Korjasin sanani paremmiksi.
Olen lukenut Koraanin ja Raamatun useita kertoja selitysteoksineen. Jään aina ihmettelemään yhtä teologian perusasiaa näiden kirjojen äärellä. Niiden Jumala-kuvat poikkeavat yhdessä kohtaa ratkaisevasti yhtäläisyyyksistäkin huolimatta.
Islamin ja Koraanin Jumala näyttää perimmältään olevan pieni ja etäinen, koska hän esittää vain vaatimuksia eli käskyjä ja uhkailee ihmistä vihalla ja väkivallalla ja koska hän ei uskalla lähestyä ihmistä tai tulla ihmisen luo, vaan pysyy poissa maailmasta. Näin ihminen ei ole Allahille tärkeä.
Kristinuskon ja Raamatun Jumala näyttää perimmältään olevan suuri ja rakastava, koska pystyy tulemaan ihmiseksi maailmaan ja koska uskaltaa näyttää rakkautta ja itsensä koko ihmiskunnalle. Näin jokainen ihminen on kristinuskon ja Raamatun Jumalalle tärkeä.
Uskontojen historia on ollut täynnä taistelua, sortoa ja sotaa oikean uskon puolesta. Kaikki se on ollut turhaa, mutta uskovat eri aikoina eivät ole edes sitä tajunneet, mikä on ihmiskunnan ja ihmisen kannalta surullista. Miksi näin?
Elämässä ei ole tärkeintä olla oikeassa tai väärässä. Tärkeintä on uskoa Jumalaan ja ikävöidä hänen luokseen sekä elää uskossa, toivossa ja rakkaudessa.
Vaikka et olisikaan absoluttisesti oikeassa uskossasi, Jumala ymmärtää myös "hukassa olevia" ja kutsuu kaikkia uskovia kuolemanjälkeiseen elämään. Hänen rakkautensa ulottuu jopa kaikkiin uskonnollisessa etsinnässään rehellisiin ja hyvyyteen pyrkiviin ihmisiin. Niin suuri on Jumalan armo, niin voimakas Jumalan rakkaus. Meidän onneksemme.
Moni uskova ei tule tätä koskaan tajuamaan eikä Jumalan armoa perimmältään tuntemaan, vaan elää elämänsä "harhassa", mutta sillä ei ole mitään väliä. Jumala rakastaa silti jokaista ihmistä - ja hänen Armonsa kestää ja riittää kaikille, vaikka ihminen ei asioiden oikeaa laitaa koskaan tuntisikaan. Niinpä aito ja oikea - se ainoa olemassaoleva Jumala kutsuu kaikkia uskovia taivaaseen kuoleman jälkeen - uskonnosta riippumatta. Tulevaisuutesi on lohdullinen, vaikka sinua on ehkä opetettu kuvittelemaan jotain aivan muuta itsestäsi ja muista.
Lopulta Rakkaus voittaa - eikä ihmisen kuvitelmat oikeauskoisuudesta. Jumala tuli Jeesuksessa maailmaan kertomaan juuri Armosta ja todistamaan voittoa kuolemasta omalla elämällään.
Siksi on aika laskea aseet, lopettaa riitely ja pyhä sota juuri tähän paikkaan. On aika aloittaa elämä uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Mikäli et näe Jeesuksen olevan ainoa olemassa oleva Jumala, ei se mitään. Jeesus näkee kuitenkin sinut ja rakastaa nyt ja aina sinua.
Lähdetkö mukaan vai jatkatko ennakkoluulojen, vihan ja syyttelyn tiellä? Mikä on valintasi? Rakkauden Jumala uskoo sinuun ja toivoo, että tajuaisit elämäsi tarkoituksen elää uskosa, toivossa ja rakkaudessa.
Hyvää loppusyksyä kaikille, eläkää ihmisiksi ja olkaa Jumalan rakkauden lähettiläitä joka päivä. Elämän ilo syntyy pienistä asioista ja puroista kerrallaan. Jumalan siunausta elämääsi, kaikkea hyvää ja elämäniloa päivä kerrallaan. On asioita, jotka eivät kaadu, vaikka elämä menisi aivan sekaisin. Viimeinen sana kuuluu käsitykseni mukaan Jeesukselle ja se sana on Rakkaus. Eläköön elämä!
Olemme samaa Jumalan perhettä
24
700
Vastaukset
- uhkailla,
vihalla ja väkivallalla, esimerkiksi näin:Matteus 24.9:"Silloin teidät annetaan vaivaan ja teitä tapetaan, ja joudutte kaikkien kansojen vihattavaksi minun nimeni tähden." Että ei ole Allahia parempi.
- Kauko P. Artio
lause uhkaus, varoitus vaiko ennustus? No nykyään lässytetään rakkaudesta ja samalla unohdetaan, että kristinuskon Jumala on myös totuus ja pyhyys. Ja ennen kaikkea suurempi kuin meidän ihmisten kuvitelmat suuruudesta.
- kaulahuivifin
Sinun kannattaa lukea kristillistä perimätietoa vähän tarkemmin. Jeesus ei tuossa kohdassa kehota tappamaan, vaan kirjoittaja kuvaa kristittyjen tulevaa vainoa.
Ellet vielä tiedä, niin Jeesus pyysi laittamaan miekan tuppeen ja kehotti ylimpänä ja korkeimpana eettisenä opetuksena rakastamaan lähimmäisiä ja jopa rakastamaan vihamiehiään. Tee sinä samoin! - Kerttu M-K
Esittämässäsi Raamatunkohdassa Jeesus profetoi eli kertoi mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Hän ei suinkaan uhannut ketään. Kertoi vain, mitä on tulossa. Minusta se oli rakkaudellinen teko, jotta voisimme valmistautua tulevan varalle niin, että voisimme säilyttää sisäisen rauhamme myös tuona kauheana aikana. Tuolla yksittäisellä jakeella voidaan pelotella ihmisiä mutta joas et erota asiayhteyttä niin meille avautuu aivan toisenlainen kuva siitä mitä Jeesus sanoo. Tuossa luvussahan on 51 jaetta ja sinä puhut vain yhdestä jakeesta! Tuo puhe jatkuu näin seuraavissa muutamissa jakeissa: "Matt. 24:10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu."
Uhkailun ja profetian ero on suuri, mutta sinne missä sinä olet liikkunut tuo ero ei ilmeisesti vielä ole ehtinyt. - uusi-luomus
ei uhkaile! hän ennustaa mitä on tapahtuva. ja se että uskovaisia vainotaan tänäkin päivänä pitää paikkansa. tämä ei ole uhkailua vaan ennustus sillä kyllä Herra tietää mitä tulee tapahtuman!
Puhut rakkaudesta ja kehotat rakastamaan samassa viestissä, jossa kehut yhtä uskontoa ja tuomitset toisen uskonnon Jumalan pieneksi ja etäiseksi.
Mitähän sinä tarkoitat rakkaudella.- ...............
Kun toiselle kumartaa, niin toiselle pyllistää.
............... kirjoitti:
Kun toiselle kumartaa, niin toiselle pyllistää.
...siis on mieleswtäsi yhdelle kumartamista ja toiselle pyllistämistä.
Miksiköhän ei yllätä.- kaulahuivifin
Minä kerroin havainnoistani Koraanin ja Raamatun äärellä. Niiden Jumala-kuvat eroavat minusta toisistaan, vaikka niitä yhtäläisyyksiäkin löytyy.
Jos joudut kuulemaan vain kuvauksia jostakin taideteoksesta, koet jotain aivan toista, jos pääset näkemään myös tuon taulun. Näin voisin vertailla islamin ja kristinuskon Jumala-kuvia.
Toisen Jumala pysyy poissa maapallolta ja toisen Jumala tulee ihmiseksi elämään täällä. Siksi sanon vertailuna toista Jumalaa pieneksi ja etäiseksi ja toista suureksi ja läheiseksi (olisi ollut parempi ilmaus). Minusta Jumala kohtaa ihmisen näissä kahdessa uskonnossa aivan eri tavalla.
Islamin ja kristinuskon eroista on myös hyvä puhua. Olen kuitenkin tuhannen kertaa jo toistanut kuitenkin, että erilaiset tulkinnan mahtuvat Jumalan rakkauteen.
Rakkaudella tarkoitan auttamista, välittämistä ja huolenpitoa ainakin, mutta suurin Jumalan rakkaus näkyy anteeksiantamuksessa, ikuisuudessa ja siinä, että Jumala tuli ihmiseksi maailmaan meidän keskellemme kertomaan tiestä Hänen luo ja antamaan humaaneja elämänohjeita. Rakkautta ei ole kuitenkaan pitää kaikkia uskontoja ja niiden opetuksia yhtä hyvinä tai yhtä hyvin perusteltuina. Tarkemmin ajatuksistani voi lukea Kompassista ja Majakasta. - kaulahuivifin
Aabra-ham kirjoitti:
...siis on mieleswtäsi yhdelle kumartamista ja toiselle pyllistämistä.
Miksiköhän ei yllätä.Minä en ole tuolla tavalla sanonut missään.
Muslimit uskovat Jumalaan eli Allahiin ja hyväksyvät myös Jeesuksen oman tulkintansa mukaisena omaan perimätietoonsa.
Klassisessa teologiassa kristillinen ja islamilainen tulkinta Jeesuksesta eroavat toisistaan, mutta kirkossa on aina ollut teologeja ja jäseniä, joiden tulkinta käy yksiin islamin näkemyksen kanssa. Näin kristinusko on aina ollut monitulkintainen uskonto ja islamia voidaan oikeutetusti pitää yhtenä kristinuskon suuntauksenakin.
Jumalan rakkauteen mahtuu kyllä erilaisia tulkintoja Jumalasta ja Jeesuksesta, kuten olen osoittanut Kompassi ja Majakka teoksissani kotisivuillani. Siitä huolimatta Raamatun ja Koraanin Jumala toimivat eri tavoin. Niistä saa aivan erilaisen kuvan.
Lopputulos on aina sama: juutalaiset, kristityt ja muslimit kuuluvat samaan Jumalan perheeseen, joten keskinäinen riitely ja pyhä sota on ollut ja on aivan älytöntä ja turhaa sekä seurausta siitä, että kyseisten uskontojen kannattajat eivä ole sisäistäneet kunnolla Jumalan sanomaa armosta. Mitä tarkoitan armolla, siitä olen kirjoittanut oman luvun teoksiini.
Kun ihmiset tajuavat, mitä Armo perimmältään on, he oivaltavat, että teologinen yhteys on olemassa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin välillä. Todellisuuden tajuaminen on vaikeaa menneisyyden vangeille, joita useimmat uskovat näyttävät olevan,, mutta koulutus ja sivistystason nousu voivat vielä muuttaa tulevaisuuden paremmaksi meille kaikille tässäkin suhteessa.
- minerwaa
!!!
- Trubaduuri
Kaikkea se nykyihminen keksiikin huikentelevaa turhamaisuuttaan ja pätemisen tarpeessa, näemmä.
Et sinä tiedä yhtäkään luomakuntamme Luojan, Jumalan, taivaallisen Isän ajatusta. Miksi siis puhut omiasi ja asian vierestä? Haluatko eksyttää ihmiset, kenties sotaan, siis tuleen? Eikö sinun mielestäsi jo riitä ne, he kaikki vihan lietsojat ja riidan kylväjät, joita tämä maailma on jo täynnänsä? Usko sinäkin ajoissa, kaikki eivät halua olla samaa perhettä edes toisten ihmisten kanssa saati sitten Jumalan, Luojamme jota he vihaavat koko sydämensä pohjasta, kuten sellaisia ihmisiäkin, jotka ovat heidän kanssaan erimieltä kaiksta ko. asioista jotka sivuavat Jumalaa ja jumaluutta sekä ikuista elämää paratiisissa. Neuvoksi vain sinulle: Ota ensin yhteys totiseen Jumalaan, Luojaamme, ja tutustu oikeasti Häneen, niin sitten pääset eroon tuosta kummallisesta tarpeestasi, valehdella Hänen nimissään. Se jotta olet paljon lukenut, ei sinua paljon hyödytä, sillä et näemmä ole vielä sisäistänyt ollenkaan Raamatun ilosanomaa!
Todellisuudessa on nyt täten, jotta vain he jotka vastaavat myönteisesti ihmisen Pojan, Kristuksen aikoinaan esittämään kutsuun, jonka hän muuten toimitti taivaallisen Isän puolesta ihmisten tietoisuuteen, saavat kyllä sen ikuisen rauhan, eivät muut! Eikä näitä muita ihmisiä tule esim. kohtaamaan väkivalta oman valintansa jälkeen, vaan he yksinkertaisesti tulevat kuolemaan ja sen jälkeen heidät unohdetaan ikuisiksi ajoiksi, he siis tulevat katoamaan kaikkeudesta kokonaan, eikä heitä enää sen jälkeen muisteta!- kaulahuivifin
Mielestäni olet väärässä. Miksen voisi tietää jotakin Luojan Jumalan, Taivaan Isän - tai miksi Häntä nyt sitten nimitetäänkin- ajatusta tai opetusta? Minä perustan tietoni lähinnä kristilliseen ja laajemmin seemiläiseen perimätietoon, terveeseen järkeen sekä teologiseen tutkimukseen.
Mikäli Jumala on, hänen on oltava Rakkaus. Muu ei ole mahdollista. Vai pidätkö sinä Jumalaa suurena mielipuolena tai pahuutena? Minusta Hän voi olla vain Ääretön Rakkaus. En ole häntä koskaan nähnyt enkä ole käynyt taivaassa katsomassa, joten mistään ehdottomasti varmasta asiasta ei ole kyse eli tiedosta.
Koska Jumala on rakkaus, hän pitää meitä yhtenä perheenä ja tekee kaikkensa jotta uskovat ja hyvyyteen pyrkivät ihmiset pääsisivät takaisin Hänen luokseen. Siksi Jumala hyväksyy kaikki uskovat - uskonnosta riippumatta - kuolemanjälkeiseen elämään. Näin uskon, vaikka suurin osa uskontojen kannattajista pelaa vain oman uskontonsa pussiin. Minusta nämä ihmiset eivät tunne oikeaa todellista Jumalan armoa.
En toitota olevani oikeassa, mutta en myöskään väärässä. Olen vain ihmien, joka pystyy oman aikansa ihmettelemään tätä elämää ja miettimään myös Jumalan osuutta siinä. Toivottavasti tässä käy hyvin! - Trubaduuri
kaulahuivifin kirjoitti:
Mielestäni olet väärässä. Miksen voisi tietää jotakin Luojan Jumalan, Taivaan Isän - tai miksi Häntä nyt sitten nimitetäänkin- ajatusta tai opetusta? Minä perustan tietoni lähinnä kristilliseen ja laajemmin seemiläiseen perimätietoon, terveeseen järkeen sekä teologiseen tutkimukseen.
Mikäli Jumala on, hänen on oltava Rakkaus. Muu ei ole mahdollista. Vai pidätkö sinä Jumalaa suurena mielipuolena tai pahuutena? Minusta Hän voi olla vain Ääretön Rakkaus. En ole häntä koskaan nähnyt enkä ole käynyt taivaassa katsomassa, joten mistään ehdottomasti varmasta asiasta ei ole kyse eli tiedosta.
Koska Jumala on rakkaus, hän pitää meitä yhtenä perheenä ja tekee kaikkensa jotta uskovat ja hyvyyteen pyrkivät ihmiset pääsisivät takaisin Hänen luokseen. Siksi Jumala hyväksyy kaikki uskovat - uskonnosta riippumatta - kuolemanjälkeiseen elämään. Näin uskon, vaikka suurin osa uskontojen kannattajista pelaa vain oman uskontonsa pussiin. Minusta nämä ihmiset eivät tunne oikeaa todellista Jumalan armoa.
En toitota olevani oikeassa, mutta en myöskään väärässä. Olen vain ihmien, joka pystyy oman aikansa ihmettelemään tätä elämää ja miettimään myös Jumalan osuutta siinä. Toivottavasti tässä käy hyvin!Sinun peruskäsitys ihmisten ja Luojan suhteesta toisiinsa on nurjamielinen. Sillä, suurin osa ihmiskunnan jäsenistä vihaa Luojaa ylitse kaiken.
Ja heidät, Luoja, Jumala on jo luonnostansa tuominnut kuolemaan. Hän on siis hylännyt nämä ihmiset omiin kaikkinaisiin himoihinsa sekä haluihinsa lopullisesti. (Katso mailmaa niin huomaat) Elikä nyt on todella täten, jotta sellainen ihminen joka kääntää selkänsä tämän luomakunnan Luojalle, ihmiskunnan Jumalalle, on jo valinnut oman puolensa pysyvästi. Eikä näin ollen halua kuulua siihen perheeseen jossa Luoja on Isä kaikille lapsilleen. Eivätkä nämä ihmiset jotka ovat Luojansa, Jumalansa kieltäneet voi enää luopua siitä kaikesta jota ovat valintansa jälkeen itselleen kerryttäneet vain oman itsensä tähden.
Ihmisen pahuudesta on siis nyt oikeasti kyse eikä suinkaan Luojan. Sillä ei Hän ketään ihmistä estä olemasta paha kuten ei hyväkään. Eikä myöskään estä tekemästä kenenkään valintoja. Ihminen siis itse tekee valintansa, ei suinkaan Hän. kaulahuivifin kirjoitti:
Mielestäni olet väärässä. Miksen voisi tietää jotakin Luojan Jumalan, Taivaan Isän - tai miksi Häntä nyt sitten nimitetäänkin- ajatusta tai opetusta? Minä perustan tietoni lähinnä kristilliseen ja laajemmin seemiläiseen perimätietoon, terveeseen järkeen sekä teologiseen tutkimukseen.
Mikäli Jumala on, hänen on oltava Rakkaus. Muu ei ole mahdollista. Vai pidätkö sinä Jumalaa suurena mielipuolena tai pahuutena? Minusta Hän voi olla vain Ääretön Rakkaus. En ole häntä koskaan nähnyt enkä ole käynyt taivaassa katsomassa, joten mistään ehdottomasti varmasta asiasta ei ole kyse eli tiedosta.
Koska Jumala on rakkaus, hän pitää meitä yhtenä perheenä ja tekee kaikkensa jotta uskovat ja hyvyyteen pyrkivät ihmiset pääsisivät takaisin Hänen luokseen. Siksi Jumala hyväksyy kaikki uskovat - uskonnosta riippumatta - kuolemanjälkeiseen elämään. Näin uskon, vaikka suurin osa uskontojen kannattajista pelaa vain oman uskontonsa pussiin. Minusta nämä ihmiset eivät tunne oikeaa todellista Jumalan armoa.
En toitota olevani oikeassa, mutta en myöskään väärässä. Olen vain ihmien, joka pystyy oman aikansa ihmettelemään tätä elämää ja miettimään myös Jumalan osuutta siinä. Toivottavasti tässä käy hyvin!Isä Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä ja tahtoo, että he pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
- Qadesha
Tutustuin seikkaperäisesti profiilisi kautta muutamiin näkemyksiisi ja varsinkin k-uskoa koskeviin luokituksiisi, jotka näin maallikolle ovat aina mielenkiintoinen vinkkeli akatemian maailmaan...
Vaikken tuosta k-uskonnosta omaksi uskokseni asti piittaakaan, kun olen jo lapsesta asti kulkenut muita teitä, niin sen verran alkoi nyppiä se että olet saanut niin negatiivista palautetta tässä. Yrityksesi saattaa kaikki kolme "aavikkouskontoa" saman katon alle on ajatuksena nimittäin hyvä ja kannatettava, vaikka taitaa utopiaksi jäädä ja olla vähän kuin Don Quijote tappelisi tuulimyllyjä vastaan. Nimittäin aina ne uskonnot jotka ovat lähimpänä toisiaan haluavat tehdä selkeimmän pesäeron, aivan kuten veljessodatkin ovat aina niitä katkerimpia.
Ulkopuolisen silmissä kaikki kolme haluavat palvoa yhtä ja samaa Jumalaa, mutta silti ovat toistensa kurkuissa kiinni koska takertuvat siihen ajatukseensa ja varsinkin tunteeseensa että jonkun toisen Jumala ei mitenkään voi olla sama Jumala kuin mitä omalla itsellä on. Sehän on naurettavaa. Joko on olemassa yksi ainoa Jumala tai sitten ei Jumalaa lainkaan. Itse olen toki panteisti enkä siis teisti (en pidä "Jumalaa" ERILLISENÄ olentona), mutta silti ykseys on minullekin ymmärrettävä juttu ja haluan kannustaa kaikkia jotka ovat ykseyden asialla.
Eipä silti kyllä moninaisuudessa ja erilaisuudessakin on paljon kivaa ja mielenkiintoista - kunhan sitä ei vain otettaisi syyksi sortaa, sotia ja rähistä.
Tsemppiä.- kaulahuivifin
Kiitos! On aina mukava kuulla myös myönteisiä ajatuksia. "Lunta" toki tulee ja on tullut tupaan jo kauan ennen talvea.
Ei sinun tarvitse kristitty olla. On tärkeää, että olet oma itsesti ja uskot tai rakennat elämäsi omantuntosi mukaan ja kannatat asioita, jotka näet hyviksi - myös uskontojen maailmassa. Minä kannustan sinua siihen vilpittömästi. Me olemme samaa Jumalan perhettä, vaikka näkisimme maailmaa ja elämää eri tavoilla. Erilaiset tulkinnat mahtuvat kyllä Suuren ja Ihmisläheisen Jumalan rakkauteen!
Henkilökohtaisesti uskon, että Jeesus oli ihmiseksi tullut Jumala. En kannata klassisia tulkintoja kristinuskosta. Historiallisen raamatuntutkimuksen perusteella tiedetään, että varhaiskristityillä oli erilaisia omaan aikaan sidottuja tulkintoja Jeesuksesta ja hänen sanomastaa. He myös vapaasti muokkasivat Jeesuksen sanoja omien tulkintojensa mukaisesti. Näin meidänkin tulee tehdä. Jeesus asuu nyt taivaassa, mutta miten, sitä en tiedä. Ehkä hän olemassa myös panteistisesti. Ehkä, ehkä ei. En tiedä.
Uskontojen kannattajat tuntuvat pelkäävän uskontojen uudistamista. He varmaan pelkäävät, että Jumala-tulkintojen muuttuessa koko usko katoaa ja Jumala häviää, vaikka ei Jumala siihen kuole, vaikka me muuttaisimme tulkintaamme hänestä. Jumalasta tulee vain siinä tapauksessa paremmin aikaamme sopiva - ja myönteisempi tuki elämään. Samoja ihmisiä täällä ollaan ja samoja suruja ja iloja koetaan. Meillä on paljon yhteistä ja myös kohtalonyhteys, mikäli kuulumme samaan Jumalan perheeseen. - Jeesuksen puolesta
kaulahuivifin kirjoitti:
Kiitos! On aina mukava kuulla myös myönteisiä ajatuksia. "Lunta" toki tulee ja on tullut tupaan jo kauan ennen talvea.
Ei sinun tarvitse kristitty olla. On tärkeää, että olet oma itsesti ja uskot tai rakennat elämäsi omantuntosi mukaan ja kannatat asioita, jotka näet hyviksi - myös uskontojen maailmassa. Minä kannustan sinua siihen vilpittömästi. Me olemme samaa Jumalan perhettä, vaikka näkisimme maailmaa ja elämää eri tavoilla. Erilaiset tulkinnat mahtuvat kyllä Suuren ja Ihmisläheisen Jumalan rakkauteen!
Henkilökohtaisesti uskon, että Jeesus oli ihmiseksi tullut Jumala. En kannata klassisia tulkintoja kristinuskosta. Historiallisen raamatuntutkimuksen perusteella tiedetään, että varhaiskristityillä oli erilaisia omaan aikaan sidottuja tulkintoja Jeesuksesta ja hänen sanomastaa. He myös vapaasti muokkasivat Jeesuksen sanoja omien tulkintojensa mukaisesti. Näin meidänkin tulee tehdä. Jeesus asuu nyt taivaassa, mutta miten, sitä en tiedä. Ehkä hän olemassa myös panteistisesti. Ehkä, ehkä ei. En tiedä.
Uskontojen kannattajat tuntuvat pelkäävän uskontojen uudistamista. He varmaan pelkäävät, että Jumala-tulkintojen muuttuessa koko usko katoaa ja Jumala häviää, vaikka ei Jumala siihen kuole, vaikka me muuttaisimme tulkintaamme hänestä. Jumalasta tulee vain siinä tapauksessa paremmin aikaamme sopiva - ja myönteisempi tuki elämään. Samoja ihmisiä täällä ollaan ja samoja suruja ja iloja koetaan. Meillä on paljon yhteistä ja myös kohtalonyhteys, mikäli kuulumme samaan Jumalan perheeseen.Lopeta kaulahuivifin! Olet vaarallisilla vesillä. Voit olla huomenna vainaa. Olet Antikristuksen kavereita! Paljastat olevasi täysateisti ja todellinen hölmö! Voi sinua! Helvettiin joudut, jos et käännyt Jeesuksen Kristuksen puoleen.
- Pitääkö tehdä valitus?
Jeesuksen puolesta kirjoitti:
Lopeta kaulahuivifin! Olet vaarallisilla vesillä. Voit olla huomenna vainaa. Olet Antikristuksen kavereita! Paljastat olevasi täysateisti ja todellinen hölmö! Voi sinua! Helvettiin joudut, jos et käännyt Jeesuksen Kristuksen puoleen.
Kuolemalla uhkailun pitäisi johtaa vähintäänkin banniin...
- WideBelief

...yksikin tunnetaso, joka viestissäsi oli mielestäsi Rakkaudellista välittämistä?
Katsoo mitä kirjaa miten päin vain, niin täytyy todella olla saatanallinen karsastus että kykenee noin idioottimaisiin tulkintoihin.
Toivottavasti sinä ja läheisesi saavat apua, sinä mitä ilmeisimmin et sitä itse kykene hakemaan. - Minä en ole väkivaltainen
Pitääkö tehdä valitus? kirjoitti:
Kuolemalla uhkailun pitäisi johtaa vähintäänkin banniin...
En uhkaile. Minä en ole väkivaltainen. Totean vain, että kaulahuivifin on vaarallisilla vesillä ja siinä voi käydä huonosti. Kaikki eivät katso Antikristuksen toimintaa passiivisena. Pahoittelen, jos sait väärän kuvan minusta. Jeesus ei uhkaa, vaan armahtaa. Usko sinäkin, niin pelastut!
- teettää
kun ihmisellä on kommunikoinnin taito; yrittää käännyttää muita ja saada valtaa niinkuin sinäkin tällä postauksellasi ajat takaa,et ehkä tietoisesti tai sitten tietoisesti , mutta ihminen on niin ärsyttävä olento että kun se keksi miten kommunikoidaan muiden ihmisten kanssa niin heti iskee ahneus päähän.
Tämä paikka missä elämme on niin suuri ja käsittämätön ihmiselle ainakin, että voisit miettiä muitakin vaihtoehtoja kuin "oma" uskontosi.- kaulahuivifin
Hyvää kritiikkiä. Muokkasin viestini uuteen uskoon, jottei siitä tule mieleen kenenkäään käännyttäminen. Uusittu viesti näkyy yleistä islam-palstalla. Alkuperäinen viestini oli huonosti laadittu, koska siitä näkyi liikaa henkilökohtainen uskoni. Pahoittelen asiaa.
Kenenkään ei tarvitse vaihtaa uskontoaan tai uskonnollista näkemystäään. Olen toistanut Kompassi ja Majakka teoksessani useasti, että erilaiset tulkinnat Jumalasta ja Jeesuksesta kyllä mahtuvat Jumalan rakkauteen.
Kaikki Jumalaan uskovat - uskonnosta riippumatta - pääsevät kuolemanjälkeiseen elämään. Samaa pätee hyvyyteen pyrkiviin ateisteihin. Aito ja oikea Jumala arvostaa rehellisyyttä uskonnollisessa ajattelussa ja omantunnon noudattamista.
Meillä on erilaisia tulkintoja Jumalasta ja Jeesuksesta ja totuus selviää sitten kuoleman jälkeen. Henkilökohtaisesti uskon siis siihen, että Jeesus oli iihmiseksi tullut Jumala, mutta sehän on vain yksi tulkinta muiden joukossa. - Kristitty nainen
kaulahuivifin kirjoitti:
Hyvää kritiikkiä. Muokkasin viestini uuteen uskoon, jottei siitä tule mieleen kenenkäään käännyttäminen. Uusittu viesti näkyy yleistä islam-palstalla. Alkuperäinen viestini oli huonosti laadittu, koska siitä näkyi liikaa henkilökohtainen uskoni. Pahoittelen asiaa.
Kenenkään ei tarvitse vaihtaa uskontoaan tai uskonnollista näkemystäään. Olen toistanut Kompassi ja Majakka teoksessani useasti, että erilaiset tulkinnat Jumalasta ja Jeesuksesta kyllä mahtuvat Jumalan rakkauteen.
Kaikki Jumalaan uskovat - uskonnosta riippumatta - pääsevät kuolemanjälkeiseen elämään. Samaa pätee hyvyyteen pyrkiviin ateisteihin. Aito ja oikea Jumala arvostaa rehellisyyttä uskonnollisessa ajattelussa ja omantunnon noudattamista.
Meillä on erilaisia tulkintoja Jumalasta ja Jeesuksesta ja totuus selviää sitten kuoleman jälkeen. Henkilökohtaisesti uskon siis siihen, että Jeesus oli iihmiseksi tullut Jumala, mutta sehän on vain yksi tulkinta muiden joukossa.tämän ketjun. Mielenkiintoisia mielipiteitä sinulla nimimerkki kaulahuivifin.
Olen tunnustava kristitty, en kuitenkaan kuulu kirkkoon. Olen tutustunut muslimimieheen, joka tunnustaa uskontoaan islamia esimerkillisesti. Olemme keskustelleet vakaumuksistamme ja olen huomannut, että yhtäläisyyksiä on paljon, arvomme ovat lähes identtiset.
Kuitenkin se yksi, mielestäni tärkein asia erottaa meitä eli usko Jeesukseen. Kristinusko perustuu Jeesuksen lunastustyöhön ja Raamatun mukaan kukaan ei pääse Jumalan tykö muutoin kuin Jeesuksen kautta.
Tiedämme, että osa ihmisistä kuolee ennen kuin he kuulevat Jeesuksesta. Heille on kuitenkin annettu omatunto ja Jumalan tuomio on oikeudenmukainen. Ei ole tietenkään meidän ihmisten tehtävä jaella tuomioita eikä taivaspaikkoja.
En oikein päässyt perille, että mihin käsityksesi perustuu. Viittaan siis tämän ketjun alkuperäiseen viestiin. Löydätkö Uudesta testamentista tukeasi näkemyksellesi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1702071
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo371455Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321154Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56902- 55846
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250814Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20782Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18735Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58713Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis198634