Syy on mitä ilmeisin. Neuvostoliiton ja reaalisosialismin romahdettua on radikaalilla vasemmistolaisuudella vaikeaa. Oli löydettävä uusi vihollinen, joka kuitenkin oli se vanha. Länsi - eteenkin USA.
Tässä yhteydessä he huomasivat tilaisuutensa. Ilmastotiede on vaikea ala, jopa sen asiantuntijoille. Niinpä se tarjoaa oivallisen välineen propagandalle.
Aloitettiin henkeäsalpaavan tarinan sepittely, jossa ihmisen, siis teollisuuden päästöt ja länsimainen kulutus syyllistettiin täysin luonnolliseen ilmastomuutokseen, joita on ollut ja tulee aina olemaan. Maapallon ilmasto on lämmennyt pienen jääkauden jälkeen jo n. 300 vuotta. Niinpä yli 200 vuoden aikana tapahtui lämpenemistä ilman että ihmisen hiilidioksiidipäästöillä oli asiaan vaikutusta.
Tärkeää propagandalle on lyödä rumpua taukoamatta, tosiasioista viis. Lisää hysteriaa, kauhuennustuksia, syyllistämistä. Näin ihmisiä päästään hallitsemaan.
2000-luvun länsimainen ihminen on valinnan edessä. Haluammeko vajota demagogien ansaan ja alistua heidän talutettaviksi. Haluammeko sijoittaa valtavia summia rahaa taisteluun sellaista vastaan jota ei edes ole (ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen).
Eikö rahavaroja pitäisi suunnata pikemminkin tulevaisuuden elämänlaadun parantamiseen. Maailma on menossa parempaan suuntaan. Köyhyy on vähenemässä. Yhä suurempaa osaa ihmiskuntasta ei enää uhkaa nälänhätä. Keski-ikä nousee. Ihmiset ovat terveimpiä kuin koskaan. Valoisa tulevaisuus.
Älkäämme uhratko positiivisen kehityksen ja edistyksen ajatusta apokalyptisen uhkakuvan torjumiseen.
NAURAKAAMME KAIKKI KOKO ILMASTOHYSTERIALLA JA HYSTERIAN LIETSOJILLE

Vastaukset 5
Vanhimmat
Samoin kuin ilmastokin on monitekijäinen kokonaisuus, on varmasti ilmastonmuutoksesta puhuminenkin enemmän kuin yhden motiivin varassa.
Mainitsemasi kytkentä stalinismista vihreisiin on nähtävissä ainakin Suomen politiikassa. Samoin tunteenomainen USA:n vastaisuus on näkyvä yhdistävä tekijä. Mutta en silti jaksa uskoa, että tämä on koko selitys.
(Palstan aihealue ei anna myötä enempää käsitellä USA:n politiikkaa, mutta toteampahan vaan, että boikotoin USA:n tuotteita ennaltaehkäisevän iskun opin takia)
Syy miksi äärivasemmisto ja radikaali ympäristöliike ei syttynyt 1970-luvulla pelkoon tulevasta jääkaudesta liittyi juuri uhkakuvaan. Eivät he voineet vaatia teollisuuden päästöjen lisäämistä jotta voitaisiin estää tuleva jääkausi. Heidän olisi pitänyt liittoutua vihollisen (kapitalistiteollisuuden) kanssa.
Mutta koplaamalla teollisuuden Co2 päästöt ja lämpeneminen jäävuorien sulaminen --> tulvat saatiin oiva viholliskuva. Vanha vihollinen löydettiin jälleen - länsimainen kapitalismi inhoittavine kulutustottumuksineen.
Vihreät puolestaan lahjoittivat vasemmistoradikaaleille romanttisen näkemyksen luonnonmukaisesti elävästä ihmisestä. Ihanteeksi asetettiin siis luomuihminen - ihminen joka elää kädestä suuhun kurjuudessa.
Tätä ympäristöliike nyt ilmastomuutoshysteriassaan tarjoaa mm. afrikkalaisille: "lopettakaa kulutus". Afrikalta halutaan kieltää edistys ja kehitys.
Ilmastotieteen ajautuminen fundamentalistien haltuun huolestuttaa. Tieteellisesti ei voida sanoa nykyisen ilmastomuutoksen syistä mitään. Joten kaikki on spekulaatiota.
On historiallisiin lähdeaineistoihin nojautumalla kuitenkin selvää, että nykyisin ei vallitse suinkaan poikkeuksellisen lämmintä. Pikemminkin olemme vain toipuneet - onneksi - pienestä jääkaudesta eli tuosta v. 1300-1800 välillä vallinneesta jaksosta joka on ollut toistaiseksi kylmin sitten viime jääkauden.
Nyt ei ole poikkeuksellisen lämmintä, pikemminkin 10 000 vuoden perspektiivillä aika viileää. Joten arvoisat kasvihuoneilmiöstä huolestuneet, mihin perustatte uskomuksenne siitä että meitä uhkaa jokin katastrofi.
Ilmaston historia ei tue väitettänne. Uskoisin enemmän teitä jos uhkakuvanne liittyisi tulevaan jääkauteen. Sitä on nimittäin syytäkin pelätä.
on nyt hurahtanut ja aika pahasti, psykoosin puolelle menee jo harhat.
Suosittelen ammattiapua.
ja sen todenpitävyyttä tukee mm. se, että vesimeloonit ei MILLOINKAAN tuo esille Venäjän ympäristöongelmia, jotka Suomeen verrattuna on todella massiivisia.
Iso maa, isot toleranssit, mutta pitää ihmetellä miten joku voi rakastaa paskan keskellä asumista.
Naapurin tsaari uhoaa rakentaneensa Pietarin seutua ökytyyliin satojen miljoonien eurojen arvosta. Hyvä niin, mutta pitää ihmetellä miksi Pietarin vedenpuhdistuslaitos maksatetaan suomalaisilla.