Miten on, pitääkö digiboksissa olla kolme viritintä
että boxilla voi yhtäaikaa tallentaa kahta ja katsoa
kolmatta kanavaa, mielestäni kyllä. Ihmetyttää kun
näkee mainoksia joissa kerrotaan että laitteessa on
kaksi viritintä jolla voi tallentaa kahta kanavaa ja
katsoa kolmatta.
Kaksi viritintä, kolme kanavaa?
4
577
Vastaukset
- olla enempää
virittimiä. Joillakin bokseilla voidaan jopa tallentaa kahta ja katsoa kahta kanavaa samaan aikaan kahdella virittimellä. Hommaa rajoittaa ainoastaan se, että katsottavien kanavien tulee olla tallennettavien kanavien kanssa samassa kanavanipussa (muksissa).
Tällä hetkellä nippuja on maanpäällisessä verkossa kolme A, B ja C. Vuoden sisällä tulee vielä kaksi lisää. Kaapelissa nippuja on kymmenkunta.Ei se ihan noin ole. Riittää, että kaikki kolme kanavaa ovat enintään kahdessa kanavanipussa. Jos tallennettavat ovat samassa nipussa, voi katsoa mitä tahansa kanavaa.
- ap Setä
Yhtaikaa käytettävissä olevien kanavien määrä riippuu boksin tehosta. Esim. tietokone-Nebulasta saa talteen vaikka kaikki nipun kanavat yhtaikaa.
Bokseista suorituskykyisin on Procaster. - jormaISO
Myyntimiehen kikkailua. Täytyy muistaa, että tällähetkellä on vielä käytössä se kolmaskin viritin eli teeveen oma ja sillä tietysti voi katsoa sitä kolmatta kanavaa kun kahdella virittimellä varustettu boxi nauhoittaa kahta kanavaa.
Joissakin boxeissa on jopa digivirittimien lisäksi yksi analoginen viritin. Tätä asiaa en todellakaan ole ymmärtänyt. Miksi sellainen on pitänyt integroida digivirittimeen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011011
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt55936Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61820Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa142761- 65685
- 78541
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto88519- 39518
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel99509- 40506