Ihmeet - onko niitä?

J.Edgar

Uskovat taas selittelevät ihmeiden olemassaoloa ympäripyörein lausein.

Miksi te ette vastaa selvästi: onko Jeesuksen useaan kertaan mainitsemia ihmeitä tapahtunut uuden ajan alusta lähtien? Määritellään ajanjakso varmuuden vuoksi lyhyeksi. Olkoon aikaväli 200 vuotta.
Jeesus lupaa Matt.7:7-11: Jokainen anova saa ja etsivä löytää – siis jokainen, ei vain eräät eikä ole mitään ehtoa kuten ”salattua syntiä” tai uskon vähäistä määrää esteenä.
Joh.14:13-14 Mitä ikinä uskova pyytää hänen nimeensä vedoten, sen Jeesus tekee, että ”Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa”.

Tuossa vain pari kohtaa, jossa Jeesus lupaa häntä seuraavien saavan tehdä ihmetekoja. Mitään ehtoja ei aseteta.

Esimerkiksi käy:
- kuolleista herättäminen
- veden päällä käveleminen
- 3000 ihmisen ruokkiminen parilla kalalla ja leivällä

Olihan niitä muitakin, mutta en tähän hätään muista enkä jaksa etsiä.

Siis onko näitä merkittäviä ihmeitä tapahtunut viimeisen kahdensadan vuoden aikana?

Saisiko kerrankin suoran vastauksen ilman selittelyjä?

30

701

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 17boyandsoon18

      Saan varmaan kuulla täst mut kuitenkin:

      Raamattu opettaa myös että ihmisten ei pitäisi kerskailla hyvillä teoilaan, joten uskossa tehdyt ihmeet pidetään salaisuutena ettei ihmisen ylpeys niitä veisi pois.
      Jos minä kävelisin veden päällä niin en todellakaan siitä kenellekään kertoisi vaan pitäisin ihan omana tietonani.

      Kaikkea hyvää sinulle ja Jumalan siunausta :)

      • J.Edgar

        En ole aikaisemmin kuullutkaan.

      • J.Edgar kirjoitti:

        En ole aikaisemmin kuullutkaan.

        ihan oman pikku ihmeeni, jonka sain kokea, tuta, että Jumala tekee ihmeitä ilman määrää, sillä ei Hänen tekonsa tähän loppuneet, että uusia ja ihmeellisä asioita tapahtuu kaikenpäivää ympäri maailmaa.

        * No niin, olin juuri hiljakkoin eronnut, täi jätetty, koska vaimoni oli se joka lähti pois kotoa.
        * Olin ollut jo jonkin aikaa yksin, sitten iski masennus, siihen vielä räkäinen lunssa korkean kuumeen kera.
        * Olin todella siipi maasa. istuin lepotuoliin, jasanoin ihan ääneen Herralle, "minä en tästä tuolista eää nouse, ellet sitten sinä nosta"! Ja olin todella päättänyt olla nousematta, en teidä miten se olisi sitten jatkunut, mutta Herra näkin sydämeni tilan ja epätoivon sisimmässäni.

        * Sitten se vaan tapahtui, aivan odottamatta, SANOMA JOKA ALKOI SOIDA SISÄLLÄNI,"KATSO JEESUKSEEN KATSO JEESUKSEEN, ja se vaan yhä selvemmin tuli ulos suustani, ja sitten alkoi tulla ja valtava rimu tulvi olemukseeni, aloin ensin laulaa kielillä, sitten se muuttui suomenkieliseksi, ja siitä syntyi tämä laulu, jonka kopsaan tähän.
        * Siinä yhteydessä kaikki masennukset, kuumeet ja flunssat olivat tipotiessään, olin terve ja ylionnellinen, sillä olinhan juuri saanut kohdata Vapahtajani, Pyhän Hengen kautta.
        Tämä kaunis laulu siitä syntyi aivan itsestään ja spontaanisti, sanat ja sävel sovituksineen.

        * KATSO JEESUKSEEN!

        * Katso Jeesukseen, katso Jeesukseen,
        Hän on sun vierelläs
        aivan siinä lähelläs.
        Katso Jeesukseen, Hän on sun vierelläs!

        * Katso Jeesukseen katso Jeesukseen,
        Hän käy sulle avaamaan
        paikka pöytään varataan.
        Katso Jeesukseen, Hän käy avaamaan!

        * Katso Jeesukseen katso Jeesukseen,
        Hän on sun ystäväs
        kuka muu niin ymmärtäis?
        Katso Jeesukseen, Hän on sun ystäväs!

        * Katso Jeesukseen katso Jeesukseen,
        Hän vie sun kotihin
        taivaan juhlasaleihin.
        Katso Jeesukseen, Hän vie sun kotihin!

        -Mohikaani_27-

    • kuolleista

      on herännyt... ja pienempiä ruokkimisihmeitä tiedän tapahtuneen.

      • J.Edgar

        tai kuollut on herännyt henkiin?

    • J.Edgar

      siksi, että niissä tiivistyy uskovien itsepetos, hyväuskoisuus tai epärehellisyys.

      Ihmeet lakkaavat olemasta uskovien sisäinen asia siinä vaiheessa, kun niillä markkinoidaan uskoa ja kalastellaan sieluja.

      Uskovien selitykset perustuvat useimmiten ihme- sanan omintakeiseen tulkintaan. Sen mukaan suurin piirtein kaikki onnelliset sattumukset ovat Jumalan aiheuttamia ihmeitä.

      • ihmemies

        ..mutta ei ehkä juuri sellaisia mitä sinä toivoisit.

        Jeesus teki suuria ihmeitä ihmisten silmien edessä eivätkä kaikki siltikään uskoneet. jos näkisit jonkun heräävän kuolleista, keksisit sille omaan järkeesi sopivan selityksen etkä siltikään kääntyisi seuraamaan Jeesusta.

        sinä tarvitset sen omakohtaisen ihmeen löytääksesi Jeesuksen!

        itse koen ihmeitä sen verran, ettei jää epäilystäkään Herrani jatkuvasta huolenpidosta. suurimpia ihmeitä kohdallani on uskoontuloprosessiini kuuluvat. itse olin täysin varma ettei ilman seksihimoja pysty elämään, mutta Jumala otti ne multa kerta kaikkiaan pois! sama kävi nautintoaineille vaikken mikään alkkis/nisti ikinä ollutkaan. nykyään istun paljon mieluummin yksin kotona Raamatun ääressä kuin lähden kaverien kanssa irrottelemaan, voitko kuvitella? - itseni tuntien tajuan kuinka suuri ihme se on! mielestäni suurin ihme on ehdottomasti tämä mielenmuutos uskoontullessa, se muuttaa ihmisen täysin!

        todella paljon on sukuni kohdalla tapahtunut ihmeitä ja olen kuullut "todistuksia" myös muilta ihmisiltä, jotka eivät ole edes uskossa, miten rukouksen avulla on hädän hetkellä tullut apu! kyllä niistä kirjankin kirjoittaisi ja olemme ihan ajatelleetkin, että olisi hyvä pitää niistä kirjaa ihan vain ettei ne pääsisi unohtumaan.

        "Sen mukaan suurin piirtein kaikki onnelliset sattumukset ovat Jumalan aiheuttamia ihmeitä. "

        Kyllä. uskon, että niin hyvät kuin pahatkin kokemukset ovat tarkoituksenmukaisia. tapahtumahetkellä sitä ei välttämättä tajua, mutta myöhemmin usein näkee miksi niin piti tapahtua. itsekin kun katson vaikeuksiani parin vuoden takaa, näen kuinka suuri rooli niillä oli uskoontulemiseni kannalta!

        tuskin Jumala kellekään ripottelee kultahippuja taivaasta tai herättää kuolleista niin kuin Jeesus, koomasta voisi vielä herättääkin. kammoksun lähinnä noita "Herran nimessä, parane!"-operaatioita kun kyllähän ne noidatkin pystyvät parantamaan kristalleillaan, se apu ei tule Jumalalta, vaan vie vain kauemmaksi hänestä.

        itse rukoilen ja pyydän Jeesukselta apua vaivoihini ja kiitän silloin kun minua ei mikään vaivaa. en pyydä lottovoittoa, vaan iloista mieltä ja rakkautta, viisautta, rohkeutta ja kehotusta toimia täällä maan päällä oppaana oikeaa tietä etsiville.

      • J.Edgar
        ihmemies kirjoitti:

        Kyllä minä uskon, jos jollekin ihmiselle kasvatetaan ilman ortopedisia operaatioita uusi jäsen tai osa siitä ja tapahtuma dokumentoidaan luotettavasti.

        Miksi minä ihmeitä toivoisin?

        Jeesus ei auta ihmeiden tekemisessä sinua eikä minua. Tiedät sen itsekin.

        Olen kuullut noita "ihmetarinoita" kyllästymiseen asti. Ne eivät ole ihmeitä vaan onnellisia sattumuksia.

      • frihet
        J.Edgar kirjoitti:

        Sinähän melko pelle olet????????????

    • lkjh

      Ne ihmeet ovat katsos salaisuuksia. Vain tosiuskovaisten kokouksiin raahataan Suomessa vainajia henkiin herätettäviksija siellä joukot nousevatkin kuolleista. Siitä ei vain saa puhua kuin luotetuille.

      Samaan salattavaan kategoriaan kuuluvat myös kullan ja timanttien tippumiset taivaalta, jalkojen pidennykset ja hampaiden paikkaukset, postilaatikosta rahan salaperäinen tippuminen juuri silloin kun tili on tyhjä, autonavainten löytyminen tai oikean bussin tuleminen juuri silloin kun seisoo pysäkillä sateessa.

      Mutta näitä timantteja ja busseja ei tipu kuin oikeauskoisille. Turha on epäuskoisten niiden perään kysellä. Kaikilla helluntailaisilla on nykyään yhtä pitkät jalat ja niiden kukkarot ovat täynnä postiluukusta tippuneita seteleitä.

      Niin, onhan sellainenkin ihme näille foorumeille kirjoitetun mukaan tapahtunut, että eräs henkilö on nähnyt viisikymmenluvulla eräälle miehelle kasvaneen uuden jalan amputoidun paikalle.

      Valitettavasti vain tuo uuden jalan saanut mies on jo kuollut, hänen kaikki omaisensakin ja koko suku on kuollut, hänen kotitaloaankaan ei ole enää olemassa eikä naapureistakaan ole enää muistin tueksi, koska koko kylä on jo autioitunut. Tapahtuman kuntakin on ajat sitten taidettu liittää toiseen kuntaan, joten tapahtumasta ei ole mitään enää jäljellä.

      • J.Edgar

        johon yllättävän moni uskoo tosissaan, kertoo eräästä afrikkalaisesta (en nyt muista maata) papista, joka herätti kuolleen miehen henkiin.

        Jostain syystä nämä merkittävät ihmeet tapahtuvat nykyisin mahdollisimman kaukana sivistyksestä.

        Muistaakseni Nokia Missiossakin on yritetty henkiin herättämistä. Ei tainnut onnistua, kun iltapäivälehdissä ei näkynyt lööppejä.

    • * En muista valtiota, enkä lähetyssaarnaajan nimeäkään, mutta itse siellä tapahtunut pitkä aikainen ihme ei ole unohtunut!
      * Lähetys kohde oli jonkilainen koulu tai koulukoti, kuitenkin siellä oli paljon lapsia, jotka olivat joutuneet kodittomiksi, olisiko ollutkin "Orpokoti", niin se oli!
      * Sitten siellä jostain syystä loppui kaikki tulot ajaksi, että joka aamu oli todella kongkreetinen tilanne saada ruoka ihmeen kautta.
      * Oli ruoka komero, jossa säilyetiin tavallisesti ruokia jotka olivat herkät pilaantumaan, siellä oli vihannekset, ja jauhot ja ryynit.
      * Oikeasti ne oli ollut lopussa jo useamman viikon, mutta aina kun sieltä mentiin hakemaan ruokatarpeet, ne myös oli siellä.
      * Ja kun ruokavarat alkoi sitten taas tulla normaali tietään, loppui myös ihmeruoka.
      * Ja on totinen tosi. Harmi vaan kun en musita sen maan nimeä, mutta afrikassa se oli, niikun sanotaan, "kielellä pyörii tuo nimi, vaan ei tule muistiin."!

      • uskovaisten houreita

        uskoa tullaisiin juttuihin.

        Et muista koko jutusta oikeastaan mitään, mutta kuitenkin vakuutat, että se on "on totinen tosi".

      • J.Edgar

        sinun "ihmeitäsi".

        Kertomuksesi on tyyppiesimerkki "ihmeestä". Se on niin ympäripyöreä, että on mahdotonta jäljittää sitä ja sehän on tarkoituskin. Vain houkka nielee tuollaisen sadun.

        Helluntailaisten uskottavuus ei parane mokomia juttuja kertomalla.

        Et tee tyhjäksi, kun minä paranin syksyllä 1988 Anderstorpissa ihotaudista, johon jo ihotauti spesialisti ehti lähetteen kirurgille laittaan, eikä edes lääkitystä keksinyt.

        Kun puolestani rukoiltiin ja menin suihkuun seuraavana aamuna, niin kaikki oli poissa.

        Menin vielä kutsun saatuani kirurkille ja hän heti alkuun totesi, että on tapahtunut väärinkäsitys, on eri potilas vaihtunut, kun minulla ei kuulema koskaan ole sitä vaivaa ollut, mikä hänelle lähetteessä mainittiin.

        Sit ehdin hetken hänelle kertoa, mikä oli paranemisen syy, eli Jeesuksella on valta ja voima tänäkin päivänä parantaa ja tehdä ihmeitä.

        Oliko eilen vai toissa päivänä kun kirjoitin tuon 150 tuolin ihmeestä.

        Vieläkin on elossa vanhimmisto veljemme, joka sairasti agressiivistä maksa- ja haimasyöpää, jota Karoliinisen sairaalan johtavat lääkärit päänsä puhki ihmettelivät, kun käyttivät monet kerrat tarkastuksissa ja lopulta myönsivät "vain" ihmeeksi johon eivät tiedä syytä.

        Siinä sulle kolme ihmettä alkuun, tuo tuoli asia löytyy eilisen tai toissa päivän kirjoituksistani.
        Sehän on ehkä sun mielestä, niitä sattumia Suomen intin rokkakeitossa, mut meille kristityille se oli rukous vastaus yhden yön jälkeen.
        Eli kun Virossa sanottiin minulle, et olis tarve 150 tuolia, joissa ei ole kyynär-tukia, niin seuraavana kotiin tullessa puhelin soi, ja soitettiin, että tietäisinkö, tarvitaanko jossakin 150 tuolia, mutta niissä ei ole kyynär-tukia.

      • uskovaisten houreita kirjoitti:

        uskoa tullaisiin juttuihin.

        Et muista koko jutusta oikeastaan mitään, mutta kuitenkin vakuutat, että se on "on totinen tosi".

        Valtio ja lähetin nimi vaan on vuosien varella unohtunut! Ei se ole uskonkappale, usko jos uskot totta se on, se oli aikanaan julkaistu jossain lehdessäkin!

      • J.Edgar kirjoitti:

        sinun "ihmeitäsi".

        Kertomuksesi on tyyppiesimerkki "ihmeestä". Se on niin ympäripyöreä, että on mahdotonta jäljittää sitä ja sehän on tarkoituskin. Vain houkka nielee tuollaisen sadun.

        Helluntailaisten uskottavuus ei parane mokomia juttuja kertomalla.

        maineesta oo kyse, sma se mikä maine on ihmeiden suhteen, ei te Jumalan kieltäjät usko, vaikka joku kuolleista nousisi ylös julistamaan evankeliumia!
        * Totta tuo kuitenkin on, oli jossain lehdessäkin aikoinaan, siitä on kymmeniä vuosia.
        * Jos hyvin käy, niin joku voi tämän lukea, ja voi tietää ja muistaa paremmin ja ehkä missä se oli julkaistu.
        * Totta on jokatapauksessa, jysäyttele sinä vaan, ei Jumalan ihmeet siitänsä väisty!

      • J.Edgar
        frihet kirjoitti:

        Et tee tyhjäksi, kun minä paranin syksyllä 1988 Anderstorpissa ihotaudista, johon jo ihotauti spesialisti ehti lähetteen kirurgille laittaan, eikä edes lääkitystä keksinyt.

        Kun puolestani rukoiltiin ja menin suihkuun seuraavana aamuna, niin kaikki oli poissa.

        Menin vielä kutsun saatuani kirurkille ja hän heti alkuun totesi, että on tapahtunut väärinkäsitys, on eri potilas vaihtunut, kun minulla ei kuulema koskaan ole sitä vaivaa ollut, mikä hänelle lähetteessä mainittiin.

        Sit ehdin hetken hänelle kertoa, mikä oli paranemisen syy, eli Jeesuksella on valta ja voima tänäkin päivänä parantaa ja tehdä ihmeitä.

        Oliko eilen vai toissa päivänä kun kirjoitin tuon 150 tuolin ihmeestä.

        Vieläkin on elossa vanhimmisto veljemme, joka sairasti agressiivistä maksa- ja haimasyöpää, jota Karoliinisen sairaalan johtavat lääkärit päänsä puhki ihmettelivät, kun käyttivät monet kerrat tarkastuksissa ja lopulta myönsivät "vain" ihmeeksi johon eivät tiedä syytä.

        Siinä sulle kolme ihmettä alkuun, tuo tuoli asia löytyy eilisen tai toissa päivän kirjoituksistani.
        Sehän on ehkä sun mielestä, niitä sattumia Suomen intin rokkakeitossa, mut meille kristityille se oli rukous vastaus yhden yön jälkeen.
        Eli kun Virossa sanottiin minulle, et olis tarve 150 tuolia, joissa ei ole kyynär-tukia, niin seuraavana kotiin tullessa puhelin soi, ja soitettiin, että tietäisinkö, tarvitaanko jossakin 150 tuolia, mutta niissä ei ole kyynär-tukia.

        heh heh

      • frihet
        J.Edgar kirjoitti:

        heh heh

        Et tyhjäksi tee näitä kahta paranemista, et vaikka äitis pyydät apuun.

        Olet tosin toisenlainen tallaaja, kuin Upsalan karoliinisen sairaalan johtavat lääkärit, jotka hekin ihmeeksi vain totesivat, muttei tienneet varmaksi, oliko Jumalan ihme.

        Kun kolmannen kerran vielä kutsuivat, niin jo aiemmin sanoivat, että täytyy tutkia, mut jos mitään ei vieläkään löydy, niin olkoon sit vaikka jumalan ihme, siksi Jumalan kirjoitinkin pienellä, kun he epäröivät, kuka?

        Kerroppa napero myös miten verta vuotava ihottuma, joka sotki vaatteeni, lähti yhden yön saatossa, että kirurkikin tuumi, ettei minussa ole koskaan sellaista ollutkaan ja ihotauti spesialistillä käydessä sain lähetteen, kun kertoi, että leikkaus on ainut keino.
        Värnämon sairaalan osastolla.

      • M@k3

        Millaista ihottumaa hoidetaan leikkauksella? Kiinnostaa ihan yleistiedon kannalta.

      • frihet
        M@k3 kirjoitti:

        Millaista ihottumaa hoidetaan leikkauksella? Kiinnostaa ihan yleistiedon kannalta.

        Tuo sairauteni ei oikeastaan ihottuma ollut, kai?
        Kerron hiukan taustoja, kun minulla oli syntymämerkkejä ja niitä leikattiin pois, niin muutamiin niistäkehittyi psoriaksen pesäkkeitä, jotka sit laajenivat ja aukeilivat, vertavuotaviksi.

        Takapuoleni oli myös niin pahana, että ei voinut kaikkiin saunoihin mennä, kun haavat vuosivat.

        Spesialisti määräsi, kuitenkin ajan kirurkille, joten kait ne olis syvemmältä juuria leikanneet.

        Yritätkö tyhjäksi tehdä ihotaiti spesialistin lähetteen, vai miksi kysyit, mihin sinä olisit passittanut?, psyykillekkö?

      • frihet kirjoitti:

        kuuluukin heitellä ivasanojaan ja herjojaan, ja sitten kun siihen vastaa, niikuin sinä nyt tässä, niin pahis häipyy koloonsa hihittämään omaa tyhmyyttään.

    • Ilonanne

      ...sinä odotat? Mikä muka olisi sinulle sellainen ihme, että sinä vakuuttuisitsiitä, että Jumala on elävä Jumala? Raamatun mukaan sellaista ihmettä ei ole. Sinä et löydä uskoa Jeesukseen ihmeiden kautta, ihmeet eivät välttämättä edes vahvista uskovan uskoa. Uskon elämä ei perustu ihmeisiin vaan Jumalan Sanaan.

      Ja Kaikkivaltias Jumala ei ole sellainen että Hän tekisi ihmeitään ilman mitään tarkoitusta. Ei sellaisia ihmeitä kuin esim nuo kreikkalaisten jumalien tekemät "ihmeet" ja muut myytit muinaisisten jumalien tekemistä ihmeistä.

      Raamatussakin kaikki ihmeet liittyivät jollakin tavalla Jumalan pelastussuunnitelmaan, ei yksikään ollut sattumalta tehty ilman mitään syvempää merkitystä. Jos joku kävelisi vetten päällä "muuten vaan" mitä se todistaa? Miksi? Sensijaan noita ruokkimisihmeitä tapahtuu ja jopa kuolleista herättämisiä tapahtuu. Ja kaikki vain siksi että ne korottavat Kristusta ja todistavat Hänen huolenpidostaan. Ei huviksi ja hauskuudeksi.

      Uskovat saavat elää ihmeessä, ihmeellisessä johdatuksessa ja erilaisia ihmeitä tapahtuu, jopa Suomessa, kaikenaikaa. Itsekin olen saanut kokea Jumalan yliluonnollista puuttumista ja apua useita kertoa, ihmeellistä johdatusta usein.

      Mutta minä suosittele kenenkään heittelemään helmiä sikojen eteen, niinkuin Raamattu sanoo, ja selvittämään Jumalan töitä täällä pilkkaajien edessä. Sinuun ja sinunlaisiisi ei sillä ole pienintäkään vaikutusta vaikka kertoisimme minkälaisista ihmeistä. Ja niitäkin muuten löytyy!

      • J.Edgar

        Määrittelin mielestäni aloituksessa suhteellisen tarkasti, mitä ihmeellä tarkoitan.

        Kerrataan nyt vielä eräs asia.Ihmeparaneminen ja selittämätön paraneminen on kaksi eri asiaa.

        Lääkärit myöntävät kernaasti, että he eivät pysty selittämään kaikkia paranemisia. Mutta on täysin eri asia määritellä selittämätön paraneminen ihmeeksi. Jos esimerkiksi syöpäkasvain häviää ihmiseltä, jolle on annettu puoli vuotta elinaikaa ja hänen puolestaan on rukoiltu, niin mikään ei todista, että rukous olisi vaikuttanut mitenkään.

        Syöpä vain paranee joskus itsestään.

        Syöpä paranee keskimäärin yhtä usein ateistilta kuin helluntailaiselta.

        Rukouksella on tehonsa, jos rukouksen kohde tietää, että hänen puolestaan rukoillaan. Mutta sama teho saadaan aikaan, jos potilas jostain muusta syystä luottaa paranevansa. Luottamus esimerkisi lääkärin ammattitaitoon on ratkaiseva.

        Rukouksen vaikutusta on tutkittu laajoissa kaksoissokkotesteissä eikä mitään vaikutusta ole voitu havaita.

        Siis: ihmeitä ei tapahdu kunnes toisin todistetaan.

    • kirjoittajan kysymys

      hänen elämässään ei ilmeisesti todellakaan tapahdu ihmeitä. Hyvä nimimerkki. Kokeile Jeesusta. Elämästäsi tulee huomattavasti jännittävämpi. Ja ihmeitä tapahtuu niille jotka Häntä seuraavat

    • J.Edgar

      Kukaan ei osannut vastata aloituksen kysymykseen.
      Kukaan ei edes halunnut yrittää.

    • k.n.

      Vetten päällä ei olla kävelty, mutta todistettavasti
      gravitaation lakeja on rikottu kävelemällä ohuen kehyksissä olevan paperin päällä.

      Tämä on saatu myös " narulle "

      Lisäksi erilaisten energioiden voimaa on tallennettu

      mm. esineiden liikuttamista ajatusenergialla
      ( telekinesia )

      Tämä ei ole mitään noituutta, ainoastaan ihmisissä olevaa, ilmeisesti sähkömagneettista tms, energiaa
      jota voidaan myös muuttaa / kumota.

      Energian havainnoimiseen/mittaukseen ei ole välineitä, ainoastaan silmät.

      • k.n.
        Pe.ku kirjoitti:

        Aika reippaasti liioittelet ja kirjoitat muutenkin satuja.

        Ainuttakaan yliluonnollista asiaa ei ole vielä pystytty tekemään.

        James Randi maksaa miljoona dollaria sille jolta nuo temput onnistuu.
        http://www.randi.org/research/

        Tuossapa pohjaa "ihmeille"
        http://www.skepsis.fi/jutut/paholaisen_asianajaja/luku4.html

        ihmeet menettävät kyllä kokonaan arvonsa jos ne olisivat myytävänä, samalla ihmeidentekijöitä pidettäisiin epäjumalina, varsinkin kun niitä tehtaillaan idän suunnalla

        ei kannata olla liian skeptinen, eikä vain netin varassa, vaan pitää ovi raollaan, minä ennustan että erilaiset yliluonnolliset asiat lisääntyvät
        piditpä sitten hulluna tai 1/4-hulluna

        eiköhän tuo maine ole jo muutenkin mennyt (hi)

      • k.n. kirjoitti:

        hulluna pidä.

        Yliluonnolliselta tuntuvia asioita on aina huomattu ja tehty mutta aina on pystytty selittämään asia jossain vaiheessa ja silloin se ei ole yliluonnollista.

        Jos Raamatun aikalainen nykymaailmaan pudotettaisiin niin hän katselisi silmät selällään joka puolella olevia yliluonnollisia asioita.

        Ei läheskään kaikkia ole vieläkään tiede pystynyt tutkimaan eikä ihminen kehittämään joten kyllä ihan samalla tavalla me ihmeteltäisiin jos näkisimme 2000:n vuoden päähän.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1394
    2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      52
      1326
    3. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1095
    4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      120
      1046
    5. Mikä estää?

      tapaamisen, suhteen aloittamisen?
      Ikävä
      65
      687
    6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

      Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
      Ikävä
      167
      655
    7. Eilinen

      Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
      Ikävä
      52
      562
    8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

      Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
      Maailman menoa
      368
      538
    9. Tajuan kyllä

      että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
      Ikävä
      52
      505
    10. Valehtelu

      Oletko valehdellut kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      483
    Aihe