Voi tässä luokitella suomen enää KOLMEN Vuodenajan maaksi, sillä Huomaatte varmaan jo Itsekin kun ikkunasta ulos katsotte että lunta ei ole suorastaan Paskan vertaa (Lappia lukuunottamatta) marraskuu-maaliskuu on tämmöstä Vihattavaa synkkää jäistä ja Vaarallista jonka voi melkein luokitella Syksyksi koska eipä nytkään ole kun muutaman kerran ollut hieman isompia pakkasia ja se siitä!Luntakin on satanut mutta heti perään tullut vettä!Ja yritäppä ajaa pyörällä tuollakin kun ensin jalkakäytävät uria täynnä ja umpijäässä Hyvin heikolla hiekotuksella ja kaiken parhaaksi "porvarit" mersuillansa (sekä muut idiootit) kaahailevat tiellä välittämättä jalankulkijoista ja roiskivat Vedet päälle.Ja kaikista naurettavinta on se että kun hiekotetaan tiet niin hiekotetaan siitä tien keskeltä vain pikkuinen viiva ja eikös siinä keskellä tietä sitten joku kävele/taluta pyörää Varsin leveästi.Lähellä ettei muutama kirosana lennä suusta kun meinaa kaatua ohitettaessa. Muuta onhan jo todettukin että noin 30 vuoden päästä suomen väestömäärä alkaa laskea niin mahtaakohan tässä olla yksi syy siihen!
Suomi on sään suhteen melko ****** maa
Madness from Oulu
8478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Katsotaan sitten uudelleen, löytyykö sitä lunta vai ei.
No ei ainakaannuusimman sääennusteen mukaan löydy, lämpimänä pysyy.
No ei ainakaan uusimpien sääennusten mukaan.
vastasin vahingosa väärää'n viestiin..
Siellä sentäs jäätä. Täällä ei ole ollut edes sitä enää pariin viikkoon.
Ei tässä ole enää kuin puolitoista kk mahdollisuutta talveen. Maaliskuussa aurinko lämmittää jo yhtä tehokkaasti kuin syyskuussa. Käytännössä pk-seudulla on ollut viikon verran
talvea yhteensä, pari päivää siellä toinen täällä.
Lämpimyys on johtunut lounaisesta ilmavirtauksesta, joka on jatkunut lähes yhtäjaksoisesti marraskuun lopulta. Lisäksi matalapaineet ovat saaneet lisäpuhtia lämpimästä pohjois-atlantista ja Suomessa avoimesta Itämerestä. Pakkaskorkeapaineet ovat olleet
kaukana Itä-Venäjällä. Matalapainetoiminta tuskin
laantuu tulevina talvinakaan, siitä pitää huolen ilmaston lämpeneminen.
Tähän on ilmeisesti vaan totuttava, puoli vuotta harmautta...
Ja mistä sä luulisit esim mainitsemasi lämpimän atlantin ja itämeren johtuvan? Ettei vaan olis ilmastonmuutoksesta, joka lämmittää merialueita. Jotkut ilmastonmuutosskeptikot sitten ei mkillään tunnu näkevän yhteyttä asioiden välillä. Selitetään vaan säätyypeistä ja kieltäydytään näkemästä, että ei ne säätyypit muutu näin epätavallisiksi itsestään, kyllä siihen on ihan syy ja se on ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos.
Sun viestistä näkyikin lopusta, että olet sen tajunnut.
Pyydän anteeksi. Tällä ja ilmastonmuutos -alueilla vaan liikkuu ihan liikaa niitä jotka ei tuota ole ymmärtänyt ja pikasesti luettuna luulin sun olevan yksi niistä.