seksismistä lausunto

antiseksisti

Suomen kielen lautakunnan kannanotto kielen seksismiin on luettavissa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla. Hyvää tekstiä.

10

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Url, url
      • Jostain syystä Kotuksen sivulla on hämärä linkki sivun itsensä sisältöön eri muodossa mutta ei linkkiä siihen vuonna 1990 annettuun aatejulistukseen, johon kannanotossa vedotaan. No se löytyy esimerkiksi osoitteesta
        http://www.legislationline.org/legislation.php?tid=99&lid=5311

        Siitä voi lukea saman ideologisen kiihkon ja uskon omiin oppeihin kuin lautakunnan julistuksesta. Kummassakin väitetään, että jotkin kielen ilmiöt kuvastavat jotakin seksismiksi sanottua asennetta ja että tämä asenne on tasa-arvon este. Esitetäänpä se jopa sävyssä, että tasa-arvo olisi kiinni siitä, että puhemiestä sanotaan puhemieksi sukupuolesta riippumatta, eikä esimerkiksi siitä, että naiset saavat pienempää palkkaa.

        Joka tapauksessa julistukset siis sisältävät kaksikin huimaa ajattelun hyppyä (kielen takana on asenteita ja nämä asenteet ovat olennaisia), joista kumpaakaan ei perustella. Todisteita ei esitetä, koska totuus on jo julistajien tiedossa.

        Jos joku voi nauramatta lukea tällaista, niin huumorintajussa on säätämisen varaa:
        "Convinced that the sexism characterising current linguistic usage in most Council of Europe member States - whereby the masculine prevails over the feminine - is hindering the establishment of equality between women and men, since it obscures the existence of the women as half of humanity, while denying the equality of women and men;"

        Siis jos puhun vaikkapa eduskunnan puhemiehistöstä (ehkä edes ajattelematta, sattuuko siihen nykyisin kuulumaan naisia), niin en ainoastaan kiellä naisten ja miesten tasa-arvoa vaan kiellän koko naissukupuolen olemassaolon.

      • arvottaja
        Yucca kirjoitti:

        Jostain syystä Kotuksen sivulla on hämärä linkki sivun itsensä sisältöön eri muodossa mutta ei linkkiä siihen vuonna 1990 annettuun aatejulistukseen, johon kannanotossa vedotaan. No se löytyy esimerkiksi osoitteesta

        Nutturapäät saattavat keksiä ihan mitä tahansa. Kannattaako ottaa kovin paljon kantaa?

        "Convinced that the sexism characterising current linguistic usage in most Council of Europe member States - whereby the masculine prevails over the feminine - is hindering the establishment of equality between women and men, since it obscures the existence of the women as half of humanity, while denying the equality of women and men;"

        "Siis jos puhun vaikkapa eduskunnan puhemiehistöstä (ehkä edes ajattelematta, sattuuko siihen nykyisin kuulumaan naisia), niin en ainoastaan kiellä naisten ja miesten tasa-arvoa vaan kiellän koko naissukupuolen olemassaolon."

        Ei kai tuossa tekstissä naissukupuolen olemassaolon kieltämisestä puhuta, hämärtämisestä jonkin verran. Yhdenvertaisuus kai on puheen aiheena.

        No joo, tuosta voisi keskustella: muodostavatko naiset todella puolet ihmiskunnasta, vai ovatko ne alempiarvoisena lajina jotenkin luokiteltavissa tai arvioitavissa samalla mitalla kuin miehet?

      • jatkamies
        Yucca kirjoitti:

        Jostain syystä Kotuksen sivulla on hämärä linkki sivun itsensä sisältöön eri muodossa mutta ei linkkiä siihen vuonna 1990 annettuun aatejulistukseen, johon kannanotossa vedotaan. No se löytyy esimerkiksi osoitteesta
        http://www.legislationline.org/legislation.php?tid=99&lid=5311

        Siitä voi lukea saman ideologisen kiihkon ja uskon omiin oppeihin kuin lautakunnan julistuksesta. Kummassakin väitetään, että jotkin kielen ilmiöt kuvastavat jotakin seksismiksi sanottua asennetta ja että tämä asenne on tasa-arvon este. Esitetäänpä se jopa sävyssä, että tasa-arvo olisi kiinni siitä, että puhemiestä sanotaan puhemieksi sukupuolesta riippumatta, eikä esimerkiksi siitä, että naiset saavat pienempää palkkaa.

        Joka tapauksessa julistukset siis sisältävät kaksikin huimaa ajattelun hyppyä (kielen takana on asenteita ja nämä asenteet ovat olennaisia), joista kumpaakaan ei perustella. Todisteita ei esitetä, koska totuus on jo julistajien tiedossa.

        Jos joku voi nauramatta lukea tällaista, niin huumorintajussa on säätämisen varaa:
        "Convinced that the sexism characterising current linguistic usage in most Council of Europe member States - whereby the masculine prevails over the feminine - is hindering the establishment of equality between women and men, since it obscures the existence of the women as half of humanity, while denying the equality of women and men;"

        Siis jos puhun vaikkapa eduskunnan puhemiehistöstä (ehkä edes ajattelematta, sattuuko siihen nykyisin kuulumaan naisia), niin en ainoastaan kiellä naisten ja miesten tasa-arvoa vaan kiellän koko naissukupuolen olemassaolon.

        "Esitetäänpä se jopa sävyssä, että tasa-arvo olisi kiinni siitä, että puhemiestä sanotaan puhemieksi sukupuolesta riippumatta ..."
        - Onpa outo väite, jolle ei tunnu löytyvän perusteita itse tekstistä.

        "Kielen takana on asenteita ...", näinhän on, kuten jokainen kieltä tutkinut tietää.

        "Siis jos puhun vaikkapa eduskunnan puhemiehistöstä (ehkä edes ajattelematta, sattuuko siihen nykyisin kuulumaan naisia), niin en ainoastaan kiellä naisten ja miesten tasa-arvoa vaan kiellän koko naissukupuolen olemassaolon."

        Onpas outo tulkinta, mutta Suuri Totuus näyttää olevan kirjoittajan tiedossa, ei sen sijaan kovin monen muun.

        Minkähän kumman takia tähän vielä huumorintajun pitäisi kuulua?

    • epäsymmetrinen

      Muilta osin kannanotto tuskin sisältää mitään järin uutta, mutta tuo sukupuolen epäsymmetrinen merkitseminen on kyllä niin tulkinnanvarainen juttu, että se ei tule toimimaan. Milloin sukupuolen merkitseminen on "olennaista" uutisen kannalta? Ajatellaanpa vaikka rikollisia, rattijuoppoja, autoilijoita, jalankulkijoita, onnettomuuden tai rikoksen ka mitä niitä nyt onkaan. Näitä uutisia, joissa sukupuoli mainitaan, ovat tiedotusvälineet pullollaan.

      Ymmärrän, että halutaan eroon lähinnä ilmaisuista kuten "naistuomari" (eli ammattiin liittyvät) tilanteissa, joissa sukupuolella ei ole merkitystä. Nyt kuitenkin naisjärjestöt ovat toivoneet päästävän eroon myös otsikoista "Naisautoilija törmäsi sillan kaiteeseen". Kun sukupuoli jätetään ilmaisematta otsikossa, sitä ei tietenkään pidä mainita myöskään tekstissä – ei suoraan eikä piilomerkityksinä. Sama koskee tietenkin myös "miesautoilijoita". Muutenhan ne mainitsemattomat ovat niitä "toisia". Mikäli suositusta tulkitaan naisjärjestöjen esittämällä tavalla, ollaan kyllä aika mahdottoman tehtävän edessä.

    • Seksismin peikko

      Minä olen aika mies.

      En kerta kaikkiaan voi yhtyä tuohon SKL:n lausumaan suomen kielen muka seksismistä. Jos kaikki mies-loppuiset sanat pitäisi kielestämme raivata, mihin se johtaisi?

      Nykyisin olen ainakin ainakin kaikkea tätä:
      - löylymies; saunan pitää olla sauna eikä mikään hautomo
      - metsämies; viihdyn metsässä ja samoilen siellä mielelläni
      - kalamies; syön mielelläni kalaa, suolakalaakin kunhan se on kiinteäksi suolattua
      - lautamies; toimin paikallisen käräjäoikeuden maallikkotuomarina OTO
      - viinamies; viiteen vuoteen en tosin ole enää ostoviinoja maistellut

      Ennen olin myös tupakkamies (en enää viiteentoista vuoteen ole savuketta sytyttänyt) ja nuorempana, silloin kun vielä töihin kykenin, olin myös sähkömies.

      Saattaisin olla tarvittaessa vaikka saarnamies (Priestman?), ulosottomiehestä en olisi niin varma (eikös se ole mieskätilö?) ja monikaan ei pidä minua laulumiehenä.

      Lisäksi olen mielestäni melkoinen panomies, tosin tätä pitäisi tiedustella vaimoltani ja tyttöystävältäni, he tietäisivät paremmin.

      Olen myös kielimies, siksi kirjoitan tästä asiasta tälle palstalle, häpeä sille joka siitä pahaa ajattelee.

      Jos SKL:n tätikonklaavi saisi päättää diktaattorin valtuuksin kielemme käytänteistä, joutuisin varmaan kieltämään itseni. Siispä on parempi jätttää moinen lausunto omaan arvoonsa.

      • varsinainen'

        sika.

      • Marjue

        Jos lukisit tuon lausunnon kokonaan, saattaisit
        ymmärtää, että kukaan ei halua rajoittaa normaalia
        arkikieltäsi millään tavalla. Vaikuttaa kuitenkin
        siltä, että et ole lukumiehiä.

      • Seksismin peikko
        varsinainen' kirjoitti:

        sika.

        Ihminen on sitä mitä se syö.
        Pitäisiköhän minun olla imarreltu?

      • seksismin peikko
        Marjue kirjoitti:

        Jos lukisit tuon lausunnon kokonaan, saattaisit
        ymmärtää, että kukaan ei halua rajoittaa normaalia
        arkikieltäsi millään tavalla. Vaikuttaa kuitenkin
        siltä, että et ole lukumiehiä.

        Saattaisinpa ymmärtääkin. Tai sitten en.

        >Vaikuttaa kuitenkin siltä, että et ole lukumiehiä.

        En kai ole sellaista väittänytkään?...
        ;o)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1384
    2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      52
      1316
    3. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1095
    4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      119
      1045
    5. Mikä estää?

      tapaamisen, suhteen aloittamisen?
      Ikävä
      65
      687
    6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

      Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
      Ikävä
      165
      646
    7. Eilinen

      Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
      Ikävä
      52
      562
    8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

      Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
      Maailman menoa
      368
      538
    9. Tajuan kyllä

      että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
      Ikävä
      52
      505
    10. Valehtelu

      Oletko valehdellut kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      483
    Aihe