lopu Setälään. - mites näin
Vesiklasi kirjoitti:
Ilmeisesti käsite "kaksinkertainen imperfekti", vaikka sitä ei kielioppi sellaisenaan tunnekaan, ylittää roimasti käsityskykysi. Kuitenkin jokainen, joka pystyy hahmottamaan kielen sisältämät aika-arvot, ymmärtää tämän poikkitieteellisen ilmauksen. Vaikka se lienee kohdallasi aivan turhaa, mainitsen kuitenkin mm. germaanisten kielten sisältävän vastaavan aikamääreen.
Kaikkien kohdalla kielen analysointi ei onneksi lopu Setälään.Oijoi kun pimahdit. Miksi sitä suomen kieleen pitäisi muista kielistä tuoda aikamuotoja, joita suomessa ei ole. Jos saksassa on, niin ei kai sitä ole suomen kieleen pykätä!
- Kielipolliisi
mites näin kirjoitti:
Oijoi kun pimahdit. Miksi sitä suomen kieleen pitäisi muista kielistä tuoda aikamuotoja, joita suomessa ei ole. Jos saksassa on, niin ei kai sitä ole suomen kieleen pykätä!
Kieliopit suomen kieleen on tuotu ulkomailta. Suomen kielessä on vaikka mitä juttuja, joita kielioppeihin ei ole kirjattu. Suomen kielestä ei ole laadittu vielä yhtään kunnon kielioppia julkiseen jakeluun.
- Kyseliäs
Entä mikäs aikamuoto on kyseessä, kun huoltoaseman baaritiskillä neitonen kysyy asiakkaalta jotta "tuliko pullaa?"...
Tai vaikka rautakaupassa myyjä kysyy jotta "tuliko teille mitä?"....
???- kyse siitä,
kun suomenkielestä puuttuu subjunktiivi?
- Subjunktiivihan se siinä
kyse siitä, kirjoitti:
kun suomenkielestä puuttuu subjunktiivi?
Subjunktiivi tekee tuloaan suomen kieleen ja orastavat subjunktiivimuodot näyttävät imperfektiltä.
Alkakaahan päivittämään kielioppejanne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011001
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54918Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61810Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa142751- 65685
- 78541
- 39508
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86507- 40506
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel97493