Miksi juotte maitoa laktovegetariaanit ?

Maito, juusto ja muut meijerituotteet ovat Suomessa täysin yliarvostettuja elintarvikkeita. Käsitystä niiden terveellisyydestä ja välttämättömyydestä ruokavaliossamme on ylläpidetty pitkään alan yritysten ja järjestöjen toimesta kymmenien miljoonien eurojen vuosittaisilla mainos- ja markkinointikampanjoilla.

Elimistömme pärjää hyvin ilman meijerituotteita olivatpa ne sitten rasvattomia tai runsasrasvaisia . Maailman arvostetuimman yliopiston, Harvardin Yliopiston, laajassa tutkimuksissa (The Harvard Nurses' Health Study) jossa seurattiin yli 75000 naisen terveydentilaa 12 vuoden ajan havaittiin mm. se, että maidonjuonti ei vähennä luumurtumariskiä (osteoporoosia). Meijerituotteiden on useissa tutkimuksissa todettu aiheuttavan rinta- ja eturauhassyöpää sekä lasten ( Tyyppi 1) sokeritautia. Saamme tarvitsemamme kalsiumin vihanneksista, palkokasveista, kalsiumilla vahvistetuista mehuista ja soijamaidosta.

Amerikkalainen 5000 lääkärin ja tiedemiehen järjestö, Physicians Committee For Responsible Medicine, ajaa ennaltaehkäisevän ja vastuullisen terveydenhoidon asiaa. Tämän järjestön korkeatasoisilla www-sivuilla on painavaa tekstiä myös maidon terveyshaitoista:

http://www.pcrm.org/health/veginfo/dairy.html

Suomeksi asiasta on hyvää tietoa esimerkiksi tässä :

http://www.vegaaniliitto.fi/esitteet/10mm.pdf
12793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niin, tuohon sävyyn ajattelin vastata aluksei, eli että mitäs vegaani tulet tänne saarnaamaan, maidonjuonti kun on osa laktovegetaarista ruokavaliota. Ja se siitä. Mutta, mutta... Varsin kiperä kysymys, jota kyllä tulee mietittyä.

Niin, itse olen maitoa käyttävä kasvissyöjä. En oikeastaan maitoa niinkään, mutta juustoja. Käytän oikeastaan kaikkia juustoja valikoiden, eli myös niitä, joissa on eläinperäistä juoksutetta ja kaseiinia, joita otetaan kuolleesta eläimestä. Siinäpä se, annan itse aseet niille, jotka haukkuvat, etten ole oikea kasvissyöjä.

Miksikö siis käytän maitotuotteita eli juustoja? No siksi, etten ole vielä pystynyt niistä luopumaan. Lihasta ja kalasta sekä kananmunasta oli yllättävän helppo luopua, samoin nestemäisestä maidosta, mutta juustot ... olen herkkusuu ja juustot ovat parasta mitä tiedän. Soijajuustoja olen kokeillut, mutta eivät ne yllä lähellekään maitojuustojen koostumusta, vaikka maultaan jotkut ovat ihan kelvollisia. Ja valikoimat soijajuustoissa ovat niin suppeat, hinta korkea, saatavuus heikko.

Minä siis käännyn syyttämään elintarviketeollisuutta ja sen tuotekehittelyä. Taitaa kasvisjuustojen kuluttajia olla niin vähän, että heitä varten ei kannata harjoittaa tuotekehittelyä, jotta saataisiin aikaan kunnollisia vegejuustoja. Kyllä se varmasti onnistuisi biokemisteiltä laittaa rasvat ja valkuaisaineet oikeaan muotoon niin, että siitä tulisi kermaisen pehmeää, venyvää juustoa.

Mutta kyllä minäkin joku päivä jätän loputkin eläintuotteet ruokavaliostani pois. Jätän, kunhan tässä asiaa mietin ja vatvon. Kyllä se mielessä aika usein on, vaikka ovat laiskuus ja motivaation puutekin yhtä lailla läsnä.

Mutta olisi se tosiaankin PALJON helpompaa, jos olisivat kunnolliset korvaavat tuotteet saatavilla.

Äänestä

Tai itse asiassa en juo maitoa, paitsi joskus harvoin kun olen syönyt jotain tulista ruokaa, jonka polttelua on pakko neutralisoida.

Ruuissa en kaihda maitoa, koska: a) Jos en käyttäisi maitoa, elämä olisi entistä vaikeampaa. Muutenkin tuntuu, että pelkästään lihattoman ruoan saanti on monissa paikoissa vaikeaa, saati maidottomien/juustottomien.
b) Makutottumukset. Olen koettanut soveltaa monia reseptejä vegaanisiksi, mutta esim. lettutaikinasta en saa kovin hyvää maidottomana ja munattomana. Tykkään sitä paitsi liikaa juustoista ja maitosuklaasta ym. Ei minusta ainakaan näillä näkymin vegaaniksi olisi. Ehkä joskus tulevaisuudessa kun asun omillani, mutta ei nyt kun vielä asun kotona.

Äänestä

varsinkin pastöroimaton ja homogenoimaton aito lehmänmaito. Sitä saa vain suoraan maitotilalta. Kannatta luoda suhteet maidontuottajiin.

Maidon terveysvaikutuksista lisätietoja:
http://www.realmilk.com/

Äänestä
  • Niin!
    http://www.maitojaterveys.fi/

    Meillä suomalaisilla on vahva usko, että maito se on vienyt meidät läpi talvisotien ja muitten harmaitten kivien. Siinä se perimmäinen syy!

    Äänestä

  • maito on terveellistä kirjoitti:

    Niin!
    http://www.maitojaterveys.fi/

    Meillä suomalaisilla on vahva usko, että maito se on vienyt meidät läpi talvisotien ja muitten harmaitten kivien. Siinä se perimmäinen syy!

    Kyllä sitä vahvaa uskoa pitää ruokkia.
    Tuo maito ja terveys r.y. sekä sen kampanjat "valkoista taikavoimaa" yms. saavat satoja tuhansia euroja valtion ja EU:n tukea. Eli meidän veronmaksajien rahoilla tuota valkoista propagandaa tehdään

    Äänestä

  • Jos tällä linjalla ollaan, niin miltäs kuulostaisi reilun kaupan tupakka tai maksaystävällinen alkoholi? Yhtä hyvin siihen kauppalistaan voisi lisätä myös vaaleanpunaisia elefantteja.

    Äänestä

Itse luovuin maitotuotteista 3 vuotta sitten n. 10 vuoden harkinnan jälkeen. Ihan samat mietteet olivat minullakin kuin tuossa yllä, että juustoista en halua luopua enkä niistä maitotuotteiden tarjoamista makuelämyksistä. Kuitenkin oli koko ajan ristiriita mielessä, sillä tiesin, että maidonkin takia eläimet kärsivät ja jopa kuolevat. Piti sitten vain tehdä ratkaisu oman itsekkyyden ja oikeudenmukaisuuden välillä. Valitsin oikeudenmukaisuuden. Eikä ole pätkääkään kaduttanut. Kyllä se juuston ja maidon maku menetti kolmessa kuukaudessa kaiken miellyttävyytensä. Nyt en niihin enää edes koskisi, sillä ne haisevat niin voimakkaasti navetalle. Sen sijaan olen tyytyväinen, että ruokailuni on nykyään enemmän sopusoinnussa eettisten periaatteitteni mukaan. Makunautintoja etsin pelkästään kasvikunnan tuotteista, ja niitä löytyy koko ajan uusia, että ei tämä maidoton elämä mitenkään kurjalta tunnu.

Äänestä

Eikö mielessäsi ole käynyt sellaista mahdollisuutta, että joku saattaisi oikeasti pitää em. tuotteitten mausta? Omasta mielestäni esim. tofu"juusto" maistuu paskalta, joten en sitä syö.Katsos kun kaikki ei jaksa jokapäiväistä leipäänsä mussuttaessaan ajatella ruoka asioita eettiseltä kannalta.Jos joku pitää maitotuotteista se on makuasia jolle sinä et mahda YHTÄÄN MITÄÄN!Kannattaisi pitää mielessä, että meitä on moneen junaan.Sinulla, minulla eikä kenelläkään ole oikeutta vahtia toisten syömisiä eikä syömättä jättämisiä.

Äänestä
  • Rauhoitu nyt!
    Tässä nyt ei ole mistään vahtimisesta kysymys vaan KESKUSTELUSTA. Ja tämä keskustelu tapahtuu kasvissyöjien palstalla. Meille tämä asia on hyvin tärkeä ja ajankohtainen. Jokainen kasvissyöjä varmaan sitä pohtii jossain vaiheessa elämäänsä, Makuasioita, terveyttä, eettisyyttä.

    jos et tällaisia pohdintoja jaksa lukea, niin ole lukematta, mutta älä valita! Ja jos eettisyyttä pelkäät ja kammoat, niin ei varmaan ole tämä kasvisruokapalsta sinulle oikea paikka viettää aikaasi.

    Äänestä

samalla kun lihan, rasvan, sokerin ja suolan. Luin niin monelta suunnalta, että sen välttäminen auttaa syövän parantumista. Olo on hyvä nyt. Aasialaiset eivät käytä maitoa ja ovat paljon terveempiä kuin me. Äidinmaito on hyvää ravintoa vauvalle. Lehmänmaito on hyväksi vasikalle. Lehmä, eikä sen maito, ei ole hyväksi minulle. Siltä minusta tuntuu.

Äänestä

Onneksi täälläpäin maailmaa on suuret valikoimat luomujuustoja. Maitoa en kylläkään juo.

Äänestä
  • Osaatko antaa tarkempia vinkkejä esim. emmental tai gruyere-tyylisistä? Ja mieluummin sellaisia, joissa maidon lisäksi ei ole käytetty muuta eläinperäistä eli lähinnä sellaisia, joisa ei ole kaseiinia eikä eläinperäistä juoksutetta?

    Ja eikös jossain tuorejuustossa ollut jopa gelatiinia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rasilainen kirjoitti:

Maito, juusto ja muut meijerituotteet ovat Suomessa täysin yliarvostettuja elintarvikkeita. Käsitystä niiden terveellisyydestä ja välttämättömyydestä ruokavaliossamme on ylläpidetty pitkään alan yritysten ja järjestöjen toimesta kymmenien miljoonien eurojen vuosittaisilla mainos- ja markkinointikampanjoilla.

Elimistömme pärjää hyvin ilman meijerituotteita olivatpa ne sitten rasvattomia tai runsasrasvaisia . Maailman arvostetuimman yliopiston, Harvardin Yliopiston, laajassa tutkimuksissa (The Harvard Nurses' Health Study) jossa seurattiin yli 75000 naisen terveydentilaa 12 vuoden ajan havaittiin mm. se, että maidonjuonti ei vähennä luumurtumariskiä (osteoporoosia). Meijerituotteiden on useissa tutkimuksissa todettu aiheuttavan rinta- ja eturauhassyöpää sekä lasten ( Tyyppi 1) sokeritautia. Saamme tarvitsemamme kalsiumin vihanneksista, palkokasveista, kalsiumilla vahvistetuista mehuista ja soijamaidosta.

Amerikkalainen 5000 lääkärin ja tiedemiehen järjestö, Physicians Committee For Responsible Medicine, ajaa ennaltaehkäisevän ja vastuullisen terveydenhoidon asiaa. Tämän järjestön korkeatasoisilla www-sivuilla on painavaa tekstiä myös maidon terveyshaitoista:

http://www.pcrm.org/health/veginfo/dairy.html

Suomeksi asiasta on hyvää tietoa esimerkiksi tässä :

http://www.vegaaniliitto.fi/esitteet/10mm.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu