Voiko etiikkaa perustaa vain siihen, mikä itsestä tuntuu oikealta?

Eräs kovemmanluokan etiikan määritelijä (filosofi) kuseskeli kolmen promillen humalassa metrossa kanssamatkustajien päälle.

Myös filosofilla on oikeus kasvaa ;)

Etiikan pitäisi perustua siihen, mitä järki sanoo. Jos käytösmalli X olisi laajasti käytettynä hyödyllistä ihmisille, sen pitäisi olla moraalisesti oikeaa käytöstä. Jos käytösmalli Y olisi haitallista laajasti käytettynä ihmisille, sen pitäisi olla moraalisesti väärin. Esim. varastaminen. Jos kaikki varastaisivat, koko yhteiskunta romahtaisi ja kaikki kärsisivät. Eli varastaminen on väärin. Toinen esimerkki on auttaminen. Jos kaikki auttaisivat toista ihmistä, kun toinen on hädässä, maailma olisi paljon miellyttävämpi. Eli toisia pitää auttaa.

Ei se oikeastaan ole tuon monimutkaisempaa....

Mielestäni ei. Eettisen hyvän ja huonouden voi kenties johtaa tutkimuksista sosiaalisesta järjestelmistä kenties jopa ihan matematiikkaankin saakka.

Nashin peliteoria on loppukaneetiltaan yllättävän eettinen: "Paras lopputulos saavutetaan kun yksilö ajaa sekä omaa että ryhmänsä parasta". Sovelletaan tätä globaaliin maailmaan niin kappas, tuossahan onkin jo epäitsekkyys joka ei kuitenkaan luovu elämänlaadusta vaan pystyy rakentamaan, laajentamaan ja syventämään sitä kaikkialla.

Eikö se sitten ole etiikkaa?

Samantapaisilla järjestelmillä voinee pystyä todistamaan etiikan absoluuttisesti oikeakisi. Kokonaishyvän määrä on suurin kun toiminta on ei-destruktiivista (eettistä), senhän nyt sanoo ihan järkikin.

Mutta otsikkosi vastaus on mielestäni: "Ei voi" sillä ihminen kokee aina oman arvomaailmansa - olkoon se kuinka terve, sairas, rakentava tai tuhoava - aina oikeaksi ja puolustaa arvomaailmaansa. Siksi se mikä "tuntuu" oikealta ei voi olla etiikan ehdoton mittari. Suuremmassa mittakaavassa, valintojen syy-seuraus suhteita näkemällä ja tunnustelemalla - voidaan alkaa hahmottaa mikä on eettistä.

Entä jos kysytään niinpäin että voisiko moraalin perustaa muuhun kuin siihen että jokin tuntuu oikealta ja jokin väärältä?

Jollei tällaisia tuntemuksia olisi - jos olisi vain "tosiasioita" - ei kai millään olisi mitään moraalista ominaisuutta.

Se että moraalisia tunteita on muodostaa etiikan lähtökohdan. Etiikka on sitten yritys määritellä sääntöjä moraalituntojen toteutumiselle.

Miksi tällaisia sääntöjä tarvitaan? Ja mikä on "oikean" säännön kriteeri? Onko tolkkua jos moraalitunnot ja säännöt menevät ristiin?

Jos yksilöllä on moraalisia tuntoja, hän ei moraalista ongelmaa muodostamatta voi toimia minkään sellaisen etiikan mukaan joka mitätöi hänen moraaliset tuntonsa. Käyttäytyminen ulkokohtaisten normien mukaan on epämoraalista, olivatpa nuo normit sitten mukamas perusteltu järkiajattelulla, ihmistä suuremmilla laeilla tai vaikkapa horoskoopeilla.