Riikinruotsin u-äänne

Uuuu....

"Riikinruotsissahan" u-äänne lausutaan kahdella eri tavalla riippuen siitä, onko kyse pitkästä vai lyhyestä u-äänteestä.
Lyhyt u lausutaan pyöreämpänä, mutta pitkä u lähes kuin y.
Sinänsähän ei mikään pakottaisi tähän, kun esim. suomenruotsissa käytetään vain tuota yhtä ja ainoaa pyöreää u-äännettä sekä lyhyenä että pitkänä. Ja aivan helposti se on muodostettavissa.
Mielenkiintoista on, että samankaltainen pyöreä u-äänne (joka siis on selvästi eri kuin suomen kielen u) esiintyy englannin lisäksi mm. malesian, indonesian ja japanin kielissä.

17

803

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruotsin vokaalit

      Minusta ne muut ruotsin vokaalit olivat vaikeampia äännettäviä oikein, kun ne poikkeavat vähemmän suomen vokaaleista, mutta poikkeavat kuitenkin sen verran, että ero kuuluu selkesti ruotsalaisen korvaan.

      (Minusta lingvistiikassa on tutkittu ja hutkittu noita foneemeja ihan suhteettoman paljon versus kielioppi. Varmaan sen takia kun foneemit on paljon helpompi tutkimuskohde. Vaikka foneemit hallitaan nykyään täysin tiekoneella niin miksi täällä ei puhuta ammattimaisessti siitä, miltä foneemien erot näyttävät spektrianalyyissä? )

    • Pitkän ja lyhyen vokaalin välillä on väkisin vähän muutakin eroa kuin pituus, mutta mitähän tarkoitat ”u-äänteellä”? Ruotsin kielessähän on hyvin olennainen ero esimerkiksi sanojen ”dok” ja ”duk” vokaaleissa, ja molempia voisi sanoa ”u-vokaaliksi”.

      Pyöreyteen viittaamista en ymmärrä. Molemmat mainitut u-äänteet ja myös y-äänne ovat labiaalisia eli pyöreitä.

      • Vad är det?

        Svenska har varit mitt modersmål i 57 år, men aldrig har jag stött på ordet "dok". Vad betyder det?
        Du kunde inte hitta på ett bättre exempel?
        Jag begrep inte heller annars vad du försökte säga.

      • Vad är det? kirjoitti:

        Svenska har varit mitt modersmål i 57 år, men aldrig har jag stött på ordet "dok". Vad betyder det?
        Du kunde inte hitta på ett bättre exempel?
        Jag begrep inte heller annars vad du försökte säga.

        Katsopa vaikka Ruotsin akatemian sanakirjasta,
        http://g3.spraakdata.gu.se/saob/

        Esimerkkejä voi tietysti keksiä moniakin, vaikka sitten ”jo” ja ”ju”.

        Tässä oli nyt kyse äänteiden eroista, ei sanojen merkityksestä. Ja epäselvintä kai on, mitä alkuperäinen kysyjä oikein tarkoitti.

      • å eli aa
        Yucca kirjoitti:

        Tuossa linkissä on mielenkiintoista, miten å on kuvattu oikeaoppisesti kahdella a-kirjaimella. Tapa ei kai ole enää erityisen yleinen, mutta hienoa että sitä vielä näkee.

      • tarkoitettiin

        Toki "jo" ja "ju" lausutaan eri lailla, kun toisessa on o-kirjain ja toisessa u-kirjain.
        Alkuperäinen kysyjä (eli minä) tarkoitti, että esim. sanassa "ful" ja sanassa "full" u-äänne lausutaan riikinruotsissa hyvin eri lailla - sen lisäksi että toisessa sanassa vokaaliäänne on lyhyt ja toisessa pitkä.
        Mutta taas suomenruotsissa kummassakin sanassa lausutaan u-äänne täysin samalla tavalla. Ja tämä on mielenkiintoinen ero riikin- ja suomenruotsin välillä.

      • å eli aa kirjoitti:

        Tuossa linkissä on mielenkiintoista, miten å on kuvattu oikeaoppisesti kahdella a-kirjaimella. Tapa ei kai ole enää erityisen yleinen, mutta hienoa että sitä vielä näkee.

        Ei ole mikään oikea oppi, että å korvataan aa:lla. Se on vain yksi tapa kiertää se ongelma, että web-osoitteissa ei vieläkään voi riittävän luotettavasti käyttää muita kuin Ascii-merkkejä.

      • Lassitus
        Yucca kirjoitti:

        Katsopa vaikka Ruotsin akatemian sanakirjasta,
        http://g3.spraakdata.gu.se/saob/

        Esimerkkejä voi tietysti keksiä moniakin, vaikka sitten ”jo” ja ”ju”.

        Tässä oli nyt kyse äänteiden eroista, ei sanojen merkityksestä. Ja epäselvintä kai on, mitä alkuperäinen kysyjä oikein tarkoitti.

        Mitä näillä o-kirjaimen sisältävillä sanoilla on asian kanssa tekemistä? Tässähän oli puhe u-kirjaimen eri lausumistavoista.
        Toki ruotsin o voidaan lausua sekä kuten suomen u että suomen o, mutta silti tässä lienee kyse nimenomaan u-kirjaimen lausumisesta? Ja sehän lausutaan ruotsiksi _aina_ eri tavalla kuin suomen u.

      • Lassitus kirjoitti:

        Kysymys oli – kuten otsikostakin vielä näkyy – u-äänteestä. Luonnollisin tulkinta suomenkielisessä yhteydessä on, että tällöin tarkoitetaan äännettä, jota suomen kielessä merkitään u-kirjaimella (ja IPAssakin u:lla). Kuten vastauksessasi totesin, sillä _voisi_ tarkoittaa myös jotain samantapaista äännettä.

      • että me maallikot

        emme ymmärrä käyttää oikeita termejä joita te lingvistikot ymmärtäisitte!

      • että me maallikot kirjoitti:

        emme ymmärrä käyttää oikeita termejä joita te lingvistikot ymmärtäisitte!

        Jos et ymmärrä jotain alkeellista asiaa kuten kirjaimen ja äänteen eroa senkään jälkeen, kun asia mainitaan, voit tietysti julkisesti osoittaa myös tyhmyytesi soittamalla suutasi sen lisäksi. Jokaisella ihmisellä on luovuttamaton oikeus siirtyä tietämättömyydestä joko tietoon tai typeryyteen.

      • on mielestäni

        myös se, ettei kykene ymmärtämään asioita asiayhteytensä sisäisen logiikan perusteella, vaan ymmärtämisen edellytys on kaikkien pienten yksityiskohtien täsmääminen ennalta ohjelmoituun tietokonseptiin.
        "Kun sormi osoittaa kuuta, vain hullu tuijottaa sormea".
        Olisi muuten mielenkiintoista kuulla psykologin analyysi psyko- tai sosiopaattisesta luonnehäiriöstäsi, joka ilmenee lähes pohjattomana ihmisvihamielisyytenä ja -halveksuntana. Sekä äärimmäisen huonoina käytöstapoina.

      • on mielestäni kirjoitti:

        On harvinaisen moukkamaista syyttää toisista huonoista käytöstavoista, kun tämän ja muun henkilökohtaisuuksiin käyvän törkyilynsä esittää nimettömyyden suojissa raukkana kyyristellen.

        Mutta mitäpä sinä psykologin analyysilla tekisit, kun itsekin pystyt noin sujuvasti tekemään psykiatrisen diagnoosin potilasta näkemättä?

        En suosittele sinulle psykologin enkä psykiatrin konsultointia, sillä oma vaivasi – ainoa joka sinulle oikeasti kuuluu – ei ole mikään tauti vaan yksinkertaisesti raukkamaisuutta ja moukkamaisuutta, jotka riippuvat omista valinnoistasi.

      • moukaksi minäkin

        Tämä on ensimmäinen puheenvuoroni tässä keskusteluketjussa. Kirjoitan anonyyminä kuten aina. Minulla ei ole pienintäkään aikomusta esiintyä tämänkaltaisilla foorumeilla tunnistettavana henkilönä. Kun täällä kerran SAA esiintyä tuntemattomana, käytän mahdollisuuden mieluusti hyväkseni. Toiset saavat vapaasti valita toisenlaisen vaihtoehdon omista lähtökohdistaan.

        Yucca: besserwisserismisi on jotain aivan ainutlaatuista! Tässä keskustelussa saamasi negatiivinen palaute ei varmastikaan ole ensimmäinen laatuaan. Tietojasi ja osaamistasi on vaikea asettaa kyseenalaiseksi, mutta sosiaalisuudestasi voi monellakin olla eri kuva kuin itselläsi.

        Kirjoituksistasi on helppo saada se kuva, että et ole netin keskustelupalstoilla hakemassa ystäviä vaan jotain vallan muuta.

        Mikäpäs siinä. Hommatkoon kukin kicksinsä siten kuin itselle parhaiten sopii!

      • Nimim. "Moucca"
        Yucca kirjoitti:

        On harvinaisen moukkamaista syyttää toisista huonoista käytöstavoista, kun tämän ja muun henkilökohtaisuuksiin käyvän törkyilynsä esittää nimettömyyden suojissa raukkana kyyristellen.

        Mutta mitäpä sinä psykologin analyysilla tekisit, kun itsekin pystyt noin sujuvasti tekemään psykiatrisen diagnoosin potilasta näkemättä?

        En suosittele sinulle psykologin enkä psykiatrin konsultointia, sillä oma vaivasi – ainoa joka sinulle oikeasti kuuluu – ei ole mikään tauti vaan yksinkertaisesti raukkamaisuutta ja moukkamaisuutta, jotka riippuvat omista valinnoistasi.

        Vaikea nähdä, mikä kovasti kohentuisi, jos minä "nimettömyyden suojissa raukkana" kyyristelevänä "mouccana" nyt tässä esittäytyisin.
        Aiemmin todetut tosiasiathan eivät siitä miksikään muuttuisi.
        Olisi lisäksi melko ennenkuulumatonta, että tällaisella nimettömyyteen perustuvalla keskustelupalstalla maailmanlaajuisessa Internetissä kukaan laittaisi nimensä näkyviin.
        Poikkeuksen tietysti muodostaa arvoisa nimimerkkii Yucca, joka pohjattomassa narsismissaan on huolehtinut siitä, että hänen oikea henkilöytensä kyllä on helposti googlattavissa, mikäli joku vain on siitä kiinnostunut. Mutta hän ei voine vaatia, että meidän kaikkien muidenkin pitäisi niin toimia, kun _hän_ on niin tehnyt.
        Ja henkilön, joka töykeällä esiintymisellään tällä palstalla suorastaan _kerjää_ verta nenästään, on turha itkeä krokotiilinkyyneleitä, jos joku antaa välillä vähän takaisinkin.
        Merkittävää on lisäksi se, että Yuccan peräti kuudesta eri esiintymisestä huolimatta tässä ketjussa, alkuperäinen aloittajan kysymys on yhä vailla ratkaisua. Nuo aspergeriläiset harha-askelet kun veivät vain poispäin.

    • vain..

      Pari helppoa vinkkiä:

      Kun Ruotsissa kirjoitetaan u, lausu se suomalaisittain y:ksi. Se on lähinnä tuota ruotsin "u" äännettä. Ja kun kirjoitetaan y, lausu se melkein i:ksi, siis y, jota "nostat suusa ylös".

      Näillä ohjeilla minun lausumiseni noiden kirjainten kanssa kelpasi göteborgilaiselle ruotsin kurssin puhumisen opettajalle.

    • Skoonesta

      Kuuntelen aina paikallisten juttuja naureskellen, kun he selittävät, miten 20 km:n päässä sijaitsevassa naapurikaupungissa asuvat ihmiset lausuvat sanat "hund" ja "buss" eri tavalla kuin he.

      Ruotsin murteissa "u" lausutaan eri tavoin eri paikoissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      74
      832
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe