http://www.koti.phnet.fi/elohim/MiksiArmoTorjutaan1
Ensinnäkin käsitys omasta tieteellisyydestä ja viisaudesta on syy, miksi monet kääntävät selkänsä Jumalalle ja kristilliselle uskolle. Sillä tosiasia on, että nykymaailma pitää tiukasti kiinni objektiivisuudestaan ja on omaksunut luonnontieteellisen näkemyksen. Eli jokainen haluaa uskoa, että hän on raitis ja järkevä, että hänen näkemyksensä on puolueeton, intohimoton ja tosiasioihin perustuva. Kukaan ei ainakaan halua myöntää, että hän on mikään uskonnollinen fanaatikko tai esim. fundamentalisti (monet niputtavat yhteen kaiken uskonnollisuuden ja myös Islamin tähän joukkoon), jota nimitystä jotkut lehdet ja toimittajat mielellään käyttävät. Lisäksi samassa yhteydessä mainitaan yleensä kehitysoppi, eli asia, jolla ehkä eniten perustellaan kielteisyyttä Jumalaa ja uskoa kohtaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
nyt on se, että jumalista ei ole näkynyt ikinä vilaustakaan. Niputa niin paljon kuin haluat, eipä se asiaa miksikään muuta eikä jumalia saa ilmestymään.
On muuten mukavaa olla älykäs ateisti: ei ole tarvetta kumarrella tyhjiä eikä liittyä mihinkään ääriryhmään. Ei myöskään ole tarvetta julistaa palstoilla, joille asia ei millään tavalla kuulu. Se, että sinä vaihdat tuon turauksesi otsikon palstan mukaiseksi, ei oikeuta sinua massapostaamaan. Hyi.
Älykkyys ja viisaus eivät ole sama asia, joten älä sekoita niitä vain, jotta kirjoitus mahtuisi jollain tavalla palstan aihepiiriin. Mutta annettakoon anteeksi, kun tuo blogin kirjoitus ei ollut ihan sellaista tuubaa, mihin tällaisista kirjoituksista yleensä linkitetään, vaikkakin sen idealismi ja väitteet saivatkin aikaan epämukavan tuntemuksen.