Minä en ainakaan ole tehnyt yhtään mitään mainittavaa, olenko tyypillinen keskivero energiatuhlari?
Uskotko sinäkin, kuten minä, että ne kallispalkkaiset herrat siellä jossain tekevät kaiken tarpeellisen puolestani, kuten esimerkiksi käyvät kauppaa päästöoikeuksista?
Milloin meidän on PAKKO tehdä jotain, vai tuleeko sellaista aikaa koskaan?
Uskotko sinäkin, kuten minä, että ne kallispalkkaiset herrat siellä jossain tekevät kaiken tarpeellisen puolestani, kuten esimerkiksi käyvät kauppaa päästöoikeuksista?
Milloin meidän on PAKKO tehdä jotain, vai tuleeko sellaista aikaa koskaan?
Vastaukset 29
Vanhimmat
paras vain odottaa, että muut tekevät asiat puolestamme, toivon vain että kaikki ajattelisi samoin.
Säästin bensaa viime viikolla käyttämällä polkupyörää.Säästin n.12 litraa.Mitä tuolle säästämälleni bensalle tapahtuu, lähetetäänkö esim.Kuwaittiin ja laitetaan takaisin maanalle, vai minne se joutuu.
Kiinassa nouseva kysyntä lisää polttoaineen tarvetta koko ajan joten kiinalaiset kyllä polttavat sinunkin osuutesi ilomielin taivaan tuuliin ja vielä paljon halvemmalla hinnalla mitä täällä joutuisi maksamaan. Heillä on nyt näet varaa kun työpaikat on siirretty sinne.
Kunnes Suomi kurjistuu
Kyllä tule pakko tehdä jotain, eri maissa eri tavalla ja maassa maan tavalla.
Jos esim. tänäkin vuonna tule Italiassa kuiva kesä, niin kuin viime vuonna, on todennäköistä, että Po:n varella olevat voimalaitokset joudutaan ajamaan alas jäähdytysveden puuten vuoksi.
Alppeissa pannan hiihtohiissien nelinkertaistumissuunnitelmat jäihin, kun jokien ja pohjaveden vesivarat eivät ennen riittä syöttämään nykyisetkään lumitykit.
Näin pala kerallaan pannaan pakosta nöyrit tiukemmalle Europassa.
Kehitysmaissa on siten vielä iso urakka edessä, kun ylisuuret karjalaumat syövät kaiken kasvillisuuden, päästävät 250 l metaani per päivä ja pää ja ihmiset tappelevat vedestä, polttopuusta ja viljelymaasta, joka katosateiden vuoksi aina vain vähennee.
Suomessakin oltiin jo vedenpuuten partaalla, kunnes syksy korjasi puuten, jonkun verran.
- Ennen ajoin ekoautolla, myin senkin pois. Aion kyllä ostaa pakollisiin ajoihin maailman ekologisimman polttomoottoriauton, smart fortwo cdi:n (3,4 litraa yhdistelmäajossa satasella)
- Olen vegaani, enkä syö mitään lentokoneella tuotua enkä esim. osta riisiä sen epäekologisuuden takia.
- Vaihdoin ekosähköön. Vuokrasin omistuskämppäni pois ja muutin kommuuniin isoon kerrostalohuoneistoon. Asuntooni on tulossa lämpöpumppu ensi talveksi.
- Olen mukana vihreässä puoluepolitiikassa, opiskelijapolitiikassa yms. ja olen jatkuvasti järjestämässä ilmasto- ja ympäristötempauksia Maan ystävien yms. ympäristöjärjestöjen kanssa.
- Annan kuukausittain rahaa järjestöille, jotka opettavat kehitysmaiden lapsia lukemaan, jolloin he tekevät vähemmän lapsia ja maailman väestönkasvu pienenee. Esim. Unicef, Pelastakaa lapset...
- Olen luopunut lentokoneella matkustamisesta kokonaan.
- En osta juuri mitään uutena. Huonekaluni ostan antiikkikaupoista, vaatteet kirppikseltä (joitain asioita joudun ostamaan uutena, kuten kengät kun niitä ei vegaanisina löydy ja housuja on tosi vaikea löytää sopivia).
- Kierrätän kaiken mahdollisen.
- Töissä pyrin aktiivisesti vähentämään jätteen määrää ja kierrätystä sekä sammuttelen päälle jääneitä tietokoneita ja valoja minkä ehdin.
- Korjaan vanhaa ennemmin kuin ostan uutta.
- Korjaan osaamistasoni mukaan päivät pitkät netissä vääriä käsityksiä ilmastonmuutoksesta.
Testeissä kuulemma yksi maapallo riittäisi maailman ihmisille, jos kaikki eläisivät kuin minä. Silti koen, että elintasoni on TODELLA korkea. En koe tinkiväni mistään. Syön todella hyvää ja korkeatasoista ruokaa ja teen todella paljon töitä, harrastan ja käyn viihteellä.
elän aika lailla kaltaisellasi tavalla, vaikka en ole "virallisesti" mikään vaihtoehtoihminen, vaan keski-ikäinen ja en ole koskaan asunut missään kommuuneissa enkä ole edes vihreiden jäsen.
Joskus nuorena kauppaopistolaisena löysin kirja-alesta kaksi kirjaa, joista toinen oli Schumaherin Pieni on kaunista ja toinen Viktor Papanekin Turhaa vai tarpeellista, jotka muodostuivat elämänkatsomukseni pohjaksi.
Tietenkään kukaan muu kopiksessa ei lueskellut moisia, joten olin aatteineni aika yksin. Mutta olen ylpeä siitä, että itsenäisesti, ilman taustavoimia aloin ajatella omilla aivoillani. Tuolloin ei vielä Koijärvi-liikettäkään ollut olemassa.
Olen luopunut lentokoneella matkustamisesta kokonaan.
Hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet valtavasti verrattuna siihen, että lentäisin vaikka Amerikkaan joka päivä.
Näin olen voinut jopa lisätä hiukan muuta "kulutusta" ja autoilua.
Amerikkaan, jne... nyt en ole viiteen vuoteen lennellyt lainkaan, eikä suunnitelmissa ole ainuttakaan matkaa minnekkään.
Tämä turhan lentelyn lopettaminen riittänee alkajaisiksi osaltani näissä maailman pelastamistalkoissa?
nekin tuhnupieruja. Se hajuhan siinä tärkeintä on, toimii kuuroillekin.
ja vaikka ole maassa, ilmojen saastuminen jatkaa kasvuaan.
Eli tekosi ei pelastakkaan maailmaa...
Jos useampi jättäisi lentämättä, niin luuletko todella, että lentoyhtiöt lennättäväisivät koneita tyhjinä?
Joo, ei kukaan tehdäkään mitään, kun yksi ihminen ei voikaan sormiaan napsauttamalla muuttaa maailmaa!
Kunhan perustelet omaa saamattomuuttasi ja haluttomuuttasi muuttaa kerskakulutustasi noin. Samalla logiikalla ei kannattaisi äänestää eikä tehdä mitään hyväntekeväisyyttä. Mutta kyllä koko nykyaikainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu demokratialle, ja hyväntekeväisyys todellakin muuttaa miljoonien ihmisten elämää paremmaksi.
Minä ainakin lennän entiseen malliin, ja jos saan palkankorotuken, niin lennän entistä enemmän. Haluan nähdä maailmaa. Ja toivon todella, että moni muukin menee ja pääsee näkemään. Se avartaa kummasti näkökantoja, kun vaikkapa Intiassa liikkuu.
Sen sijaan että lentämistä aletaan kieltämää, pitää alkaa kehittämään sellaisia polttoaineita ja tekniikkaa, jotka saastuttavat vähemmän.
Mutta sehän ei olekaan näiden suojelijoiden pointti. Heidän pointtinsa on päästä määräilemään toisten elämästä, päättämään siitä mikä on oikein ja kuka saa tehdä ja mitä. Heitä ajaa pelkkä kateus ja ahdasmielisyys, joka on verhottu johonkin muka jalon aatteen taakse.
Noh alla turboauto ja ajelen huviajoa ja aina työmatkat Hesassa. Julkisiin en alennu. Ajatuksissa hankkia edelleen uusi tehokkaampi turboahdettu auto muutaman kk:n sisällä.
Ilmastomuutos EI aiheudu ihmisen toiminnasta vaan luonnon kiertokulusta; ilmasto on muuttunut lukemattomia kertoja maapallolla jo kauan ennen ihmisen kehittymistä. Nyt vaan poliitikoilla on mukava tilaisuus rahastaa hysterialla lisää verorahoja mm. autoilijoilta.
En näe asiakseni tehdä mitään eritystä maapallon pelastamiseksi, koska asun maassa jossa ympäristöasiat on kunnossa.
Suomessa on runsaasti metsää ja uutta kasvaa enemmän kuin vanhaa hyödynnetään. Meillä ei metsää tuhota pelkästä tuhoamisen riemusta kuten jossakin amazonilla.
En ole nähnyt laskelmia eikä sellaisia kai epäeettiseinä julkaistakaan, mutta kaikesta päätellen Suomi kuluttaa hiilidioksidia enemmän kuin tuottaa sitä. Eli me teemme jo nyt enemmän kuin oman osamme.
Maamme sijaitsee valitettavasti ihmisen kannalta elinkelvottoman kylmällä alueella, siksi niin sanottu ekologinen jalanjälkemme on väistämättä suurehko. Meillä tarvitaan enemmän lämmitystä ja valaistusta kuin etelässä, talot on rakennettava kalliilla ratkaisuilla lämmönpitäviksi umpioiksi, jne. Minusta me teemme jo nyt kaiken voitavamme maapallon säästämiseki, jos kaikki toimisivat kuten me niin huolta ei olisi.
Yksityisen ihmisen vaikutusmahdollisuduetkin ovat mitättämät. Ei ole maailmakaikkeuden kannalta mitään merkitystä sillä vaihdanko hehkulamput energiansäästölampuiksi vai en. Minulla on siitä huolimatta pääsääntöisesti juuri näitä sikakalliita energialampuja.
Maapallolla sattuu tuhkatiheään niin sanottuja luonnonkatastrofeja, kuten hurrikaaneja, maanjäristyksiä, lämpimän alueen hellejaksoja ja kuivuttaa, rankkasateita tai meidän joka vuosi toistuvia kovia pakkaskausia. Nyt kaikki nämä luetaan muka iilmaston lämpenemisestä johtuviksi ja kasvien tarvitsema hiilidioksidi onkin yhtäkkiä kaiken pahan alku ja juuri.
"Minusta me teemme jo nyt kaiken voitavamme maapallon säästämiseki, jos kaikki toimisivat kuten me niin huolta ei olisi."
Jos suomalaiset talot rakennettaisiin Tanskan säännösten mukaan, niiden lämmitys kuluttaisi kolmanneksen vähemmän energiaa kuin suomalaisten säännösten mukaan tehty.
Ruotsissa sähkönkulutus on laskenut jo vuodesta 2001. Suomessa se vain kasvaa nopeasti.
Muualla maailmassa suositaan ekoautoja, Suomessa dieselautoille lyödään sikamaiset käyttöaineverot.
Muualla maailmassa tuulivoimalle annetaan syöttötariffeja, Suomessa ei. Esim. Meksikossa rakennettiin vuodessa (2006) enemmän tuulivoimaa kuin koko Suomen tuulivoimakapasiteetti on yhteensä!
ja uutta duunia en ota. muutenkin pyrin eroon omaisuudestani, koitan tulla mahdollisimman vähällä toimeen. kiertolaiselämä kiinnostaa.
Ensimmäinen väite oli jo potaskaa, Suomessa ei ole metsiä paljon jäljellä. Talousmetsä ei ole metsää, se on sama asia kuin sademetsissä viljellään yhtä lajiketta paperiteollisuuden tarpeisiin. Suomen paperiteollisuus on suurimpia saastuttajia ja biodiversiteetin tuhoajia maapallolla. Älkää puhuko paskaa kun, ette tiedä asioista. Metsä ei ole puupeltoa jossa kasvaa sadalla hehtaarilla koivua, joka ei kelpaa kuin selluksi, koska se on lannoittamalla kasvatettu ja huokoisempaa kuin tavallinen sekametsän puu. Ei sahatkaan halua talousmetsästä puuta, koska se on niin paskaa ettei kelpaa muuhun kuin jätepuuksi.
polttopuuksi
Kesän ajaksi.
Olen vähentänyt disel Tojotani käyttöä huomattavasti, ostaessani uudet lenkkarit, valitettavasti made in china
Kierrätän hysteerisen huolella talous jätteemme ja samalla lietson hysteriaani kierätykseen lähipiirissä työmaalla, miten helppoa ja ei aikaa kuluttavaa
Viikon vitutksen purkuun tein isännän vanhoista vaateista itselleni egokassin kaupassa käyntiin ja omepelin saumat kiinni käsin
Kunnioitan suuresti ihmisiä jotka elävät luonnon parasta ajatellen ja joilla on tieto/taitoa ilmastoasioiden kanssa
- lajittelen jätteeni
- vältän kertakäyttöhyödykkeitä
- myin autoni toista vuotta siiten ja käytän julkisia
- asun kerrostalossa lähellä työpaikkaani ja palveluita
- syön (pääasiassa) kasvisruokaa
- sain ekologiseksi jalanjäljekseni 2,3 mikä lienee suomalaiselle (talvi kuuluu suomeen! -you know) alhainen luku
Muuta siltikään ei minun ole pakko uskoa kaiken maailman mustien profeettojen populistisia maailmanloppuhöpötyksiä.
Käytän tuoteitta ohjemäärän mukaisesti. Ei esim shampoota tartte olle käsitolkulla päässä kun tukka tulee puhtaaksi pienemmäl määräl. Sama siivous nesteissä
En tee mitään. Se on pierun verran Saharassa. Ne todelliset ympäristöteot tehdään aivan jossain muualla. En viitsi sen vuoksi alkaa askeesissa elämään. Enkä usko, että siitä on muidenkaan osalta mitään muuta hyötyä, kuin että tuntevat itsensä niin hurskaiksi. No, onhan se jotain sekin.
ne ei ole syntiä:=)joten hyvällä tunnolla minulla palaa valot melkein yötäpäivää omakotitalossa ja sellaset kuin mikrot heitin roskiin.kyllä sitä voi lämmittää pitsat ja muut kunnon kiertoilmauunilla maukkaimmiksi vaikka sähköä palaa.rikas en ole mutta mukavuudestani en tingi perheeni kanssa milliäkään niinkauan kuin rahaa riittää.(toivottavasti muutaman vuoden)
Kuljen kävellen kaikki alle 5 km matkat, sitä pidemmillä on useimmiten pakko käyttää vanhaa omaa autokotiskoa, koska syrjäkylillä ei kulje julkisia kulkuvälineitä.
En lentele kaukaisiin matkakohteisiin, matkailen lähiseudulla usein luonnossa. Syön pääsääntöisesti lähellä tuotettua ruokaa, en osta kaikenmaailman kiivejä ja kookosmaitoja.
En osta ruuan lisäksi juuri mitään! Kirpputoreilta haalin käyttötavaraa.
Taloni lämpenee itsepilkotuilla puilla. En käytä ainuttakaan kasvinsuojeluainetta!
Ja vaikka minä elän kuin ympäristöpyhimys, niin toisten törkäleiden, ahneiden ajattelemattomien sikojen takia on pilattu tämä kaunis maa!
Voi tauti tuota sinun moraalisen paatoksen määrää!! Huomaatko sinä itsekään, kuinka naurettava olet siellä sormi pystyssä saarnatessasi? Tuskinpa.
Minä elän ihan tarpeeksi pienimuotoista elämää, jotta minun elämälläni olisi paskankaan vertaan maapallon elämälle.
En tosiaankaan aio lotkauttaa korvaanikaan vaatimukselle elintapojeni muuttamisen suhteen. Kyllä saavat hoita sen ilmaston sun muun hoidon isommissa piireissä.
Minä jatka rälläämistä, kuten ennenkin ja sinä voit tukehtua saarnoihisi.
Sori, meni vähän väärään kohtaan, mutta haitanneeko tuo mitään. Eiköhän tuosta mielipiteeni kuitenkin käy selväksi.
Minä olen alkanut keväällä pyöräilemään paljon. Se tekee hyvää myös vartalolle. Olen hyvässä kunnossa.