Jotta emme ajautuisi yhden totuuden maailmaan, suosittelen käyttämään hieman aikaa ja tutustumaan oheisen linkin takana olevaan sivustoon.
www.global-warming-and-the-climate.com
Herättää paljon ajatuksia siitä miten hataralla pohjalla teoriat ilmastonmuutoksesta ovat. Miten esimerkiksi voi olla mahdollista, että auringon aktiivisuuteen liittyvät seikat on jätetty keskustelussa kokonaan huomiotta?
Tiesittekö muuten, että viime viikolla julkistettujen NASAn satelliittimittausten mukaan kulunut talvi oli globaalisti kylmin viiteentoista vuoteen? En oikein jaksa uskoa, että tämän tiedon takana on George Bushin johtama salaliitto. Samaan aikaan Greenpeace toitottaa kuinka maailman jäätiköt sulavat kiihtyvällä vauhdilla. Erikoista.
www.global-warming-and-the-climate.com
Herättää paljon ajatuksia siitä miten hataralla pohjalla teoriat ilmastonmuutoksesta ovat. Miten esimerkiksi voi olla mahdollista, että auringon aktiivisuuteen liittyvät seikat on jätetty keskustelussa kokonaan huomiotta?
Tiesittekö muuten, että viime viikolla julkistettujen NASAn satelliittimittausten mukaan kulunut talvi oli globaalisti kylmin viiteentoista vuoteen? En oikein jaksa uskoa, että tämän tiedon takana on George Bushin johtama salaliitto. Samaan aikaan Greenpeace toitottaa kuinka maailman jäätiköt sulavat kiihtyvällä vauhdilla. Erikoista.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä muut ajattelevat kokonaisuutta, mutta sinä vain irrottelet yksittäisiä asioita asiayhteyksistään sikäli kun kun ne sopivat ennalta pääättämääsi maailmankuvaan.
Tulipa täyttä puppua kommentissasi. Lähes jokaikinen ilmastointoilija tällä palstalla syöltää yksittäisiä luulotteluja ja yrittää jollain olemattomalla yksityiskohdalla todistella milloin mitäkin käsittämätöntä.
tosiasia on kaikki tämä on ihmisten huijausta/rahastusta.
nämä rahankipeät "tiedemiehen"antavat vain rahasta näitä lausuntoja.
jopa greenpeacein perustaja on samaa mieltä kuin nasan tiedemiehet.
tais aikoinaan ihmiset hengittää liikaa ku sahara kuivu.
tää alkoi seitketluvulla....rautarouva keksi selityksen millä puolustella ydinvoimaa..hiilen kustannuksella...todellisuudessa maapallo viilenee ollaan menossa kohti jääkautta numero 28..toi sahara kommentti on kyl hyvä..
Ensiksikin tuon linkin kuvaajat ja jutut taivat olla vanhoja "The Great Global Warming Swindle"-dokumentin peruja ja ne on kumottu moneen kertaan. Wikipediasta löytyy tietoa.
Netistä löytyy niin paljon sivustoja jotka väittävät sitä ja tätä ilmastonmuutoksesta että yksittäinen sivusto ei oikeastaan heilauta asiaa suuntaan eikä toiseen vaikka siellä olisi miten hyvät perustelut jollekin teorialle.
Itseäni ihmetyttää kuinka tämä asia voi olla näin vaikea? CO2 on tiedetty kasvihuonekaasuksi jo monta kymmentä vuotta. Omassa koulukirjassanikin 80-luvulta opetettiin se. Ja ihmisten maailmanlaajuiset CO2-päästöt tunnetaan melko tarkasti ja on todettu niiden kasvavan huimaa vauhtia. Toisaalta on todettu CO2:ta sitovan kasvuston, sademetsien hupeneminen hakkuissa. Ja sitten on mitattu valtavan nopea CO2:n pitoisuuden nousu ilmakehässä. Niin miten joku enää jaksaa ihmetellä että aiheuttaako tämä kehitys maapallon keskilämpötilan muuttumista? Totta helvetissä se aiheuttaa, olisihan se nyt kumma jos se ei mitään aiheuttaisi.
Mitä kohtaa tästä te epäilette?
-CO2 on kasvihuonekaasu
-ihmiskunnan fossiilisia polttamalla tuottamat CO2-päästöt ovat lisääntyneet nopeaa tahtia
-CO2 pitoisuus ilmakehässä nousee
-CO2:n pitoisuuden nousu ilmakehässä aiheuttaa kasvihuoneilmiön voimistumisen ja maapallon keskilämpötilan nousun.
Minusta ei ole lainkaan yllättävää että tiedeyhteisö on vahvistanut ylläolevien tapahtumien olevan käynnissä ja kiihtyvän.
Kyllä sieltä netistä löytyy sivustoja jotka etsivät vaihtoehtoisia teorioita eikä se ole pelkästään huono juttu. Nyt on vaan niin että kiihtyvää vauhtia ilmastonmuutos on jo nyt dokumentoitu niin hyvin että tällaiset "onko co2-pohjainen ilmastonmuutos totta"-viestit kuulostavat samalta kuin "nostaako tupakointi syöpäriskiä" tai "aiheuttaako hiilen polttaminen happosateita"
Ja tuosta jäätiköiden sulamisesta. On Greenpeacekin siitä varoittanut mutta viimeksi tänään sen teki UNEPin pääjohtaja:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/03/624140
Todella vakuuttavia ja järkeenkäypiä tutkimustuloksia.
Valitettavasti tämä edellyttää hiukan fysiikan perusteiden ymmärtämistä, joten tämän palstan lukijoiden enemmistölle se ei mene tajuntaan.
Turha yrittää selittää rahvaalle, miten kosminen säteily vaikuttaa pilvisyyteen ja auringon aktiivisuus puolestaan kosmiseen säteilyyn ja miten maan albedo riippuu voimakkaasti pilvisyydestä eikä kasvihuonekaasuista:
"This study seem to strengthening the hypothesis but forward by Svensmark that variation in cosmic radiation is the main cause for climate changes and weaken the hypothesis that anthropogenic greenhouse gases play a major part in present climate change put forward by climatologists."
Sitä paitsi tämähän veisi pohjan näiltä maailmanlopun saarnamiehiltä! Siksi tällainen tutkimustulos ei ole niin mediaseksikästä, kun se ei vaikeasti ymmärrettävänä herätä voimakkaita tunnereaktioita.
Monella on se käsitys että hiilidioksidi on kuin peitto, eli mitä paksumpi kerros niin sen isompi on lämmön karkaamisen hidastava vaikutus. Näinhän ei ole.
Todellisuudessahan kysymyksessä on infrapuna- eli lämpösäteilystä. Tämä lämpösäteily on luonteeltaan samaa kuin näkyväkin valo. Näkyvän valon voi imeyttää pieneen määrään valoa eristävää materiaalia. Materiaalin paksuntaminen ei enää auta kun kaikki valo on jo imeytynyt, eli absarboitunut.
Hiilidioksidin suhteen luulen asian olevan samoin. Tietyssä vaiheessa hiilidioksidin lisääminen ei enää voi ottaa kiinni enempää lämpösäteilyä (siltä alueelta kuin hiilidioksidi ylipäänsä sitoo lämpösäteilyä), koska kaikki lämpösteily kyseiseltä kaistalta on jo absorboitu. Satelliittimittauksissa tuo hiilidioksidin sitoma allonpituusalue näkyy, joten ihmettelen miten hiilidioksidin lisääminen voisi lisätä tuota absorbointia.
"Todella vakuuttavia ja järkeenkäypiä tutkimustuloksia."
Kyseessä ei ollut tutkimus vaan propagandasivusto.
Ei voi kuin ihmetellä miten hanakasti nämä ilmastoskeptikot uskovat kaikenmaailman nettipropagandaan. Ja tämä onkin ilmastoskepsiksen pahin ongelma. Heillä on tarjota vain nettihömppää.
"Valitettavasti tämä edellyttää hiukan fysiikan perusteiden ymmärtämistä, joten tämän palstan lukijoiden enemmistölle se ei mene tajuntaan."
Niinkö? Sinun suustasi kuultuna surkuhupaisa kommentti.
"Turha yrittää selittää rahvaalle, miten kosminen säteily vaikuttaa pilvisyyteen ja auringon aktiivisuus puolestaan kosmiseen säteilyyn ja miten maan albedo riippuu voimakkaasti pilvisyydestä eikä kasvihuonekaasuista:"
Nämä Svensmarkin et al. sepustukset kun eivät ole oikein ottaneet tulta alleen tiedeyhteisössä. Oletko nyt sitä mieltä, että tiedeyhteisökään ei tiedä mitään fysiikan perusteista?
Ja jälleen kerran Horsti kompastuu omaan hömppäänsä. Pilvet voivat myös lämmittää ilmakehää, eivät anoastaan viilentää. Riippuu niiden esiintymiskorkeudesta. Tämä taisi olla uusi tieto.
http://earthobservatory.nasa.gov/Library/Clouds/
Horsti lainasi:
"This study seem to strengthening the hypothesis but forward by Svensmark that variation in cosmic radiation is the main cause for climate changes and weaken the hypothesis that anthropogenic greenhouse gases play a major part in present climate change put forward by climatologists."
Tämä on puuta heinää, ja huonoa englantia.
Kosmisilla säteillä voi hyvinkin olla vaikutus ilmastoon. Kasvihuoneilmiön vaikutus ilmastoon kuitenkin tunnetaan hvyin, eikä *teoria* kasvihuonekaasujen vaikutuksesta tule siis katoamaan minnekään. Jotta *hypoteesi* kosmisten säteiden vaikutuksesta selviäisi tieteen myllyssä, tulee sen kyetä elämään kasvihuoneteorian kanssa yhteiseloa, eli tuomaan jotain lisätietoa. Tällä hetkellä mitään todellista näyttöä kosmisten säteiden tueksi ei ole. On pelkästään manipuloidun datan avulla saatu korrelaatio. Ja tuo Svensmarkin manipuloima datakin on kaiketi korjaamatonta ISCCP-dataa.
"Sitä paitsi tämähän veisi pohjan näiltä maailmanlopun saarnamiehiltä! Siksi tällainen tutkimustulos ei ole niin mediaseksikästä, kun se ei vaikeasti ymmärrettävänä herätä voimakkaita tunnereaktioita."
Sinä ja kaltaisesi salaliittoteoreetikot vain nolaatte itsenne.
"Jotta emme ajautuisi yhden totuuden maailmaan, suosittelen käyttämään hieman aikaa ja tutustumaan oheisen linkin takana olevaan sivustoon."
Tämähän on kuin kreationistien oppaasta vetäisty. Kreationistit ovat jo pitemmän aikaa vaatineet, että esitetään "molemmat näkökannat".
Kun puhutaan tieteestä, tämä on naurettava ajatus. Luonto toimii tietyllä tavalla ja tieteen tarkoituksena on selvittää noita toimintatapoja. Tieteestä puhuttaessa ei siis ole mitään useampaa näkökantaa kuten annat tässä ymmärtää. Luonto ei kuuntele ilmastoskeptikkojen vaatimuksia, se toimii niin kuin toimii.
"Herättää paljon ajatuksia siitä miten hataralla pohjalla teoriat ilmastonmuutoksesta ovat."
Kyllä ne ovat Svensmarkin teoriat jotka ovat hataralla pohjalla.
"Miten esimerkiksi voi olla mahdollista, että auringon aktiivisuuteen liittyvät seikat on jätetty keskustelussa kokonaan huomiotta?"
Aurinkoa ei ole keskustelussa eikä tieteellisessä tutkimuksessa jätetty huomiotta. Aurinko vain ei selitä viimeaikaista nousua. Etkö tiennyt tätä?
"Tiesittekö muuten, että viime viikolla julkistettujen NASAn satelliittimittausten mukaan kulunut talvi oli globaalisti kylmin viiteentoista vuoteen?"
Viiteentoista? Eikös se ollutkaan neljääntoista?
Jokatapauksessa, puhut nyt säästä, et ilmastosta.
Tarkastelepa satelliitista mitattuja troposfäärin lämpötiloja viimeisen 30 vuoden ajalta. Huomaat useampia kylmiä piikkejä. Näistä piikeistä huolimatta keskilämpötila jatkaa aina vain nousuaan. Jotenka todistusaineiston perusteella emme voi olettaa muuta kuin että lämpötila lähtee kohta taas jatkamaan nousuaan.
Kernaasti toivottaisin kylmemmän ilmaston tervetulleeksi. Siksi mielelläni näkisinkin, että ilmastoskeptikot olisivat oikeassa. Mutta kuten sanottua, todistusaineisto ei anna tukea ilmastoskeptikoiden väitteille.