"Surrealistinen" olo

Vaihtoehtoja (ja nämä on sitten maallikkologiikalla ehdotettuja): paniikkihäiriö, ADHD, epilepsia. Paniikkihäirötä puoltaisi "turtuminen", eli voisi olla hyperventiloinnista johtuvaa puutumista. Häiritseekö tuo surrealistinen olo sinua?

Saattaa olla ihan hapenpuutettakin...

ADHD:n, paniikkihäiriön ja epilepsian voi varmasti sulkea pois, koska minulla ei ole kerta kaikkiaan mitään niihin liittyviä oireita.

Se tunne on vain sellainen epätodellinen ja unenomainen, tuntuu että ei olisi tässä hetkessä vaan jossain muualla enkä pysty kunnolla keskittymään ympärillä tapahtuviin asioihin.

Mielestäni aistiärsykkeiden paljous liittyy oleellisesti tähän. Tuntoaistin turtumisella tarkoitan oikeastaan sitä, että tunnen sinänsä ihan normaalisti, mutta en jotenkin vain pysty keskittymään niihin tuntemuksiin.

...että tuollainen "surrealistinen olo" (hyvin kuvailtu!) on ihan normaalia. Minulla on sellaista ollut niin kauan kuin muistan, ja yleensä sitä esiintyy kulkiessani ihmisjoukon mukana, tai sen läpi, ja erityisesti käytävässä tai kapeassa tilassa. Konserteissa ja muissa tapauksissa kun ihmiset vielä heiluvat ja meteli on kova, tämä olo on voimakkaampi. Minulla tuon tunteen syntymiseen vaikuttaa kuitenkin mielestäni enemmän visuaaliset ärsykkeet, eli se että näen ihmiset parveilemassa ympärilläni, ja melu vain hieman vahvistaa sitä.

Itselläni tuo olo on lievän epämiellyttävä, ja tunnen tavallaan olevani jotenkin koko tilanteen ulkopuolella omassa maailmassani. Mitään paniikkia se ei ole, mutta en kuitenkaan viihdy ihmisjoukoissa.

Jos jollain on joku hyvä selitys tähän ilmiöön, niin mielelläni kyllä kuulen. Mutta itse kuitenkin luokittelisin tuon ihan tavalliseksi tuntemukseksi, eli ei pitäisi olla mitenkään vaarallista :)

Migreeniaura on neurologinen häiriö. Migreenikot puhuvat tuollaisista kokemuksista, myös dejavú-ilmiöistä. Migreeniauraan ei välttämättä liity päänsärkyä, sen voi laukaista se, kun tulet pimeästä valoon tai hapenpuute. Itsellänkin on aura ilman särkyä, monella muullakin on, de ei ole harvinaista. Minun migreeniaurani on sellainen, että minusta tuntuu, että en näe, vaikka kuitenkin näen.

Vai oisko jos on ollut senverta mukaansatempaava elokuva ja vienyt mennessään tunnelmaan ja tämä sitten vähän jäänyt siihen päälle kokemustilana. Plus pimeässä rauhoittuminen ja eläytyminen elokuvaan. Mielestäni ihan normaalia ja varmasti muutkin kokevat vastaavaa. Jos olet sitä tarinaan sisälle sukeltavaa tyyppiä etkä elokuva kriitikko.

minulle surrealistinen olo tulee tunnelmalliseta tanssista jossa on hyvä tanssittaja sekä suomalaisesta runoudesta ja hiljaisuudesta ajatella Se tila on jotain sanoinkuvaamatonta jota ei osaa pukea sanoiksi millään tavoin