Apukuski

että se kaikki keskeneräinen jääkin kesken.

Apukuskina on helppoa olla, ainakin sen puolesta
ettei tarvitse seurata liikennettä, jos vain muu-
ten siihen on mahdollisuus. Tässä runossa ei apu-
kuski kyllä nähnyt liikennettä, ei ohikiitäviä
maisemiakaan kyyneliensä lävitse.
Vain radiosta korviin kantava iskelmän haikeus,
melankolisuus on ainoa asia, mihin hän uppoutui.

Hymyilytti tuo tarinasi keskeneräisestä villapai-
dasta, tarvitsin sen hymyn juuri nyt.

Lämmin kiitos sanoistasi.

Voi hyvänen aika, mikä aloitus Sinulta - sikala !
Saan jo toisen kerran tämän runon sisällä edes
hymyn jos lähellä olivat jo kyyneleetkin.

Ja tiedät varmasti, miksi jätin Sinut
viimeiseksi. En siksi, että olisit vähäpätöisin
vaan siksi, että tiesin odottavani jotain
tällaista jota eteeni sitten paljastuikin.

Mutta nyt lukiessani tuota runoasi mietin, että
mistä sen kohdasta olisi sopivinta aloittaa.
Siitäkö, kuinka todellisessa tai epätodellisessa
maailmassa minä elän. Vaiko siitä, kirjoitatko
liikaa vai et - yhtäkaikki. Pakko minun kuitenkin
on vastata jonkinmoisella runon tapaisella, ja se
alkaa nyt ...

Olen toivonut ehkä liiaksi ymmärrystä
ja sitä
että avaisit kerrankin silmäsi näkemään
minun sieluni heikkouden.

Kiitollisuus siitä ettet pysäyttänyt
että haloit matkaa
pimeyden keskellä eteen päin
ymmälläsi siitä mikä minulla oikein on
on suuri.

Sinä tiedät
että vuodatan raskaimmat kyyneleeni
runojeni syvyyksiin
niissä ne todellakin puhuu.

Antaisit minun vain huoahtaa
ja käpertyä kipeyteeni yksin
en minä enempiä rakkaani Sinulta pyydä.

Anna minulle tämä päivä
olla inhimillinen ihminen
nainen naisena.

Ja herätä itsessäsi mies
suurella sydämellä varustettu
se jonka pelkään Sinusta kadonneen.

.
.
.

Kiitos Parta, Sinäkin olet ihan lähelläni - kuten
kaikki jotka olette myötäeläneet elämääni.

En unohda Sinunkaan kohdalla * halaus *

lindalinda1 kirjoitti:

Voi hyvänen aika, mikä aloitus Sinulta - sikala !
Saan jo toisen kerran tämän runon sisällä edes
hymyn jos lähellä olivat jo kyyneleetkin.

Ja tiedät varmasti, miksi jätin Sinut
viimeiseksi. En siksi, että olisit vähäpätöisin
vaan siksi, että tiesin odottavani jotain
tällaista jota eteeni sitten paljastuikin.

Mutta nyt lukiessani tuota runoasi mietin, että
mistä sen kohdasta olisi sopivinta aloittaa.
Siitäkö, kuinka todellisessa tai epätodellisessa
maailmassa minä elän. Vaiko siitä, kirjoitatko
liikaa vai et - yhtäkaikki. Pakko minun kuitenkin
on vastata jonkinmoisella runon tapaisella, ja se
alkaa nyt ...

Olen toivonut ehkä liiaksi ymmärrystä
ja sitä
että avaisit kerrankin silmäsi näkemään
minun sieluni heikkouden.

Kiitollisuus siitä ettet pysäyttänyt
että haloit matkaa
pimeyden keskellä eteen päin
ymmälläsi siitä mikä minulla oikein on
on suuri.

Sinä tiedät
että vuodatan raskaimmat kyyneleeni
runojeni syvyyksiin
niissä ne todellakin puhuu.

Antaisit minun vain huoahtaa
ja käpertyä kipeyteeni yksin
en minä enempiä rakkaani Sinulta pyydä.

Anna minulle tämä päivä
olla inhimillinen ihminen
nainen naisena.

Ja herätä itsessäsi mies
suurella sydämellä varustettu
se jonka pelkään Sinusta kadonneen.

.
.
.

Kiitos Parta, Sinäkin olet ihan lähelläni - kuten
kaikki jotka olette myötäeläneet elämääni.

En unohda Sinunkaan kohdalla * halaus *

Lue lisää

Apukuski-runossasi oli sellaista koskettavuutta ja sielun tuskaa etten suinkaan ohittanut noin vain, vaikka vastausruno sitte hyppääkin sikalan puolelle. Siinä vastausrunossa on tavallaan monenlaista näkökulmaa ja joka näkökulman voi ottaa useammalta kantilta. Ainakin on kipeää joutua kohtaamattomaksi - saada ehkä järkeviä vastauksia mutta tunnetasolla jäädä ohitetuksi, huomiotta.

Jokainen kun on yksilöllinen persoona niin jokaisella myös yksilökohtaiset heikkoutensa. Niin että tuskinpa nää on sukupuolikysymyksiä niinkään, enemmänkin tapauskohtaisia kenellä millainenkin sokea piste tai luonnevamma. Totta kyllä että sukupuolensa mukaisesti naiset on yksilöinäkin alttiimpia tietynlaisiin virheisiin ja heikkouksiin ja miehet samoin tietynlaisiin virheisiin ja heikkouksiin. Siihen erilaisuuteen se sukupuolinen vetovoima kait perustuukin - on jännittävää olla tekemisissä niin oudon olennon kuin nainen (tai mies) kanssa...

Yks suuri puute meillä miehillä varmasti on kuuntelemisen taito, tarkoitan emotionaalista kohtaamista, että tosiaan kuunneltaisiin mitä se nainen siinä vierellä sanoo. Ei ainoastaan mitä sen sanat viestittää vaan mikä on syvempi viesti niiden takana, mitä tämän naisen sielu haluaa mulle puhua ja avautua, jos vaan suostun kuuntelemaan. Aivan liian usein tumpataan ne kohtaamista vaativat tilanteet älyperäisillä, ikäänkuin realistisilla malleilla. Pieni esimerkki.

N:
- Huomasitko, taas naapurin Ville vei vaimolleen kukkia.
M:
- Juu, sehän on niin hyväpalkkainen äijä, kyllä sillä on varaa.

Itse asiassa se, mitä nainen sanojensa alla viestittää, saattaa olla esimerkiksi:
"Kuule, haluaisin että huomioisit minua enemmän. Rakastathan vielä? Olenhan sinulle vielä ainutlaatuinen ja kaunis?"

Ja mies voisi vastata:
- Voi kultaseni, en tosiaan ole huomannut ostaa sinulle kukkia, tiedäthän sinä millainen olen, mutta ei se tarkoita etten rakastaisi sinua edelleen. Tule tähän syliini, halitaan.

Meneepä hempeäksi! Ei mun tällasta pitäny alkaa kirjottaa, rönsyily...

Niin että ota nyt sitten kuinka tahansa - mutta kyllä siinä minunkin äänenpainoa oli mukana:

Jospa et niin kovin
vaatisi ymmärtämistä minulta
tai itseltäsi,
hyväksyisit vain
ja päättäisit rakastaa

Siis... Totta tämäkin puoli, Linda... Jospa emme niin kovin vaatisi ymmärtämistä siltä toiselta tai itseltämme, käsittämistä, tilannetajua ja asioiden hallintaa, hyväksyisimme vain ihmisenä ja päättäisimme omalta kohdaltamme rakastaa. Miettien mitä se minulta edellyttää. Vapautuakseni kaikista päiväunista (siltä osin kuin ne hämärtää ja tuottaa sokeita pisteitä) ja päästäkseni sellaiseen arkipäiväni kohtaamiseen, missä teen työtä nimenomaan tämän suhteen onnistumiseksi...

Toista ei voi muuttaa ja sellaista taakkaa ei tarvitse ottaa - mutta jos omassa asennoitumisessa on jotain, minkä muuttuminen helpottaisi (ainakin omaa oloa) siihen ois hyvä kiinnittää huomiota ja panostaa. Arki on mielenkiintoista silloin kun se on haastavaa. Niiden kipujen - ja toisen raivostuttavan ymmärtämättömyyden! - keskelläkin.

Tällaisia mietteitä näiden runojen ja keskustelun ääreltä nyt nousi...
Piti vielä sanoa, että niin kuin aloitusrunosi on koskettava niin on taas palauterunoilukin, minkä vastausrunooni annat. Hienosti muotoiltua ja herkkää naisensielua.

Ja herätä itsessäsi mies
suurella sydämellä varustettu
se jonka pelkään Sinusta kadonneen.

Wau...
NYT MINUN ON PAKKO MENNÄ. Heipä hei. Huomenna ehkä näitä lueskelet? Lähden tästä nuorisokahvilaa pitämään ja yöllä takaisin kotiin, jos Luoja elämää suo. Joka hetkestä on hyvä olla kiitollinen kun ei tiedä millä tieosuudella ja mutkassa tämä ohikiitävä valonleimahdus ajassa päättyy.

Halauksin.

äitiparta kirjoitti:

Apukuski-runossasi oli sellaista koskettavuutta ja sielun tuskaa etten suinkaan ohittanut noin vain, vaikka vastausruno sitte hyppääkin sikalan puolelle. Siinä vastausrunossa on tavallaan monenlaista näkökulmaa ja joka näkökulman voi ottaa useammalta kantilta. Ainakin on kipeää joutua kohtaamattomaksi - saada ehkä järkeviä vastauksia mutta tunnetasolla jäädä ohitetuksi, huomiotta.

Jokainen kun on yksilöllinen persoona niin jokaisella myös yksilökohtaiset heikkoutensa. Niin että tuskinpa nää on sukupuolikysymyksiä niinkään, enemmänkin tapauskohtaisia kenellä millainenkin sokea piste tai luonnevamma. Totta kyllä että sukupuolensa mukaisesti naiset on yksilöinäkin alttiimpia tietynlaisiin virheisiin ja heikkouksiin ja miehet samoin tietynlaisiin virheisiin ja heikkouksiin. Siihen erilaisuuteen se sukupuolinen vetovoima kait perustuukin - on jännittävää olla tekemisissä niin oudon olennon kuin nainen (tai mies) kanssa...

Yks suuri puute meillä miehillä varmasti on kuuntelemisen taito, tarkoitan emotionaalista kohtaamista, että tosiaan kuunneltaisiin mitä se nainen siinä vierellä sanoo. Ei ainoastaan mitä sen sanat viestittää vaan mikä on syvempi viesti niiden takana, mitä tämän naisen sielu haluaa mulle puhua ja avautua, jos vaan suostun kuuntelemaan. Aivan liian usein tumpataan ne kohtaamista vaativat tilanteet älyperäisillä, ikäänkuin realistisilla malleilla. Pieni esimerkki.

N:
- Huomasitko, taas naapurin Ville vei vaimolleen kukkia.
M:
- Juu, sehän on niin hyväpalkkainen äijä, kyllä sillä on varaa.

Itse asiassa se, mitä nainen sanojensa alla viestittää, saattaa olla esimerkiksi:
"Kuule, haluaisin että huomioisit minua enemmän. Rakastathan vielä? Olenhan sinulle vielä ainutlaatuinen ja kaunis?"

Ja mies voisi vastata:
- Voi kultaseni, en tosiaan ole huomannut ostaa sinulle kukkia, tiedäthän sinä millainen olen, mutta ei se tarkoita etten rakastaisi sinua edelleen. Tule tähän syliini, halitaan.

Meneepä hempeäksi! Ei mun tällasta pitäny alkaa kirjottaa, rönsyily...

Niin että ota nyt sitten kuinka tahansa - mutta kyllä siinä minunkin äänenpainoa oli mukana:

Jospa et niin kovin
vaatisi ymmärtämistä minulta
tai itseltäsi,
hyväksyisit vain
ja päättäisit rakastaa

Siis... Totta tämäkin puoli, Linda... Jospa emme niin kovin vaatisi ymmärtämistä siltä toiselta tai itseltämme, käsittämistä, tilannetajua ja asioiden hallintaa, hyväksyisimme vain ihmisenä ja päättäisimme omalta kohdaltamme rakastaa. Miettien mitä se minulta edellyttää. Vapautuakseni kaikista päiväunista (siltä osin kuin ne hämärtää ja tuottaa sokeita pisteitä) ja päästäkseni sellaiseen arkipäiväni kohtaamiseen, missä teen työtä nimenomaan tämän suhteen onnistumiseksi...

Toista ei voi muuttaa ja sellaista taakkaa ei tarvitse ottaa - mutta jos omassa asennoitumisessa on jotain, minkä muuttuminen helpottaisi (ainakin omaa oloa) siihen ois hyvä kiinnittää huomiota ja panostaa. Arki on mielenkiintoista silloin kun se on haastavaa. Niiden kipujen - ja toisen raivostuttavan ymmärtämättömyyden! - keskelläkin.

Tällaisia mietteitä näiden runojen ja keskustelun ääreltä nyt nousi...
Piti vielä sanoa, että niin kuin aloitusrunosi on koskettava niin on taas palauterunoilukin, minkä vastausrunooni annat. Hienosti muotoiltua ja herkkää naisensielua.

Ja herätä itsessäsi mies
suurella sydämellä varustettu
se jonka pelkään Sinusta kadonneen.

Wau...
NYT MINUN ON PAKKO MENNÄ. Heipä hei. Huomenna ehkä näitä lueskelet? Lähden tästä nuorisokahvilaa pitämään ja yöllä takaisin kotiin, jos Luoja elämää suo. Joka hetkestä on hyvä olla kiitollinen kun ei tiedä millä tieosuudella ja mutkassa tämä ohikiitävä valonleimahdus ajassa päättyy.

Halauksin.

Lue lisää

odotin jotain tällaista, ja siksi jätin Sinut
jälleen hännänhuipuksi.

Tiedätkö kun sanot että runossani on kosketta-
vuutta ja sielun tuskaa, kuten moni muukin sen
sisällä on sanonut - se tuntuu itsestä kummalli-
selta. Siksi, että se on kirjoitettu noin viides-
sä minuutissa ja niin kuin eilen tuolla totesin,
täysin hiomaton kappale. Ei siis kirjoitettuna
aivan ruudulle, mutta hiomaton silti.
Tietysti olen otettu Sinun ja muidenkin sanoessa,
että siinä on koskettavuutta ja tuskaa, koska se
tuska oli oikeasti käsin kosketeltavissa sillä
hetkellä.

Kaipa kummallakin sukupuolella omat heikkoutensa
on, tietenkin. Toinen vain osaa ja haluaa näyttää
ne, toinen ei riippumatta siis edelleenkään suku-
puolesta. Itse kyllä peitän melko paljon, käyn
sisäistä taistelua paljon enemmän kuin kukaan
osaa päältä päin lukea. Mutta aina ei jaksa, eikä
tarvitsekkaan peittää - heikko saa olla.

Se kuuntelemisen taito, juuri se ! Luulen, että
olet oikeassa sen suhteen, että se on enemmänkin
miehinen puute. Ja tuo esimerkki, jonka selityk-
sineen laitoit - kuinka totta se onkaan, noin se
menee. Itse olen toiminut juuri kirjoittamasi
esimerkin tavoin, yrittänyt toisen saada
tajuamaan " mustakin olis kiva joskus saada
kukkia "

Ja toista ei voi muuttaa, totta puhut siinäkin.
Asennoitumisen muuttumista olen vimmatusti kyllä
yrittänyt vuosien varrella, mutta aivan yhtä tyh-
jin tuloksin senkin tehnyt. Joten, on tyydyttävä
vallitseviin olosuhteisiin kaikkinensa.

Kiitos tuosta, mitä sanot vastausrunoistani, kos-
ka Sinäkin tiedät että ne syntyy todellakin ruu-
dulla toisin kuin varsinaiset runoni.

Minulle sattui eilen pieni tapaturma, ja siksi
olin estynyt tänne tulemasta. Nytkin kello rien-
tää, kello 8 on oltava jo Kangasalla, joten pitää
itsekkin lopettaa ja palata myöhemmin palstalle
kommentoimaan muiden runoja. Huomasin, että tänne
on tullut monta lukemisen arvoista runoa niccien
perusteella, joten se jää sitten tuonnemmaksi.

Lämmin kiitokseni ajastasi ääpee jälleen ja ettei
totuus unohtuisi * halaus *

että tunnet Mari.

Eipä taida talkoot näissä hommeleissa kyllä
auttaa, niin luulen eikä sen paremmin
ylityötkään. Mutta ilomielin ja syli avoinna kyl-
lä ottaisin Sinut vastaan ihan vieraakseni.
Ja silloin ei kyllä tehtäisi yhtikäs mitään hom-
meleita, vaan parannettaisiin vaan tätä kesken-
eräistä elämää/maailmaa - ihmisten mieliä.

Tiedätkö Mari, tämä runo on hetken lapsi, ja ke-
hittymätön sellainen. Kadutti jo samantien
illalla kun olin sen tänne heittänyt juuri tuon
vuoksi. Sinähän tiedät, kuinka hion ja hion runo-
jani eikä tätä oltu hiottu lainkaan.

" en ole katkera, mutta kuitenkin " niinhän
jossain iskelmässäkin lauletaan. Mutta surua täs-
sä runossani oli kyllä roppakaupalla, siinä olet
oikeassa. Enkä ymmärrä edes, että voit sanoa tätä
loistavaksi, täysin kehittymätöntä raakiletta.

En ehkä enää kadukkaan, että toin sen tänne vaik-
ka se onkin keskeneräinen.

Sylinkokoinen, eikä se ole pieni - kiitos
Sinulle rakas ystäväni.

tuosta sanomastasi
> jarrut pohjaan ja pysäkillä pois < tuli mielee-
ni yksi runo, jonka synnytin muistaakseni pari
päivää sitten. Siinä ollaan pysäkillä, elämän py-
säkillä. Ja se varmaankin jossain vaiheessa tule-
nee tälle saitille.

Tiedänhän minä, että matkustajalla on se oikeus
stopin painallukseen. Mutta jos siihen on kykene-
mätön niin minkäs teet.

Ihana lukea tuota murresanoilla kirjoitettua pa-
lautettasi.

Kiitos Tarkkis, yritänhän mie jaksella silti.
Mutta Sinun jaksamisesi, se taitaa olla paljon
helpompaa ainakin viimeaikaisten runojesi perus-
teella jos voi vetää jotain johtopäätöksiä.

Enemmän kuin kiitos.
Sinussakin elää suuri runosielu ja lämmin sydän.

lindalinda1 kirjoitti:

tuosta sanomastasi
> jarrut pohjaan ja pysäkillä pois < tuli mielee-
ni yksi runo, jonka synnytin muistaakseni pari
päivää sitten. Siinä ollaan pysäkillä, elämän py-
säkillä. Ja se varmaankin jossain vaiheessa tule-
nee tälle saitille.

Tiedänhän minä, että matkustajalla on se oikeus
stopin painallukseen. Mutta jos siihen on kykene-
mätön niin minkäs teet.

Ihana lukea tuota murresanoilla kirjoitettua pa-
lautettasi.

Kiitos Tarkkis, yritänhän mie jaksella silti.
Mutta Sinun jaksamisesi, se taitaa olla paljon
helpompaa ainakin viimeaikaisten runojesi perus-
teella jos voi vetää jotain johtopäätöksiä.

Enemmän kuin kiitos.
Sinussakin elää suuri runosielu ja lämmin sydän.

Lue lisää

Mie kumarran ja ristin kätein siu puolest!
T. Sama mies

tarkampuja kirjoitti:

Mie kumarran ja ristin kätein siu puolest!
T. Sama mies

Kuulenhan mie ja mitä mie ossaisin oikeen sannoo,
kun noin herttasesti virkat ?

Samalle miehelle mitä parhainta päivää ja
k i i t o s. Se tuntuu vähäiseltä, mutta sisältää
enemmän kuin kirjoitettuna on, usko pois.
Sinulla on kultainen sydän.

ihmepakkaus.

Niin kai se suru sitten tuntuu, kun Marikin siitä
sanoi. Tää synty oikeista tunnelmista ja surusta,
surusta jota en edes osaa kategoroida - elämästä
kaiketi silti. Enkä ymmärrä tuota Sinunkaan sano-
maasi, että muka sanat soljuu, kun omasta mieles-
täni ne on kuin rahnaava hiekka rattaissa.
Ihan helkkaristi otti samointein päähän, että tu-
likin heitettyä se tänne, mutta ei ollut mahdol-
lisuutta tulla enää poiskaan vetämään.
Sinähän tiedät jos katsoit mihin aikaan sen
tänne heitin, että se oli jo suuri ihme sekin.

Olen kai riippuvainen jo jollakin tapaa tästä
palstasta, ja kun eilinen jäi aamullista käyntiä
lukuunottamatta väliin niin kai jokin pakko sit-
ten vaan ajoi vielä myöhään tänne kurvaamaan.

Mää en ole muute mikkää hyvä tanssaama, mut silti
kyllä tykkään siit. Mutta tiedätkö, en tarvitse
edes tanssia kanssasi, olemassaolosi riittää mi-
nulle. Ja se, että tiedän olevani lähelläsi aina.

Halauksellinen kiitos Mys.

saan tuntea sen, kuinka paljon minulla on
lämpimiä ihmisiä täällä ympärilläni.

Ja tämän Sinun runosi minä tallennan juuri
nyt - lohdutuksen sanoikseni.

Piristystä olen saanut jo kaikilta teiltä,
keiden sanoja olen lukenut.

Halaukseni kokoinen k i i t o s.

kuinka kauniisti osasitkin sanomasi aloittaa -
kiitos jo siitä.

Mutta runosi, voi kuinka olet jälleen taiten ase-
tellut sanasi siihen. Nousee niitä lukiessa mel-
keinpä nytkin kyyneleet silmiin.

Otan talteen Sinunkin runosi, niin koskettavan
kaunis se on. Ymmärrän, että oma runoni kaiketi
synnytti muistoja mielessäsi, mutta toivon että
olet päässyt kipeimmän yli jo.

Rutistava kiitokseni Sinullekkin.

Niin, me olemme näihin vuosikymmeniin kokeneet
paljon ja Sinä vielä menetyksen tuskankin.

Luen palautteitasi aina ajatuksella, ja niistä on
aistittavissa elämänkokemus joka rivillä - niin
syvällistä se on. Kyyneleet silmissä on tosiaan
ajettu, ajatusten myllerryksessä.

Kiitos Liisa vierailusta, halistasi - lämmitti.

no niinhän se varmaan on, uskon.

Kyllähän minäkin puheripuloin, silloin kun kaikki
on kondiksessa, mutta kun tämä elämä vaan ei aina
ole ruusuilla tanssia. Tulee näitäkin päiviä ja
hetkiä eteen, jolloin kyynelsilmin on kuljettava.

Tämän runoni sisältö on totisinta totta, toisin
kuin useimmat runoni, lähestulkoon sanasta
sanaan.

Mutta kiitos Tomppa Sinullekkin ja hyvää uutta
päivää.