berliinin makkara onko vai onko ollu..joskus

väittämiä on kuulunut molempiin suuntiin mutta totuutta haetaan

Tietäjät vastatkoon t ripa
117459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

On urbaanilegenda, että berliininmakkara olisi hevosenlihasta tehtyä. Ei tietenkään ole poissuljettua, ettekö jokin yksittäinen makkaraerä jossakin tietyssä historiallisessa tilanteessa olisi voitu poikkeuksellisesti tehdä hevosenlihasta, mutta makkaran reseptiin se ei kuulu.
Makkara on muuten saanut nimensä juuri siitä, että se on Berliinissä syntynyt. Berliinissä (ja varmaan muuallakin Saksassa) sitä saa tänäkin päivänä. En tosin tiedä, onko sen nimi sielläkin esim. Berlinerwurst, vai mikä se on virallisesti. Nykyään berliininmakkara on harvinaista Suomessa, vielä joskus 1960-luvulla se oli yleisempää.
Tyypillistä sillehän on, että muuten melko "lauantaimakkaramaiseen" seokseen lisätään ihrapalloja, eli siivutettuna leikkauspinnassa on valkoisia "pilkkuja" vähän samalla logiikalla kuin metvurstissakin.

Äänestä

Kyröläisen huhuttiin sisältävän hevosta, mutta ainakaan nykyään sekään ei pidä paikaansa. Toisaalta hevosia ei taida enää nykyään edes riittää makkaroihin asti ainakaan suuremmissa määrin. Berliininmakkara oli aika yleistä vielä 1970-80 -luvuilla ja jo silloin se ainakin oli niin vaaleaa, että en usko sen sisältäneen hevosta.

Äänestä
  • nih.

    Äänestä

  • tarkista vaikka tuoteseloste kirjoitti:

    nih.

    Metvursteja on Suomessa varmaan kolmisenkymmentä eri laatuja. Varmaan muutamassa on joukossa myös hevostakin, mutta ei suinkaan läheskään kaikissa.
    Ja hevosenlihahan on varsin arvostettua lihaa. Myydään sitä ihan sellaisenaankin esim. monissa halleissa. En tosin muista milloin olisin viimeksi nähnyt, kun ei ole ollut haku päällä niin en ole ollut tarkkaavainen.

    Äänestä

  • on 60-luvulta. Mumma ja paappa sitä osti kaupasta ja se oli paremminkin tummaa, halkaisija n. 7-8 cm, kippuralla kuten lenkkimakkaraa. Narulla käärittyinä ympäriinsä.

    Olin pieni lapsi siihen aikaan, enkä halunnut syödä sitä makkaraa, koska luulin, että paapan Liina (=vanha hevonen) oli siinä makkarassa.

    Äänestä

  • hevosmakkarasta kirjoitti:

    on 60-luvulta. Mumma ja paappa sitä osti kaupasta ja se oli paremminkin tummaa, halkaisija n. 7-8 cm, kippuralla kuten lenkkimakkaraa. Narulla käärittyinä ympäriinsä.

    Olin pieni lapsi siihen aikaan, enkä halunnut syödä sitä makkaraa, koska luulin, että paapan Liina (=vanha hevonen) oli siinä makkarassa.

    makkaraa myynnissä Turun kauppahallissa? Ainakin siellä muutama vuosi sitten myytiin hevosenmakkaraa, mutta muistaakseni tehdas paloi. En tiedä tehdäänkö sitä enää...

    Äänestä

Berliininmakkara tehdään sianlihasta.
Valmistajia ovat ainakin tapola, veljekset mattila ja pajuniemi. Mattilan makkara on vaaleampaa kuin muiden edellä mainittujen.
Makkara tehdään luonnonsuoleen

Äänestä

Berliinin makkaraa saaedelleen päivittäin anakin huittisista Korpelan lihajalosteelta. viimeksi eilen ostin

Äänestä
  • berliiniä kuutiona,peruviipaleita, sipulisilppua ja munamaito on oikeesti hyvää jopa pienetkin lapset tykkää kun ei ole voimakasta.
    jokainen makunsa mukaan mausteita ja muutama noko voita päälle, täytyis muuten taas tehdä sitä saa myös kankaanpään korpelan tehtaanmyym. uuniin ja nätti rusketus pintaan.. n.(175/1.5.) kiva kun muistutit hyvästä makkarasta, mut en tiedä onko sitä hevosenlihaa siinä en kuitenkaan usko.
    taidan poiketa huomena korpelas kpääs.

    Äänestä

Korpelan makkarassa vähempi rasvaa kun Mattilan ja muutenkin maukkaampaa eikä ole hevosen lihaa olen kysynyt myyjältä. Enkä itekään söis jos olis hevosta enkä myöskään syö savustettua hevosen lihaa :syy olen armeijan RATSURI.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hevosenlihaa kirjoitti:

väittämiä on kuulunut molempiin suuntiin mutta totuutta haetaan

Tietäjät vastatkoon t ripa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu