huonoja ystäviä

Hei! Olen itse kokenut joskus vähän vastaavia tuntemuksia kuin alkuperäinen kirjoittaja. Minulla on aina ollut enimmäkseen "huonoja ystäviä", mutta onneksi myös jokunen parempi.

Oma teoriani asiasta on, että olen varsinkin nuorempana ollut aika alemmuudentuntoinen. Huonon itsetunnon takia en ole lähestynyt sellaisia tyyppejä koulussa, opiskelupiireissä, harrastuksissa, joista olisin oikeasti ollut kiinnostunut ystävinä, eivätkä he tietenkään koskaan ole huomanneet minua. Syrjään vetäytymiseni, passiiviisuuteni, silmiin katsomattomuuteni ym ovat kuitenkin vain kuorta. Pohjimmiltani olen puhelias ja repseä ja iloinen.

Tämän harhaanjohtavan ulkokuoren takia, niin luulen, olen ystävystynyt lähinnä "luusereiden" kanssa. Missään nimessä kyse ei ole siitä, että olisin tuntenut itseni jotenkin paremmasi ihmiseksi näiden luusereiden seurassa! Ei! Tunnen itsekin olevani luuseri ja ymmärrän että kaikissa luusereissa on myös parempi puoli. Lähinnä olen vain surullinen ja välillä turhautunut, että niin moni ystävyyssuhteeni on ongelmapainotteinen.

Mikä sinun teoriasi, keskustelun aloittaja, on tilanteelle? Arvostatko itseäsi tarpeeksi? Luulen että et, koska roikut huonoissa ystävyysuhteissa.

toinen teoria kirjoitti:

Hei! Olen itse kokenut joskus vähän vastaavia tuntemuksia kuin alkuperäinen kirjoittaja. Minulla on aina ollut enimmäkseen "huonoja ystäviä", mutta onneksi myös jokunen parempi.

Oma teoriani asiasta on, että olen varsinkin nuorempana ollut aika alemmuudentuntoinen. Huonon itsetunnon takia en ole lähestynyt sellaisia tyyppejä koulussa, opiskelupiireissä, harrastuksissa, joista olisin oikeasti ollut kiinnostunut ystävinä, eivätkä he tietenkään koskaan ole huomanneet minua. Syrjään vetäytymiseni, passiiviisuuteni, silmiin katsomattomuuteni ym ovat kuitenkin vain kuorta. Pohjimmiltani olen puhelias ja repseä ja iloinen.

Tämän harhaanjohtavan ulkokuoren takia, niin luulen, olen ystävystynyt lähinnä "luusereiden" kanssa. Missään nimessä kyse ei ole siitä, että olisin tuntenut itseni jotenkin paremmasi ihmiseksi näiden luusereiden seurassa! Ei! Tunnen itsekin olevani luuseri ja ymmärrän että kaikissa luusereissa on myös parempi puoli. Lähinnä olen vain surullinen ja välillä turhautunut, että niin moni ystävyyssuhteeni on ongelmapainotteinen.

Mikä sinun teoriasi, keskustelun aloittaja, on tilanteelle? Arvostatko itseäsi tarpeeksi? Luulen että et, koska roikut huonoissa ystävyysuhteissa.

Lue lisää

'

Siksipä juuri tituuleerasin itseäni huonoksi ihmiseksi.

On totta että olen kasvanut ehkä jo irti itsesyytösten roolista ja kaipaan muutosta.

En jaksa olla se paimen, joka pitää huolta muista ja juoksee ystävien luona, saamatta koskaan samaa kiinnostusta takaisin.

Ja olen nyt kuunnellut sen kaksi vuotta valituksia näiltä nk. ystäviltä, miksi he eivät voi, pääse, kykene tulla välillä minun luokseni käymään -niin paljon, että mitta on totaalisen täysi!

Arvostan itseäni huimasti enemmän nykyisin ja tietysti toivoisin myös itseni kaltaista ystävää. En siis väitä, että olen paras ystävä mitä voi toivoa, vaan virheethän ne on minullakin. Mutta se, että yritän edes, on minusta jo enemmän kuin mitä saan tällä hetkellä ystäviltäni.

Mutta kaikki ihmissuhteethan loppuu aikanaan ja uusia elämäntilanteita ja ihmisiä kävelee vastaan. Ehkä siellä jossain on myös se yksi (loppu-)elinikäinen ystävä.
Paras ystävä löytyy tällä hetkellä onneksi kotoa, omasta miehestä. Joten ihan yksin ei tarvitse täälläkään pimeydessä onneksi tallustaa! Ja tämä ihmissuhde on sentään arvoisensa.

huono ihminen kirjoitti:

'

Siksipä juuri tituuleerasin itseäni huonoksi ihmiseksi.

On totta että olen kasvanut ehkä jo irti itsesyytösten roolista ja kaipaan muutosta.

En jaksa olla se paimen, joka pitää huolta muista ja juoksee ystävien luona, saamatta koskaan samaa kiinnostusta takaisin.

Ja olen nyt kuunnellut sen kaksi vuotta valituksia näiltä nk. ystäviltä, miksi he eivät voi, pääse, kykene tulla välillä minun luokseni käymään -niin paljon, että mitta on totaalisen täysi!

Arvostan itseäni huimasti enemmän nykyisin ja tietysti toivoisin myös itseni kaltaista ystävää. En siis väitä, että olen paras ystävä mitä voi toivoa, vaan virheethän ne on minullakin. Mutta se, että yritän edes, on minusta jo enemmän kuin mitä saan tällä hetkellä ystäviltäni.

Mutta kaikki ihmissuhteethan loppuu aikanaan ja uusia elämäntilanteita ja ihmisiä kävelee vastaan. Ehkä siellä jossain on myös se yksi (loppu-)elinikäinen ystävä.
Paras ystävä löytyy tällä hetkellä onneksi kotoa, omasta miehestä. Joten ihan yksin ei tarvitse täälläkään pimeydessä onneksi tallustaa! Ja tämä ihmissuhde on sentään arvoisensa.

Lue lisää

tuntui siltä ettei ystävyyssuhteet oikein suju kenenkään kanssa ja tavallaan roikuin liikaa ystävissä, jotka sitten peruivat sovitut tapaamiset tai matkat yms. ja minua keljutti ihan kympillä.

Nyt kun olen pienen lapsen äiti ei ole enää aikaa murehtia ystävien perään eikä suhtautua niin vakavasti heidän puutteisiinsa. Ystävät ovat vain mukavaa ajanvietettä joskus jos sattuu seuraa kaipaamaan ja tapaaminen sopii kaikkien aikatauluihin. Minä osaan jo suhtautua lievällä huvittuneisuudella erään ystäväni ehdotuksiin yhteisistä reissuista, en edes varaa aikaa kalenteriin, koska hän kuitenkin sen peruuttaa milloin mihinkin väsymykseen vedoten. En myöskään odota häntä lapseni syntymäpäiville vaikka hän olisi siitä vouhottanut jo viikkoja, jätti muuten tänään tulematta ko tapahtumaan. En suutu kun olen tottunut jo tähän, käyköön sitten kun ennättää "kiireiltään". Meillä on kuitenkin ihan hauskaa silloin kun kaksi kertaa vuoteen tulee käymään, joten olen ajatellut että olkoon tämä suhde sitten tällainen. Heillä ei voi kyläillä, koska milloin on mies ollut yövuorossa tai milloin on krapulapäivä eikä ovea aukaista yms.
Perheen myötä kavereiden merkitys on muuttunut, ole enää kovin riippuvainen entisistä kavereistani. Nykyään seuraksi kelpaa joku vähän tuntemattomampikin ihminen vaikkapa leikkipuistossa, siinä saa rupateltua päivän kuulumiset ja ollaan jopa kyläiltykin muutaman saman ikäisen luona. Kaikkia ei tartte sen lähemmin tuntea läpikotaisin ja tällä hetkellä riittää että on perhe johon voi luottaa. Onneksi sinullakin on miehesi.

Paljon hyvää asiaa.
Itse lisäisin vielä kohdaltani että en näe ystävyyssuhteita vain joko tai-tyyppisinä, joko niille annetaan kaikki ja tyydytetään tarpeet tai sitten niitä ei ole/niitä ei haluta.

Ei ystävyyssuhteelle tarvitse antaa sen enempää kuin mitä vastapuoleltakaan kokee saavansa. Eri asia onkin onko kyse enää sitten ystävyyssuhteesta, ennemminkin ehkä tuttavuudesta = riippuu niin paljon siitä miten kukin jo pelkästään nuo sanat ymmärtää. Mutta siis miksi ei voisi olla ystäviä/tuttuja joita ei pidä ottaakaan niin vakavasti? Esimerkiksi jos otan itseltäni jonkun ongelman ja kerron sen viidelle eri ihmiselle ystävistäni saan todennäköisesti viisi erilaista ja eritasoista vastausta. Siinä pystyn erottelemaan kuka on asiastani kiinnostunut, kuka ei sen koommin. Miksi itsekään antaisin vastakaikuna sitten sen enempää vastaavassa tilanteessa ko. henkilölle, kerron varmasti mielipiteeni ja jos on kokemusta/intoa yritän neuvoa mutta ei sitä syvällisesti pohtimaan tarvitse jäädä ja kerätä harmaita hiuksia itselle. Mutta ei sen yhteyden pidon silti siihen tarvitse lopahtaa.
Jos taas ei toiselta koe saavansa mitään tai olevan mitään yhteistä näissä pinnallisissakaan ystävyys/tuttavuussuhteissa, turha niitä on vetkuttaa.

Kun taas ystävä-ystävän kanssa voisin kartoittaa vaihtoehdot, antaa aikaa asialle, osallistua kaasoksi tms.

toisen kanssa kahvilla, toi... kirjoitti:

Paljon hyvää asiaa.
Itse lisäisin vielä kohdaltani että en näe ystävyyssuhteita vain joko tai-tyyppisinä, joko niille annetaan kaikki ja tyydytetään tarpeet tai sitten niitä ei ole/niitä ei haluta.

Ei ystävyyssuhteelle tarvitse antaa sen enempää kuin mitä vastapuoleltakaan kokee saavansa. Eri asia onkin onko kyse enää sitten ystävyyssuhteesta, ennemminkin ehkä tuttavuudesta = riippuu niin paljon siitä miten kukin jo pelkästään nuo sanat ymmärtää. Mutta siis miksi ei voisi olla ystäviä/tuttuja joita ei pidä ottaakaan niin vakavasti? Esimerkiksi jos otan itseltäni jonkun ongelman ja kerron sen viidelle eri ihmiselle ystävistäni saan todennäköisesti viisi erilaista ja eritasoista vastausta. Siinä pystyn erottelemaan kuka on asiastani kiinnostunut, kuka ei sen koommin. Miksi itsekään antaisin vastakaikuna sitten sen enempää vastaavassa tilanteessa ko. henkilölle, kerron varmasti mielipiteeni ja jos on kokemusta/intoa yritän neuvoa mutta ei sitä syvällisesti pohtimaan tarvitse jäädä ja kerätä harmaita hiuksia itselle. Mutta ei sen yhteyden pidon silti siihen tarvitse lopahtaa.
Jos taas ei toiselta koe saavansa mitään tai olevan mitään yhteistä näissä pinnallisissakaan ystävyys/tuttavuussuhteissa, turha niitä on vetkuttaa.

Kun taas ystävä-ystävän kanssa voisin kartoittaa vaihtoehdot, antaa aikaa asialle, osallistua kaasoksi tms.

Lue lisää

Minulla ei ole sellaista ystävää johon voisin todella tukeutua ja jolle voisin kertoa esim. murheistani tai kertoa muutenkaan luottamuksella kaikista asioistani. Niihin ihmisiin joihin olen tutustunut ja rakentanut jonkinlaisen ystävyyden alun niistä ei koskaan ole syntynyt mitään syvempää tai pysyvämpää ystävyyttä.

Minusta ei ole hetkelliseen ystävyyteen tai että joku antaa itsestään vain ripauksen silloin tällöin tai kun se vain hänelle sopii. En edes voi sanoa että minulla on useampi todellinen ja aito ystävä. Eihän sellaista ole yhtäkään edes. Hetkellisiä ystävyyssuhteita olen onnistunut luomaan ja tyytynyt näin paljon vähempään kuin mitä tämänkaltainen ystävyys on voinut antaa.

Olisihan ihanaa, jos olisi ystäviä joka sormelle tai toiveelle. Yksi, jonka kanssa kävisin ostoksilla, teellä ja elokuvissa. Yksi, jonka kanssa puhuisin kaikesta ja jolle voisin uskoutua kaikessa ja joka olisi se kaikkein tärkein, SYDÄNystävä. Yksi, jonka kanssa voisin harrastaa ja tehdä niitä samoja asioita joista pidämme ja olemme kiinnostuneita. Yksi, jonka kanssa hauskuttelisin ja kävisin joskus viihteellä. Yksi, jota voisin pyytää kylään ja leipoa vaikka yhdessä sämpylöitä. Yksi tavallinen, yksi sielunsisko, yksi taiteellinen, yksi rokkari, yksi lähes bestis.

Minulle kun riittäisi se YKSIKIN, jonka kanssa voisin toteuttaa yllämainittuja asioita edes 63 %. Valitettavasti vain tällaista samankaltaista ystävää ei ole olemassa, jonka kanssa voisin tehdä kaikkea tätä ja hänessä yhdistyisi myös kaikki se mitä ystävältä ja ystävyydeltä toivon.

peilikuva_n kirjoitti:

Minulla ei ole sellaista ystävää johon voisin todella tukeutua ja jolle voisin kertoa esim. murheistani tai kertoa muutenkaan luottamuksella kaikista asioistani. Niihin ihmisiin joihin olen tutustunut ja rakentanut jonkinlaisen ystävyyden alun niistä ei koskaan ole syntynyt mitään syvempää tai pysyvämpää ystävyyttä.

Minusta ei ole hetkelliseen ystävyyteen tai että joku antaa itsestään vain ripauksen silloin tällöin tai kun se vain hänelle sopii. En edes voi sanoa että minulla on useampi todellinen ja aito ystävä. Eihän sellaista ole yhtäkään edes. Hetkellisiä ystävyyssuhteita olen onnistunut luomaan ja tyytynyt näin paljon vähempään kuin mitä tämänkaltainen ystävyys on voinut antaa.

Olisihan ihanaa, jos olisi ystäviä joka sormelle tai toiveelle. Yksi, jonka kanssa kävisin ostoksilla, teellä ja elokuvissa. Yksi, jonka kanssa puhuisin kaikesta ja jolle voisin uskoutua kaikessa ja joka olisi se kaikkein tärkein, SYDÄNystävä. Yksi, jonka kanssa voisin harrastaa ja tehdä niitä samoja asioita joista pidämme ja olemme kiinnostuneita. Yksi, jonka kanssa hauskuttelisin ja kävisin joskus viihteellä. Yksi, jota voisin pyytää kylään ja leipoa vaikka yhdessä sämpylöitä. Yksi tavallinen, yksi sielunsisko, yksi taiteellinen, yksi rokkari, yksi lähes bestis.

Minulle kun riittäisi se YKSIKIN, jonka kanssa voisin toteuttaa yllämainittuja asioita edes 63 %. Valitettavasti vain tällaista samankaltaista ystävää ei ole olemassa, jonka kanssa voisin tehdä kaikkea tätä ja hänessä yhdistyisi myös kaikki se mitä ystävältä ja ystävyydeltä toivon.

Lue lisää

Ihan sama ongelma minulla! Olen aina kaivannut ns sydänystävää, mutta jostain syystä ystävyys ei vain koskaan syvene siihen asti. Paitsi miesten kanssa - ja katkeaa sitten kun suhdekin.

Mietityttää, onkohan sinulla käsitystä siitä mikä edes on sielunystävä tai sydänystävä? Kuule kyllä tällaiseen ystävyyden syntymiseen tarvitaan aika paljon enemmän että voidaan edes puhua tämän kaltaisesta ystävyydestä. Varsinkaan jos alat rakentamaan ystävyyttä jonkun ihan uuden ja täysin sinulle vieraan ihmisen kanssa. Voi mennä useita vuosia ellei kymmeniä ennen kuin päästään tähän asti ja voidaan todella kutsua tai nimittää edes jotain ihmistä sielun- tai sydänystäväksi.

Tässä nykymaailmassahan voi toki helposti luoda irrallisia ystävyyssuhteita. Se syntyykö jotain enemmän riippuu ja on kyllä kiinni pitkälti kahden ihmisen kemioista ja ajatusmaailmoista. Löytyykö jotain syvempää vai jäädäänkö vain pinnalliselle tasolle. Ollaanko edes ylipäätään kiinnostuneita aidosti ihmisinä myös toisistamme ja haetaanko myös samankaltaista ystävyyttä.

Tuskin tuiki tuntemattomalle ihmiselle mennään suoraan heti ensimmäisen kerran tavatessa puhumaan ja kertoman kaikki ensin itsestä. Kyllä uuden ystävyyden syntymiseen ja luomiseen tarvitaan aikaa ja aikaa tutustua uuteen ihmiseen. Jos kemiat syntyy tai löytyy ja tuntee että ihmisen kanssa muutenkin ajatukset ja jutut ym. synkkaa ihmeen hyvin ja aidosti yhteen on se varmaan jonkinlainen alku myös jo ystävyydelle.

Me ihmiset emme kaikki käytä samaa kaavaa tutustumiseen. Joillekin voi olla helppoa ja luonnollinen tapa tutustua ihmisiin esim. harrastuksen tai työn merkeissä. On myös paljon niitä jotka eivät siihen pysty tai rohkene puhumaan ja edes lähestymään jotakuta täysin itselle vierasta näin suoraan. On myös erilaisia elämäntilanteita, mitkä pitkälti määräävät myös sen onko muutakin sosiaalista elämää tai mahdollisuutta, rohkeutta ja halua lähteä ja mennä edes ihmisten pariin. Kaikki eivät myöskään pysty siihen tai halua tällä tavoin/keinoin edes sitä ystävää etsiäkään.

Hyvähän on, että tällaisia palstoja on olemassa mistä voidaan etsiä sitä toivomaansa ystävää ja mikä tavallaan on myös monelle varmaan se helpompi tapa ja tie lähestyäkin uutta ihmistä.

Pienoinenhan mahdollisuus voi olla myös että joku sen sydänystävänkin etsiessään näin löytää.

Ei tässä kukaan mitään ruikuta vaan ilmaisee ajatuksiaan vapaasti ja juuri sitä vartenhan näitä keskusteluja on.ON tosi paljon muuten sellaisia ihmisiä jotka jakelevat puhelinnumeroaan ja sanovat että pidetään ihmeessä yhteyttä.Heillä on jo vaan niin paljon muutakin menoa että voi jäädä pelkäksi puheeksi se aiottu yhteyden pitäminen. Mullakin on onneksi avomies josta on sitä parasta seuraa, kun tuntuu ihmisillä ylipäätänsä olevan niin tolkuton tekokiire ettei ehditä ystävyyssuhteisiin panostamaan.