saa(/pitäisi saada) painoarvoa virallisessa diagnostiikassa? Voiko diagnoosit perustua siihen kuinka ihminen toimii netissä... vaikkei ikinä toimisi samoin tosimaailmassa?
Nykyään tuskin käytännössä. Kiinnostava aihe kuitenkin...
Nykyään tuskin käytännössä. Kiinnostava aihe kuitenkin...
Vastaukset 46
Vanhimmat
en siis pyrkinyt vittuilemaan kenellekään nimimerkille ylläolevassa. Mietin omaa persoonaani. Esim. tarvettani olla aika voimakkaasti esillä netissä. Jos minut jostain unohdetaan pois jostain jutusta niin annan ymmärtää että nyt on mokattu. Olen kehittänyt puolitiedostettuja keinoja saada haluamaani huomiota. Menisin niin pitkälle että olen netissä aika huomionhakuinen.Kuitenkin käytännön elämässä olen ujo enkä ikinä nosta itsestäni meteliä.
Missä suhteessa nuo huomionhakuiset nettipiirteet ovat oikeaan minuuteeni? Antaisivatko ne mahdolliselle terapeutille/testaajalle ylimääräistä tietoa minusta ja psyykkeestä vai onko kyse informaatiosta joka testien/käyttäytymisen kautta selviäisi ammattitaitoiselle ihmiselle kuitenkin vai onko nettikäyttäytymiseni internerin mahdollistaman impulsiivisuuden ja impulssikontrollin laskun kautta lähes täysin saman tekevää diagnostisesti?
"Missä suhteessa nuo huomionhakuiset nettipiirteet ovat oikeaan minuuteeni?"
Voi olla niin, että koet syyllisyyttä "huomionhakuisuudesta" ja että siten korostat itsellesi omaa "huomionhakuisuutta". Sama näkyy sitten ujoutena.
Toisaalta "huomionhakeminen" neurooseissa voi johtua siitä, että henkilö vain ihan oikeasti jää vain vähälle huomiolle persoonallisuutensa vuoksi ja että se luo laajemmalla mittakaavalla kokemuksia siitä, että kukaan ei välitä jne...
totta. Sain psykitrilta aikanaan diagnoosin että minussa on riippuvaisen persoonallisuuden piirteitä ja olin ihmeissäni ja loukkaantunutkin tuosta kun luulin ettei hän pitänyt minusta.
Netistä ei löytynyt muuta kuin se yksi F6... jotain märitelmä joka ei yhtään sopinut. Nyt sinne on lisätty tämä http://www.poliklinikka.fi/?page=5575414&id=1728263 ja tuon kautta vasta tajuan mistä on puhe ja kuinka ironista on se että luulin diagnoosin johtuneen siitä että psykiatri vaan oli minuun vittuuntunut!
Olen ihan ihmeissäni lukenut sitä eilen ja tänään. Minusta hän olisi kuitenkin voinut selittää mitä tarkoittaa diagnoosilla niin tämä olisi auttanut itseymmärrystä!
-
Tristan kirjoitti: "Voiko diagnoosit perustua siihen kuinka ihminen toimii netissä... vaikkei ikinä toimisi samoin tosimaailmassa?"
Netti on "tosi"maailmaa, emme me täällä missään imaginaarisessa avaruudessa kyki. Ts. se miten kukin käyttäytyy netissä on aivan saman arvoista kuin mikä tahansa muukin kanssakäyminen tai toiminta ihmisten kesken.
Toisaalta on niin, että pelkkä kirjallinen viesti ei kerro mitään ilmeistä, eleistä tai kerro kiihtymyksen astetta. Mm. Tristan on väittänyt minun saaneen "itkuraivareita" silloinkin kun olen ollut enemmän huvittunut kuin ärtynyt. Netin kautta siis välittyy vain osa kirjoittajan tunteista - ja kirjoittajan tunnetilan tulkitseminen väärin näyttää olevan varsin yleinen virhe.
Ihmettelen ajatusta siitä, ettei netti olisi "oikeaa elämää", ja että netissä tehdyt solvaukset ym. törttöilyt olisivat jotenkin vähäpätöisempiä tai hyväksyttävämpiä kuin kasvokkain tai puhelimitse tehdyt. Miksi ne sitä olisivat?
"se miten kukin käyttäytyy netissä on aivan saman arvoista kuin mikä tahansa muukin kanssakäyminen tai toiminta ihmisten kesken. "
Olisi totta niin mikseivät ihmiset sitten käyttäydy samoin IRL:ssä kuin netissä? On vastauksena impulssikontrolli, arkuus, netin tuoma ylimääräinen tila jne. niin tosiasiaksi jää että ihmiset käyttäytyvät netissä eri tavoin kuin elämässään.
En halua vetää asiaa arvokeskusteluksi koska se on tyystin toinen juttu kuin tämä ja toivoisin sille aloitettavan oman keskustelunsa. Minulle sopii olettamus että esim. oma kommenttini "tapan sinut!" tms. tuomitaan yhtä tuomittavaksi kuin jonkun toisen sanoma irl kommentti "tapan sinut" mutta olisin kiinnostunut miettimään enemmän sitä etten sanoisi noin tosimaailmassa ja sitä olenko kommenttini kautta psyykkisesti lähempänä ihmistä joka sanoisi noin tosimaailmassakin vai ihmistä joka ei sano niin ikinä (kuten minä en tosimaailmassa sanoisi).
Näin kärjistettynä joskin alkuperäinen viesti toi asian ehkä selkeämmin ilmi.
(Ja juu, kirjoittajan tunnetiloja tulkitaan/halutaan tulkita usein väärin)
-
Tristan kirjoitti:
(se miten kukin käyttäytyy netissä on aivan saman arvoista kuin mikä tahansa muukin kanssakäyminen tai toiminta ihmisten kesken.
"Jos tämä olisi totta niin mikseivät ihmiset sitten käyttäydy samoin IRL:ssä kuin netissä?"
Mistä minä tietäisin - tai tiedänhän minä; koska ihmiset ovat törppöjä. Eivät joko osaa käyttäytyä tai eivät tajua tekojensa merkitystä.
"... tosiasiaksi jää että ihmiset käyttäytyvät netissä eri tavoin kuin elämässään."
Netti on osa aivan tavallista elämää. Minäkään en kirjoita tätä missään virtuaalimaailmassa vaan aivan siinä samassa todellisuudessa jossa muutenkin elän.
Jos/kun netissä uhoat tappavasi jonkun, on se aivan yhtä merkityksellistä kuin päin naamaa sanottunakin. Tosin vasta toimintahan kertoo uhoamisesi laadun sekä vakavuuden - ja koska Ruskikselta on pitkä matka Tampereelle on uhkauksesi pelotevaikutus ja "haitta-aste" netissä pienempi kuin naamakkain.
En ole ammattilainen, mutta jos maallikon mielipide kelpaa niin sanon, että jos on netissä aggressiivinen, on sitä myös muualla. Ts. jos on hemmoteltu kakara on hemmoteltu kakara, oli ympäristö mikä tahansa. Sosiaalinen paine (ns. silmänpalvonta) voi kyllä rajoittaa yksilön käytöstä, mutta ihminen itse pysyy samanlaisena "vaikka voissa paistettaisiin".
että olen "hemmoteltu kakara"? ;)
Hyvä näkemys asiaan mutta yhä mielestäni sotket juttuun moraaliset aspektit joita en tähän keskusteluun halunnut tuoda koska ne ovat ihan toinen juttunsa (ja keskustelun arvoinen ilman muuta!). Halusin kuitenkin tässä pelkästään miettiä psyykkisiä dynamiikkoja jotka mahdollistavat käyttäytymisen.
-
Niin suoraan vastaan:
Kyllä, olet mitä tyypillisin hemmoteltu kakara.
Eikä mitään hymiötä tähän.
"Ihmettelen ajatusta siitä, ettei netti olisi "oikeaa elämää", ja että netissä tehdyt solvaukset ym. törttöilyt olisivat jotenkin vähäpätöisempiä tai hyväksyttävämpiä kuin kasvokkain tai puhelimitse tehdyt. Miksi ne sitä olisivat?"
Tarkoitatko sinä, että olet IRL yhtä hyökkäävä ja häiriintynyt? Tai että pidät omia solvauksiasi hyväksyttävämpinä kuin muiden?
Taisimme jo aikaisemmin keskustella tästä. Jotain puuttuu, on aukko mielessä, jokin on jäänyt kehittymättä aikoinaan. Hän on kovasti äitini kaltainen, joka on elämässään joutunut kokemaan liian kovia, niin kovia, ettei voi niitä koskaan unohtaa. Äitini katsoo oikeudekseen voida jauhaa niistä loputtomasti, vaikka ihmiset, josta hän puhuu ovat olleet haudassa jo yli kolmekymmentä vuotta. Ymmärrän viittaamaasi henkilöä siinä mielessä. Hän (äitini) katsoo oikeudekseen jauhaa muistojaan maailman loppuun asti. Häntä on kohdeltu väärin, hänen maailmansa on mustavalkoinen. On vain täysin hyviä tai täysin pahoja ihmisiä. Minulle hän jankuttaa niitä tukehtumiseen asti enkä voi mitään kuin vain tyynesti kuunnella ja tyyni minusta totisesti on tullut. Hän ei näe itseään rehellisten silmälasien lävitse. Hänessä ei ole mitään vikaa, vaan muut ovat olleet pahoja. Olet ihanan rohkea ja rehellinen kirjoittaessasi tänne.
T...o, ja sinä olet tyypillisin nettihäirikkö ja besserwisser, mitä maa päällään kantaa. Oletko edes työelämässä?
Olen kuullut saman aiemminkin ja olen ollut pikemminkin ilahtunut koska henkilö tuolloin imartelee minua vihjaamalla siihen etten ole laiminlyöty (kuten oikeasti tavallaan olen).
Olen kyllä sekopää. Iski ahdistus siitä että Kyllästynyt ja PP kuvittelevat että minä olisin joku näistä anonyymeistä häiriköistä. Harmittaa kun kirjoitusajaltaan kenenkään kanssa ei edes täsmää että kirjoitettaisiin samalla minuutilla tai muuta.
En tosiaankaan ole. En ole kirjoittanut yhtä ainoaa viestiä tänne anonyyminä. Tiedän sen kun olen niin vähän tänne kirjoitellut. Tämä on ollut jo jonkun aikaa mielessä vähän ahdistamassa vaikkei kukaan ole minua mistään syyttänyt.
Olen ehkä kokenut pientä vahingoniloa mutten ole kirjoittanut yhtä ainoaa anonyymikommenttia.
perseestä
Se onkin varmaan miltei mahdotonta kenenkään diagnostisoivan tahon saada selkoa toisen persoonasta, jos suurimmat ongelmat ihmiskontakteissa tulevat ilmi lähinnä netissä. Pitempi hoitosuhde voisi antaa tähän paremmat mahdollisuudet, esim. psykoterapia. Tällöin voisi ajan oloon tulla paremmin esiin se, että henkilö on hyvin pidättyväinen, arka ja miellyttämishaluinen kasvokkain tapahtuvissa ihmiskontakteissa, mutta netissä sitten päästelee niitä höyryjä ulos oikein kunnolla.
Se voisi jo auttaa asiaa, jos tällaisen persoonallisuuden omaava henkilö rehellisesti tunnustaisi ensin itselleen toimivansa silloin tällöin aiheettoman ilkeästi ja loukkaavasti netissä, ja sitten pystyisi myös ottamaan tämän ongelman puheeksi diagnoosia laativan hoitohenkilönkin kanssa. Silloin ongelma tulisi ilmi, ja päästäisiin eteenpäin keskustelemalla tilanteiden kulusta, henkilön tunteista ja toimista prosessin aikana...
Minusta se on kyllä raukkamaista olla netissä raivopäisenä solvaajana, ja sitten tosielämän kontakteissa olla niin mielinkielin että!
niin en tosinkaan ole mielinkielin ihmisille tosi maailmassa. Olen sekä äitini että parhaan kaverini mielestä varsin eksentrinen, lahjomaton ja vähän kärsimätönkin. Eilenkin minulla oli työkkärissä yksi juttu ja kun tavattiin tämän henkilön kanssa ja hän kieltäytyi minua vastaanottamasta sanoen että voin mielummin soittaa niin kommentoin hieman ivallisesti "Onko se puhelimitse sitten jotenkin helpompi?!"
Kuitenkin netissä päästän höyryjä ihan toisella tasolla ja kieltämättä on ollut tilanteita joissa olen vaiennut/minut on hiljennetty täysin ja olen alistunut kohtalooni ja tullut ränkyttämään pelkästään nettiin asiasta.
Yhä peräisin sitä ettei nyt tässä puhuttaisi asian moraalisesta puolesta (joka sekin ansaitsee oman keskustelunsa - kun teistä ei sen aloittamiseen kuitenkaan ole niin voin tehdä sen itse kun olen vähän levännyt. Jos intoudun aiheesta yhtään) koska se vetää tämän keskustelun täysin sivuraiteille!
-
Mielestäni kovin kauas raiteilta en edellisessä eksynyt, mutta yritän nyt palata asiaan (jos sitä edes oivalsin).
Mielestäni psykoterapiassa käyvän henkilön olisi hyvä rehellisesti terapeutilleen kertoa kirjoittelustaan/käytöksestään netissä. Varsin tavallista näyttää kuitenkin olevan se, että nettikirjoittelusta vältetään visusti hiiskumasta mitään, saati että kerrottaisiin missä ja millä nimimerkillä kirjoittaa. Tuolloinhan terapeutille kertoo vain osatotuuksia ja esittää ennakkosensuroituja otteita elämästään, mitä hyötyä terapiasta silloin voi olla.
Ja/tai miten terapeutti/psykiatrikaan voisi arviossaan oikeaan osua jos hänelle esitetään vain vesitetty versio ajatuksista, teoista ja tapahtumista.
Ilman nikkiäkö sinäkin täällä kirjoittelet?
Olen samaa mieltä siitä että on tarpeen kertoa hoitosuhteessa. Epäilen vaan että kaikki hoitosuhteet eivät ole kovin kiinnostuneita ihmisen nettikäyttäytymisestä. Edellistä psykiatriani minun oli esim. vähän vaikea saada välillä kiinnostumaan siitäkään mitä IRL olin tehnyt (kun kerran en tehnyt gradua tai mennyt töihin). Nettiasioissa hän oli täysin tyytyväinen saamaansa käsitykseen joka lausunnossa oli "Tutkittava ollut jonkinverran eristäytynyt ja viettänyt paljon aikaa internetissä joka kuitenkin on ollut jkl sosiaalisten kontaktien lähde"
Jos olisin ihan tosissani alkanut selittää että minulla on vaikka ollut törmäys johonkin minhiin tai Kyllästyneeseen ja minä kirjoitin sitä ja tämä kirjoitti tätä niin hän olisi luultavimmin ottanut asiaan hieman piiloitetun ivallisen ja turhautuneen asenteen. Ajatellut että itselleen tyypillisesti tuo potilas jankkaa jostain vitun epäolennaisuuksista kuten nettikirjoitteluista jotka ei häntä kiinnosta pätkääkään!
Enpä usko että tämä on harvinainen asenne!
jonka otsikko on: "Arka ja kiltti hissukka". Taisit tehdä päätelmän, että Kellastunut sen olisi kirjoittanut. Olen mieltänyt Kellastuneen sen verran selkärankaiseksi henkilöksi, että hän ei harrasta kirjoittelua foorumeille muilla nimimerkeillä kuin omalla rekisteröidyllään.
Jännästi haluat irroittaa tämän "nettipersoona"-aiheen kokonaan moraalisista pohdinnoista. Mutta ehkä tätä aihetta on sinusta helpompi alkaa käsitellä etäisesti, objektiivisesti. Minusta tätä aihetta on vaikeaa olla irroittamatta siitä tosiseikasta, miten paljon mielipahaa ja häpeää kirjoittelullasi olet aiheuttanut ihmisille, joita olet mollannut netissä. Ja mielestäni sekin on yksi tärkeä aspekti, että itsellesikään siitä ei taida tulla hyvä olo kuin joksikin aikaa, niin kauan kuin adrenaliini kuohuu. Ainakin ihmissuhteet kärsivät, kun tyylisi on nimitellä ihmisiä karskisti ja revitellä heidän yksityisasioillaan netissä...
ja siihen tosiaan tarvitaan parannus! Riippuu varmaan juuri tuosta hoitavasta/tutkivasta henkilöstä, että kuinka perillä hän on siitä, että yhä enemmän ihmiset käyttävät nettiä ja kohtaavat siellä erilaisia ihmisiä. Voisi ehkä mieltää asian jopa niin, että joskus jopa puolet ihmisen elämästä ja ihmissuhteista voivat sijoittua nettimaailmaan. Silloin sen kyllä kuuluisi kiinnostaa terapeuttiakin tms. hoitavaa henkilöä.
Ehkä sä Trisse oot jotenkin koukussa adrenaliiniin? Mä en tarkoita näitä vinkkejäni nyt ollenkaan kettuiluksi, mutta... Ehkä oot lapsesta saakka tottunut elämään tunnekuohuissa, joita mahdollisesti on aiheuttanut turhautuminen ihmissuhteissa (omat vanhemmat, ikätoverit)? Siksi "tasainen arki" voi tuntua suorastaan epämukavalta ja ahdistavalta, jos ei ole jotain draamaa päällä, asetelmaa että minä vastaan muu maailma. Adrenaliinia voi saada käyttönsä myös paljon positiivisemmillakin keinoilla. Luulen, että dumaat tän heti, mutta tosiaan joku aggressiivis-sävyinen liikunta vois olla hyvä. Nyrkkeilysäkin hakkaaminen tms. Kantsisko edes kokeilla ennenkuin tyrmäät tän ehdotuksen. Ja sitten seksuaalisuus. Se helpottaa paineita. Suosittelen masturboimista - tää ei oo siis v**tuilua. Kantsis käydä ostaan hieromasauva, vibra. Klitoris-orgasmi on yllättävän raju ja helpottava kokemus. Se yllätti mutkin ekalla kerralla. Itkin hetken järkytyksestä, kun tajusin miten voimakkaita tuntemuksia omassa kehossani voikaan asua.
kirjoittamasi kaltaisia viestejä minulle tulee automaattisesti mieleen englanninkielinen sananlasku "There is no such thing as bad publicity". On myöskin mielestäni kiinnostavaa ettei termille "notorious" ole vastinetta laajassa suomen kielessä.
Etkö sinä pidä minusta nettipersoonana? Mutta kas - minä (tai kukaan) en edes tiedä kuka olet...
Yritän kuitenkin olla avautumatta liikoja nimimerkittömälle suomi24:ssä...
Liikunta ei kyllä minulle sovi ollenkaan enkä voi olla fyysisesti aggressiivinen ketään tai mitään kohtaan. En voi satuttaa. Miksi kummassa minun pitäisi oppia?
Olen kokenut orgasmeja muttei se ole minulle iso juttu. Kiitos kuitenkin ehdotuksesta.
Juuri nyt olen aika pettynyt ihmisiin ja maailmaan. Onneksi sentään minulla on helvetin hauskaa inside-vitsieni kanssa.
Neuvosi siis minulle on (seksin ohella) että alkaisin fyysisesti aggressiiviseksi ympäristöäni kohtaan?!
Minä en ole eläissäni tappanut edes mehiläistä vaikka joskus oli pieni kiusaus kun vanhassa kämpässä oli niiden pesä lähellä ja aina ne pörräsi sisään.
Ihme paikka tämäkin kyllä on...
Vanhoilla päivillään tässä pitäisi opetella fyysisesti satuttamaan lapsia ja eläimiä?! Olen pieni ja epäkäytännöllinen ja en miesten kimppuun varmastikaan pääsisi enkä useimpien naistenkaan. Joten ehdotat että alan joutessani satuttamaan lapsia ja eläimiä?!
Ihme paikka. Nyt jollakin heittää päästä pahasti enkä se ole minä!
Menen nukkumaan. hyvää yötä - mulkku!
ettet näköjään kirjoittanut mitään lasten ja eläinten pahoinpitelystä - nyrkkeilysäkin hakkaaminen alkoi elää omaa elämää päässäni.
Joka tapauksessa olen varsin vakuuttunut siitä ettei fyysinen aggressio ole vastaus mihinkään. Tarvittaessa Psykopatologia varmastikin sanaselittää sinulle Banduran.
-
Tristan kirjoitti:
"Vanhoilla päivillään tässä pitäisi opetella fyysisesti satuttamaan lapsia ja eläimiä?!"
Miksi ja millä perusteilla teet noin selkeän eron fyysisen ja psyykkisen satuttamisen välillä? Olethan todistettavasti vuosikausia tahallisesti pahoinpidellyt ja pysyvästi vahingoittanut ihmisiä aggressiivisilla nettisolvauksillasi. Miksi fyysinen satuttaminen olisi jotenkin poissuljettu tai vieras ajatus?
olen sublimoinut aggressioni onnistuneesti.
Tosiaanko kuvittelet että joku oikeasti fyysisesti aggressiivinen ihminen (murhaaja ja raiskaaja kenties?) kuljeskelisi ympäri internettiä haukkumassa ihmisiä mulkuiksi jne.?
Kyllä sinäkin - ressuparka - olet elämässäsi kovasti hakusessa. Mutta eihän sille mitään mahda kun olet rajatila.
T...o, etkö tajua, mikä selkeä ero on fyysisen ja psyykkisen satuttamisen välillä? Minäpä kerron sen sinulle ruma nainen, joka ei miestä saa edes Kolmen sepän patsaalta. Fyysinen satuttaminen voi tappaa heti!
En olisi muutoin asiaa kekannutkaan.
Niin, mutta henkinen satuttaminen tappaa sielun. Melkein olisi (minun) helpompi kuolla kokonaan, kuin olla vain ihmisen kuoret.
-
Tristan kirjoitti:
"Koska olen sublimoinut aggressioni onnistuneesti."
Ethän sinä ole sublimoinut mitään, ihan samaa väkivaltaa ja aggressiivisuutta sinun suorittamasi nettikiusaaminen on ollut kuin fyysinen turpiinvetokin.
"Tosiaanko kuvittelet että joku oikeasti fyysisesti aggressiivinen ihminen (murhaaja ja raiskaaja kenties?) kuljeskelisi ympäri internettiä haukkumassa ihmisiä mulkuiksi jne.?"
Voi kulkea tai olla kulkematta. Tuolla verukkeellako sinä tekojasi puolustelet?
"Mutta eihän sille mitään mahda kun olet rajatila."
Ikävä tuottaa sinulle pettymys, mutten kuulemma ole rajatila.
Mitä olet kuullut ja keneltä (nyt) mutta kyllähän sinä olet ilmiselvä rajatila.
Minun ei tarvitse puolustella tekojani kelleen. Olen aina ollut suoraselkäinen ja rehellinen.
Sano tuosta fyysisen ja psyykkiasen aggression samanlaisuudesta seuraavalle tapaamallesi raiskaaja-murhaajalle. Hän varmastikin ilahtuu.
-
Tristan kirjoitti:
"Mitä olet kuullut ja keneltä (nyt) mutta kyllähän sinä olet ilmiselvä rajatila."
Millä ihmeen pätevyydellä sinä (taas) diagnosoit minua? Tuollainenhan kertoo paljon enemmän sinusta kuin minusta.
"Minun ei tarvitse puolustella tekojani kelleen."
En kaipaa puolustelujasi, päin vastoin. Kunpa joskus ymmärtäisit olla puolustelematta tekojasi ja tajuaisit sekä myöntäisit edes osan kaikesta siitä vahingosta jota olet tehnyt.
"Olen aina ollut suoraselkäinen ja rehellinen."
Ahaa, pitäisikö siis olla jotenkin tyytyväinen siitä, että tulee solvatuksi vitun debiiliksi "suoraselkäisen" ja "rehellisen" solvaavan toimesta?
"Sano tuosta fyysisen ja psyykkiasen aggression samanlaisuudesta seuraavalle tapaamallesi raiskaaja-murhaajalle. Hän varmastikin ilahtuu."
Etkö tunnista psyykkistä väkivaltaa väkivallaksi?
Olen samaa mieltä, et ole rajatila. Olet todennäköisesti sosiaalituilla elävä, lihavahko, tupakkaa polttava akka, jonka opiskelut loppuivat pitkäjänteisyyden puutteeseen. Elämäsi on tylsää, yrität hakea jotain potkua netistä, missä voi päteä olemalla REKISTERÖITY NIMIMERKKI etkä mikään kertakäyttönimmari.
*Sinä* (myöskään) et tunnista harjottamaasi psyykkistä väkivaltaa väkivallaksi...
-
Tristan kirjoitti:
"*Sinä* (myöskään) et tunnista harjottamaasi psyykkistä väkivaltaa väkivallaksi..."
Enpä kuitenkaan ole ketään sivullista solvannut haisevapilluiseksi huoraksi (kuten sinä minua).
Kellastunut ruikutti:
"Enpä kuitenkaan ole ketään sivullista solvannut haisevapilluiseksi huoraksi (kuten sinä minua)."
Eihän se ole solvaus, vaan totuus.
koulutti taas pientä pentua.
Tämä on jotenkin niin Trisseä: räyhätään, ja sitten taas haetaan myötätuntoa ja apua. Erikoista, mikä noidankehä.
kuin todellisuudessa. Kirjoittaminen on niin helppoa. Sitä ei tavallaan miellä samaksi asiaksi kuin puhetta.
että kun näpyttelee tekstiä ruudulle, ei aina välity itselle se fiilis, että kuitenkin on kirjoittamassa ihan olemassa oleville, tunteville ihmisille. Kun kirjoitttaa tällaista tekstiä, ei tosiaan välity se sanaton kieli, ilmeet, eleet. Ihmiselle voi tulla virheellinen käsitys vastuun vapaudesta anonymiteetin vuoksi.
niin se vain menee.
Luukkonen on tuhonnut omansa täältä? Sillähän oli hyviä pointteja...