Elämme mielenkiintoisia aikoja

On ollut mielenkiintoista lukea tätä palstaa. Täällä tiivistyy kuva ihmisen luonteesta. Ihminen on ahne eläin, joka pyrkii varmistamaan omien geeniensä siirtymisen eteenpäin ja haalimaan omaisuutta mahdollisimman paljon.

Luin jostain mielenkiintoisen pohdiskelun, jossa ihmistä ja tohvelieläintä verrattiin keskenään. Molemmat lisääntyvät ja lisääntyvät, kunnes populaatio ei pysty elinympäristön rajojen tullessa vastaan enää lisääntymään. Tällöin populaatio tuhoutuu, kunnes enää muutama yksilö on jäljellä aloittamassa saman homman alusta.

Näinhän on käynyt ihmisenkin historiassa useita kertoja. Tuo Pääsiäissaaret -vertaus oli oikein hyvä.

Kokonaisia kulttuureja on tuhoutunut paitsi nälkään, myös tauteihin ja luonnonmullistuksiin.

Tämän päivän ihminen ilmeisesti kuvittelee, että me olemme turvassa 2000-luvulla.
Näin ei kuitenkaan ole. Olemme hetkellisesti voineet tuudittautua tehomaatalouden hoivassa täällä länsimaissa siihen, että ruokaa riittää. Viljava multakerros on kuitenkin katoamassa kovaa vauhtia. Joku täällä palstalla laittoikin hyvän linkin johonkin artikkeliin, joka kertoi valaisevasti asiasta.

Me kuvittelemme, että taudit on voitettu nykyaikaisen lääketieteen turvin. Näin ei ole. Luontoäiti on kuitenkin meitä ovelampi, aina tulee uusia yrittäjiä tautien rintamalla. Antibioottiresistenssin aikana, jolloin bakteerit muuttuvat yhä vihaisemmiksi, saattaa kulman takana odottaa nopeasti tappava epidemia.

Me kuvittelemme, että olemme turvassa tietokoneiden sylissä. Ei. Kun kaikki mahdollinen annetaan tietokoneiden hoidettavaksi, meistä tulee erittäin, erittäin haavoittuvia. Jos esim. sähköntuotanto vaikkapa jonkin katastrofin seurauksena katkeaisi, koko yhteiskuntamme olisi täyden kaaoksen vallassa.

Me kuvittelemme, että olemme turvassa kaupungissa. Tosiasiassa kaupungit ovat katastrofien sattuessa vaarallisia paikkoja. Tautiepidemian on helppo levitä tiheässä populaatiossa.
Kaupungissa ei monessakaan paikassa ole mahdollista lämmittää kotia tulella.
Kaupungissa ei voi kasvattaa ruokaa.
Kaupungit kasvattavat uusavuttomia ihmisiä, jotka ovat täysin kaupungin palvelujen armoilla. Ruoka haetaan kaupasta. Ei osata kalastaa, ei metsästää, teurastamisesta puhumattakaan, ei ole taitoja tehdä nuotiota kosteista puista.

Miksikö tämän jutun kirjoitin? Halusin vain antaa ajattelemisen aihetta niille monille ihmisille, jotka ovat kirjoitelleet ylimielisen naureskelevia juttuja tänne. Ilmastonmuutos toteutuessaan pahimpien skenaarioiden mukaan tuo tullessaan kaikki nuo jutut, mistä ylempänä kirjoitin.
Olisi ehkä hyvä miettiä selviytymistapoja. Jos yhteiskuntarakenteemme hajoaa, ei siinä sinua auta laajakuvatelkkarit eikä mp3 -soittimet. Sinun selvitymisesi on kirjaimellisesti omissa käsissäsi.

On tietenkin täysin ihmisen luonteen mukaista tuudittautua elämään nykyisessä "onnelassa", mutta ehkä kannattaisi olla kaukaa viisas. Voisi ehkä käydä jonkin miten selviytyä luonnossa -kurssin ja vaikka hiukan harjoitella pienviljelyä kasvimaan muodossa, se kellä siihen on mahdollisuus.

Ainakin kannattaisi olla hiukan nöyrempi suhtautumisessaan maapallon toimintaan. Me ihmiset olemme todella kuin hyttysen pieru maapallolla, jos täällä alkavat suuret mullistukset.
22742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

...

Äänestä

Eletään nyt kun siitä saa nauttia. Jos me kaikki kuollaan, niin mitäpä tuosta, ei sitä jää kukaan suremaan.

Äänestä
  • :).

    Joku voi aina selvitä ja yleensä selviääkin. Onko tämän päivän selviytyjä mielestäsi

    A) Ulkoilua ja kylmää vihaava hampurilaisilla ja Batteryllä elävä ylipainoinen keskuslämmityksen hoivaama huonokuntoinen pleikkaria työkseen pelaava television orja?

    B) Erätaitoinen runsaasti liikuntaa harrastava metsästys- ja kalastustaidot omaava ulkoilmaihminen?

    PS: Joillakin meillä saattaa olla lapsia, joiden vuoksi tulevaisuudestakin täytyy olla jonkin verran kiinnostunut.

    Äänestä

Ikävä kyllä noihin luupäihin ei saa järkeä takomallakaan niin kuin jo noista parista vastauksesta näkyy.
Toisaalta, se on niille ihan oikein.

Äänestä

Ihmiskunnan keskimääräinen elintaso jatkaa hidasta heikentymistään, kun väestönkasvu jatkuu, mutta luonnonvarojen määrä vähenee.

Äänestä
  • Ilmastonmuutos ei siis mielestäsi tuo muuta tullessaan kuin ihmisten hitaasti heikentyvän elintason?

    Äänestä

  • Kestoilija kirjoitti:

    Ilmastonmuutos ei siis mielestäsi tuo muuta tullessaan kuin ihmisten hitaasti heikentyvän elintason?

    ..vaatii vielä lisätodisteita. Väestön köyhtyminen on kuitenkin matemaattinen fakta, joten kyllä meidän länkkärienkin ekologinen jalanjälki pienenee, kun alkaa fyrkat vähetä..

    Äänestä

Viljantuotanto: kasvukausi pitenisi Suomessa, saisimme viljeltyä uusia lajeja ja sadot suurenisivat. Siperiassa sama juttu.

Tietokoneongelmat: ilmastonmuutos ei tuota sellaisia katastrofeja että ne olisivat merkittävästi vaarallisempia kuin nykyajan. Edelleen suurimmat katastrofit ovat maanjäristykset ( tsunamit) ja tulivuorenpurkaukset, joihin hiilidioksidipäästöillä ei ole osaa eikä arpaa. Hurrikaani Katrina ei ollut poikkeuksellisen kova myrsky, se aiheutti tuhoa New Orleansin surkean kaupunkisuunnittelun vuoksi. Katrinan jälkeen on ollut hiljaisempaa.

Taudit: mikäli Afrikan taloustilanne kohentuu, pystyvät he kamppailemaan tauteja vastaan huomattavasti paremmin. Tämän hetken suurimmat ongelmat eli AIDS, ripulitaudit ja lintuinfluenssa eivät olisi yhtään vähäisempiä ongelmia mikäli ilmasto pysyisi samana.

Äänestä
  • Viljantuotanto: Tuholaiset lisääntyvät. Kestääkö jo nyt saastunut luonto ja tehomaatalouden kuluttama maa uusia myrkkyjä? Jos maa kestää, kestääkö ihminen?

    Tietokoneongelmat: Jos Suomeenkin tulee tulevaisuudessa erittäin tuhoisia vaikkapa talvimyrskyjä, jotka sotkevat sähkönsiirtoa, väitätkö, ettei sillä ole vaikutusta yhteiskuntaan kun tietokoneet sammuvat voimalaitoksissa jne.? Lämmönjakeluun tulee häiriöitä ja siinä sitten ollaan ihmeissään kun kaupunkilaiset kärvistelee kerrostaloissaan miinus 20 asteen pakkasissa.

    Taudit: Jutussani tarkoitin lähinnä sellaisia tauteja, joiden olemassaolosta emme edes vielä tiedä. Kun luonnon oma kiertokulku sekoitetaan pahemman kerran, voi nurkan takana odottaa ikäviä yllätyksiä tautienkin suhteen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

    Äänestä

  • Kestoilija kirjoitti:

    Viljantuotanto: Tuholaiset lisääntyvät. Kestääkö jo nyt saastunut luonto ja tehomaatalouden kuluttama maa uusia myrkkyjä? Jos maa kestää, kestääkö ihminen?

    Tietokoneongelmat: Jos Suomeenkin tulee tulevaisuudessa erittäin tuhoisia vaikkapa talvimyrskyjä, jotka sotkevat sähkönsiirtoa, väitätkö, ettei sillä ole vaikutusta yhteiskuntaan kun tietokoneet sammuvat voimalaitoksissa jne.? Lämmönjakeluun tulee häiriöitä ja siinä sitten ollaan ihmeissään kun kaupunkilaiset kärvistelee kerrostaloissaan miinus 20 asteen pakkasissa.

    Taudit: Jutussani tarkoitin lähinnä sellaisia tauteja, joiden olemassaolosta emme edes vielä tiedä. Kun luonnon oma kiertokulku sekoitetaan pahemman kerran, voi nurkan takana odottaa ikäviä yllätyksiä tautienkin suhteen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

    "Viljantuotanto: Tuholaiset lisääntyvät. Kestääkö jo nyt saastunut luonto ja tehomaatalouden kuluttama maa uusia myrkkyjä? Jos maa kestää, kestääkö ihminen?"

    Fakta on kuitenkin se, että Suomea lämpimämmissä maissa saadaan huomattavasti paremmat sadot. Eli vaikka tuholaisia tulisikin vähän enemmän, niin kohonneet sadot enemmän kuin kompensoisivat tuholaisvahingot. Tuholaistorjunnalle ja tehomaataloudelle on olemassa monia vaihtoehtoisratkaisuja. Hyvä ratkaisu esim. karjataloudessa on kesannointi. Tuholaisia voidaan torjua luomusti.

    "Tietokoneongelmat: Jos Suomeenkin tulee tulevaisuudessa erittäin tuhoisia vaikkapa talvimyrskyjä, jotka sotkevat sähkönsiirtoa, väitätkö, ettei sillä ole vaikutusta yhteiskuntaan kun tietokoneet sammuvat voimalaitoksissa jne.?"

    No kun myrskyjen määrän on nimenomaan ennustettu vähenevän tropiikin ulkopuolella. Eivätkä myrskyt tule ikinä olemaan niin voimakkaita että niistä aiheutuisi paljon kovempia tuhoja Suomessa kuin esim. tämäntalvisista. Suuruusluokat taitavat olla ihmisillä hukassa.

    "Jutussani tarkoitin lähinnä sellaisia tauteja, joiden olemassaolosta emme edes vielä tiedä. Kun luonnon oma kiertokulku sekoitetaan pahemman kerran, voi nurkan takana odottaa ikäviä yllätyksiä tautienkin suhteen."

    Mitä tarkoitat luonnon kiertokululla? Normaalisti sillä viitataan ravintoverkkoon, jotka toimivat hyvinkin erilaisissa lämpötiloissa, aina aavikolta tundralle. Ihmiset vaikuttavat suoralla toiminnallaan hyvinkin paljon tauteihin, ei niinkään epäsuoralla. Esimerkkinä isorokon hävittäminen ja AIDS:in siirtyminen apinasta ihmiseen.

    Äänestä

  • Tuhpultti kirjoitti:

    Olen edelleenkin eri mieltä sinun kanssasi näistä em. asioista. En kuitenkaan jaksa/ehdi enää jankuttaa näistä kanssasi. Ainakaan tänään.

    Luonnon kiertokululla tarkoitan, että jos lajien sukupuutto kiihtyy, voi ravintoketjussa tapahtua sellaisia mullistuksia jotka voivat vaikuttaa arvaamattomasti vaikkapa bakteerien toimintaan. Ei, ei ole linkkejä.

    Maailma on jännä paikka, Tuhpultti, täällä voi tapahtua kummia asioita.

    http://www.countercurrents.org/cc-connor070207.htm

    Hyvä artikkeli hiilidioksidista.
    ...ja lämpenemisen mahdollisista huonoista vaikutuksista. Tuossa ei kyllä sanottu ovatko asteet Celsiusta vai sitä Amerikan äffää.

    " 2.4°: Coral reefs almost extinct

    In North America, a new dust-bowl brings deserts to life in the high plains states, centred on Nebraska, but also wipes out agriculture and

    cattle ranching as sand dunes appear across five US states, from Texas in the south to Montana in the north.

    Rising sea levels accelerate as the Greenland ice sheet tips into irreversible melt, submerging atoll nations and low-lying deltas. In Peru, disappearing Andean glaciers mean 10 million people face water shortages. Warming seas wipe out the Great Barrier Reef and make coral reefs virtually extinct throughout the tropics. Worldwide, a third of all species on the planet face extinction

    3.4°: Rainforest turns to desert

    The Amazonian rainforest burns in a firestorm of catastrophic ferocity, covering South America with ash and smoke. Once the smoke clears, the interior of Brazil has become desert, and huge amounts of extra carbon have entered the atmosphere, further boosting global warming. The entire Arctic ice-cap disappears in the summer months, leaving the North Pole ice-free for the first time in 3 million years. Polar bears, walruses and ringed seals all go extinct. Water supplies run short in California as the Sierra Nevada snowpack melts away. Tens of millions are displaced as the Kalahari desert expands across southern Africa

    4.4°: Melting ice caps displace millions

    Rapidly-rising temperatures in the Arctic put Siberian permafrost in the melt zone, releasing vast quantities of methane and CO2. Global temperatures keep on rising rapidly in consequence. Melting ice-caps and sea level rises displace more than 100 million people, particularly in Bangladesh, the Nile Delta and Shanghai. Heatwaves and drought make much of the sub-tropics uninhabitable: large-scale migration even takes place within Europe, where deserts are growing in southern Spain, Italy and Greece. More than half of wild species are wiped out, in the worst mass extinction since the end of the dinosaurs. Agriculture collapses in Australia

    5.4°: Sea levels rise by five metres

    The West Antarctic ice sheet breaks up, eventually adding another five metres to global sea levels. If these temperatures are sustained, the entire planet will become ice-free, and sea levels will be 70 metres higher than today. South Asian society collapses due to the disappearance of glaciers in the Himalayas, drying up the Indus river, while in east India and Bangladesh, monsoon floods threaten millions. Super-El Niños spark global weather chaos. Most of humanity begins to seek refuge away from higher temperatures closer to the poles. Tens of millions of refugees force their way into Scandanavia and the British Isles. World food supplies run out

    6.4°: Most of life is exterminated

    Warming seas lead to the possible release of methane hydrates trapped in sub-oceanic sediments: methane fireballs tear across the sky, causing further warming. The oceans lose their oxygen and turn stagnant, releasing poisonous hydrogen sulphide gas and destroying the ozone layer. Deserts extend almost to the Arctic. "Hypercanes" (hurricanes of unimaginable ferocity) circumnavigate the globe, causing flash floods which strip the land of soil. Humanity reduced to a few survivors eking out a living in polar refuges. Most of life on Earth has been snuffed out, as temperatures rise higher than for hundreds of millions of years. "

    Äänestä

Hyvin kirjoitettu! Ydinasiat tulivat selväksi.

Tuli vain mieleen että paljonkohan energiaa säästyisi jos kaikki maailman tietokoneet sammutettaisiin.

Moniko edes käyttää koneissaan virransäästöä?

Äänestä
  • "Tuli vain mieleen että paljonkohan energiaa säästyisi jos kaikki maailman tietokoneet sammutettaisiin."

    Energiaa TUHLAANTUISI kun hommat pitäisi tehdä ilman tietokonetta.

    Äänestä

  • -l- kirjoitti:

    "Tuli vain mieleen että paljonkohan energiaa säästyisi jos kaikki maailman tietokoneet sammutettaisiin."

    Energiaa TUHLAANTUISI kun hommat pitäisi tehdä ilman tietokonetta.

    Oma vai jokin saastuttava lähde?

    Äänestä

Morjens Kestoiolija.
Joskus aiemmin epäilit minun kolutustani, jopa etten ole kouluja käynyt ollenkaan. Siis luonnonlapsi.
Täsäkin huolimatta ajattelin kommentoidoia alustustasi kappaleittain.
Kerrot ihmisen oleva ahne eläin, mielessänsä ainoastaan suvunjatkamieen. Mikä eläin ei olisi kuollut sukupuutttoon ilman tätä ominaisuutta?
Toisin kuin kuvailit ihminen ei lisäänny päättömästi, vaan pohtii, mihin lisääntyminen, eli väetönkasvu johtaa. Siitä osoituksuna tämä keskustelu.
Kulttuureita on tullut ja mennyt. Se on osa ihmiskunnan historiaa.
Tekonologian kehitystä voidaan arvostella,uutta ainoastaan korkean teknologisen tietämyksen tasoa
vaativa yhteiskunta voi elättää nykykyisen väestön. Itse asiassa, mielestäni kasvun rajat ovat rajattomat. Maailmankaikkeus ei tunne käsitettä rajallinen.
Kulkutatautiepidemiat on saatu kuriin. Uudet uhkaavat taudit pystytään kohtalaisella nopeudella analysoimaan ja niitä vastaan voidaan kehittää selvitymiskeinot.
Suomalaisiin koteihin rakennetaan juuri nyt enemmän leivinuuneja ja takkoja kuin koskaan aikaisemmin, joten lyhet sähkökatkokset eivät aiheuta suurtakaan murhetta.
Tilastollisesti kaupungeissa kasvatetaan yhä
suurempi osa ruoasta, tredi kehittyy edelleen.
Maailmanlopun maakarin osa on mukava. Ei tarvitse kuin kuin keksiä uhkakuvia. Itse olen saanut ns. ongelmanratkaisija koulutuksen, joten kirjoituksesi innosti innovointeihin. Siitä Kiitos.

Äänestä

Puhu vaan omasta puolestas ja kehitä turhat selviytymissuunnitelmas. Me ollaan jo se hyttysen pieru, ollaan aina oltu. Myrsky se vie hyttysen mennessään vaikka hyttynen kuinka vastaan inisisi.

Äänestä
  • ...omasta puolestasi. SINÄ olet hyttysen pieru. Se ei tarkoita, että muut olisivat.

    Äänestä

  • Burt kirjoitti:

    ...omasta puolestasi. SINÄ olet hyttysen pieru. Se ei tarkoita, että muut olisivat.

    Ajattele koko maailmakaikkeutta ja väitä olevasi suuri. Koko maapallokin on pelkkä hyttysen pieru.

    Äänestä

Mun puolesta pallo saa paistua ihan vapaasti. Ihmiset ja samaan syssyyn eläimetkin on vain yhtä ja samaa saastetta.

Mä en vain koe saavani elämästä mitään kovin speciaalia ja ihmisten ylimieliset viherpiipertäjäjutut tasa-arvohajotukset ja muut typerät hörinät on vakuuttanu mut, että saa paistua. En nosta sormeanikaan ilmastonmuutoksen vuoksi. Heitän aina bioroskatkin tavalliseen astiaan. Mä en auta ennen kuin irtoaa nuorta pesää.

Äänestä
  • Huomaa kirjoituksesi perusteella että olet aika juniori vielä. Kasva vielä muutama vuosi ja yritä sitten uudelleen.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Huomaa kirjoituksesi perusteella että olet aika juniori vielä. Kasva vielä muutama vuosi ja yritä sitten uudelleen.

    Ei mikään provo. Diili. Mut ei taida tulla. No, mun ei tartte ainakaan tehdä mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kestoilija kirjoitti:

On ollut mielenkiintoista lukea tätä palstaa. Täällä tiivistyy kuva ihmisen luonteesta. Ihminen on ahne eläin, joka pyrkii varmistamaan omien geeniensä siirtymisen eteenpäin ja haalimaan omaisuutta mahdollisimman paljon.

Luin jostain mielenkiintoisen pohdiskelun, jossa ihmistä ja tohvelieläintä verrattiin keskenään. Molemmat lisääntyvät ja lisääntyvät, kunnes populaatio ei pysty elinympäristön rajojen tullessa vastaan enää lisääntymään. Tällöin populaatio tuhoutuu, kunnes enää muutama yksilö on jäljellä aloittamassa saman homman alusta.

Näinhän on käynyt ihmisenkin historiassa useita kertoja. Tuo Pääsiäissaaret -vertaus oli oikein hyvä.

Kokonaisia kulttuureja on tuhoutunut paitsi nälkään, myös tauteihin ja luonnonmullistuksiin.

Tämän päivän ihminen ilmeisesti kuvittelee, että me olemme turvassa 2000-luvulla.
Näin ei kuitenkaan ole. Olemme hetkellisesti voineet tuudittautua tehomaatalouden hoivassa täällä länsimaissa siihen, että ruokaa riittää. Viljava multakerros on kuitenkin katoamassa kovaa vauhtia. Joku täällä palstalla laittoikin hyvän linkin johonkin artikkeliin, joka kertoi valaisevasti asiasta.

Me kuvittelemme, että taudit on voitettu nykyaikaisen lääketieteen turvin. Näin ei ole. Luontoäiti on kuitenkin meitä ovelampi, aina tulee uusia yrittäjiä tautien rintamalla. Antibioottiresistenssin aikana, jolloin bakteerit muuttuvat yhä vihaisemmiksi, saattaa kulman takana odottaa nopeasti tappava epidemia.

Me kuvittelemme, että olemme turvassa tietokoneiden sylissä. Ei. Kun kaikki mahdollinen annetaan tietokoneiden hoidettavaksi, meistä tulee erittäin, erittäin haavoittuvia. Jos esim. sähköntuotanto vaikkapa jonkin katastrofin seurauksena katkeaisi, koko yhteiskuntamme olisi täyden kaaoksen vallassa.

Me kuvittelemme, että olemme turvassa kaupungissa. Tosiasiassa kaupungit ovat katastrofien sattuessa vaarallisia paikkoja. Tautiepidemian on helppo levitä tiheässä populaatiossa.
Kaupungissa ei monessakaan paikassa ole mahdollista lämmittää kotia tulella.
Kaupungissa ei voi kasvattaa ruokaa.
Kaupungit kasvattavat uusavuttomia ihmisiä, jotka ovat täysin kaupungin palvelujen armoilla. Ruoka haetaan kaupasta. Ei osata kalastaa, ei metsästää, teurastamisesta puhumattakaan, ei ole taitoja tehdä nuotiota kosteista puista.

Miksikö tämän jutun kirjoitin? Halusin vain antaa ajattelemisen aihetta niille monille ihmisille, jotka ovat kirjoitelleet ylimielisen naureskelevia juttuja tänne. Ilmastonmuutos toteutuessaan pahimpien skenaarioiden mukaan tuo tullessaan kaikki nuo jutut, mistä ylempänä kirjoitin.
Olisi ehkä hyvä miettiä selviytymistapoja. Jos yhteiskuntarakenteemme hajoaa, ei siinä sinua auta laajakuvatelkkarit eikä mp3 -soittimet. Sinun selvitymisesi on kirjaimellisesti omissa käsissäsi.

On tietenkin täysin ihmisen luonteen mukaista tuudittautua elämään nykyisessä "onnelassa", mutta ehkä kannattaisi olla kaukaa viisas. Voisi ehkä käydä jonkin miten selviytyä luonnossa -kurssin ja vaikka hiukan harjoitella pienviljelyä kasvimaan muodossa, se kellä siihen on mahdollisuus.

Ainakin kannattaisi olla hiukan nöyrempi suhtautumisessaan maapallon toimintaan. Me ihmiset olemme todella kuin hyttysen pieru maapallolla, jos täällä alkavat suuret mullistukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu