"Tommi Perkola kirjoitti eilen ansiokkaasti Blaise Pascalista. Hyvä Tommipommi, kiinnostava aihe, kymmenen pistettä! Olemme siinä ihan samaa mieltä, että Pascalia on turhaan ylenkatsottu. Minä suoritin filosofiasta sivuainekokonaisuuden joskus maisterimyllytyksessä ja muistan kuinka minua tympi se tapa luokitella filosofeja. Kaikkein paras ja suurin ja kaunein on filosofi, joka on luonut ”Systeemin”. Systeeminrakentajat sellaiset kuten esimerkiksi Leibnitz monadologioineen pistävät todellisuuden siististi ruotuun ja se on sitten hienoa. Mitään ei pursua yli. Filosofit sellaiset kuin Pascal ja Nietzsche – no, he vain räksyttävät kuin pahaiset piskit.
Tietysti on kunnioitettavaa jos joku pystyy sellaiseen mammuttimaiseen asioiden ja olioiden jäsentämiseen kuin esimerkiksi Kant tai Leibnitz. Mutta se ei tarkoita sitä, että toisenlainen filosofia olisi arvotonta.
Pascalin toimintatavat – kuten tommipommikin kirjoittaa – olivat hiukan erikoiset. Hän kirjoitti mietteitään irrallisien huomioiden tavoin ja häsäsi vähän siellä sun täällä. Hän oli matemaatikko ( kuten myös Leibnitz ), eikä katsonut velvollisuudekseen olla yhden asian ihminen. Joskus kun luen Herakleitosta mieleeni tulee Pascal. Ehkä sittenkin on niin, että Pascalin tapa kirjoitella mietteitä ja ajatuksia on juuri sitä vanhinta ja parasta filosofian perinnettä. Ehkä ajattelemista ei pitäisi pelätä eikä nostaa rimaa liian korkealle. Ja jos minulta kysytään valitsenko lukemisekseni vaikkapa Kantin puhtaan järjen kritiikin vai Pascalin irtomietteet, niin valitsen jälkimmäisen epäröimättä.
Pascal sanoi jotakin sellaistakin, että ihmiset vihaavat uskontoa, mutta samalla pelkäävät, että sen esittämät totuudet ovat tosia. Pascalhan oli näitä 1600-luvun filosofeja, ja 1600-luvullahan varsinaisesti alettiin luopua ykseydestä ja palvoa järkeä. Sen verran vanhaa oli vielä ilmapiirissä, että useat tuon ajan ajattelijat ( jo aiemmin mainittu Leibnitz, Descartes yms. ) olivat ”renessanssi-ihmisiä”, monilahjakkuuksia. Tästä mieleni tekee hyppäyksen Stephen Toulminin teokseen ”Kosmopolis” (CosmopolisThe Hidden Agenda of Modernity ). Kannattaa muuten lukea, jos ei ole jo vastaan tullut. Toulminhan kritisoi juuri niitä 1600-luvulta lähtöisin olevia newtoniaanisia ja descarteslaisia näkemyksiä siitä, että ihminen ja yhteiskunta voidaan rajata tiukkoihin ja järkeviin kategorioihin. Toulminin mielestä maailma voisi olla aika erilainen ja ehkä parempikin paikka, jos Descartesin ja kartesiolaisen dualismin ja kaiken muun vastaavan sijasta olisi uuden ajan henkiseksi isäksi valittu esimerkiksi Montaigne. Kuinka erilaiset viimeiset 300 vuotta olisivat olleet, jos Toulminin ajatusta olisi toteutettu? Miettikääpäs sitä.
Minulle tuo Toulminin teos oli niin järisyttävä, että muistan todella tarkasti missä ja kuinka luin sen ensimmäistä kertaa. Istuin olohuoneessa, Sibyllan laulu soi CD-soittimesta ja minä luin ja luin ja koko ajan tuli vastaan totuuksia ja kiehtovia ajatuksia. Paljon kiehtovampia kuin mitä mikään scifi-romaani voi tarjota."
http://lumiadela.blogspot.com/2003_03_02_lumiadela_archive.html
Tietysti on kunnioitettavaa jos joku pystyy sellaiseen mammuttimaiseen asioiden ja olioiden jäsentämiseen kuin esimerkiksi Kant tai Leibnitz. Mutta se ei tarkoita sitä, että toisenlainen filosofia olisi arvotonta.
Pascalin toimintatavat – kuten tommipommikin kirjoittaa – olivat hiukan erikoiset. Hän kirjoitti mietteitään irrallisien huomioiden tavoin ja häsäsi vähän siellä sun täällä. Hän oli matemaatikko ( kuten myös Leibnitz ), eikä katsonut velvollisuudekseen olla yhden asian ihminen. Joskus kun luen Herakleitosta mieleeni tulee Pascal. Ehkä sittenkin on niin, että Pascalin tapa kirjoitella mietteitä ja ajatuksia on juuri sitä vanhinta ja parasta filosofian perinnettä. Ehkä ajattelemista ei pitäisi pelätä eikä nostaa rimaa liian korkealle. Ja jos minulta kysytään valitsenko lukemisekseni vaikkapa Kantin puhtaan järjen kritiikin vai Pascalin irtomietteet, niin valitsen jälkimmäisen epäröimättä.
Pascal sanoi jotakin sellaistakin, että ihmiset vihaavat uskontoa, mutta samalla pelkäävät, että sen esittämät totuudet ovat tosia. Pascalhan oli näitä 1600-luvun filosofeja, ja 1600-luvullahan varsinaisesti alettiin luopua ykseydestä ja palvoa järkeä. Sen verran vanhaa oli vielä ilmapiirissä, että useat tuon ajan ajattelijat ( jo aiemmin mainittu Leibnitz, Descartes yms. ) olivat ”renessanssi-ihmisiä”, monilahjakkuuksia. Tästä mieleni tekee hyppäyksen Stephen Toulminin teokseen ”Kosmopolis” (CosmopolisThe Hidden Agenda of Modernity ). Kannattaa muuten lukea, jos ei ole jo vastaan tullut. Toulminhan kritisoi juuri niitä 1600-luvulta lähtöisin olevia newtoniaanisia ja descarteslaisia näkemyksiä siitä, että ihminen ja yhteiskunta voidaan rajata tiukkoihin ja järkeviin kategorioihin. Toulminin mielestä maailma voisi olla aika erilainen ja ehkä parempikin paikka, jos Descartesin ja kartesiolaisen dualismin ja kaiken muun vastaavan sijasta olisi uuden ajan henkiseksi isäksi valittu esimerkiksi Montaigne. Kuinka erilaiset viimeiset 300 vuotta olisivat olleet, jos Toulminin ajatusta olisi toteutettu? Miettikääpäs sitä.
Minulle tuo Toulminin teos oli niin järisyttävä, että muistan todella tarkasti missä ja kuinka luin sen ensimmäistä kertaa. Istuin olohuoneessa, Sibyllan laulu soi CD-soittimesta ja minä luin ja luin ja koko ajan tuli vastaan totuuksia ja kiehtovia ajatuksia. Paljon kiehtovampia kuin mitä mikään scifi-romaani voi tarjota."
http://lumiadela.blogspot.com/2003_03_02_lumiadela_archive.html
Vastaukset 2
Vanhimmat
päiväkirjojensa perusteella minäkeskeiseltä ja yksinkertaiselta ihmiseltä, jonka tiedot filosofiasta ovat sitä luokkaa että hän kirjoittaa nimen Leibniz säännönmukaisesti väärin.
Naisen logiikkaa, todellakin.
Kyllähän esim. Nietzsche on suuressa arvossa siellä akateemisessa maailmassa, vaikkei mikään systeeminrakentaja ole.