HY: Aivojen toiminnan poikkeavuudet osittain päällekkäisiä useissa neuropsykiatrisissa tiloissa
Helsingin yliopisto
Viestintä
29.11.2004
Aivojen toiminnassa samankaltaisia poikkeavuuksia ADHD:ssa, autismissa ja Aspergerin oireyhtymässä
Helsingin yliopistossa valmistuneen tuoreen väitöstutkimuksen perusteella näyttää siltä, että aivojen toiminnan poikkeavuudet useissa neuropsykiatrisissa tiloissa – esimerkiksi sellaisissa kuin ADHD, autismi, Aspergerin oireyhtymä ja Tourette – ovat osittain päällekkäisiä.
LL Taina Nieminen-von Wendtin väitöskirjassa esitetyt löydökset viittaavat siihen, että äärellinen määrä eri tavoin toisiinsa yhdistyviä aivotoiminnan tekijöitä johtaa moniin neuropsykiatrisiin oireyhtymiin. Osa näistä oireyhtymistä on kuvattu yli sata vuotta sitten, jolloin taudinmääritys tapahtui ulospäin näkyvien oireiden ja piirteiden perusteella. Nykyaikainen, molekyyligenetiikkaan ja aivojen kuvantamiseen perustuva tutkimus antaa uusia mahdollisuuksia ymmärtää neuropsykiatristen tilojen taustalla olevia neurobiologisia ilmiöitä. Samalla avautuu mahdollisuuksia uusille, täsmällisemmille hoito- ja kuntoutusmenetelmille.
Nieminen-von Wendtin väitöskirja on tulos vuonna 1999 aloitetusta laajapohjaisesta usean HYKS:n, Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston yksikön Aspergerin oireyhtymän ja autismikirjon tutkimusprojektista. Väitöskirjassa tarkennettiin Aspergerin oireyhtymän kliinistä kuvaa. Diagnostisia kriteerejä pystyttiin täsmentämään, kun osoitettiin, että 91 %:lla Asperger-henkilöistä oli aistiyliherkkyyttä, painottuen etenkin kosketuksen (53%) ja kuulon (50%) alueelle. Haju- ja valoherkkyyttä esiintyi lähes joka toisella koehenkilöistä. Ruokailuun liittyviä erityispiirteitä esiintyi 60 %:lla ja univaikeuksia lähes 50 %:lla. Kasvosokeus (vaikeus tai kykenemättömyys tunnistaa henkilöitä kasvonpiirteiden perusteella) esiintyi joka toisella. Vaikea kasvosokeus hankaloittaa oleellisesti sosiaalista kanssakäymistä, koska se voi merkitä sitä, ettei vieraassa ympäristössä tunnisteta edes omia vanhempia.
Aivojen neurokuvantamistutkimuksissa tehtiin useita uusia havaintoja. Magneettitutkimuksessa osoitettiin, että keskiaivojen poikkimitta oli Aspergerin oireyhtymässä keskimääräistä pienempi. Löydös on erityisen mielenkiintoinen sen takia, että keskiaivoissa sijaitsee tumakkeita, joissa on dopamiinia ja serotoniinia, jotka vaikuttavat keskushermoston toimintaan säädellen mm. ihmisten toimintaa ja olemusta. Välittäjäaineena dopamiinilla on merkitystä mm. sosiaalisessa käyttäytymisessä, aistiärsykkeiden ja emotionaalisuuden ohjaamisessa ja sekä motorisessa että tarkkaavuuden säätelyssä. Serotoniini säätelee mm. mielialaa, ahdistuksen ja stressin määrää sekä ruokahalua ja unta. Näissä kaikissa esiintyy Aspergerin oireyhtymässä usein poikkeavuuksia.
Verrattaessa tässä väitöskirjatutkimuksessa saatuja aivokuvantamisen tuloksia eräissä muissa neuropsykiatrisissa tiloissa tehtyihin tutkimuksiin havaittiin osittain yhteneväisiä löydöksiä skitsofrenian, ADHD:n, Touretten (nykimishäiriö) ja autismin kanssa.
Neurokuvantaminen antoi näyttöä myös siitä, että pikkuaivot aktiivisessa ajatustoiminnassa aktivoituivat Aspergerin oireyhtymää edustavilla henkilöillä selvästi enemmän kuin verrokeilla. Pikkuaivotoiminnan merkitys on siinä, että se säätelee emotionaalisia vasteita ja tarkkaavaisuutta hienomotoristen taitojen ohella.
Molekyyligenetiikan tutkimuksissa suoritettiin maailman ensimmäinen Aspergerin oireyhtymään kohdistunut ns. genomiskannaus. Löydetyistä ehdokasgeenialueista tärkeimmät sijaitsevat kromosomeissa 1 ja 3. Ykköskromosomin alue on identtinen ei-suomalaisessa skitsofreniapotilaiden ryhmässä havaitun ehdokasalueen kanssa, ja kromosomi 3:n löydös taas on päällekkäinen suomalaisen autismimateriaalin löydösten kanssa. Etenkin neurokuvantamisen ja geneettiset tutkimukset näyttävät tukevan sitä olettamusta, että neuropsykiatrisilla tiloilla on päällekkäisyyksiä, ja voidaankin kysyä, pitääkö tai tarvitseeko näitä eri oireyhtymiä erottaa omiksi kategorioikseen vai olisiko parempi kuvata oireita ja piirteitä ja keskittyä niihin sekä tarvittaviin kuntoutusmenetelmiin.
Autismisairauksien kirjoon kuuluvaa Aspergerin oireyhtymää luonnehtii sosiaalisen kanssakäymisen vaikeus, riippuvuus rutiineista ja rituaaleista, erikoinen kehonkieli, uppoutuminen ja juuttuminen usein varsin erikoisiin erityismielenkiinnon kohteisiin sekä kirjakielimäinen puhe. Yleensä Asperger-henkilöt ovat normaaliälyisiä tai tavallista älykkäämpiä.
”Voidaan kysyä, onko Aspergerin oireyhtymä ’sairaus’ tai oireyhtymä sanan varsinaisessa mielessä. On ehkä parempi puhua persoonallisuustyypistä”, Nieminen-von Wendt sanoo.
Asperger-henkilöt näyttävät olevan yliedustettuina tieteen ja taiteen merkkihenkilöiden joukossa.Mitalilla on kuitenkin myös toinen puolensa, sillä hyvästä peruslahjakkuudesta huolimatta osaa näistä henkilöistä uhkaa varhain alkava syrjäytyminen. Oireyhtymään saattaa liittyä myös sekundäärisiä oireita kuten masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta, jotka ovat yhteiskunnankin kannalta tärkeitä aiheuttaessaan merkittäviä kuluja. Aspergerin oireyhtymän esiintyvyydestä on melko niukasti tutkimuksia, mutta niiden perusteella on pääteltävissä että esiintyvyys on neljä tuhannesta. Tämä merkitsee sitä, että Suomessa näitä henkilöitä voi olla jopa noin 50 000.
Lähde: http://savotta.helsinki.fi/halvi/tiedotus/lehti.nsf/0/680075d3c0572d6dc2256f5b00484ad2?OpenDocument
ADHD Aivojen toiminnassa samankaltaisia poikkeavuuksia
as-adhd-selviytyjä
3
578
Vastaukset
- Psykopatologia
.
"Asperger-henkilöt näyttävät olevan yliedustettuina tieteen ja taiteen merkkihenkilöiden joukossa."
.- kone n:o 00012
Jos ja kun AS koululaista kannustetaan opiskeluun, heistä saattaa tulla alansa huippuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1052633Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1031769- 671535
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje161242Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi221058- 81973
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe46953- 94938
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta120931Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta338836