Pelkäätkö lisääntyvän avaruusromun määrää?

Avaruusromu on Maata avaruudessa kiertävää ihmisen aikaansaamaa romua. Se on miehitettyjen avaruusalusten päästämiä roskia ja jätteitä, astronauteilta kadonneita työkaluja, maalihitusia ynnä muita pieniä ja vähän suurempiakin kappaleita kuten rikkinäisiä satelliitteja ja kantorakettien vaiheita, jotka ovat vaaraksi satelliiteille ja miehitetyille avaruusasemille niiden suuren törmäysnopeuden vuoksi.

Esimerkiksi NASAlla on käytössään avaruusromun valvomiseen tarkoitettu tutka- ja kaukoputkiverkosto. Sillä voidaan havaita karkeasti ottaen kaikki metriä pienemmät kappaleet geosynkroniselta radalta ja yli 20 cm:n kappaleet 200 kilometrin korkeudesta. Yhdysvaltain ilmapuolustukseen kuuluvan NORADin valvonnan alla olevia kohteita on noin 100 000 kappaletta. Myös ESA valvoo avaruusromua, osin Sodankylästä käsin. Törmäyksiä luotaimiin ja satelliitteihin tapahtuu kuitenkin melko harvoin, koska kiertoradalla on paljon tilaa. Ihmisen aiheuttaman romun lisäksi avaruusaluksiin törmää mikrometeoriitteja. Törmäysten vaarallisuus johtuu siitä, että tyypillinen törmäysnopeus on 11 km/s.

Matalien kiertoratojen mikrometeoriitti- ja avaruusromutörmäyksistä on saatu tarkinta tietoa NASAn LDEF-satelliitista. Se oli kiertoradalla maalitauluna 68 kk ja tuotiin takaisin Sukkulalla. Myös ESAn Eureca-alus ja Hubblen aurinkopanelit on tuotu maahan avaruussukkulalla ja niiden osumia on analysoitu. Suomalainen DEBIE-laite mittaa ESAn PROBA-satelliitilla tällaisia törmäyksiä.

On arveltu että geosynkronisella radalla avaruusromu voi pysyä joitain kymmeniä tuhansia vuosia ja alemmalla ns. sää- ja vakoilusatelliittien kiertoradoilla muutamia vuosia ilmakehän jarruttavan vaikutuksen vuoksi. Alle 200 km korkuiset kiertoradat eivät ole pysyviä, toiminta-aika niillä on vain kuukausia.

Romun palaminen ilmakehässämme muistuttaa melko paljon meteorin tuloa ilmakehään, joskin tapahtuma voi olla värikkäämpi koska satelliiteissa käytetään eksoottisempiakin metalleja, jotka palavat erivärisillä liekeillä. Tunnettu tapaus on Neuvostoliiton ydinkäyttöisen vakoilusatelliitin putoaminen Kanadaan 70-luvulla. NASAn Skylab-avaruusasema putosi 1970-luvulla Australiaan. Tuorein tapaus avaruusromusta oli Mir-avaruusaseman alasajo Tyyneen valtamereen.
4524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...niin vastaan, että en pelkää. Tuskin sitä romua minun päälleni putoaa, joten en huolehdi, kiitos kysymästä.

Kokonaan eri asia on, pitäisikö niiden olla huolissaan, joiden vastuulla romun valvominen on.
Tuohon en tiedä vastausta, ja tuskin tietävät nekään, jotka romuja pitävä silmällä. 100 tuhatta kappaletta on aikamoinen määrä valvottavaksi, varsinkaan kun niille ei maasta käsin juuri mitään voi tehdä, jos ne joutuvat törmäyskurssille satelliitin tai avaruusaluksen tai -aseman kanssa.

Uskoisin kuitenkin, että riskit on kartoiettu aika tarkkaan. ISS:sää olisi kai turha rakentaa, jos odotettavissa olisi, että se ennen pitkää vaurioituu korjauskelvottomaksi tai putoaa kiertoradalta avaruusromuun törmäyksen seurauksena.

Nykyään kai turhan romun syntymistä yritetään välttää, mutta kaipa siinä on käynyt vähän samalla tavalla kuin Mt.Everestilläkin - aikaisemmin jätettyjä jätteitä riittää. Eikä siivoaminen kiertoradalla ole sen helpompaa kuin Himalajallakaan. Vainajia ei kaiketi kuitenkaan kiertoradalta löydy, toisin kuin Everestiltä ;-)

Mikrometeoriitit toki ovat asia erikseen. Niitä ei voi välttää, ja nopeuden vuoksi väistäminenkin on mahdotonta.
Muistaakseni MIR:issäkin oli lukuisia niiden tekemiä reikiä.

Äänestä

mutta tuskin mun elämää.Sitten kun ihmiskunta on tuhonnut itsensä,niin siellä ne vielä pyörivät ympärillä ja sen ajatteleminen lämmittää kylmiä syysiltoja.

Äänestä

Itse romun takia ei kannata olla huolissaan, jos ne syöksyisikin kiertodalta ilmakehään, niin ne palaisi poroksi ennen maahan osumista. Eli ei sitä romua päähän tipu.

Se mistä voi olla hiukan huolissaan on se, että kiertoradalla on useita vanhoja satelliitteja, etenkin vakoilusatelliitteja, joissa on plutoniumia ydinparistossa. Plutonium on aika ikävää ainetta ja jos sitä sisältävä satelliitti tulee ilmakehään ja levittää moskan taivaalle niin kyllä sillä jotain vaikutusta on vaikka aineen määrä onkin suht pieni.

Äänestä

ilta tupikilla kattelene taivaalle niin alkaa pelottaan niin vituSti että tulee jokin kalikka ottaan. Miten tästä pääsee irti, ettei tarvi jännittää koko ajan ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


maxpep kirjoitti:

Avaruusromu on Maata avaruudessa kiertävää ihmisen aikaansaamaa romua. Se on miehitettyjen avaruusalusten päästämiä roskia ja jätteitä, astronauteilta kadonneita työkaluja, maalihitusia ynnä muita pieniä ja vähän suurempiakin kappaleita kuten rikkinäisiä satelliitteja ja kantorakettien vaiheita, jotka ovat vaaraksi satelliiteille ja miehitetyille avaruusasemille niiden suuren törmäysnopeuden vuoksi.

Esimerkiksi NASAlla on käytössään avaruusromun valvomiseen tarkoitettu tutka- ja kaukoputkiverkosto. Sillä voidaan havaita karkeasti ottaen kaikki metriä pienemmät kappaleet geosynkroniselta radalta ja yli 20 cm:n kappaleet 200 kilometrin korkeudesta. Yhdysvaltain ilmapuolustukseen kuuluvan NORADin valvonnan alla olevia kohteita on noin 100 000 kappaletta. Myös ESA valvoo avaruusromua, osin Sodankylästä käsin. Törmäyksiä luotaimiin ja satelliitteihin tapahtuu kuitenkin melko harvoin, koska kiertoradalla on paljon tilaa. Ihmisen aiheuttaman romun lisäksi avaruusaluksiin törmää mikrometeoriitteja. Törmäysten vaarallisuus johtuu siitä, että tyypillinen törmäysnopeus on 11 km/s.

Matalien kiertoratojen mikrometeoriitti- ja avaruusromutörmäyksistä on saatu tarkinta tietoa NASAn LDEF-satelliitista. Se oli kiertoradalla maalitauluna 68 kk ja tuotiin takaisin Sukkulalla. Myös ESAn Eureca-alus ja Hubblen aurinkopanelit on tuotu maahan avaruussukkulalla ja niiden osumia on analysoitu. Suomalainen DEBIE-laite mittaa ESAn PROBA-satelliitilla tällaisia törmäyksiä.

On arveltu että geosynkronisella radalla avaruusromu voi pysyä joitain kymmeniä tuhansia vuosia ja alemmalla ns. sää- ja vakoilusatelliittien kiertoradoilla muutamia vuosia ilmakehän jarruttavan vaikutuksen vuoksi. Alle 200 km korkuiset kiertoradat eivät ole pysyviä, toiminta-aika niillä on vain kuukausia.

Romun palaminen ilmakehässämme muistuttaa melko paljon meteorin tuloa ilmakehään, joskin tapahtuma voi olla värikkäämpi koska satelliiteissa käytetään eksoottisempiakin metalleja, jotka palavat erivärisillä liekeillä. Tunnettu tapaus on Neuvostoliiton ydinkäyttöisen vakoilusatelliitin putoaminen Kanadaan 70-luvulla. NASAn Skylab-avaruusasema putosi 1970-luvulla Australiaan. Tuorein tapaus avaruusromusta oli Mir-avaruusaseman alasajo Tyyneen valtamereen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu