Jeesus

Isä-Meidän-rukous tuottaa varmaan monelle päänvaivaa, sillä se on tarkoitettu lausuttavaksi monikossa ja yksikkömuotoa ei olekkaan..
Isän ymmärrän, mutta tuo meidän-sana tuo ongelmia. En voi hyväksyä sitä sanaa, joten miksi"meidän", miksi ei "minun isäni"?
Siksi ne, jotka ovat laillani yksinäisiä ovat alkaneet rukoilla äitiä, niin kuin se nyt jotain auttaisi! Väittävät Jumalaa nais-sukupuoliseksi.
He eivät tiedä tekevänsä mitään vääryyttä, annatko heille anteeksi? Tuskin annat, heillä on toisenlainen Jumala kuin mitä Raamatussa lukee olevan.
Heidän vuokseen sinun tulisi nyt selvittää minulle tämä asia, vaikka nm.Jukka.Finlandin tai kenen tahansa kautta.
Miksi ei käy"Isä"ja loppurukous lausuttaisiin yksikkömuodossa tms.??
Samanlaisena muuten.
Kiitos, Jeesus.

6

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • läheisemmän tuntuista

      jos voisimme keskustella henkilökohtaisella tasolla, kuten omalle isälle ainakin!

      Esimerkiksi näin:

      ""Minun Isäni, joka olet taivaissa.
      Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
      Tulkoon sinun valtakuntasi,
      Tapahtukoon sinun tahtosi,
      myös maan päällä niin kuin taivaassa.
      Anna minulle tänä päivänä
      minun jokapäiväinen leipäni.
      Ja anna minulle minun syntini anteeksi,
      niin kuin minäkin anteeksi annan niille,
      jotka ovat minua vastaan rikkoneet.
      Äläkä saata minua kiusaukseen,
      vaan päästä minut pahasta.
      Sillä sinun on valtakunta
      ja voima ja kunnia iankaikkisesti.""

      Aamen.

      Hei Auroora, ei kai siinä mitään jos sinusta tuntuu näin paremmalta rukoilla niin rukoile!
      Siunausta sinulle aito luonnon lapsi auroora!

      • Mutta Raamatussa lukee että me ei säada alistua ihmisten orjiksi,mutta mitä jos kukaan ei suostu enää rukoilemaan sun kanssa.
        Helvettiin mennään?


    • Monikkomuoto ns. "Isä meidän-rukouksessa" johtunee siitä, että opetuslapset pyysivät Jeesukselta: "Opeta meitä rukoilemaan". Pyyntö tehtiin monikkomuodossa ja Jeesus vastasi siihen monikkomuodossa ("rukoilkaa te siis näin").

      Jeesuksen opetuksissa -yksilöihmistä tarkoittaessaan- Hän kehottaa käyttämään Isästään yksikkömuotoa. "Mene kammioosi ja rukoile Isääsi... ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle" (Mt.6:6).

      Edellä olevasta johtuu, että eräissä kohdissa Jeesus puhuu "teidän Isästänne" ja opettaa opetuslapsijoukkoa yhdessä rukoilemaan siis näin: "Isämme (alkutekstissä `Isä meidän´), joka olet taivaassa". Hän on omiensa Isä. Mutta kun uskova vetäytyy kammioonsa rukoilemaan hän sanoo: "Isäni" (alkutekstissä `Isä minun´).

      Yhdessä ollessamme rukoilemme siis "Isäämme", mutta yksin ollessamme rukoilemme "Isääni".

      Autuas on se ihminen, joka voi sanoa sydämestään Kaikkivaltiaalle Jumalalle: "Minun taivaallinen Isäni". Hän on päässyt lapsen asemaan ja hänen sanansa paljastavat sen. Sydämen kyllyydestä suu puhuu.

      Ihmistä, joka ei ole Jumalan lapsi, ei tulisi opettaa rukoilemaan Isä meidän-rukousta käyttämällä Jumalasta sanaa Isä, koska Hän ei ole sanan hengellisessä mielessä rukoilijan Isä. On silloin parempi rukoilla vaikka näin: "Kaikkivaltias Jumala, joka olet taivaassa!" Isähän Hän on vain niille, jotka ovat syntyneet ylhäältä Hänen lapsikseen. Laajemmassa merkityksessä Jumala on kyllä Luojana kaikkien isä, mutta ei siinä merkityksessä, mitä Jeesus tarkoittaa sanoessaan ylösnoustuaan: "...mutta mene Minun veljieni tykö ja sano heille, että Minä menen ylös, Minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja Minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö" (Joh. 20:17b). Jumala on niiden Isä, jotka "Hän on uudestisynnyttänyt elävään toivoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta" (1 Piet. 1:3).

      Toivottavasti tästä oli jotain apua. Palsta on tällä havaa niin riitainen, että poistun päätteeltä viettämään viikonloppua mukavimmissa merkeissä. Toivotan turvallista ja rauhallista viikonvaihdetta kaikille palstalaisille. Toivottavasti saamme kaikki kasvaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että maailmanajoista toisiin, iankaikkisesti.

      • usko.
        Mutta miten sinä määrittelet uudestisyntyneen, jos kerran siihen ei vaadita minkäänlaista seurakuntayhteyttä?


      • auroraboreallis kirjoitti:

        usko.
        Mutta miten sinä määrittelet uudestisyntyneen, jos kerran siihen ei vaadita minkäänlaista seurakuntayhteyttä?

        en tiedä.


      • auroraboreallis kirjoitti:

        en tiedä.

        Ihminen ei koskaan synny seurakunnan sisällä, vaan ulkopuolella (asemansa tähden), mutta tulee syntymänsä vuoksi liitetyksi seurakuntaan. Liittäjä on Jeesus, seurakunnan pää ja seurakunnan antama tunnustus ja hyväksyntä seurakunnan jäseneksi on itse asiassa vain sen toteamista, minkä Jeesus seurakunnan Herrana on jo tehnyt.

        Seurakuntaansa Herra liittää uudestisyntyneen, siis lapsekseen tulleen ihmisen, joka on saanut elämän Hänen elämästään ja syntyperänsä tähden on tullut Jumalan perilliseksi (lapsi perii isänsä).

        Uudestisyntyminen tapahtuu Jumalan evankeliumin voimasta. "...te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu" (1 Piet. 1:23-25).

        Edelleen Pietari todistaa (myös omasta uudestisyntymisestään) näin: "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana" (1 Pt. 1:3-5).

        Näin siis tapahtuu uudestisyntyminen; ylösnousseeseen Jeesukseen uskomalla. Uudestisyntyminen on Kaikkivaltiaan Jumalan yliluonnollinen teko niiden kohdalla, jotka saavat lahjaksi uskon Herraan Jeesukseen ja Hänen lunastustyöhönsä ristillä. Ristin ulkopuolella ei ole uutta elämää.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      36
      12071
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      627
      3143
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      166
      2197
    4. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      185
      1897
    5. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      105
      1539
    6. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      109
      1302
    7. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      98
      1221
    8. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      75
      1167
    9. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      273
      1155
    10. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      39
      1094
    Aihe