Syötkö puoli kiloa kasviksia päivässä vai tunnetaanko sinut lähimäkkärissä?
Oletko raivannut tiesi naisen tai miehen sydämeen kokkauksillasi? Ja minkälaisilla pöperöillä sinun liiveihisi uidaan?
Ruokaa!
32
1123
Vastaukset
Ja syön monipuolisesti, tai ainakin huomattavasti monipuolisemmin, kuin mitä muut ihmiset ympärilläni.
Tavisruualla tekee muhun vaikutuksen. Esimerkkinä vaikka 'oikein' maustettu jauhelihakeitto, ni kyl sil pojoja saa.
Ja on ruuanlaittotaidosta ollut kyllä hyötyä naisten hurmaamisessa, se tekee sen toisaalta helpommaksi, mutta toisaalta se tekee kaiken vaikeemmaksi, koska itellä ei välttämättä niin suuria odotuksia suhteenpoikaselta ole ja naisen odotukset sitten vaan kasvaa.- cat.mint
kauheasti syö, koska kasvisruoka on pahaa, ja kasvikset yleensäkin. Enkä tiedä ruoanlaittotaidoistani, kai sitä pystyy valmistamaan mitä hyvänsä kun on keittokirja ja ainekset. Miehen kokkaustaidot eivät ole pahitteeksi :). Tykkään italialaisesta ruuasta.
- En.
Ei.
Muuten teen ja syön perussafkaa jo ihan siksi että keittiö ja ruokabudjetti on mun LéChef-egolleni aivan liian pieni. Ennen asiat oli toisin.
Maailman parasta leipäkoneleipää osaan tehdä :)- ja vähemmän
terveellinen on mun mieleen. Eniten kasviruoat ja perinteiset keitot ja kastikkeet. Ei mitään erikoista! Viikonloppuna voisi syödä vaikkapa uunileipiä...
En syö puolta kiloa kasviksia päivässä, mutta en kyllä käy Mäkkärissäkään kuin muutaman kerran vuoteen. Tosin sunnuntai on virallinen roskaruokapäiväni, mutta ylensä syön kebabia, harvemmin hampurilaisia, pitsaa tms.
Minä en ole kulinaristi, joten minun liiveihini ei vatsan kautta uida. Syön elääkseni, en elä syödäkseni. Enkä minäkään ketään ole yrittänyt ruoalla hurmata. Tosin teen itse ruokani ja syön niitä sekä kotona että töissä, joten homma kyllä sujuu. Rouva Ratikan ulkomaalaisille tutuille olen tehnyt kalakukosta alkaen monenmoista perinneruokaa.- Papeete1
Mut tunnetaan joka mäkkärissä ja raxissa :)
Kasviksia mä olen yrittänyt vältellä mutta nyt löytyi mulle sopiva vaihtoehto, Valion Hevi-shotti. Siinä on yhdessä pikkupurkissa puolet päivän suositetusta määrästä.
Ruoka ei tee muhun vaikutusta enkä tykkää esim seurustella ruokavouhkaajan kanssa. Mun mielestä päivässä saa mennä ruuan kanssa temmeltämiseen vartti, sisältää kaupassakäynnin. Joten muhun tehdään vaikutus olematta vouhkaamasta siitä, ymmärtämällä etten todellakaan syö kaikkea mitä pöydästä irti lähtee, eikä haasta riitaa mun kanssa tyrkyttämällä puolipakolla mulle mitään "herkkuja".. maista nyt tätä chardöönkissanpaskaa, sä et ole hieno ihminen jos sä et syö sitä.
Ps. Mun ihannemies tekee muhun suurimman vaikutuksen tokaisemalla "Viinit on ihan juotavaksi kelpaamatonta punajuuria syöneen sommalieren kusta" :D
-en elä syödäkseni- -eräsmies-
, kun oli näin helppoa.
Viinit on ihan juotavaksi kelpaamatonta punajuuria syöneen sommalieren kusta.
Täsmälleen, juuri noin.
Eilisilta tämän taas todisti. Jotain myrkyllisiä punajuuria vielä vetäneet, saatanat. - Papeete1
-eräsmies- kirjoitti:
, kun oli näin helppoa.
Viinit on ihan juotavaksi kelpaamatonta punajuuria syöneen sommalieren kusta.
Täsmälleen, juuri noin.
Eilisilta tämän taas todisti. Jotain myrkyllisiä punajuuria vielä vetäneet, saatanat.*vaikuttuu*
Mä en suostu edes juomaan niitä enää. Baarissa työskennellessäni jouduin muutaman pillillisen maistaan (ne ei maksanut mulle mitään kipukorvauksia) Mutten mä mitään eroa niistä löytänyt. Aivan karmeeta kuraa joka pullossa. Niinpä mä sitten suosittelin asiakkaille joko etiketin tai menekin mukaan niitä :DD - la.ra
toivottavasti sulla on vitamiinipurkkeja kotona ja hyvässä käytössä myös!
Tyrkyttämisestä olen samaa mieltä, mutta mä en varmaan kauaa katselisi mitään junttinirsoiluakaan ("siis kuka voi syödä jotain homejuustoo, YÄÄK!?"). Enkä puhu nyt makuasioista, vaan typeryydestä.
Mä olen tosi tyytyväinen kun saan kokata poikaystävälleni, vaikka kyllä hänkin minua hellii suussasulavilla quesadilloillaan meidän texmex-päivänä.
En tosiaan odota, että kukaan omaksuu mun hapankaalin ja raejuuston täyttämää ruokavaliotani, mutta ei siitä jurputtaakaan saa.
Miehiä on loppupeleissä aika helppo miellyttää ruoalla. Lihapulliini ovat kaikki olleet hulluna ja tämä nykyinen rakastaa myös uunikalaani yli kaiken. Poropihvi sienikastikkeella ja perunamuusilla keräsi myös kehuja. Ja hyvä niin, sillä en mä mitään etanoita ja hanhenmaksaa jaksaisikaan laittaa, ainakaan joka päivä. - Papeete1
la.ra kirjoitti:
toivottavasti sulla on vitamiinipurkkeja kotona ja hyvässä käytössä myös!
Tyrkyttämisestä olen samaa mieltä, mutta mä en varmaan kauaa katselisi mitään junttinirsoiluakaan ("siis kuka voi syödä jotain homejuustoo, YÄÄK!?"). Enkä puhu nyt makuasioista, vaan typeryydestä.
Mä olen tosi tyytyväinen kun saan kokata poikaystävälleni, vaikka kyllä hänkin minua hellii suussasulavilla quesadilloillaan meidän texmex-päivänä.
En tosiaan odota, että kukaan omaksuu mun hapankaalin ja raejuuston täyttämää ruokavaliotani, mutta ei siitä jurputtaakaan saa.
Miehiä on loppupeleissä aika helppo miellyttää ruoalla. Lihapulliini ovat kaikki olleet hulluna ja tämä nykyinen rakastaa myös uunikalaani yli kaiken. Poropihvi sienikastikkeella ja perunamuusilla keräsi myös kehuja. Ja hyvä niin, sillä en mä mitään etanoita ja hanhenmaksaa jaksaisikaan laittaa, ainakaan joka päivä.Mulla on pitkä rivi purkkeja mutten mä muista ikinä syödä niitä. Mä olen surkea pilleriville :)
Mä olen aivan tajuttoman ronkeli mutta helkkarin hyvä sellainen. Mä en ikinä pidä mitään meteliä asiasta enkä oleta että mulle väkerretään omia ruokia jne. Mä kaivelen kaikessa hiljaisuudessa pöydästä mitä pystyn syömään, ja tyydyn siihen.
Ongelma tuleekin siinä vaiheessa, kun joku onneton ääliö huomaa sen ja nostaa metelin, että kaikki 20m säteellä kääntyy katsoon. "Ota nyt tota ja tota ja tota! Höpöhöpö, et sä millekkään kalalle ole allerginen, sä vaan luulet niin. Maista tätä, naapurin Maija ei saa tästä kalasta mitään allergiaa. Mikset sää syö tota tai tota, maista ainakin.. MAISTAMAISTA!!!!!!!!!
Mä yritän vaan pitää lautasta selän takana ja päästä karkuun.
Traumoja saaneena välttelen kauhulla kaikenlaisia ravintola tai kotona ruuan merkeissä tapahtuvia illanistujaisia. Mä tiedän mitä mä syön enkä katso tarpeelliseksi selitellä aina puolta tuntia miksen mä syö kaikkea mitä listalta löytyy. Parempi pysyä kotona missä saa rauhassa pupeltaa ihan mitä haluaa ilman mökää :DD
- adrianleewerkuhn1
Ruoka ei ainakaan toistaiseksi näyttele ensi- tai toissijaistakaan osaa elämässäni:)
Minun liiveihini ei uida kokkauksilla, mutta jos ruuasta puhuminen täyttää elämän, sieltä kyllä pääsee nopeasti pois.
Kulinaristisista taidoistani sen verran, että teeveden keittäminen luonnistuu vaivatta eikä maidon kaataminen lasiinkaan tuota useimpina aamuina suuria vaikeuksia. - -eräsmies-
Jos lasketaan, niin sitten voi jonain päivinä onnistua. Mäkkärissä tai Hesessä on tainnu viime vuonna käydä kertaakaan.
Eipä ole teitä raivattu kumminkaan päin. Sen verran osaan itse kokata, ettei keittotaidoilla pysty minun liiveihin uimaan.
Onko nykyihminen niin laiska ja mukavuudenhaluinen, että rakastuu kun saa jotain valmiiksi tehtynä eteensä?- la.ra
että ketään voi oikeasti valloittaa ruoalla, mutta sillä voi vahvistaa tiettyjä juttuja. Ehkä... Tyytyväinen vatsa = tyytyväinen mies -> tyytyväinen nainen :D
Marjat ja hedelmät tietääkseni lasketaan siihen puoleen kiloon. Minä en syö kumpiakaan, mutta kiintiö tulee silti aika helposti täyteen useimpina päivinä. Mä vaan kun en tykkää syödä sellaista, josta en tykkää...
- Hossi
Lähemmin vedellä melkein kilon rehuja päivässä, nytkin pahimpaan hiukoon järsin porkkanaa :)
Lähimäkkäristä mua ei ky löydä ikipäivänä !
Onhan sitä tullu ainakin yritettyä raivata tietä naisen sydämeen kokkauksienkin kautta. Viimeks tais ranskalainen lihapata lisukkeineen ja jälkkärinä hedelmäsalaattia, jädee ja tiraus Amaretto likööriä toimia. Mun liiveihin on kyllä helppo uiskennella, mitään ihmeempiä pöperöjä siihen ei kyllä tarvita. Kelpaa ihan vaikka makkarasoosi ja potut, pääasia et pötyä on pöydässä ku nälkä iskee. - varten
sitä eksoottista väkeä tänne virtaa, että niille kannetaan rahaa ja ne antaa tilalle maukasta pöperöä. Näin.
- vänkyrä-nainen
pikaruokapaikoissa, kuin ehkä muutaman kerran vuodessa. Silloinkin kallistun kebapin puolelle useimmiten.
Mutta en kyllä syö kasviksiakaan oikeastaan lainkaan...
Kyl muhun mies tekis vaikutuksen, jos vaikka valmistais uunissa lämpimiä voileipiä, joissa paljon juustoa päällä:) En mä mitään ihmeitä toiselta vaadi eikä toivottavasti sekään multa. Itse osaan kyllä kaikki perusruoat tehdä, mutta ne ei maistu koskaan "oikealta", mutta lapset syö kun ei ne vielä osaa multa parempaakaan vaatia :) Kana-vihannes-nuudeli wokki. Olis ehkä saanut hautua kauemman, muttaku en malttaanu, oli ni nälkä.
Mutta kuten lupasin sulle raportin, ni tässä se. Eikä ollut edes vaivaa. Joku tuossa kyseli, että ovatko ihmiset niin mukavuudenhaluisia, että kaikki pitää saada valmiina eteen ja siksi kokkaustaidoilla uidaan liiveihin. No mä arvostan kokkaustaitoa siksku, kyllä jotku perusteet pitää elämässä osata. Ja perunoiden kuoriminen on yks niistä.- la.ra
ja sama täällä.
Tuli mieleen tuosta perunoiden kuorimisesta, että Poikaystävä osaa kyllä laittaa ruokaa, mutta opettelee juustohöylän käyttöä. Hitaasti, mutta varmasti :)
En taida ihan joka päivä puolta kiloa kasviksia syödä, mutta tykkään kyllä kasviksista etenkin wokeissa ja salaateissa. Mäkkärissä en käy, mutta joskus tulee tilattua "pikaruokaaa".
Oletko raivannut tiesi naisen tai miehen sydämeen kokkauksillasi?
* No, ovathan nuo miesystävät aina tykänneet kokkauksistani. Vaikkakin he itse ovat olleet lähes poikkeuksetta minua parempia kokkeja.
"Ja minkälaisilla pöperöillä sinun liiveihisi uidaan?"
* Tykkään monenlaisesta ruuasta, joten vaikka suomalaisen, italiaisen, kiinalaisen tai intialaisen keittiön maukkailla annoksilla voi tehdä minuun vaikutuksen... Toisaalta meksikolaistakaan tuhtia ja tulista ruokaa en kaihda...paistetut / kerma potut ja ohrapirtelö kasviksiksi:-). Kyl mä aina duunissa otan salaattia sen pikkulautasellisen,ei siitä kyl silti ihan puolta kiloo taida tulla. Niin ja viimeviikolla otin sipulikeittoa ihan pääruuaksikin. Rehellisyyden nimissä mä syön arkisin sen mitä ruokalassa on tarjolla ja sen lisäks pelkkää leipää kämpillä.
Mun liiveihin uidaan jollain kalasafkoilla. Siika,ahven tai kuhafileet soppelisti laitettuina hyvillä lisäkkeillä toimii kuin junan vessa mun makuun.- adrianleewerkuhn1
pahalla, mutta kesyllä Cockerspanielillakin olisi enemmän asennetta kirjoituksissaan kuin sulla.
Kohta sä oot ku mettäpalowaara pahimmillaan:) - la.ra
haluan uskoa ohrapirtelön terveysvaikutuksiin. Vitamiineja siinä ainakin pitäisi olla.
Nykyaikana työpaikkasyöttölöiden ruoat on aika hyvin koostettu, jos vaan itse jaksaa noudattaa lautasmallia. Tuo "pelkkää leipää" on tuttua mullekin, itselleen kun ei jaksa ihmeitä laitella ja jos jotain laittaa niin sitä syö sitten koko viikon samaa sapuskaa. Miksei siis samalla vaivalla söisi leipää? adrianleewerkuhn1 kirjoitti:
pahalla, mutta kesyllä Cockerspanielillakin olisi enemmän asennetta kirjoituksissaan kuin sulla.
Kohta sä oot ku mettäpalowaara pahimmillaan:)mut puolustukseni voin sanoo et oon pikku kaljoissani,ei jaksa nyt ängsteillä. Sitäpaitsi mä oikeesti tykkään kasviksista ja kalasta,se iänikuinen porsaankeike on syöty jo niin moneen kertaan et ei vaan enää jaksa.
la.ra kirjoitti:
haluan uskoa ohrapirtelön terveysvaikutuksiin. Vitamiineja siinä ainakin pitäisi olla.
Nykyaikana työpaikkasyöttölöiden ruoat on aika hyvin koostettu, jos vaan itse jaksaa noudattaa lautasmallia. Tuo "pelkkää leipää" on tuttua mullekin, itselleen kun ei jaksa ihmeitä laitella ja jos jotain laittaa niin sitä syö sitten koko viikon samaa sapuskaa. Miksei siis samalla vaivalla söisi leipää?nyt ottaa. Meidän ruokala ei oo minkään ketjun pitämä vaan parin sällin kahdestaa pitämä yksittäinen lounasmesta. Toissaperjantaina oli sveitsinleike jossa oli kinkku-juusto täyte ettei homma menis liian kuivaksi vielä kinkku-juusto kastike erikseen. Ja tottakai valkosipuliperunat kyytipojaksi, kyl mä varmaan sen 5000 kaloria vetasin siihen puoleen tuntiin.
joo ei ihminen kahta lämmintä ruokaa päivässa tarvi,jos mulle ois joku onneton väsänny vielä toisenkin ruuan kämpille niin painasin varmaan 120 kiloa. Faktahan on se et mitä maittavampaa ruokaa niin sitä enemmän sitä syö,leipä ei niin hyvää oo et sitä söis 'turhaan'.- adrianleewerkuhn1
yrmio kirjoitti:
mut puolustukseni voin sanoo et oon pikku kaljoissani,ei jaksa nyt ängsteillä. Sitäpaitsi mä oikeesti tykkään kasviksista ja kalasta,se iänikuinen porsaankeike on syöty jo niin moneen kertaan et ei vaan enää jaksa.
ei se mitään...
Joo molemmat pitää paikkansa, ainaki suunnilleen.
Näin lopputalvesta alkaa olla sellanen olo että hedelmiä kasviksia ja marjoja pitää kiskoa ihan älyttömästi. Jotenki jouluun asti sitä kitkuttelee ilman vihanneksia mut nyt se sit kostautuu ja kasvikset alkaa maistua.
Sit tietty tunnetaan lähimmässä pikaruoka paikassa. Tai no ainaki ennen tunnettiin ku omistaja vaihtui. Mut se on näiden pikkupaikkojen kirous/siunaus.
Jaa-a en tiiä raivannu tieni mut kyllä siitä kehuja on tullu. Nykysi harvemmin tulee laitettua ruokaa itekseen. Se on tyyliin kerran viikkoon tehdään kaikki kattilat ja padat ruokaa täyteen jota pakastetaan sit odottamaan nälkää. Joskus tosin iskee joku kumman ittensä hemmottelu vimma ja sillon pitää kaikki tehdä ihan vimpan päälle ja etiketin mukaan.
Mun liiveihin kyllä voi uida pöperöillä. Oikeestaan leivonta taidoilla tarkemmin. =) Ruokaa osaa tehdä nyt kuka vaan, mut ne leivonnaiset :D- vänkyrä-nainen
on ihan kivaa ja sitä tekeekin mielellään toisinaan ja kaiken lisäksi ne luomukset useimmiten jopa onnistuu.:) Ainoo on, et täytekakkupohjan halkaisun saa aina joku muu tehdä, se vaatii jo jotain muuta kuin tavallista leivontataitoa.
Se vaan, et mulla ei nykyisessä asunnossa ees oo keittonurkkauksessa, tai miksi noita nyt kutsutaan niin ei siellä ole ees mitään tasoa, missä vois mitään tehdä. En mä oikeen kyllä tajuu miten asuntoja oikeen suunnitellaan, On varmaan tainnut joku kokkaus- ja leivontataidoton mies olla suunnittelemassa tätäkin asuntoa.:D
syon paljon kasviksi
olen raivannut entisen vaimoni, oman äitini, satunnaiset vieraat ym...
tai sitten kukaan ei ole kehdannut sanoa että pöperöt olisi huo0noja
Pääasiassa bravuurini, on liharuoat itämaisilla mausteilla, curryseokset teen itse , enkä osta valmiita kaupan purkkeja, lisäksi syön kalaa 2 kertaa viikossa.
Mäkkärissä en käy koskaan , viimeksi reissun päällä erehdyin heseen kun en muualle kerennyt ja junassa on niin kallista. empä mene toista kertaa.- vänkyrä-nainen
metallurgi kirjoitti:
en ole raivannut anoppia, äitiäni enkä entistä vaimoani. vaan siis olen ravinnut.
no mä sen aluks luin niin et oot raivannut ne pois eli heivannut pois, mut eihän se sit niin ollutkaan.:D
- vili
liiankin terveellisesti, maku on toisinaan perseestä...kyl se puoli kiloa menee. treenaamisen takia joutuu syömään oikein
omat kokkailut on kohtalaista tasoa.
heses en käy, mutta mäkissä tulee silloin tällöin kävästyä.
en ala kokkaustaidolla heruttelee...paitsi jos, nainen sen raflassa maksaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38869Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad29607Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24531
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17493Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16492