soijapaloista "äijäruokia" ??

Eli tahtoisin kovasti käyttää soijapaloja ruuanlaitossa, lihan sijasta, mutta en tietä millaisia ruokia niistä tekisi. Ruokien pitäisi olla maukkaita, jotta epäluuloinen avomiehenikin uskoisi, että myös kasvisruoat voivat olla hyviä ja täyttäviä.

eli nyt reseptejä kaipailisin:)
202876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Riisiä "kana"kastikkeessa:

riisiä 2:lle

Pari desiä soijapaloja/suikaleita
-currya ja kasvisliemijauhetta/kuutio
Voita/margariinia
1 pss Tikka masala-mausteseosta
2dl kookoskermaa
1dl vettä

Keitä soijapalat pussin ohjeen mukaan curry-kasvisliemi-vedessä. Sen jälkeen paloja paistetaan kevyesti voissa tai margariinissa, lisätään mausteseos ja nesteet. Annetaan hautua 10 min. ja syödään kypsän riisin sekä muiden lisukkeiden kanssa.

------------
Pyttipannu

pari eilistä perunaa kuutioina
100-200g soijanakkeja
1/2 tlk silputtuja metsäsieniä
1 iso sipuli
1 valkosipulin kynsi puristettuna
1-2rkl tomaattipyrettä
1tl suolaa
1/2tl maustepippuria
aavistus ruohosipulia/persiljaa
öljyä

Kuullotetaan sipulia ja lisätään perunat, sienet ja nakit. Paistellaan vähän aikaa ja lisätään muut aineet. Annetaan olla miedolla lämmöllä muutamia minuutteja ja syödään esim. salaatin, suolakurkkujen, hapankaalin ja pellavamajoneesin kanssa.
(pellavamajoneesi:2rkl pellavansiemeniä, 3 rkl lämmintä vettä, 1/4-1tl suolaa, 1tl sinappia ja 1/2tl sokeria surruutetaan hienoksi tehosekoittimessa ja annetaan seistä 10 min. Sekaan vatkataan pienissä erissä 2dl öljyä, 2-3tl omenaviinietikkaa ja 1/2-3/4dl vettä. )

Tässä pari ohjetta. Soijarouheesta saa tehtyä melkein kaikkea mitä jauhelihastakin ja kaupan pakastealtaasta voi löytyä kaikenlaisia aarteita, kuten falafeleja ja terran valmiiksi maustettuja soijasuikaleita

Äänestä

Yritätkö siis huijata miestäsi? Miksi hänen pitäisi syödä jotakin soijaa, miksei saa syödä, mistä oikeasti pitää?
Ja jos et itsekään osaa tehdä hyviä kasvisruokia, miksi tuputat niitä muille?
Ennustan suuria ongelmia avoliitollenne.

Äänestä
  • Öh, miksi soijan käyttäminen lihan sijaan olisi automaattinen epäilys huijaamisesta? Jos kerran samassa ruokakunnassa asutaan eikä eri ruokia haluta valmistaa, niin liharuuan oloinen kasvisruoka-kompromissi on parempi kuin joko liharuokaa tai itusalaattia ym. ihmeellisyyksiä. Yleensähän arkisin syödään kotona yhdessä vain se yksi lihapitoinen ateria (päivällinen), ja tuskin ap nyt on sanelemassa miehelleen, mitä hän saa laittaa suuhunsa muulloin. Vai?

    Joustavuutta tarvitaan ihan molempien puolelta. Tietenkään toista ei saa yrittää painostaa kasvissyöjäksi, mutta toisaalta osoittaa melkoista kunnioituksen puutetta siltä sekasyöjäkumppanilta, jos painuu mieluummin ovet paukkuen mäkkäriin kuin syö kumppanin vaivalla tekemää ruokaa. Terv. Itselleni tapahtui aikoinaan noin, eikä ollut miehellä enää takaisin tulemista.

    Äänestä

  • alunperin katsoa, ettei saa riipakseen jotakin kasvissyöjänuijaa. Aivan taatusti on tuhoon tuomittu avoliitto tuo edellä.
    Parempikin niin. Lopettakaa yhteiselo. Kukin syököön tahollaan ja mallillaan.

    Äänestä

  • pitänyt kirjoitti:

    alunperin katsoa, ettei saa riipakseen jotakin kasvissyöjänuijaa. Aivan taatusti on tuhoon tuomittu avoliitto tuo edellä.
    Parempikin niin. Lopettakaa yhteiselo. Kukin syököön tahollaan ja mallillaan.

    Mun mieheni on saanut riipakseen kasvissyöjän. Ja liitto voi hyvin. Mies on edelleen lihansyöjä, mutta ei koskaan ole haukkunut kasvisruokiani. Maistelee niitä mielellään ja tykkää kasvisruuastani.
    Kaikki tuntemani lähipiirin lihansyöjät ovat mielissään kun meillä saavat hyvää kasvisruokaa. Sanovat että on kiva maistella uusia makuja.

    Itse tosin suostun valmistamaan myös liharuokia. Minulla on sellainen tapa että mielessäni kiitän sitä eläintä jonka osa edessäni on.
    Asia ei auta eläintä eikä muita lahdattuja tai lahtaamista odottavia, mutta on annan arvoa sille että juuri tämä eläin on ravintona perheelleni.

    Äänestä

  • omakin asenteesi... kirjoitti:

    Öh, miksi soijan käyttäminen lihan sijaan olisi automaattinen epäilys huijaamisesta? Jos kerran samassa ruokakunnassa asutaan eikä eri ruokia haluta valmistaa, niin liharuuan oloinen kasvisruoka-kompromissi on parempi kuin joko liharuokaa tai itusalaattia ym. ihmeellisyyksiä. Yleensähän arkisin syödään kotona yhdessä vain se yksi lihapitoinen ateria (päivällinen), ja tuskin ap nyt on sanelemassa miehelleen, mitä hän saa laittaa suuhunsa muulloin. Vai?

    Joustavuutta tarvitaan ihan molempien puolelta. Tietenkään toista ei saa yrittää painostaa kasvissyöjäksi, mutta toisaalta osoittaa melkoista kunnioituksen puutetta siltä sekasyöjäkumppanilta, jos painuu mieluummin ovet paukkuen mäkkäriin kuin syö kumppanin vaivalla tekemää ruokaa. Terv. Itselleni tapahtui aikoinaan noin, eikä ollut miehellä enää takaisin tulemista.

    asiahan ei mulle kuulu, mutta aika pienestä sä miehes heitit ulos... Siis sen takia ettei syöny sun ruokaa vaan meni Mäkkäriin? Ymmärrän että se loukkas sun tunteita, mutta ei sitä saa olla niin herkkä että ton takia laittaa suhteen poikki. Ei mikään liitto tuu kestään jos tollasista laitetaan poikki. Oon ollut 6 vuotta naimisissa, ja täytyy sanoo että sitä anteeksiantoo (ja pyytämistä) tarvitaan jos meinaa pitää yhtä lopun ikää.

    Äänestä

  • vedit sellasen johtopäätöksen että alottaja haluaa HUIJATA miestään?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    asiahan ei mulle kuulu, mutta aika pienestä sä miehes heitit ulos... Siis sen takia ettei syöny sun ruokaa vaan meni Mäkkäriin? Ymmärrän että se loukkas sun tunteita, mutta ei sitä saa olla niin herkkä että ton takia laittaa suhteen poikki. Ei mikään liitto tuu kestään jos tollasista laitetaan poikki. Oon ollut 6 vuotta naimisissa, ja täytyy sanoo että sitä anteeksiantoo (ja pyytämistä) tarvitaan jos meinaa pitää yhtä lopun ikää.

    No ei se mikään yksittäinen kerta ollut, vaan ihan jatkuvaa käytöstä ivailun kera. Tietysti yksittäistapauksena tuo olisi mennyt anteeksipyytämisellä (ja annolla), mutta meillä vain meni arvot täysin riistiin tämän asian suhteen. Nyt on uusi ja "parempi" mies kainalossa.

    Äänestä

Netti ja kirjat ovat täynnä hyviä kasvisruokia - mihin sinä mitään soijaa tarvitset? Ei ruonalaitossa kulje mitään ihmeen rajaa lihan ja kasvisten välillä - se kulkee vain ihmisten rajallisessa käsityksessä ja ennakkoluuloissa.

Tee vain mitä tahansa kasvisruokaa kunnolla niin miehesi tajuaa kyllä, että nekin ovat hyviä. Jos koitat korvata lihan jollain soijanpaloilla joudut kyllä kapealle polulle. Sitäpaitsi soija on aika äklöä purtavaa eikä varmaan käännä miehesi mielipiteitä.

Äänestä
  • Enää en missään nimessä alkaisi syödä lihaa.
    Värisyttää jo pelkkä ajatus.
    Eläköön soija.

    Äänestä

  • hyvää se on kirjoitti:

    Enää en missään nimessä alkaisi syödä lihaa.
    Värisyttää jo pelkkä ajatus.
    Eläköön soija.

    En minä kehottanutkaan alkamaan lihansyöjäksi vaan opettelemaan kunnioittamaan kasvisruokia. Ei soijan käyttö ruoanvalmistuksessa ole osoitus siitä vaan se, että näkee kasvisruoat osana ruoanlaittotaitoa.

    Näissä asioissa tökkii aina tämä eettinen suhtautuminen asioihin. Kasvisruoat ovat hyviä, maukkaita ja terveellisiä ja mielestäni jo sen pitäisi riittää puhumaan niiden puolesta.

    On toki totta, että kuten Mao Tse Tung sanoi nuoruudessani: "Pitkä marssi alkaa yhdellä askeleella", voi soijanpalojen käyttö pelastaa sademetsät, jos kaikki niin tekisivät. Tämä tuntuu vain kuitenkin vähän liian idealistiselta lähestymiseltä perustella kasvisruokien käytön lisäämistä - löytyy muitakin, vähän realistisempia syitä perustella.

    Äänestä

  • old_profile_42174 kirjoitti:

    crudo olla tässä asiassa tuollainen ylisuvaitsevainen hölmö. Minä suvaitsen ja kannatankin kaikkia muita elämän vaihteluita kuten tasa-arvoa, naisten oikeuksia, gay- ja l- liberationia, maahanmuuttajia, monikulttuurisuutta, jne., mutta vegaaneja, kasvissyöjiä ja fundamentalistimuslimeja (itse asiassa kaikkia muslimeja, koska kaikki ovat fanaatikkoja ja naisia sortavia) en suvaitse.

    Äänestä

  • viitsi kirjoitti:

    Minäkin suvaitsen oikeastaan mitä vain paitsi kaltaisiasi sekasyöjäidiootteja, jotka ottavat asiakseen julistaa kasvissyöjille kuinka typerää tämmöinen ruokavammailu on. Nämä fanaatikot saarnaavat suu vaahdossa valinnanvapauden puolesta, mutta samaan aikaan loukkaantuvat sydänjuuriaan myöten jos jollekulle tämä heidän tuputtamansa "valinnanvapaus" eli pihvien mutustelu ei kelpaakaan.

    Tällaista käytöstä esiintyy tietysti kasvissyöjienkin puolelta, mutta ainakin heillä on järkeenkäypiä perustelujakin asialleen: jos ruokatottumuksillaan tappaa kymmeniä/satoja eläimiä vuosittain (joilta ei muuten sitä paljon peräänkuulutettua valinnanvapautta pahemmin kysellä) ja kuormittaa ympäristöä ylenmäärin (täällä asuu hei muitakin ihmisiä) nautinnon ym. takia, on lihan syöminen kaikkea muuta kuin oma asia. Jee, minäpä heitän tästä lähtien roskat kadulle ja tapan naapurien lemmikit, koska "minulla on oikeus"...

    Jos ap:n mies ei kestä ajatusta että hän joutuisi syömään yhden kasvisaterian päivässä, se hänelle sallittakoon. Mutta minä en ainakaan tekisi kahta eri ruokaa enkä varsinkaan syömään liharuokaa.

    Äänestä

  • kaksinaismoralismia kirjoitti:

    sun kanssa samaa mieltä paitsi tossa viimisessä asiassa. Mä valmistan itselleni kasvisruokaa ja miehelleni sekaruokaa. Mun mielestä mä en voi pakottaa häntä syömään mun pöperöitä, enhän minäkään syö hänen. Joten kunnioitusta molemmin puolin! Eli siis ei ole kunnioittavaa olla valmistamatta miehelleen (tai vaimolleen) sitä ruokaa jota hän syö vaan omien ajatusten takia!

    Äänestä

  • viitsi kirjoitti:

    crudo olla tässä asiassa tuollainen ylisuvaitsevainen hölmö. Minä suvaitsen ja kannatankin kaikkia muita elämän vaihteluita kuten tasa-arvoa, naisten oikeuksia, gay- ja l- liberationia, maahanmuuttajia, monikulttuurisuutta, jne., mutta vegaaneja, kasvissyöjiä ja fundamentalistimuslimeja (itse asiassa kaikkia muslimeja, koska kaikki ovat fanaatikkoja ja naisia sortavia) en suvaitse.

    Minä en olekaan tällä palstalla niinkään pelastamassa maailmaa tai ajamassa tai vastustamassa jotain eettistä suuntausta - olen yksinkertaisesti puhumassa hyvien ruokien, ruoantuotannon ja -valmistuksen puolesta.

    Mutta en myöskään alistu jättämään kasvispohjaisia ruokia mitenkään vegaanien tai muiden minoriteettien omaksi temmellyskentäksi. Tekisin sillä karhunpalveluksen isolle osaa ruokakulttuuria.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    sun kanssa samaa mieltä paitsi tossa viimisessä asiassa. Mä valmistan itselleni kasvisruokaa ja miehelleni sekaruokaa. Mun mielestä mä en voi pakottaa häntä syömään mun pöperöitä, enhän minäkään syö hänen. Joten kunnioitusta molemmin puolin! Eli siis ei ole kunnioittavaa olla valmistamatta miehelleen (tai vaimolleen) sitä ruokaa jota hän syö vaan omien ajatusten takia!

    Toki tykkään valmistaa ruokaa kumppanille, mutta yhtä lailla ei minuakaan voi pakottaa tekemään ruokaa raadonkappaleista, syystä että "mä en mitään pupunruokaa syö". Ja jos minun pöperöt ei kelpaa, aikuinen ihminen osaa varmasti paistaa omat pihvinsä eikä asia silloin minua loukkaa. Minun mielestäni tässä ei ole mitään epäkunnioittavaa.

    Äänestä

  • Komppaan tätä, rehellistä kasvisruokaa kehiin vaan. Itse olen sekasyöjä ja mielestäni kasvisruoka (herne-, pinaatti-,... keitot, kasvispihvit, falafel-pyörykät, kasviscurry,...) vievät soijaa 'korvike'lihana käyttäviä ruokia 6-0. Ymmärrän toki, että soijasta saa proteiinia ja joihinkin ruokiin se kuuluu mutta ei se ole (makunsa ja tekstuurinsa puolesta) sama asia kuin liha, enkä nyt tarkoita positiivisessa mielessä erilainen. Saahan sitä tehdä millaisista aineista ruokansa haluaa, mutta itse syön ja kasvissyöjäkavereilleni teen paljon mieluummin kasvisruokaa kuin jossain välimaastossa tasapainoilevaa 'sekasikiötä'.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Komppaan tätä, rehellistä kasvisruokaa kehiin vaan. Itse olen sekasyöjä ja mielestäni kasvisruoka (herne-, pinaatti-,... keitot, kasvispihvit, falafel-pyörykät, kasviscurry,...) vievät soijaa 'korvike'lihana käyttäviä ruokia 6-0. Ymmärrän toki, että soijasta saa proteiinia ja joihinkin ruokiin se kuuluu mutta ei se ole (makunsa ja tekstuurinsa puolesta) sama asia kuin liha, enkä nyt tarkoita positiivisessa mielessä erilainen. Saahan sitä tehdä millaisista aineista ruokansa haluaa, mutta itse syön ja kasvissyöjäkavereilleni teen paljon mieluummin kasvisruokaa kuin jossain välimaastossa tasapainoilevaa 'sekasikiötä'.

    Olen puolella silmällä seurannut soijakeskustelua, jossa soijan väitetään aiheuttavan vaikka mitä. Itse olen päätynyt siihen, että syön soijaa, mutten päivittäin. Käyttäväthän esim. kehonrakentajat soijaproteiinivalmisteita. Eikö heidän pitäisi käyttää lihajauhoa, jos soija on niin epäilyttävää? (Ekologisempaa heidän on silti syödä soija itse kuin kierättää soija eläinten rehun kautta lihassa itselleen.)

    En koe soijaa erityisen "korvikeruokana", ja siten kulinaarisesti heikkolaatuisena raaka-aineena. Esim. soijarouheesta tai -kuutioista saa ruokaisia ja maistuvia aterioita, kun maustaa ne huolella. Oma veljeni ainakin syö äitini tekemiä soijaruokia, ja veljeni ei erota niiden makua vastaavista lihatuotteista. Veljeni koirakin kuolaa nälkäisenä vieressä. Ymmärtääkseni soijamaitoakin on käytetty joissain maissa hyvin kauan, eikä sen käyttö ole käsittääkseni johtunut veganismin vallankumouksesta, vaan muista syistä.

    Useampikin mies on minuun tutustuttua murtanut ennakkoluulojaan ja todennut, että kasvisruualla elää, se on täyttävää ja jopa hyvää. Mielestäni on ihan hyvä idea aloittaa tekemällä äijäruokaa soijavalmisteista. Myöhemmin voi äijää totutella erilaisten maittavien vihannesten ym. makuun. Värikkäät kasvikset ovat hyväksi kaikkien terveydelle. Olisi kiva tietää, mitä alkuperäisen kirjoittajan äijällä on lautasellaan nyt pari vuotta myöhemmin.

    Äänestä

Soija ei ole terveellinen ruoka ihmiselle, se on soveliainta lähinnä eläinten rehuksi.

Ihmisen pitäisi nauttia sitä ruokaa mitä luontaisesti kasvaa tai tuotetaan omassa asuinmaassa tai lähialueella.

Äänestä
  • Minusta on parempi syödä se soija itse hyvin valmistettuna, jolloin se on maukasta, kuin ensin syöttää ulkomailta tuotu soija eläimille ja syödä se kotimainen eläin.
    Itse olen sekasyöjä, mutta ekologisesti ajatteleva. Pyrin suosimaan luomuruokaa, lähiruokaa ja kerta viikkoon vähintään kasvisruokaa. Tutkimustulosten perusteella (googlatkaa, kyllä niitä löytyy vaikka ette koskaan olisi kuullutkaan) eläinten kasvatus ruuaksi tuottaa melkoisen määrän kasvihuonekaasuja ja muutenkin on epäekologista.
    Miehen kanssa kasvissyönnin suosiminen vähintään kerta viikkoon on yhteinen päätös ja mitä enemmän olemme hyviä ruokia kokeilleet ja tehneet, sitä useammin niitä on tehty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ökkömöö kirjoitti:

Eli tahtoisin kovasti käyttää soijapaloja ruuanlaitossa, lihan sijasta, mutta en tietä millaisia ruokia niistä tekisi. Ruokien pitäisi olla maukkaita, jotta epäluuloinen avomiehenikin uskoisi, että myös kasvisruoat voivat olla hyviä ja täyttäviä.

eli nyt reseptejä kaipailisin:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu