KYLLÄ JA EI SANAN TODELLINEN MERKITYS.

Sanallisen muodon KYLLÄ ja EI sanan merkitys on seuraavanlainen ja on aina ollut, aiheuttaa tiedostamattoman ihmisen, olemassaolon itsetäänselvyyden.

Kyllä sana aukaisee yhteisöllisyyden sanalliseen muotoon, mahdollistaen epäolennai(SE)n sanallisen muodon, eli viitteellinen, joka NYKYMAAILMASSA VIITTAA LÄHES KAIKKEEN, ASIOIHIN, ESINEISIIN JA HENKILÖIHIN, joka on nykymaailman yhteisöllisyyden rakennetta.

Esimerkki uno, sen KYLLÄ muoto.
Poikamme meni jalkapalloa pelaamaan, se on kyllä snälli kakara.
Omistatko sinä jalkapallon, se on kyllä hyvä väline.
Pelaatko sinä jalkapalloa, se vasta mukavaa.

Sanan positiivinen toteamus, pitää yhteisöllisyyttä (SYYTTÄ) yllä. Viittaukset materialismiin ja materialismiin viittaviin asioihin vievät energian kanavoinnin muualle, eikä ihminen milloinkaan huomaa omistavansa energiaa, tai edes omaavansa energian kanavointia, tai opi energian kanavointia. Kyllä on yhtäläisesti lupa yhteisöllisyydelle ja samalla energiansa vuottaminen ehtymiSElle, niin ettei edes huomaa koostuvansa energiasta.

Esimerkki dos, sen EI muodot.
Poikamme meni jalkapalloa pelaamaan, se on kyllä vähäpäitöinen kakara.
Omistatko sinä jalkapallon, se on kyllä tarpeeton väline.
Pelaatko sinä jalkapalloa, se vasta turmeltunutta.
--
Yllä olevat lauseet vähättelevät, epäilevät, haastavat yhteisöllisyyden (SYYTTÄVYYDEN).
--
Poikamme ei jalkapalloa pelaa, se on kyllä snälli kakara.
Ethän omista jalkapalloa, se on parasta jäädä kaupan hyllylle .
Ethän sinä pelaa jalkapalloa, se vasta mukavaa.
--
Yllä olevat lauseet toteavat oikean kaltaisuutta. On oppinut jotakin, erottaa vahingollista. Erottaa olemustansa.
--
Poikamme ei mennyt jalkapalloa pelaamaan, se on kyllä vajaa kakara.
Ethän sinä edes omista jalkapalloa, se on kyllä huono juttu.
Ethän sinä pelaa jalkapalloakaan, se on kyllä vahingollista.
--
Yllä yhteisöllisyy(DEL)lä (DELETE) syyttävät, uhoavat lauseet.
--
Poikamme ei pelaa jalkapalloa, se on vajaa kakara.
Et sinä omista jalkapalloa, se on huono juttu.
Et sinä pelaa jalkapalloa, se on vahingollista.
--
Yllä tyhjät, määrittelevät, kumoavat, huutavat, yhteisöllisyydellä kiroavat lauseet.
--
Poikamme ei mene jalkapalloa pelaamaan.
Et omista jalkapalloa.
Et pelaa jalkapalloa.
--
Yllä olevat kieltolauseita, yhteisöllisyyden kieltäviä. Toisen, tai itsensä kieltäviä yhteisöllisyydessä.
--

Huomio,
! KYLLÄ ja EI lauseiden salaisuus on paitsi, tietämättömyys, huomaamattomuus, valmis ohjelmointi, myös seikka energiakierron kannalta, että aina, kun AJATELLESSAAN toteaa EI, niin SULKEE ENERGIAKIERTONSA ja aiheuttaa vaikeuksia itselleen, oppimiselleen. PUHUEN YHTÄLÄINEN VAIKUTUS KIROAMALLA ÄÄNEEN.

Tuosta syystä yhteisöllisyys on vi(OI)ttunut ja sanotaan, että rohkeudella on merkitystä, että pitää itsensä mahdollimman paljon auki, on toisten tappio, mikäli jotakin tekevät, kun auki on. Mikäli toteaa EI, PAREMPI TODETA AJATTELEMATTA, TAJUNNAN KAUTTA. PUHUTTU EI SANA, EI SULJE ENERGIAKIERTOA, KIROAMINEN KYLLÄ SULKEE.

Tämä koska, tuossa on paljon oppimista ja moni ei edes huomaa sanoja, vaikka sanoja käyttääkin !

Olen todennut yhteisöllisyyden vialliseksi, sanat salatuksi, ajatukset salaamattomiksi, tiedon rajatuksi, ihmisen tulevaisuuden olevan liian vähän ihmisestä.
8531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ihmiset, jotka levittävät todellisuudestaan, ovat kolistetuimpia, eikä verrattavissa ihmisen arkeen.

Olen huomannut myös, että kaikesta kokemasta huolimatta, ne jotka ovat eniten ajettuja ovatkin eniten sinut todetun kanssa.

Eniten uusosaamattomuutta (MATTOMUUTTA) tulee juuri yhteisöllisyyden kautta, ehkä juuri sanallisen kielellisyyden (SYYLLISTÄVYYDEN) huomaamattomuuden (MATTOMUUDEN) altistuksesta (TUKATTOMUUDESTA), koska EIVÄT YMMÄRRÄ kielellisyyttä (SYYTTÄ), ei ole punaisia mattojakaan eteen levitetty, koska ei ole tietoa ymmärrettävässä muodossa, tieto on salattu ymmärtämättömään muotoon.

Äänestä

Pistetään tännekki vettä myllyyn juuri sinulle. Oletko nyt aivan varma kannastasi? Eikö ne kylllä ja ei kuitenkin kumoa toisensa? *virn*

Äänestä
  • Mikä ei ole samassa lauseessa ei kumoa, mitä ei ole samassa lauseessa. Tuollainen kumoaminen ei ole edes leikkimistä.

    ? onko tarkoituksenmukaista, että engergiaa kuluttaa yltääkseen vain kumoamaan kyllä ja ei toisillaan, koska kyllä ja ei asettelulla syntyy ihmisen tietämättömyyttä, mustavalkoista, ikuista tasapainottelua, ymmärtämättä edes tasapainottelevansa sanoin.

    "Poikamme ei pelaa jalkapalloa, se on vajaa kakara."

    Katsotaan, "Poikamme ei pelaa jalkapalloa", viittaa viisauteen, ettei leiki yhteisöllisyydellä, "se on vajaa kakara", sisältää sanan SE, (tämä tuo SE nämä nuo ne) viitaten yhteen osoitettuun tuntemattomuuteen, jolloin yksi osoitettu tuntematon on "vajaa", eli määritetty olomuoto. Viisaus vs yhteisöllisyyden kieli, jotka kumoavat toisiaan.

    Ajatuksissa KYLLÄ aukaisee energiakierron EI sulkee energiakierron. Kuitenkin SANALLISUUDESTA tulee vasta AJATUS, joka estää TIETOISUUDEN. JOTEN ihmisen kannalta enemmänkin ymmärretty puhuttu kieli, joka ei synny käytännössä ajattelulla, muuten on töks töks. Vaan tulee oikeammin suoraan. Katso tilannetta, jossa istut miettien mitä seuraavaksi sanoisit, vaikkei tarvitsi sanoa mitään. Katso tilannetta, jossa puhut jouhevimmin, et kertaa sanomiasi ajatusten kautta.

    Yhteisöllisyyden jäsesenä ihmisen pitäisi tietää miten sanallisuus toimii, ennen sanallisuuttaan, koska koulutkin ovat olemassa, eikä kouluissakaan opeteta, miten kieli todella toimii. Myös kouluttomuus pitäisi olla mahdollista valita ja luonnollinen asia nykyisen järjestelmän vuoksi.

    Lauseetkaan eivät ole tarkoitus ja kuinka moni ymmärtää, mitä tarkoitat lauseillakaan. Koska itsehän sanallisuudellesi laitat sisällön, kun sanat eivät ole itsestäänselvyyksiä, kuten yhteisöllisyys olettaa, koska yhteisöllisyys vain olettaa ja pitää itsestään selvyytenä. Ettehän ymmärrä toisiannekaan yhteisöllisyyden kautta, siksi haastatte riitaa, hermostutte, kumoatte mielellänne toisennekin.

    Äänestä

Miten tämä oikein liittyy ufoihin?

Äänestä
  • rakastettava "nimimerkki" on puhuva ufo. Ja puhuu ihan aiheesta, kannattaa perehtyä syvemmin.

    Äänestä

  • Mikäli suomenkieli luo riittävän kuvan, on riittävä.

    Tosiasia on, että kieli ei ole riittävä, vaan alustava, nykyisellään valmiiksi ohjelmoitu, täynnä itsestäänselvyyksiä, altistava.

    Mikäli ihmiselle tulee hetkiä, jolloin on kuva, kuitenkaan ei sanoja kuvaamaan asiaa, niin tilanne todentaa, ettei kieli ei ole riittävä. Mikäli kieli on hitaammin toimivaa, kuin on sanallisuudelle, niin kieli ei ole riittävä.
    Mikäli kielen jo tuntee, niin kieli ei ole riittävä.
    Mikäli kieli on itsestäänselvyyksinen, on kieli jo muodostanut yhteisöllisyyden ja mikäli yhteisöllisyys on vikatiellä, kieli ei ole riittävä.

    Mitä tiedän, niin edistynyt rotu käyttää lyempääkin kieltä ymmärrettävämmin, kuin suomalaiset vittukieltään, ellei kaikki todellakin ole ymmärrettävissä sanalla vittu. Ei ole mahdollista.

    Äänestä

palstalle eksynyt hullu tuolta huuhaa-palstalta?

Äänestä
  • Tätä keskustelua ei ollut vielä eilen 30.10. tällä palstalla.

    Eri palstojen sheriffit siirtelevät joskus keskusteluja toiselle palstalle – sellaiselle, jolle ne heidän mielestään paremmin kuuluvat. Ehkäpä tässä on kyse juuri siitä.

    No, näkemyksensä kullakin. Itse en tunne viehtymystä osallistua tähän keskusteluun tätä kommenttia enempää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimimerkki kirjoitti:

Sanallisen muodon KYLLÄ ja EI sanan merkitys on seuraavanlainen ja on aina ollut, aiheuttaa tiedostamattoman ihmisen, olemassaolon itsetäänselvyyden.

Kyllä sana aukaisee yhteisöllisyyden sanalliseen muotoon, mahdollistaen epäolennai(SE)n sanallisen muodon, eli viitteellinen, joka NYKYMAAILMASSA VIITTAA LÄHES KAIKKEEN, ASIOIHIN, ESINEISIIN JA HENKILÖIHIN, joka on nykymaailman yhteisöllisyyden rakennetta.

Esimerkki uno, sen KYLLÄ muoto.
Poikamme meni jalkapalloa pelaamaan, se on kyllä snälli kakara.
Omistatko sinä jalkapallon, se on kyllä hyvä väline.
Pelaatko sinä jalkapalloa, se vasta mukavaa.

Sanan positiivinen toteamus, pitää yhteisöllisyyttä (SYYTTÄ) yllä. Viittaukset materialismiin ja materialismiin viittaviin asioihin vievät energian kanavoinnin muualle, eikä ihminen milloinkaan huomaa omistavansa energiaa, tai edes omaavansa energian kanavointia, tai opi energian kanavointia. Kyllä on yhtäläisesti lupa yhteisöllisyydelle ja samalla energiansa vuottaminen ehtymiSElle, niin ettei edes huomaa koostuvansa energiasta.

Esimerkki dos, sen EI muodot.
Poikamme meni jalkapalloa pelaamaan, se on kyllä vähäpäitöinen kakara.
Omistatko sinä jalkapallon, se on kyllä tarpeeton väline.
Pelaatko sinä jalkapalloa, se vasta turmeltunutta.
--
Yllä olevat lauseet vähättelevät, epäilevät, haastavat yhteisöllisyyden (SYYTTÄVYYDEN).
--
Poikamme ei jalkapalloa pelaa, se on kyllä snälli kakara.
Ethän omista jalkapalloa, se on parasta jäädä kaupan hyllylle .
Ethän sinä pelaa jalkapalloa, se vasta mukavaa.
--
Yllä olevat lauseet toteavat oikean kaltaisuutta. On oppinut jotakin, erottaa vahingollista. Erottaa olemustansa.
--
Poikamme ei mennyt jalkapalloa pelaamaan, se on kyllä vajaa kakara.
Ethän sinä edes omista jalkapalloa, se on kyllä huono juttu.
Ethän sinä pelaa jalkapalloakaan, se on kyllä vahingollista.
--
Yllä yhteisöllisyy(DEL)lä (DELETE) syyttävät, uhoavat lauseet.
--
Poikamme ei pelaa jalkapalloa, se on vajaa kakara.
Et sinä omista jalkapalloa, se on huono juttu.
Et sinä pelaa jalkapalloa, se on vahingollista.
--
Yllä tyhjät, määrittelevät, kumoavat, huutavat, yhteisöllisyydellä kiroavat lauseet.
--
Poikamme ei mene jalkapalloa pelaamaan.
Et omista jalkapalloa.
Et pelaa jalkapalloa.
--
Yllä olevat kieltolauseita, yhteisöllisyyden kieltäviä. Toisen, tai itsensä kieltäviä yhteisöllisyydessä.
--

Huomio,
! KYLLÄ ja EI lauseiden salaisuus on paitsi, tietämättömyys, huomaamattomuus, valmis ohjelmointi, myös seikka energiakierron kannalta, että aina, kun AJATELLESSAAN toteaa EI, niin SULKEE ENERGIAKIERTONSA ja aiheuttaa vaikeuksia itselleen, oppimiselleen. PUHUEN YHTÄLÄINEN VAIKUTUS KIROAMALLA ÄÄNEEN.

Tuosta syystä yhteisöllisyys on vi(OI)ttunut ja sanotaan, että rohkeudella on merkitystä, että pitää itsensä mahdollimman paljon auki, on toisten tappio, mikäli jotakin tekevät, kun auki on. Mikäli toteaa EI, PAREMPI TODETA AJATTELEMATTA, TAJUNNAN KAUTTA. PUHUTTU EI SANA, EI SULJE ENERGIAKIERTOA, KIROAMINEN KYLLÄ SULKEE.

Tämä koska, tuossa on paljon oppimista ja moni ei edes huomaa sanoja, vaikka sanoja käyttääkin !

Olen todennut yhteisöllisyyden vialliseksi, sanat salatuksi, ajatukset salaamattomiksi, tiedon rajatuksi, ihmisen tulevaisuuden olevan liian vähän ihmisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu