Rakkaat ystävät, tämä tarinani käsittelee sodomiaa. Jos olette herkkiä, älkää lukeko sitä. Mutta näin käy niille, jotka Jumalalle selkänsä kääntävät. Siunausta!
'Nahka-Albert'
Albert syntyi Turun lähellä 70-luvulla perheensä nuorimpana kolmesta veljestä. Isä ajoi työkseen bussia, ja äiti pesi perheen pyykkiä, laittoi ruokaa. Tuiki tavallinen perhe siis, joka asusteli pienessä kerrostalokolmiossa. Raskas työ piti Jumalaan uskovat vanhemmat kovilla, mutta nämä nielivät kovan elämänsä Jumalan siunauksena, ja muistivat käydä kirkossa säännöllisesti. Pojat kulkivat tietysti mukana. Albert oli kaunis ja sorea-ääninen poika. Seurakunnan pappi myös huomasi lahjakkaan nuoren pojan, ja kaavaili tälle jo varhain pappisuraa. Rippileirillä pappi ottikin Albertin siipiensä suojaan, ja opetti Albertille iltaisin rukouksia, joita ei muille leiriläisille opetettu. Veljiensä rakkauden keskellä kasvanut Albert olikin hyvä oppilas, ja sisäisti pian kaiken mitä papilla oli annettavanaan. Yhteiset rukoushetket jatkuivat myös leirin jälkeen, ja Albert suunnitteli pappisuraa oikein toden teolla. Niinpä lukiosta päästyään Albert lähti opiskelemaan teologiaa Helsinkiin. Ystävät ja sukulaiset ja elämää ja viisautta opettanut rippipappi jäivät kotikulmille.
Helsingissä Albert kuitenkin sai pian huonoja ystäviä, jotka opettivat Albertin juomaan ja röökaamaan. Eikö aikaakaan kun juhlintaan jo liittyivät saatanallisen musiikin kuuntelu ja kohta myös huumeet. Näin Saatana oli saanut otteensa Albertista. Pian Albertia alkoi lähennellä uuteen Saatananpalvoja-huumeidenkäyttäjä ystäväpiiriin kuuluva Göran, joka tunnustautui huumeiden vaikutuksen alaisena sodomiitiksi. Saatana valtasi Albertin huumeiden ja hevimusiikin sekoittaman mielen, ja pian nuoret miehet suutelivat irstaasti toisiaan. Eikä illanvietto suinkaan jäänyt tähän. Aamulla hapan maku suussaan Albert suuntasi häpeää tuntien kotiinsa, mutta jo illalla rietas Raamatunvastainen himo valtasi Albertin jälleen. Kristitystä perheestä olevana Albert kuitenkin kuuli vielä Jumalan kutsun, eikä vastannut Göranin tekstiviesteihin, joissa luvattiin sanoinkuvaamattomia nautintoja huumeiden kera. Albert oli kuitenkin heikko, ja jo seuraavana aamuna hän haki syntistä luettavaa läheisestä punaovisesta liikkeestä. Albert onanoi katsellen miesvartaloita jotka olivat kietoutuneet sykkivään painiin, ja tunsi syntisiä ajatuksia Göranista. Albert oli antautunut Saatanalle. Saatanallinen keksintö, puhelin, avasi nyt tien suoraan kadotukseen, ja tekstiviestit sinkoilivat molempiin suuntiin.
Nyt Jumala päätti varoittaa Albertia. Albert ja Göran olivat sopineet tapaavansa tutussa pubissa, ja niinpä Albert saapui paikalle sovittuna aikana. Paikalle tullessaan Albert havaitsi sodomiittiopettajaystävänsä odottelevan häntä jo, mutta paikalla oli myös kaljuiksi ajeltujen nuorten huligaanien joukko vihreissä takeissaan. Nämä pilkkasivat Görania tämän vaatteista ja olemuksesta. Albert jäykistyi kauhusta ja saattoi vain katsella miten pulipäät kivittivät ja pieksivät Göranin. Jumala oli antanut ensimmäisen varoituksen siitä, miten homostelijoille käy. Albert pakeni kotiinsa kauhuissaan. Mutta liha oli heikko ja pian Albert etsi uusia piirejä internetin, tuon Saatanan välineen, kautta. Viikon päästä Albert jo viihtyi nettiystäviensä kanssa nahkavaatteissa, joita heidän kuului pitää. Kävi kuitenkin niin, että Jumala antoi nyt toisen varoituksen. Albertin serkku Bertil, oli myös opiskelemassa Helsingissä. Bertil sattui näkemään Albertin nahkaan pukeutuneena ystävineen, ollessaan itse matkalla tissibaariin. Bertil soitti heti kotiinsa, ja kertoi miten rietasta elämää serkku nykyisin vietti. Eipä aikaakaan, kun kotikulmilla kauhisteltiin Albertin heränneitä taipumuksia, ja Albertista alettiin puhumaan Nahka-Albertina.
Mutta Albertin syntinen elämä jatkui. Lihan iloissa rypevä Albert roikkui milloin kahleissa, milloin ruoski ystäviään Jumalattomien orgioissa. Viini ja eritteet virtasivat. Ja nyt armollinen ja kärsivällinen Jumala oli lopultakin saanut tarpeekseen. Albertin oli aika valita tai katua. Albert saisi tehdä vapaan valinnan ikuisen kadotuksen ja iankaikkisen elämän välillä. Kävi niin että joku oli nähnyt Albertin ystävineen huumeostoksilla. Heistä tehtiin poliisitutkinta ja HuumeSatanistihomoryhmä joutuivat kaikki kuulusteltaviksi. Albert ei kuitenkaan katunut, vaan kiisti syyllisyytensä. Ja kuulustelujen kolmantena päivänä tapahtui niin, että muut väittivät Albertin olevan joukon johtaja, ja syypää kaikkeen. Albert määrättiin vankilaan 6 vuodeksi, 6 kuukaudeksi ja 6 viikoksi. Itkuinen albert joutui pian siis kärsimään teoistaan ja siitä, että ei ollut ajoissa kuunnellut Jumalan varoituksia. Mutta Albert saisi vielä yhden opetuksen. Sellikavereina oli kaksi bodattua kriminaaliateisti veljestä, Mats ja Hans. Nämä tekivät Albertista itselleen morsiamen, jota raiskasivat mielin määrin vartijoiden puuttumatta. Albert tästä alkoi lopultakin katumaan ja teki viimeinkin vankilapastorin avustuksella parannuksen. Vapauduttuaan Albert palasi kotiinsa nöyränä ja aloitti tekemään työtä syrjäytyneiden nuorten parissa. Kesäleireillä parantunut Albert opetti pojille Herran sanaa ja kaiken kokemastaan.'
Tämä olkoon nyt toistaiseksi viimeinen opettavainen tarina Jumalan todellisista kasvoista. Herätkää veljet, vielä voitte pelastaa itsenne iänkaikkiselta elämältä.
Mutta mitä olette mieltä? Kehtaisinko lähettää tarinani Vartiotorni- ja Herätkää-lehtiin? Tahtoisin niin levittää Jumalan ilosanomaa kaikille uskoville, ja toki myös ei uskoville.
Opettavainen tarina V
25
1263
Vastaukset
- ongelma!
Sinulla on patoutumia, pakkomielteitä ja itseltäsi kieltämiäsi haaveita, joita yrität peitellä jeesusteluun ja muka-paheksuntaan. Yritä selvittää itsellesi seksuaalinen suuntautumisesi ja jos se ei sovi lahkollesi, jätä lahko. Elät paljon paremmin ilman uskonnollista painostusta.
- Jumalassa pelastus?
Sinä ystäväiseni, joka omaat huonon sisälukutaidon, olet se ongelmainen tässä. Mutta muista että Jumalan rakkaus voi kohdata sinutkin. Jumalan armoa sinullekin ongelmainen veljeni. Jumala armahtaa tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, joka päivä ja koko ajan. Jos et usko, katso vaikka uutisia ja lue niitä lehdistä.
- peri(n)uskoton
Jumalassa pelastus? kirjoitti:
Sinä ystäväiseni, joka omaat huonon sisälukutaidon, olet se ongelmainen tässä. Mutta muista että Jumalan rakkaus voi kohdata sinutkin. Jumalan armoa sinullekin ongelmainen veljeni. Jumala armahtaa tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, joka päivä ja koko ajan. Jos et usko, katso vaikka uutisia ja lue niitä lehdistä.
ei pelasta ketään yhtään miltään.
Aloittajan tarinat kertovat enemmän hänen omista ongelmistaan kuin hän ehkä itsekään tajuaa:D
Tuo "Jumalan armo" asuu vain sinun pääkopassasi.
Mitä sieltä lehdistä muka pitäisi lukea? Sarjakuvatko siitä armosta kertovat? - kuuluu
Jumalassa pelastus? kirjoitti:
Sinä ystäväiseni, joka omaat huonon sisälukutaidon, olet se ongelmainen tässä. Mutta muista että Jumalan rakkaus voi kohdata sinutkin. Jumalan armoa sinullekin ongelmainen veljeni. Jumala armahtaa tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, joka päivä ja koko ajan. Jos et usko, katso vaikka uutisia ja lue niitä lehdistä.
se, että osataan nähdä sekä yksittäiset virkkeet, tekstikokonaisuus että teksti suhteessa ympäröivään maailmaan.
Uskovaisilta tämä taito yleensä puuttuu aivan täysin. Silmät onkin parasta pitää puoliummessa, jottei esimerkiksi Raamattu ala näyttää naurettavalta.
Jumalaa muuten ei ole olemassa. Tämä on aivan selvä asia, jos vain pitää silmänsä auki, aivonsa toiminnassa ja lukee vaikkapa lehtiä.
- gfhghfgh
Sillä tämä oli tähänasti ehkä paras!
Jatkossa kokeile lisätä tarinoihin muutaman kerran sana 'syntiviekas' ja joku maininta tulikivijärvestäkin kävisi. - Azazil
"Tämä olkoon nyt toistaiseksi viimeinen opettavainen tarina Jumalan todellisista kasvoista. Herätkää veljet, vielä voitte pelastaa itsenne iänkaikkiselta elämältä."
Siis pelastus iänkaikkiselta elämältä! Ei Kiitos!
Mielekkäämpää on elää iänkaikkisesti pakanana.
ps. vartiotornista en osaa sanoa mitään - *tyrsk*
Ehdottomasti nämä opettavaiset tarinat pitää saada laajempaan jakeluun. Paa menemään vaan. Ja mielellään näitä saisi kyllä tulla lisää, koska meillä on vielä paljon oppimista Jumalan todellisesta luonteesta.
Tässä tarinassa ilahdutti erityisesti tapa, jolla Albertin vankilatuomion pituus kerrottiin: 6 vuotta, 6 kuukautta ja 6 viikkoa. Ateistinen tapa ilmaista tuo aika olisi tietenkin 6 vuotta, 7 kuukautta ja 2 viikkoa, mutta siinä Jumalan armollisen ja oikeudenmukaisen toiminnan suunnitelmallisuus ei olisi näkynyt.- Tristar
hyvin sanottu. Tahdomme lisää! Loppukaneetti oli kuitenkin tähän astisista paras;
"Tämä olkoon nyt toistaiseksi viimeinen opettavainen tarina Jumalan todellisista kasvoista. Herätkää veljet, vielä voitte pelastaa itsenne iänkaikkiselta elämältä. "
Toivon kovin pelastuvani iankaikkiselta elämältä. Kyllä tämä yksi kierros riittää.
Ja hyvä tietää että vaikka homostella ei saa, niin tissibaarissa käyminen on ok. Aisiis... mutta onko siellä niitä huoraaja-saaran esikuvia töissä? Jos vielä tarinoit, toivoisin että ottaisit kantaa myös tissibaarien asiakaskuntaan!
*** - Tässä mietin vaan...
Tristar kirjoitti:
hyvin sanottu. Tahdomme lisää! Loppukaneetti oli kuitenkin tähän astisista paras;
"Tämä olkoon nyt toistaiseksi viimeinen opettavainen tarina Jumalan todellisista kasvoista. Herätkää veljet, vielä voitte pelastaa itsenne iänkaikkiselta elämältä. "
Toivon kovin pelastuvani iankaikkiselta elämältä. Kyllä tämä yksi kierros riittää.
Ja hyvä tietää että vaikka homostella ei saa, niin tissibaarissa käyminen on ok. Aisiis... mutta onko siellä niitä huoraaja-saaran esikuvia töissä? Jos vielä tarinoit, toivoisin että ottaisit kantaa myös tissibaarien asiakaskuntaan!
***...että ottaakohan joku näitä tämän hepun/typyn (kumpi lie)juttuja kovin totisesti kirjoitettuna? aika parodiaa nuo minusta ovat. naurut kyllä irronnut :D
- Tristar
Tässä mietin vaan... kirjoitti:
...että ottaakohan joku näitä tämän hepun/typyn (kumpi lie)juttuja kovin totisesti kirjoitettuna? aika parodiaa nuo minusta ovat. naurut kyllä irronnut :D
joku ottaa. Aloin tämän tarinan kohdalla vasta tosin miettimään että ottaako kirjoittaja itse? En ole enää ihan varma. Jos ovat vitsinä kirjoitettuja, perhana että ovat hyviä!
*** - mitenkähän on :D
Tristar kirjoitti:
joku ottaa. Aloin tämän tarinan kohdalla vasta tosin miettimään että ottaako kirjoittaja itse? En ole enää ihan varma. Jos ovat vitsinä kirjoitettuja, perhana että ovat hyviä!
***''Herätkää veljet, vielä voitte pelastaa itsenne iänkaikkiselta elämältä. ''
onkohan tuo tahallaan nuin laitettu, mun kielioppi vääntää tuosta aika kieron lauseen =D =D, etenkin huomioiden noiden juttujen.. öö.. tuota, sävyn.
Eeeeeii... :( Nää oli niin hauskoja :D
- Jumalassa pelastus?
Rakas ystävä, minäkin joudun välillä lomailemaan. Katsotaan jos Jumala inspiroisi minua loman jälkeen lisää kertomaan ihmeellisestä armostaan.
- työajalla näitä?
Jumalassa pelastus? kirjoitti:
Rakas ystävä, minäkin joudun välillä lomailemaan. Katsotaan jos Jumala inspiroisi minua loman jälkeen lisää kertomaan ihmeellisestä armostaan.
Sehän on varastamista työnanatajalta ja SYNTIÄ.
Tarkennan heti: minä olen sairaslomalla. :)
- päätellen
sinä et ole varma jumalan olemassaolosta tai ainakaan hänen mahdollisuuksistaan pelastaa ateisteja.
Siitä tietenkin olet varma, että SINÄ pelastut. - toimii!
Ei tuo voi millään olla edes paatuneimman hihhulin kirjoittamaa tekstiä. Jollakulla on nyt kieli poskessa. Omassaan siis.
- Rausku
Nuo kertomukset ovat ihan luksuskamaa :)
Ja pelottavan lähellä sitä, millaisia ajatusrakennelmia epätoivoisten ihmisten päässä oikeasti kehittyy huonon itsetunnon yhdistyessä aivopesuun. - LOLLO
että tällä palstalla jollain lanttu leikkaa. : )
- yhä
varmempi ettei tämä JuPe usko jumalaan ollenkaan :D Nuo tarinat enemmänkin pilkkaavat kristinurkoa ja sen jumalaa kuin tekevät mitään muuta (paitsi naurattavat) :D
- pilkkua
Tekstiviestiominaisuudet saatiin suomen matkapuhelimiin vasta vuonna 1994. On ollut aika saatanallinen matkapuhelin jos on jo 70-80 luvuilla tekstiviestit sinkoilleet ;)
- yksinpuheluani
pilkkua kirjoitti:
Tekstiviestiominaisuudet saatiin suomen matkapuhelimiin vasta vuonna 1994. On ollut aika saatanallinen matkapuhelin jos on jo 70-80 luvuilla tekstiviestit sinkoilleet ;)
Tuli tuossa sellainen ajatus, kun näissä tarinoissa aina kärsivällinen jumala lopulta suuttuu syntiseen, niin eihän jumala oikeasti sitten ehdi mitään muuta ollakaan, kuin helevetin vihainen. Maailmassa on kuitenkin niin älyttömästi näitä syntisäkkejä.
Vai onko sittenkin niin että jokaiselle ihmiselle on ihan oma jumala? ;)
Voin myydä omani halvalla! Lähtöhinta 50€ ikuisesta elämästä taivaassani. Tarjouksia otetaan vastaan, minimi korotus on 5€ ;)
Käytetyllä tuotteella ei ole palautusoikeutta. Pidätän myös kaikki oikeudet taivaani olosuhteiden muutoksiin, sen kopiointiin ja levitykseen. - Jumalassa pelastus?
pilkkua kirjoitti:
Tekstiviestiominaisuudet saatiin suomen matkapuhelimiin vasta vuonna 1994. On ollut aika saatanallinen matkapuhelin jos on jo 70-80 luvuilla tekstiviestit sinkoilleet ;)
Viilaaja ystäväni,
Pahoittelut tuosta tekstiviestivirheestä. Sovitaanko että Albert syntyi 1979, ja lähti opiskelemaan vasta 25 vuotiaana, niin sitten tarinan logiikka ja kulku on aukoton totuus ja kertomus samalla Jumalan armosta joka uhkaa pelastaa meidät kaikki syntiset. Meidät kaikki siis.
Mukavaa päivänjatkoa. - kademieli
Ei menny monta päivää ei.
- siinä
kademieli kirjoitti:
Ei menny monta päivää ei.
taas asiallinen kommentti! Katsos joillakin ihmisillä voi olla jopa muuta elämää, kuin suomi 24:n keskustelut! Oletko kuullut tällaisesta? Aika ihmeelliseltä se voi kuulostaa sinusta, mutta minäkään en täällä roiku joka helevetin päivä sössöttämässä jotain paskaa "uskonvihollisilleni".
Oli aluksi tarkoitus vastata asiallisesti, mutta mitäs näistä.
- Simo
stoori ;)
Lensikö mällit kirjoittaessasi? Taisi olla omaakin kokemusta takana?
Mutta ihan hauska provo, jos olit tosissasi niin on maailmakuvasi melkoisen kieroutunut, tukahtuneen kaappihomon sellainen...yh
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6062456Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4131965Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H231830Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641468JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191446- 651339
- 1221194
Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka22980Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16958Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66853