kuluta ja heitä” meininki on loputtava

Luonnonvaroja kuluttava ”kuluta ja heitä” meininki on loputtava.

Muuta keinoa ei ole.
5215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meidän perheessä loppui jo :). Uusi elämä alkoi 1.1.2007. Emme osta enää yhtään heräteostosta tähän kotiin, kaikki ostettava harkitaan ainakin viiteen kertaan. Monesti huomaa, ettei sitä miettimäänsä tavaraa oikeastaan tarvinnutkaan.

Tämä on niitä ainoita keinoja turhan matkailun ja pihvinsyönnin lopettamisen ohella.

Äänestä
  • "Emme osta enää yhtään heräteostosta tähän kotiin, kaikki ostettava harkitaan ainakin viiteen kertaan."

    Tämä harkitseminen on tärkeä juttu. Monet täällä palstalla tuntuvat olevan sitä mieltä että omien toimien muuttaminen ei kannata sillä siirtyminen keräilytalouteen olisi ainoa ekologinen elämäntapa. Ei asiaa kannata ajatella niin. On selvää että ihmisjoukkojen siirtyessä harkitsemaan kulutustaan ja tottumuksiaan ja hankkiessaan vain tarpeellisia, kestäviä hyödykkeitä energian- ja luonnonvarojen säästö on todella merkittävää VERRATTUNA nykymenoon.

    Myös autoilussa kannattaisin tätä harkintaa. Kyllä autoilulle on perusteltua käyttöä nyky-yhteiskunnassa. Kuitenkin esim. Helsingin Kehä I:n ruuhkissa on niin paljon yksin ajavia ihmisiä ja Helsingin julkinen liikenne on hyvä, että ei voi olla välttämätöntä kaikille noille ihmisille siirtää 1,5 tonnia rautaa mukanaan töihin ja takaisin.

    Äänestä

  • kulkija.76 kirjoitti:

    "Emme osta enää yhtään heräteostosta tähän kotiin, kaikki ostettava harkitaan ainakin viiteen kertaan."

    Tämä harkitseminen on tärkeä juttu. Monet täällä palstalla tuntuvat olevan sitä mieltä että omien toimien muuttaminen ei kannata sillä siirtyminen keräilytalouteen olisi ainoa ekologinen elämäntapa. Ei asiaa kannata ajatella niin. On selvää että ihmisjoukkojen siirtyessä harkitsemaan kulutustaan ja tottumuksiaan ja hankkiessaan vain tarpeellisia, kestäviä hyödykkeitä energian- ja luonnonvarojen säästö on todella merkittävää VERRATTUNA nykymenoon.

    Myös autoilussa kannattaisin tätä harkintaa. Kyllä autoilulle on perusteltua käyttöä nyky-yhteiskunnassa. Kuitenkin esim. Helsingin Kehä I:n ruuhkissa on niin paljon yksin ajavia ihmisiä ja Helsingin julkinen liikenne on hyvä, että ei voi olla välttämätöntä kaikille noille ihmisille siirtää 1,5 tonnia rautaa mukanaan töihin ja takaisin.

    Alle 2 km matkoihin en käytä autoa laisinkaan. Ne mä kuljen fillarilla.

    Äänestä

  • -0-0- kirjoitti:

    Alle 2 km matkoihin en käytä autoa laisinkaan. Ne mä kuljen fillarilla.

    Mäkin pyöräilen nykyään kaikki lähimatkat enkä edes omista enää autoa. Pari vuotta tuli autoiltua melkein kaikki matkat vaikka sillon jopa asuin tuolla pääkaupunkiseudulla jossa tosiaan ei autoa itsensä siirtämiseen tarvitse. Tuli sen verran löysä olo että tein muutoksen.

    Tarkotin vaan että kun joukkoliikenne on suurimmassa osassa Suomea niinkin heikkoa kun on, ei voida ajatella että kaikki tai edes suurin osa autoilusta olisi harkitsematonta. Toki ihmiset voisivat vaatia toimivampaa ja edullisempaa joukkoliikennettä. Ja pyöräillä, oman ja ympäristön kunnon vuoksi :)

    Äänestä

Haastavinta on saada yritykset tekemään laadukkaita ja kestäviä tuotteita, niin kun ennen vanhaa tehtiin. Nykymaailma kun perustuu jatkuvaan kuluttamiseen ja yritykset tekevät tahallaan huonolaatuista tavaraa jotta olisi hetken päästä pakko ostaa uutta.

Äänestä lompakollasi. Vaadi laatua. Joukolla pystymme muutokseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


STOP !!! kirjoitti:

Luonnonvaroja kuluttava ”kuluta ja heitä” meininki on loputtava.

Muuta keinoa ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu