esim. katajanokan terminaalin maksulliselle pysäköintialueelle invaluvan kanssa esim. kahdeksi päiväksi risteilyn ajaksi ilman maksua..?
Kiitos jo etukäteen..!!
voiko invalidipysäköintiluvalla
62
11802
Vastaukset
- toinen 1
pitäisi saada.
- pyssäköinti
Kyllähän se koskee maksuvelvollisuus yhtä lailla vaikka olisi invatunnus, ainoastaan tietyt paikat varattu invatunnuksen omaaville, yleensä leveämmät ruudut ja lähimpänä ovea.
Invatunnus ei vapauta pysäköintimaksusta, eikä oikeuta pysäköimään väärin.
Oikeuksista seuraa myös velvollisuuksia.- Laki-Lauri
Höpsis. Tieliikennelaki kertoo seuraavaa, ja siitä voi jokainen lukutaitoinen tavata säännökset ihan itse.
---
28 b § (14.2.1992/117)
Vammaisen pysäköintilupa
Poliisi voi myöntää vaikeasti vammaiselle henkilölle tai vaikeasti vammaisen henkilön kuljettamista varten pysäköintiluvan. Asetuksella säädetään tarkemmin vamman laatu ja vaikeusaste. Tällä luvalla, tai vastaavalla asianomaisen ulkomaisen viranomaisen myöntämällä luvalla, jossa on kansainvälinen vammaisen tunnus, saa ajoneuvon pysäköidä:
1) maksulliselle pysäköintipaikalle maksua suorittamatta;
2) alueelle, missä pysäköinti on liikennemerkein kielletty, niin kuin asetuksella tarkemmin säädetään; ja
3) sellaiselle pysäköintipaikalle, jossa pysäköinnin enimmäisaikaa on liikennemerkein rajoitettu, rajoitusta pitemmäksi ajaksi.
Pysäköintilupa on pysäköimisen ajaksi sijoitettava näkyvään paikkaan, autossa tuulilasin sisäpuolelle.
Maksulliselle pysäköintipaikalle maksua suorittamatta saa vammaisen matkustajan ottamista ja jättämistä varten pysäyttää myös taksin ja invataksin.
Milloin 1 momentissa tarkoitetusta pysäköinnistä on ilmeistä haittaa, ajoneuvo on poliisin kehotuksesta siirrettävä poliisin osoittamaan sopivaan paikkaan. - invalidi
Laki-Lauri kirjoitti:
Höpsis. Tieliikennelaki kertoo seuraavaa, ja siitä voi jokainen lukutaitoinen tavata säännökset ihan itse.
---
28 b § (14.2.1992/117)
Vammaisen pysäköintilupa
Poliisi voi myöntää vaikeasti vammaiselle henkilölle tai vaikeasti vammaisen henkilön kuljettamista varten pysäköintiluvan. Asetuksella säädetään tarkemmin vamman laatu ja vaikeusaste. Tällä luvalla, tai vastaavalla asianomaisen ulkomaisen viranomaisen myöntämällä luvalla, jossa on kansainvälinen vammaisen tunnus, saa ajoneuvon pysäköidä:
1) maksulliselle pysäköintipaikalle maksua suorittamatta;
2) alueelle, missä pysäköinti on liikennemerkein kielletty, niin kuin asetuksella tarkemmin säädetään; ja
3) sellaiselle pysäköintipaikalle, jossa pysäköinnin enimmäisaikaa on liikennemerkein rajoitettu, rajoitusta pitemmäksi ajaksi.
Pysäköintilupa on pysäköimisen ajaksi sijoitettava näkyvään paikkaan, autossa tuulilasin sisäpuolelle.
Maksulliselle pysäköintipaikalle maksua suorittamatta saa vammaisen matkustajan ottamista ja jättämistä varten pysäyttää myös taksin ja invataksin.
Milloin 1 momentissa tarkoitetusta pysäköinnistä on ilmeistä haittaa, ajoneuvo on poliisin kehotuksesta siirrettävä poliisin osoittamaan sopivaan paikkaan.Noin juuri lukee saatekirjelmässä jonka sain invalidipysäköintiluvan yhteydessä.
- Laki-Lauri
invalidi kirjoitti:
Noin juuri lukee saatekirjelmässä jonka sain invalidipysäköintiluvan yhteydessä.
Ei koske YKSITYISALUETTA !!!
- ei tietenkään
Laki-Lauri kirjoitti:
Ei koske YKSITYISALUETTA !!!
Eipä tietenkään millään invaluvilla saa pysäköidä kenenkään esim. omakotitalon pihaan tms. yksityisalueille.
Yksistysalue on AINA selkeästi merkitty.
Esim.
Markettien P-alueille saa pysäköidä inva-tunnuksella olevan auton muuhunkin kuin inva paikka ruutuihin. - ritaaari
Invapysäköintilupa oikeuttaa pysäköimään maksutta maksulliselle parkkipaikalle sekä alueille, joissa pysäköinti on muutoin kielletty. Lisäksi luvalla voi pysäköidä enimmäisaikaa pidemmäksi ajaksi aikarajoitetulle parkkipaikalle. Erioikeudet eivät koske yksityisiä parkkialueita. Jos pysäköinnistä on ilmeistä haittaa, poliisi voi kehottaa siirtämään auton sopivaan paikkaan.
500 kertaa pysäköinyt laivaterminaalien paikoille sekä n100kertaa lentoasemalle
ilmaiseksi ei sakkoa ei maksua. - sotiemme veteraani
Laki-Lauri kirjoitti:
Ei koske YKSITYISALUETTA !!!
Kyllä Suomen laki ja asetus koskee myös yksitysaleita. Koko Suomihan on yhtä yksitysaluetta.
Ei ryssät saaneet Suomea sosialisoitua II-milmansodassa. - INVA autoilija
Laki-Lauri kirjoitti:
Höpsis. Tieliikennelaki kertoo seuraavaa, ja siitä voi jokainen lukutaitoinen tavata säännökset ihan itse.
---
28 b § (14.2.1992/117)
Vammaisen pysäköintilupa
Poliisi voi myöntää vaikeasti vammaiselle henkilölle tai vaikeasti vammaisen henkilön kuljettamista varten pysäköintiluvan. Asetuksella säädetään tarkemmin vamman laatu ja vaikeusaste. Tällä luvalla, tai vastaavalla asianomaisen ulkomaisen viranomaisen myöntämällä luvalla, jossa on kansainvälinen vammaisen tunnus, saa ajoneuvon pysäköidä:
1) maksulliselle pysäköintipaikalle maksua suorittamatta;
2) alueelle, missä pysäköinti on liikennemerkein kielletty, niin kuin asetuksella tarkemmin säädetään; ja
3) sellaiselle pysäköintipaikalle, jossa pysäköinnin enimmäisaikaa on liikennemerkein rajoitettu, rajoitusta pitemmäksi ajaksi.
Pysäköintilupa on pysäköimisen ajaksi sijoitettava näkyvään paikkaan, autossa tuulilasin sisäpuolelle.
Maksulliselle pysäköintipaikalle maksua suorittamatta saa vammaisen matkustajan ottamista ja jättämistä varten pysäyttää myös taksin ja invataksin.
Milloin 1 momentissa tarkoitetusta pysäköinnistä on ilmeistä haittaa, ajoneuvo on poliisin kehotuksesta siirrettävä poliisin osoittamaan sopivaan paikkaan.Heips !
Aivan olen samaa mieltä MUTTA Q-Park sakottaa jos pelkkä INVA-lupa ikkunassa, he vaatii myös parkkikiekon ja noudattavat sen ikaa.
Mielestäni Q-Park toimii vastoin lakia !!
Nyt tehtävä pikaisesti jotakin Q-Parkin suhteen.
Laki on niinkuin tuossa mainitsit - Ei kannata hoppuilla
INVA autoilija kirjoitti:
Heips !
Aivan olen samaa mieltä MUTTA Q-Park sakottaa jos pelkkä INVA-lupa ikkunassa, he vaatii myös parkkikiekon ja noudattavat sen ikaa.
Mielestäni Q-Park toimii vastoin lakia !!
Nyt tehtävä pikaisesti jotakin Q-Parkin suhteen.
Laki on niinkuin tuossa mainitsitQ-park ei olekaan viranomainen, ja se tulkitsee lakia kuten tahtoo. Riitatapauksessa kannattaa odottaa haastetta oikeuteen, Siellä on asiansa osaava tuomari, jonka tulkinta on lain mukainen. Se menee ohi väitetystä sopimuksesta.
- Anonyymi
Opettele omat oikeudet,myös sääntöjen oikeinlukeminen!
EI TARVITSE MAKSAA! - Anonyymi
invalidi kirjoitti:
Noin juuri lukee saatekirjelmässä jonka sain invalidipysäköintiluvan yhteydessä.
1.6.2023 lähtien Helsinki-Vantaan lentokentän pysäköintitaloihin ei saa invaluvalla pysäköidä ilmaiseksi. Onko lain mukainen?
- Kyllä voit
Voit jättää autosi Katajanokan terminaalin maksulliselle pysäköintialueelle se on helsingin kaupungin satamalaitoksen pysäköintialue.
Voit pysäköidä ilmaiseksi ja aikarajoituksista välittämättä kaikille yleisille katu- ja pysäköinti alueille, pysäköintikielletty, aluekielto, ja pihakatu liikennenmerkkien vaikutusalueelle.- luvanhaltija
Tarkennetaan. Pysäköintikielto ja pysähtymiskielto-merkkien vaikutusalueille ei saa pysäköidä invalapulla. Aluepysäköintikielto alueelle saa pysäköidä siten, ettei se aiheuta häiriötä. Pysäköintikielto-merkki on yleensä sellaisella katualueella, jossa ei voi pysäköidä liikenteen takia.
- Hik,hik
Terminaalialue on VikingLinen alue, joka luokitellaan yksityisalueeksi.
Tällöin poliisin myöntämä invalupa ei oikeuta ilmaiseen pysäköintiin alueelle.
Invalupa on voimassa ainoastaan kaupungin ja kunnallisella aluella, ei koske siis yksityisaluetta (TLL 28§).- eikä ole
>Tällöin poliisin myöntämä invalupa ei oikeuta ilmaiseen pysäköintiin alueelle. <
-Oikeuttaa pysäköimään ko.alueelle.
Kyseisellä terminaalialueella saa Invatunnuksella pysäköidä ilmaiseksi ilman aikarajoituksia. PISTE - junttipökäle
eikä ole kirjoitti:
>Tällöin poliisin myöntämä invalupa ei oikeuta ilmaiseen pysäköintiin alueelle. <
-Oikeuttaa pysäköimään ko.alueelle.
Kyseisellä terminaalialueella saa Invatunnuksella pysäköidä ilmaiseksi ilman aikarajoituksia. PISTEkokeile...
- On kokemusta
junttipökäle kirjoitti:
kokeile...
On kokemusta, ei varmasti tule pysäköintivirhemaksua, jos on Inva-tunnus selkeästi tuulilasin sisäpuolella näkyvillä.
- invalidi
On kokemusta kirjoitti:
On kokemusta, ei varmasti tule pysäköintivirhemaksua, jos on Inva-tunnus selkeästi tuulilasin sisäpuolella näkyvillä.
Olen pysäköinyt
katajanokalla sekä olumpiaterminaalin parkkipaikoille ilman maksua. Risteilyt Ruotsiin, Viroon.
Koskaan ei ole sakkoja tullut.
(auto seissut parkissa yli kymmenen kertaa.) Minä lennän paljon, käyn hotelleissa, messuilla, laivamatkoilla, moottoriurheilukilpailuissa yms. jossa on maksullinen pysäköinti. Esim. Alastarossa usein käsketään ajamaan varikolle lähelle istumakatsomoa parkkiin kun tuo kävely on hankalaa.
Yhtään kertaa ei ole missään tarvinnut maksaa eikä mitään tarvinnut selitellä.
- invalidi nyt
Kopsattu AKE:n sivulta
Lainaus alkaa.
Vammaisen pysäköintiluvalla, tai vastaavalla asianomaisen ulkomaisen viranomaisen myöntämällä luvalla, jossa on kansainvälinen vammaisen tunnus, saa vammainen henkilö tai häntä kuljettava pysäköidä ajoneuvon:
1) maksulliselle pysäköintipaikalle maksua suorittamatta
2) alueelle, missä pysäköinti on kielletty liikennemerkillä 372 tai 373 (ks. liikennemerkit) ja
3) sellaiselle pysäköintipaikalle, jossa pysäköinnin enimmäisaikaa on rajoitettu liikennemerkein, rajoitusta pidemmäksi ajaksi.
Tieliikennelaki koskee vain yleisiä alueita. Yksityisillä alueilla, kuten lentokentillä, kauppakeskuksissa, piha-aluilla jne. käytäntö voi olla poikkeava ja näiden alueiden omia sääntöjä ja ohjeita on noudatettava.
Pysäköintilupa on sijoitettava pysäköimisen ajaksi näkyvään paikkaan, esim. autossa tuulilasin sisäpuolelle.
Lainaus loppu!
Kehtaavatko esimerkiksi Keskot, Sokokset ynnä muut
laittaa P-Nisset jakamaan maksukehoituksia luvattomasta pysäköinnistä? En usko että kehtaavat.- eivät laputa
Yksityiset pysäköinti firmat jättävät invatunnuksella varustetut autot aina laputtamatta, kertoi yksityisen firman työntekijä kun häneltä asiaa taannoin tiedustelin.
- Kiinteistön edustaja
eivät laputa kirjoitti:
Yksityiset pysäköinti firmat jättävät invatunnuksella varustetut autot aina laputtamatta, kertoi yksityisen firman työntekijä kun häneltä asiaa taannoin tiedustelin.
Yksityisalueella ei Invaluvalla pysäköidä miten sattuu. Jollei ole kiinteistön lupaa, niin Kiinteistön edustajana soitan kaupungin pysäköinninvalvojat paikalle ja sakko tulee. Edustajana valtuutan kaupungin lappuliisat/lasset kirjoittamaan pikavoiton.
Eri asia jos, ko invalidihenkilö kohteliaasti esittää asiansa, niin asia on jo ihan toinen. Kyllä ne säännöt ja säädökset koskevat ihan meitä kaikkia ja yksityisalue on yksityisalue. - älä kuseta urpo
Helsinki-Vantaa lentoasemalla saa pysäköidä maksutta vammainen jolla on vammaisen pysäköitilupa.
- 87k
älä kuseta urpo kirjoitti:
Helsinki-Vantaa lentoasemalla saa pysäköidä maksutta vammainen jolla on vammaisen pysäköitilupa.
Niin, Hellun lentokentällä saa ulosajolipun näyttämällä sitä pysäköintilupaa ennenkuin leimaa ulosajolipun?
Mutta saako esim Turussa tai Tampereessa tehdä näin? ei saa - Inva autoilija
KYllä kehtaavat !
Sain juuri sakot Hämeentie 135 , Q-Park vahtii ??
Eikös laki koske kaikkia, siis myös Q-Parkkia , he sakottaa jos ikkunassa vain INVA-tunnus ja puuttuu parkkikiekko : Viivyin 15 min Arabian kaupassa ja niin oli Q-Park sakottanut vaikka INVA-merkki. Ovat ihan P.......tä tälläiset yritykset pois sakottamasta !!
- mitätöidään
Jos pysäköinnistä on ilmeistä haittaa,
niin ajoneuvo siirretään lähelle turvallisesti.
Invalidin luvalla siiro on maksuton.
Pysäköintivirheestä voi tulla maksulappu,
mutta sen saa mitätöityä.
Marketin invaparkin vallanneelle nuorisoautolle
olen joskus järjestänyt tukalan saarron.
Olen jälkeenpäin kuullut muilta kiukun kiehuneen.
Edusta on pidettävä kiinni.
Silti kannattaa yleensä pysäköidä kohteliaasti. - invat
vievät törkeästi ne ainoat muutamat ilmaiset 30 min. pysäköintipaikat ja lähtevät matkalle! Vaikka heillä olisi mahdollisuus pysäköidä ilmaiseksi aivan minne tahansa lentoasemalla! Siis uskomatonta, mutta tyhjää 30 min. parkkiruutua ei löydy koska jokaisessa seisoo invalapulla varustettu invamatkailijan auto, vaikka viikon.
- Ei Laki-Lauri
Yksityisalueella kannattaa tarkistaa ensimmäiseksi alueen omistajan/haltijan määreet siitä miten he suhtautuvat asiaan.
Tieliikennelaissa, kuten jossain viestissä mainittiinn, ei ole itsestäänselvyys että voit jättää autosi "inva-luvalla", mihin haluat, miten haluat.
Yksityisalueen omistaja/haltija voi pyytää kunnallista sakottamaan alueella, ilman lupaa pysäköivän, joten olehan tarkkana.- Kiinteistönomistaja
Yksityisalueen omistajana vaadin alueeltani tietyn pääoman tuoton. Sen vuoksi en voi käyttää tehottomia julkisia palveluja vaan olen ulkoistanut pysäköinnin valvonnan tehokkaalle valvontapalvelua tarjoavalle yritykselle.
- 18+++
Nyt sitten kannattaa miettiä mitä tarkoitetaan yksityisalueella. Se että omistaja on joku yksityinen taho, ei tarkoita laissa tarkoitettua yksityisaluetta. Esimerkiksi S-marketin parkkialue ei ole yksityisaluetta, vaikka toki sen joku yksityinen taho omistaa sen kiinteistön. Sinne saa kyllä ihan vapaasti ajaa autonsa kuka vaan, kävellä läpi kuka vaan ja jopa jäädä viettämään häiritsemättömästi kohtuullisen ajan aikaa. Sen sijaan vaikkapa sähkölaitoksen aidattu alue portteineen on yksityisaluetta. Eli: saat pysäköidä katajanokalla invaluvalla.
- 18+++
Tässä vielä lainaus:
Komisario Harri-Pekka Pohjolainen selvittää termien eron.
"Yleiset paikat ovat paikkoja, jotka on tarkoitettu yleisesti käytettäviksi tai joita tosiasiallisesti yleisesti käytetään, riippumatta siitä kuka ne omistaa. Tyypillisiä yleisiä paikkoja ovat tiet, kadut, jalkakäytävät, torit, puistot, uimarannat, urheilukentät, hautausmaat, yleisön käytössä olevat rakennukset, kulkuneuvot, virastot, toimistot ja ravintolat."
"Yleisten paikkojen ulkopuolelle jäävät kotirauhan suojaamat paikat."
"Yksityisiä, kotirauhan suojaamia paikkoja ovat rikoslain mukaan asunnot, loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, kuten hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen."
Eli omistajuus ei määritä yksityisaluetta. - Anonyymi
18+++ kirjoitti:

Eli omistajuus ei määritä yksityisaluetta.Rikosoikeudellinen 'yleinen paikka' on täysin eri asia kuin auton pysäköinnistä puhuttaessa oleva 'yksityinen alue'.
Esimerkki: Helsingin käräjäoikeuden piha on yleinen paikka, mutta jos sinne pysäköi autonsa, voi saada yksityisoikeudellisen valvontamaksun, koska käräjäoikeuden piha on yksityinen alue, jonka omistaa Senaattikiinteistöt. Alueella on pysäköintirajoitusta koskevat merkit ja valvontamaksusta ilmottavat liikennemerkit.
- 87k
Hellun lentokoentällä on ajateltu asia hyvin, meinaan siellä riittää että esittää luvan kun on lähdössä pois kentältä, sillä eihän lupaa välttämättä autoon voi jättää, jos lupaa tarvitsee määränpäässäkin.
Esim itse käytimme pysäköintilupaa Skotlannissa todella paljon, ja käyttösäännöt on lähes samat kuin Suomessa, paitsi että jos pysäköinti on KOKONAAN kielletty, saa luvalla pysäköidä vain kolmeksi tunniksi.
Mutta tosiaan, yksityisalueilla ei ole mikään PAKKO antaa ilmaista pysäköintiä invaluvan haltijoille.
Ja esim Tampereentien ldilin pihalla on kiekkopakko ykstyisen valvonnan johdosta, mutta pihalla on myös invapaikkoja, ja taatusti tulee maksu jos ei ole SEKÄ invalupaa ETTÄ pysäköintikiekkoja, ja tässä ei tule edes ongelmaa kuljettajan toteen näyttämisen kanssa, koska luvastahan selviää sen luvan omistajan tiedot, eli näillä firmoilla ei ole ahneudella mitään rajaa- Maksoitko?
Ainahan sen valvontamaskun voi tuulilasiin lätköistä. maksaminen onkin sitten ihan oma tarinansa. Aikiusten oikeesti parkkipaavojen laskut ovat mitättömiä. Paavolla ei riitä rohkeutta rosikseen muutenkaan.
Invalupa lasissa ei muuten todista kuskista mitään, korkeintaan yhdestä kyydissä olleesta hepusta. Kuski edelleen se kuuluisa tuntematon. Invaluvan kanssa sopimusehtojen selkeys olisi lisäkompastus paavolle.
näillä firmoilla ei ole ahneudella mitään rajaa - Raja kyllä löytyy kun tulot loppuu. - 87k
Maksoitko? kirjoitti:
Ainahan sen valvontamaskun voi tuulilasiin lätköistä. maksaminen onkin sitten ihan oma tarinansa. Aikiusten oikeesti parkkipaavojen laskut ovat mitättömiä. Paavolla ei riitä rohkeutta rosikseen muutenkaan.
Invalupa lasissa ei muuten todista kuskista mitään, korkeintaan yhdestä kyydissä olleesta hepusta. Kuski edelleen se kuuluisa tuntematon. Invaluvan kanssa sopimusehtojen selkeys olisi lisäkompastus paavolle.
näillä firmoilla ei ole ahneudella mitään rajaa - Raja kyllä löytyy kun tulot loppuu.Eihän yksityisissä sakoissa ole mitään muuta hämärää muutakuin se, että PERINNÄSSÄ pitää se maksu osoittaa kuljettajalle, ja se on usein lähes mahdoton tehtävä.
Mutta miski AINA oletetaan että kuljettaja (sopimusosapuoli) ei maksaisi sitä tuulilasissa olevaa maksua?
Ja kyllä invalupa kertoo sen kuljettajan tiedot, joten tätä toditusongelmaa ei ole
On muuten varmrmaan sitten sallittua pysäköidä siihen invapaikalle kiekkoa käyttäen, koska yksityisalueellahan tommomen pyörätuolin kuva voi meinata mitä vain, jos ei siitä sopimuksessa erikseen mainita ;) - Matkustajan lupa
87k kirjoitti:
Eihän yksityisissä sakoissa ole mitään muuta hämärää muutakuin se, että PERINNÄSSÄ pitää se maksu osoittaa kuljettajalle, ja se on usein lähes mahdoton tehtävä.
Mutta miski AINA oletetaan että kuljettaja (sopimusosapuoli) ei maksaisi sitä tuulilasissa olevaa maksua?
Ja kyllä invalupa kertoo sen kuljettajan tiedot, joten tätä toditusongelmaa ei ole
On muuten varmrmaan sitten sallittua pysäköidä siihen invapaikalle kiekkoa käyttäen, koska yksityisalueellahan tommomen pyörätuolin kuva voi meinata mitä vain, jos ei siitä sopimuksessa erikseen mainita ;)Jos invalupa kerran kertoo kuljettajan, niin miksi lupa voidaan myöntää ajokortittomallekin? Viranomaiset ohjeistavat: "Lupa myönnetään vammaiselle itselleen, vaikkei hän olisikaan auton kuljettaja". Olen itsekin laittanut invatunnuksen lasiin kuskatessani luvan haltijaa. Tämä tapahtui ihan laillisesti ja aiheellisesti - Ainakaan tämä lupa ei todistanut kuljettajasta mitään.
- sopimusehdot ?????
87k kirjoitti:
Eihän yksityisissä sakoissa ole mitään muuta hämärää muutakuin se, että PERINNÄSSÄ pitää se maksu osoittaa kuljettajalle, ja se on usein lähes mahdoton tehtävä.
Mutta miski AINA oletetaan että kuljettaja (sopimusosapuoli) ei maksaisi sitä tuulilasissa olevaa maksua?
Ja kyllä invalupa kertoo sen kuljettajan tiedot, joten tätä toditusongelmaa ei ole
On muuten varmrmaan sitten sallittua pysäköidä siihen invapaikalle kiekkoa käyttäen, koska yksityisalueellahan tommomen pyörätuolin kuva voi meinata mitä vain, jos ei siitä sopimuksessa erikseen mainita ;)Ehkä sille invapaikalle saa tosiaan pysäköidä pelkkää kiekkoa käyttämällä.Kannattaa katso mitä sopimuksessa sanotaan invapaikasta ja invaluvasta.Kun homma kerran perustuu sopimuksiin, niin turha tehdä mitään oletuksia normaalin käytännön mukaisuudesta.
Tässä on ehkä käynyt niin, että joku yksittäinen sakottaja on keksinyt vaatia kiekkoa myös invapaikalla. Reklamaatiokäsittelyssä pääoeriaate on se, että kaikki valvontamaksut ovat aiheellisia ja oikealle henkilölle osoitettuja.
Joudumme kaiketikin odottelemaan oikeuden päätöstä ehtojen sisällöstä aika kauan. - 87k
sopimusehdot ????? kirjoitti:
Ehkä sille invapaikalle saa tosiaan pysäköidä pelkkää kiekkoa käyttämällä.Kannattaa katso mitä sopimuksessa sanotaan invapaikasta ja invaluvasta.Kun homma kerran perustuu sopimuksiin, niin turha tehdä mitään oletuksia normaalin käytännön mukaisuudesta.
Tässä on ehkä käynyt niin, että joku yksittäinen sakottaja on keksinyt vaatia kiekkoa myös invapaikalla. Reklamaatiokäsittelyssä pääoeriaate on se, että kaikki valvontamaksut ovat aiheellisia ja oikealle henkilölle osoitettuja.
Joudumme kaiketikin odottelemaan oikeuden päätöstä ehtojen sisällöstä aika kauan.Jos ehdoissa ei puhuta MITÄÄN invapaikoista, niin silloinhan on ihan loogista että vaikka paikalle olisi maalattu pyörätuolin kuva, niin kiekkoa pitää käyttää, tosin invalupaa ei mikään edellytä käyttämään.
Ja tosiaan tämä tapaus tapahtui eräälle Mummolle Tampereentien Lidlissä, kun hän pysäköi auton invapaikalle, ja laittoi esille sen invaluvan, niin sakkoa tuli, koska ei ollut kiekkoa, eli selvä sopimusrikkomus, lisäksi maksu OSOITETTIIN SOPIMUKSEN OSAPUOLELLA niin hän sen myös maksoi, eikä odottanut että perintäkirje menisi haltijalle, jolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Ja kuten sanottu, näiden yksityisten valvojien ahneudella ei ole mitään rajaa, ja koska maksuista vain noin 90% tulee loppujen lopuksi maksetuksi, niin on pakko käyttää kyseenalaisia keinoja
- SakuSammakko
Tieliikenneasetuksen 21 §:n mukaan pysäköintikiekon käyttövelvollisuus ei koske henkilöä, joka on pysäköinyt auton vammaisen pysäköintiluvalla. Mutta kuten tunnettua, ei yksityinen pysäköinninvalvonta tapahdu tieliikennelain ja -asetuksen mukaisten määräysten noudattamisen valvomiseksi, vaan valvontaa suoritetaan sopimuksen valvomiseksi. Hieman ongelmallista on, että suurin osa pysäköintiä koskevista määräyksistä myös yksityisen valvomalla alueella osoitetaan symboleilla, aika usein tieliikenneasetuksen mukaisilla symboleilla. Esim. pysäköintikiekon käyttövelvollisuus osoitetaan tieliikenneasetuksen 21 §:n mukaisella lisäkilvellä 856 a tai 856 b. Näiden lisäkilpien osalta on tuo yllä lainattu poikkeus pysäköintikiekon käyttövelvollisuudesta. Jos siis oletus on, että pysäköimällä hyväksyt pysäköintiehdot ja pysäköintiehdot osoitetaan symboleilla, niin ilmeisesti näille symboleille pitää antaa se merkitys, mikä niillä yleisesti on sovittu olevan, eli tässä tapauksessa se mitä tieliikennelaissa ja -asetuksessa niille on määritelty. Silloin myös laissa ja asetuksessa olevat poikkeamat käyttövelvollisuudesta pitäisi olla voimassa. Sama muuten koskee pysäköintiruutuja, eihän missään lue sopimusehtoja, että pysäköintiruutu osoitetaan tietyin katumaalauksin. Eikä missään varmasti ole myöskään sopimusehtoa, ettei ajoneuvo saisi olla ruutua osoittavan katumaalauksen päällä. Pysäköintiruutua osoittava katumaalaus määritellään tieliikenneasetuksen 42 §:ssä ja katumaalauksen päälle pysäköinti kielletään tieliikennelain 28 §:n 6 kohdassa. Mutta edelleenkään siis tieliikennelakia tai -asetustahan ei yksityiset valvo, eivätkä he sovella sitä toimintaansa, eihän?
- Hinaus on mahdollist
Jos alue on yksityisalue, niin EI VOI!
Ainun pitää kysyä lupa alueen omistajalta/haltijalta!- inwis
Niin, poliisi ei voi myöntää yksityisalueelle lupaa pysäköidä ilmaiseksi!
- AS OY ei yksityinen
inwis kirjoitti:
Niin, poliisi ei voi myöntää yksityisalueelle lupaa pysäköidä ilmaiseksi!
Asunotuyhtiöiden pihat ovat yleisiä alueita. ja niitä koskee tieliikennelaki.
Vai euvetaanko nyt väittämään että ei lait koske yksityisalueita. Esin leikkupaikat joutuvat noudattamaan lakeja ylieisistä leikkipaikoista. - Anonyymi
AS OY ei yksityinen kirjoitti:
Asunotuyhtiöiden pihat ovat yleisiä alueita. ja niitä koskee tieliikennelaki.
Vai euvetaanko nyt väittämään että ei lait koske yksityisalueita. Esin leikkupaikat joutuvat noudattamaan lakeja ylieisistä leikkipaikoista.Esim nyt sitten se asunto oy omistama piha-alue on tasan niin yksityinen kuin Matti Meikäläisen omakotitalon tontti. Tällöin niin Asunto Oy kuin Matti meikäläinen voi rajoittaa pysäköintiä. Eli invaluvalla ei voi/saa pysäköidä miten huvittaa vaan maa-aluetta hallinoi omistaja ja omistaja voi rajoittaa pysäköintiä niin kuin haluaa.
Tai voi myös sallia invaluvalla pysäköinnin jos niin haluaa.
Josta päästään siihen että on julkisia palveluntarjoajia esim Kela/kirjasto yms yms...Tällöinkin voi maa-alueen omistaja päättää siitä kenellä on lupa pysäköidä ja miten oli sitten rakennuksssa mikä tahansa julkinen palvelu.
Kyllä nämä asiat ovat todella todella monimutkaisia vaikka ei pitäisi mutta tähän on menty.
- qwerty5+12=17
Taas voukralainen kivuttelee, että hän omistaakin usantonsa.
- lsdldjrohkjsd
Onko uutta tietoa, onko laki muuttunut? Sain sakon yksityisellä alueella pysäköinnistä ja invalupa ikkunassa.
- oleellinen.merkitys
Ei ole uutta tietoa, ennen kuin kerrot asian kannalta erittäin oleellisen tiedon:
saitko:
a) sakon?
b) pysäköintivirhemaksun?
c) yksityisoikeudellisen valvontamaksun?
- Kiristysfirmat
Jos alueella on ns. "yksityinen pysäköinnenvalvoja OY", joka vetoaa siihen, että on yksityisalue, niin mikä tahansa pysäköinti voidaan tulkita sakotuksen piiriin. Pysäköimällä hyväksyt ehdot, joita sinulle ei kerrota ja ehtoja voi aina muuttaa niin, että sakottaa voi. Älkää siis jättäkö autoja laisinkaan näille alueille! Tilanne on aivan moraaliton nimenomaan invalidien ja vanhusten kannalta, jotka eivät voi kävellä kilometrin päähän autolta ja eivät välttämättä ymmärrä edes mikä yksityinen sakkofirma on.
- PelkkiäValelaskuja
"Pysäköimällä hyväksyt ehdot, joita sinulle ei kerrota ja ehtoja voi aina muuttaa niin, että sakottaa voi."
Siinä, etteikö ehtoja olisi näkyvillä ei ole ongelmaa, tarkemmat ohjeethan löytyvät laista. Tämä onkin ongelma yksityiselle pysäköinninvalvonnalle, sillä heillä ei ole oikeutta valvoa, eikä varsinkaan rangaista lain rikkomisesta. Siksi on keksitty höpötys pysäköintiehdoista, joita rikkomalla voisi muka perustella rangaistukset. Tilanne on aika mielenkiintoinen kun yksityisfirma tulkitsee lakia ja kirjoittaa tulkintansa perusteella raingaistuksen ja jopa käsittelee reklamaatiot. Moni käyttääkin "en ajanut" reklamaatiota, kun ei uskalla lähteä oikeuteen suuren kuluriskin vuoksi selvittämään maksun(rangaistus) oikeutusta, vaikka maksu olisi täysin virheellisin perustein määrätty. Ehtojahan ei tarvitse muuttaa voidakseen "sakottaa", tulkinnan muutos riittää. Itsekin olen saanut täysin mielivaltaisia maksuja yksityiseltä valvojalta. Jätin ne kuitenkin maksamatta, sillä "enhän ajanut".
Nykyinen toiminta perustuu KKO:n päätökseen, jossa sitä joko kusetettiin parkkifirman toimesta mennen tullen ja palatessa, tai ehkä kyseessä on jopa korruptiosta. PelkkiäValelaskuja kirjoitti:
"Pysäköimällä hyväksyt ehdot, joita sinulle ei kerrota ja ehtoja voi aina muuttaa niin, että sakottaa voi."
Siinä, etteikö ehtoja olisi näkyvillä ei ole ongelmaa, tarkemmat ohjeethan löytyvät laista. Tämä onkin ongelma yksityiselle pysäköinninvalvonnalle, sillä heillä ei ole oikeutta valvoa, eikä varsinkaan rangaista lain rikkomisesta. Siksi on keksitty höpötys pysäköintiehdoista, joita rikkomalla voisi muka perustella rangaistukset. Tilanne on aika mielenkiintoinen kun yksityisfirma tulkitsee lakia ja kirjoittaa tulkintansa perusteella raingaistuksen ja jopa käsittelee reklamaatiot. Moni käyttääkin "en ajanut" reklamaatiota, kun ei uskalla lähteä oikeuteen suuren kuluriskin vuoksi selvittämään maksun(rangaistus) oikeutusta, vaikka maksu olisi täysin virheellisin perustein määrätty. Ehtojahan ei tarvitse muuttaa voidakseen "sakottaa", tulkinnan muutos riittää. Itsekin olen saanut täysin mielivaltaisia maksuja yksityiseltä valvojalta. Jätin ne kuitenkin maksamatta, sillä "enhän ajanut".
Nykyinen toiminta perustuu KKO:n päätökseen, jossa sitä joko kusetettiin parkkifirman toimesta mennen tullen ja palatessa, tai ehkä kyseessä on jopa korruptiosta.Niin kyllähän firmat on saanut antaa rangaistusluontoisia maksuja vuosikaudet. Autovuokraamot, kirjastot, videovuokraamot, hotellit jne...
Ongelma yksityisessä valvonnassa on se että mikäli kuski ei maksa, niin maksua peritään omistajalta kuskin sijaan...
Ja maksuja voi tosiaan tulla syystä kuin syystä. ovi ei lukittu, ikkuna auki, invapaikalla ei parkkikiekkoa. tai muuten valvojan tuntipalkka ei ole tarpeeksi täynnä- PelkkiäValelaskuja
Bussissa kirjoitti:
Niin kyllähän firmat on saanut antaa rangaistusluontoisia maksuja vuosikaudet. Autovuokraamot, kirjastot, videovuokraamot, hotellit jne...
Ongelma yksityisessä valvonnassa on se että mikäli kuski ei maksa, niin maksua peritään omistajalta kuskin sijaan...
Ja maksuja voi tosiaan tulla syystä kuin syystä. ovi ei lukittu, ikkuna auki, invapaikalla ei parkkikiekkoa. tai muuten valvojan tuntipalkka ei ole tarpeeksi täynnäVastaustasi lukiessa tulee mieleen, voiko joku olla noin pohjattoman tyhmä!
Sinäkö ihan tosissasi rinnastat edellä mainitut maksut yksityisten parkkifirmojen määräämiin maksuihin?
Toisekseen et edes ymmärtänyt kirjoituksestani yhtään mitään ja jankutat vain jatkuvasti samoista asioista.
Onko sinulla koneellasi valmiina vakiovastaukset, vai kirjoitatko joka kerta samat viestit uudelleen?
Joka tapauksessa sotket jankutuksellasi pelkästään keskustelua, jospa nyt et kirjoittaisi tuhansia esimerkkejä kuka määrää mitäkin rangaistusluonteisia maksuja, viestissäni en tarkoituksella edes ottanut tähän kantaa.
Syy aiheen välttämiseen olikin, etten provosoisi erästä palstaidioottia kirjoittamaan jatkuvia höpötyksiään "rangaistusluonteisista maksuista".
LOPETA JO JATKUVA TROLLAAMINEN! PelkkiäValelaskuja kirjoitti:
Vastaustasi lukiessa tulee mieleen, voiko joku olla noin pohjattoman tyhmä!
Sinäkö ihan tosissasi rinnastat edellä mainitut maksut yksityisten parkkifirmojen määräämiin maksuihin?
Toisekseen et edes ymmärtänyt kirjoituksestani yhtään mitään ja jankutat vain jatkuvasti samoista asioista.
Onko sinulla koneellasi valmiina vakiovastaukset, vai kirjoitatko joka kerta samat viestit uudelleen?
Joka tapauksessa sotket jankutuksellasi pelkästään keskustelua, jospa nyt et kirjoittaisi tuhansia esimerkkejä kuka määrää mitäkin rangaistusluonteisia maksuja, viestissäni en tarkoituksella edes ottanut tähän kantaa.
Syy aiheen välttämiseen olikin, etten provosoisi erästä palstaidioottia kirjoittamaan jatkuvia höpötyksiään "rangaistusluonteisista maksuista".
LOPETA JO JATKUVA TROLLAAMINEN!En rinnasta...
Koska niissä maksu peritään OIKEALTA henkilöltä. Ei joltain joka "saattaa olla syyllinen"
Joten miksi parkkifirmat perii maksua omistajalta jos kuski ei maksa. Voisi lopettaa tämän niin saattaisi asenteet heihin muuttua
- INTERNETEIUNOHDA
VOIT PYSÄKÖIDÄ VAPAASTI NAAPURISI PAIKALLE, SAKKOA JA RENGASLUKKOMAKSUJA EI TARVITSE MAKSAA.
Ei voi koska viimeiset invalidipysäköintiluvat on mennyt vanhaksi 2005 :)
Tosin voimassa oleva vammaisen pysäköintilupakaan ei pelasta jos yksiyisellä valvojalla ei ole päivän kassa täynnä- Rekka-autossa
Luuletko olevasi hauska kun olet näsäviisas??? Jokainen ymmärtää että invalidipysäköintiluvalla tarkoitetaan kansankielessä vammaisen pysäköintilupaa, kuten ymmärtää, että parkkisakollakin tarkoitetaan pysäköintivirhemaksua tai yksityisoikeudellista valvontamaksua, vaikkei sakkoa olisi virheellisestä pysäköinnistä saanutkaan. Joten älä ole näsäviisas idiootti...
Rekka-autossa kirjoitti:

Kyllä. Toimion palstan "asenteen mukaan" esim. jotkut vetää pultit jos kertoo saaneensa parkkisakon pienestä rikkeestä vaikka oikeastiparkkisakkoa ei tule vaikka pysähtyisi moottoritien kiihdytyskaistalle
- tättärää_pippijuuu

Mielenkiintoinen uus-yhdyssana, oikeastiparkkisakko, no, näin kieli kehittyy.
Oikeasti taitaapi tulla sakkoa kymmenen päiväsakon verran tuollaisesta tempusta. tättärää_pippijuuu kirjoitti:
Mielenkiintoinen uus-yhdyssana, oikeastiparkkisakko, no, näin kieli kehittyy.
Oikeasti taitaapi tulla sakkoa kymmenen päiväsakon verran tuollaisesta tempusta.Vuodessa määrätään 2-4 sakkoa väärästä pysäköinnistä. Rikesakkoa EI siis voi tulla, voi tulla pysäköintivirhemaksu tai päiväsakkoa
Mutta tosiaan jos puhelimeni soi moottoritiellä ja se on tärkeä puhe niin kumman teen:
A: Laitan auton sivuun ja otan riskin 40-60€ pysäköintivirhemaksusta joka ei kuormita ajokorttia ja jonka saa helpolla kumoon
B: Jatkan ajamista ja otan riskin noin 100€ rikesakosta joka kuormittaa ajokorttia ja jonka saaminen kumoon on lähdes mahdotonta
Aivan... valitsen A:n- Anonyymi
Bussissa kirjoitti:
Vuodessa määrätään 2-4 sakkoa väärästä pysäköinnistä. Rikesakkoa EI siis voi tulla, voi tulla pysäköintivirhemaksu tai päiväsakkoa

Aivan... valitsen A:nC: käytän handsfree laitetta ja jatkan ajamista....
- Anonyymi
Bussissa kirjoitti:
Vuodessa määrätään 2-4 sakkoa väärästä pysäköinnistä. Rikesakkoa EI siis voi tulla, voi tulla pysäköintivirhemaksu tai päiväsakkoa
Mutta tosiaan jos puhelimeni soi moottoritiellä ja se on tärkeä puhe niin kumman teen:
A: Laitan auton sivuun ja otan riskin 40-60€ pysäköintivirhemaksusta joka ei kuormita ajokorttia ja jonka saa helpolla kumoon
B: Jatkan ajamista ja otan riskin noin 100€ rikesakosta joka kuormittaa ajokorttia ja jonka saaminen kumoon on lähdes mahdotonta
Aivan... valitsen A:nTai käytät handsfreetä ja voit ajaa kuten siihenkin asti, ilman riskiä sakoista.
- Anonyymi
Bussissa kirjoitti:
Vuodessa määrätään 2-4 sakkoa väärästä pysäköinnistä. Rikesakkoa EI siis voi tulla, voi tulla pysäköintivirhemaksu tai päiväsakkoa
Mutta tosiaan jos puhelimeni soi moottoritiellä ja se on tärkeä puhe niin kumman teen:
A: Laitan auton sivuun ja otan riskin 40-60€ pysäköintivirhemaksusta joka ei kuormita ajokorttia ja jonka saa helpolla kumoon
B: Jatkan ajamista ja otan riskin noin 100€ rikesakosta joka kuormittaa ajokorttia ja jonka saaminen kumoon on lähdes mahdotonta
Aivan... valitsen A:nTai en vastaa puhelimeen, vaan annan sen mennä puhelinvastaajaan, joka ottaa viestin soittajalta.
- Anonyymi
Sain juuri Pysäköinti sakon Kuusi järven pysäköintialueella.
Syy. Luvaton pysäköinti Invapaikalle ILMAN ASIAAN KUULUVAA LUPAA.
Eikö enää riitä Invamerkki joka oli näkösällä.
Hämmentynyt Invakortti henkilö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581321Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491155- 1271018
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?207990Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18986Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42889
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875