Kaiken jättäminen alkuun ja epäonnistuminen

Ahdistun kun jätän kaiken alkuun.
Minulla on asioita joista TODELLA olen kiinostunut, mutta jäävät puolitiehen.
Taiteessa jäävät siksi, etten ole tyytyväinen mitä teen. Laatikossa monta keskeneräisyyttä.
Vaikka hetken olisi tyytyväinen, seuraavana päivänä ei todellakaan.

Lisäksi minulla on kaapissa monta uutta kirjaa, jotka kaikki tosin alkuvaiheessa.

Sillon kun luen keskustelupalstaa täälläkin, jää minulle aiheiden lukeminen toiseen lauseeseen, jonka jälkeen siirryn jo seuraavaan.

Vaikka kuinka olisin kiinostunut jostakin, en saa aikaan, sillä en ole tyytyväinen tai ahdistun.
Ahdistuminen johtuu muuten vain pelkästä itse ahdistuksesta, tai ajatukseni ovat ajautuneet siihen, koska mietin monta muuta asiaa saman aikaan.
Yksi tekijä on kanssa, että en voi sietää häiriötekijöitä joita täällä asuessani niitä riittää.

Odotan jotakin suurta mikä ei tapahdu, en ole tyytyväinen mihinkään. Ystävistä löydän vikaa ja olen onnettomassa seurustelusuhteessa.

Kova halu minulla on olla itselleni jotakin, mutta tiedän itsekin, että tämä on siihen huono tapa.

Elän luultavasti tämän keskittymiskyvyttömyyden takia melko onnetonta elämää.
Ylivilkas en ole. Kun teen jotain ahdistus yrittää pistää tekemiseni jonnekin.
Vihaan turhautumista, eli juuri sitä mitä para-aikaani teen, siksi inhoan itseäni.

Peruskouluaikoina olin koulukiusattu, jolloin minua kiusattiin silloisesta ulkonäöstäni.
Nykyään laittaudun tunnin ja hakeudun paikkoihin, jossa ulkonäköäni kehutaan. Sellaisiinhan minun ei pitäisi hakeutua sillä seurustelen ja saan suhteessani kuulla kuinka kaunis olen jne.
Toisaalta olen edelleen tosi tyytymätön suhteeseen ja tämä johtuu aivan muista seikoista kuten luottamuksen pettämiseen jne.

Pienestä asti olen ollut kova haaveilemaan, miten muuten tästä ankeasta maailmasta selviäisi jos ei katoaisi edes jotenkin todellisuudesta.
Vieläkin minulla on haaveita, että joku veisi pois aivan jonnekin muualle.
Inhoan kohdata todellisuutta, siksi nukun mielellään pitkät unet ja harmistun kun on taas aamu.
Rakastan jos pääsen harvoin taiteeksi käsin niin, että olen edes sen päivän tyytyväinen.

ADD:tä olen miettinyt, että voisinko sairastaa, mutta siihen kun on vaikeata saada diagnoosia niin tuntuu turhalta mennä edes yrittämään.
Petyn taas enemmän jos yrityksestäni huolimatta siitä ei tulisi mitään.

Olen synnynnäinen epäonnistuja. Tähän kun muut yrittävät väittää vastaan ja kysyn perusteluita menevät he hiljaiseksi.
Ei tosiaan ole mitään missä olisin onnistunut.
4322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

osaat ilmaista verbaalisesti itsesi ja tuntemuksesi, toisin kuin mainitsemasi "muut" (tuttavat, ystävät, kaverit)jotka osaavat ilmaista vain kuulemiaan kliseitä, tai hyssytellä, tai väittää sinun olevan väärässä vain koska eivät osaa auttaa tai se ei heitä kiinnosta.

toisin sanoen siis, tee itse itsellesi lista asioista joissa tiedät olevasi hyvä, äläkä annan sen sisäisen sensorin puuttua siihen. printtaat ja luet sen aina kun alkaa vituttamaan.

se että jättää asioita kesken ei minusta tarkoita että olisit ikuinen epäonnistuja. voit ihan yhtä hyvin ajatella sen asian siltä kannalta että sinulla on loppumaton lähde uusia ideoita mitä toteuttaa, ja usein jopa kokeilet niitä ;)

turhautumiselle en voi minäkään mitään. se on vain siedettävä. (tunnistin itseni tosta sun otsikosta, siksi avasin, luin ja vastaan) joskus kun saa itseni lenkille (30-45 min reipas kävely) kahdesti päivässä turhaudun puolta vähemmän, mutta en meinaa millään saada itseäni niskasta kiinni niin säntillisesti. en siltikään pidä itseäni epäonnistuneena jos lenkit jää viikoksi väliin, vaan ajattelen sen siltä kantilta että silloin kun käyn lenkillä, onnistun edes joskus siinä missä sohvaperunat eivät onnistu koskaan.

Äänestä
  • Vähän samoja piirteitä teissä molemmissa kirjoittaneissa. En möyöskään jaksanut(?) lukea kummankaan vuodatusta täydellisesti vaan riviltä toiselle hyppien...

    Mutta, olen itse asioiden keskenjättämisen perikuva! Tosin, jollain ihmeen konsteilla olen silti onnistunut etenemään melkolailla hyvinkin duuniuralla jne. Onnistunut opinnotkin viemään loppuun (tosin gradukin taisi jotenkin myöhästyä ja vietyä loppuun tosipakon edessä)
    Oma koti sisustuksen puolesta samalla mallilla kuin muuttopäivänä, eli ne uudet verhot ja matto vieläkin hommaamatta ja muuttolaatiokoita purkamatta...

    Jotenkin mulle tulee aina sellainen olo, että jos päätän tehdä jotain 'suurta' jää minulta joku muu 'suuri' juttu samalla tekemättä koska aika ei riitä molempiin. Siispä jätän kummankin väliin! Mikä aivotus!! Lisäksi jos jotain aloittaa, esim avanneen kirjoittajan lailla jonkin taideteoksen (mulla olisi lähinnä lyijärityö) ei sitä voi saattaa koskaan valmiiksi koska silloin se olisi valmis... ja sehän ei käy. Aina siitä voisi tehdä paremman...

    sama pätee joskus duunissakin, kun ei koskaan halua kutsua mitään valmiiksi. Ahdistus on suuri, kun oman työn tulos täytyy laittaa eteenpäin ajallaan, keskeneräisenä.

    Jotenkin musta aina tuntuu, että kun olen pähkäillyt päässä sen asian, on homman loppuun vieminen oikeassa elämässä niin tylsää ajanhukkaa...

    Lenkkeily ja muu urheilu on muuten tosi jees tapa koulia itsestä säntillisempää. Uskon vakaasti että pystyn vielä kasvattamaan itsestäni säntillisemmän ihmisen

    Onhan tää tosi sekava arvoitus. Ja erittäin paljon vailla punaista lankaa koko löyhä kyky viedä mitään oikeasti loppuun asti. Tosin, ne vähät asiat jotka loppuun saatan ja joissa onnistun, tuo aivan mielettömän hyvän tunteen.

    Äänestä

En tosiaan usko että olet mikään epäonnistuja.
Sinä vain itse pelkäät kuollaksesi olevasi sellainen ja sen takia et halua saattaa koskaan mitään loppuun.

Jos joskus tekisit jotain valmista tulisi siitä sinulle palautetta "hieno työ!" - "eipä kovin erikoinen työ"

Mä veikkaan että toi jälkimmäinen on se minkä takia et halua mitään tehdä. Pahin arvostelija taitaa katso peilistä takaisin joka aamu kun raahaudut väkisin sinne kylppärin puolelle.

Et ole syystä tai toisesta itseesi tyytyväinen. Laittaudut joka päivä ikuisuuden, jotta tuntisit itsestäsi paremmin.

Joo, taitaa mulla olla samoja juttuja, tosin olen itse päässyt jo suhtkoht hyvin yksiin ulkonäköni yms kanssa.

Lisäki mulla oli aikaisemmin (ja on kyllä vieläkin ) sellanen olo, että kaikki pitäisi tietää ja osata automaattisesti. Epäonnistumisen pelko suorastaan ajoi kohti epäonnistumisia. Nyt olen sallinut itselleni OIKEUDEN kysyä jos en tiedä ja oppia sen mitä en (vielä :) osaa.

Musta tuntuu, että sulla voisi auttaa samat kujeet.

Lisäksi tuo alla mainittu liikkuminen tekee ihmeitä itsekurin lisäksi sille ainaiselle väsymyksen tunteelle ja alhaiselle energiatasolle.

Tsemppiä!!

Äänestä

Miten joku voikin olla niin samanlainen, kuin itsekin olen.. Rakastan nukkumista ja haaveilua, joskus niinkin paljon, että jää oma elämä elämättä. Asiat tuntuvat jäävän minulta myös puolitiehen aina, innostun silti hirveän helposti kaikesta uudesta. Pakon edessä olen sitten aivan älyttömän tehokas, enkä sen jälkeen ymmärrä, miksi saan asioihin tuhrautumaan hirveästi aikaa, teen ne hetkessä pakon edessä valmiiksi ja olen jutuissani vielä kohtuu hyväkin.

Mä olen ainakin liikunnan suhteen tajunnut itsestäni sen, etten pysty pakottamaan itseäni mihinkään pitkäksi aikaa. Esimerkiksi välillä innostun uimisesta, välillä hiihdosta, välillä juoksen tai pelaan ja niin pois päin. Ja kun olen ymmärtänyt tämän, en edes yritä pakottaa itteäni lenkille vaan kuulostelen, että mikä nyt tuntuisi mukavalle ja teen sitä. Kukaan ei tajua, että miksi aina välillä vaihdan, mutta kun muuten en jaksa ja on tylsää.

Mua ahdistaa ihan suunnattomasti kaikki pakot, vaikka ne ovat tietysti ainoat asiat, mitkä saa mut pysymään jalat maanpinnalla. En tietäisi mitään ahdistavampaa kuin esimerkiksi sovittu harrastusvuoro kerran viikkoon. Alkaisin jo edellisenä päivänä miettiä sitä, ja ahdistuisin että kohta P-I-T-Ä-Ä mennä, eikä ole VAIHTOEHTOJA. Kaikki pitäminen ja pakottaminen on mulle ollut aina jotain punaista vaatetta. Haluaisin olla vapaa vain kaikesta pakosta ja velvollisuuksista. Opiskellessa tosi suuri ongelma mulle oli oma ajankäyttö ja motivoituminen, kun ei ollutkaan pakko, asiat venyi, kun en saanut aikaan kuin pakon edessä. Jälkeenpäin sitäkin ihmettelen.

Mäkin odotan kokoajan jotakin suurta tapahtuvaksi. Mut toisaalta mä en osais ajatella, että tää olis jotenkin häiritsevää. Olen persoonaltani tällainen ja tyytyväinen itseeni kaikesta huolimatta, vaikka saamattomuus ja asioiden keskeneräisyys risoo. Jollain tavalla mun on hirveän vaikea sitoutua asioihin, mutta ihmisiin kiinnyn liikaakin monesti ja siksi jopa pidän jotakin etäisyyttä niihin, ettei kaikista saa eikä voi tulla liian tärkeitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turhautunutikinukkuja kirjoitti:

Ahdistun kun jätän kaiken alkuun.
Minulla on asioita joista TODELLA olen kiinostunut, mutta jäävät puolitiehen.
Taiteessa jäävät siksi, etten ole tyytyväinen mitä teen. Laatikossa monta keskeneräisyyttä.
Vaikka hetken olisi tyytyväinen, seuraavana päivänä ei todellakaan.

Lisäksi minulla on kaapissa monta uutta kirjaa, jotka kaikki tosin alkuvaiheessa.

Sillon kun luen keskustelupalstaa täälläkin, jää minulle aiheiden lukeminen toiseen lauseeseen, jonka jälkeen siirryn jo seuraavaan.

Vaikka kuinka olisin kiinostunut jostakin, en saa aikaan, sillä en ole tyytyväinen tai ahdistun.
Ahdistuminen johtuu muuten vain pelkästä itse ahdistuksesta, tai ajatukseni ovat ajautuneet siihen, koska mietin monta muuta asiaa saman aikaan.
Yksi tekijä on kanssa, että en voi sietää häiriötekijöitä joita täällä asuessani niitä riittää.

Odotan jotakin suurta mikä ei tapahdu, en ole tyytyväinen mihinkään. Ystävistä löydän vikaa ja olen onnettomassa seurustelusuhteessa.

Kova halu minulla on olla itselleni jotakin, mutta tiedän itsekin, että tämä on siihen huono tapa.

Elän luultavasti tämän keskittymiskyvyttömyyden takia melko onnetonta elämää.
Ylivilkas en ole. Kun teen jotain ahdistus yrittää pistää tekemiseni jonnekin.
Vihaan turhautumista, eli juuri sitä mitä para-aikaani teen, siksi inhoan itseäni.

Peruskouluaikoina olin koulukiusattu, jolloin minua kiusattiin silloisesta ulkonäöstäni.
Nykyään laittaudun tunnin ja hakeudun paikkoihin, jossa ulkonäköäni kehutaan. Sellaisiinhan minun ei pitäisi hakeutua sillä seurustelen ja saan suhteessani kuulla kuinka kaunis olen jne.
Toisaalta olen edelleen tosi tyytymätön suhteeseen ja tämä johtuu aivan muista seikoista kuten luottamuksen pettämiseen jne.

Pienestä asti olen ollut kova haaveilemaan, miten muuten tästä ankeasta maailmasta selviäisi jos ei katoaisi edes jotenkin todellisuudesta.
Vieläkin minulla on haaveita, että joku veisi pois aivan jonnekin muualle.
Inhoan kohdata todellisuutta, siksi nukun mielellään pitkät unet ja harmistun kun on taas aamu.
Rakastan jos pääsen harvoin taiteeksi käsin niin, että olen edes sen päivän tyytyväinen.

ADD:tä olen miettinyt, että voisinko sairastaa, mutta siihen kun on vaikeata saada diagnoosia niin tuntuu turhalta mennä edes yrittämään.
Petyn taas enemmän jos yrityksestäni huolimatta siitä ei tulisi mitään.

Olen synnynnäinen epäonnistuja. Tähän kun muut yrittävät väittää vastaan ja kysyn perusteluita menevät he hiljaiseksi.
Ei tosiaan ole mitään missä olisin onnistunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu