Osaisiko joku sanoa miten luotettava WAIS III:n tulos on jos testi toistetaan n. 2-3 vuotta ensimmäisen testauksen jälkeen?
Joku sanoi että suositusten mukaan pitäisi odottaa jopa 8 vuotta ennen kuin testi toistetaan, koska muuten edellisestä testistä saattaa muistaa liikaa ja ÄO vaikuttaa korkeammalta kuin pitäisi, mutta jostain muualta luin (ellen ymmärtänyt jotain väärin) että tuon luotettavuus pitäisi olla melko korkea vaikka testauksen välissä olisi vain kuukausi tai pari joten en ole varma mitä uskoa. :/
Olen utelias koska itse sain yli 20 pistettä enemmän toisella testauskerralla, ja tietysti mieluummin olettaisin että heikompi tulos johtui jännittämisestä/silloisesta masennuksesta, mutta pakko myöntää että jotkut osat (block design lähinnä ja suoritusosa muutenkin) tuntuivat toisella kerralla hyvin tutuilta ja helpommilta. Psykologi ei sanonut vielä mitään aiemman testin mahdollisesta vaikutuksesta enkä ymmärtänyt itse kysyä.
(Ymmärrän että testien tulokset ovat vain numeroita ja on aika turhaa kysellä tällaista, mutta jotenkin en osaa olla miettimättä oliko tulos miten oikea.)

Vastaukset 3
Vanhimmat
kaikkihan eivät voi olla keskimääräistä parempia, koska silloinhan keskimääräisyys heti nousisi. Eli ne varmaan käyttää sitä matalampaa tulosta ja vähentää siitä vielä 20% sen uusimisen johdosta... ;)
Luotettavuudesta en osaa sanoa, mutta siitä olen vakuuttunut, että testeissä 'päivän kunto' vaikuttaa. Varmasti esimerkiksi masennus alentaa testistä saatua tulosta.
Heippa!
En tiedä tavoittaako tämä vastaus sinua enää, mutta kirjoitan nyt kuitenkin.
Se 2-3v on yleensä minimivaatimus testauskertojen välisestä ajasta. Mitä pitempi aika sen parempi, tietenkin.
Masennuksen vaikutusta suoriutumistasoon on tutkimuksissa todettu, että se alentaa tasoa, miten paljon on mahdoton sanoa mutta sen vaikutusta ei varmaan kukaan kiellä. Jännityksellä, väsymyksellä, motivaatiolla tms on sama vaikutus.
Lisäksi ihmetyttää SUURESTI kuka psykologi on sinulle palautetta antanut, kun ei ole tämän paremmin osannut selittää asioita. Suuren virheen on myös tehnyt, jos/kun on sinulle pistemääristä puhunut!!! Ne pisteet eivät ole mitään muuta kuin suuntaa antavia ja tulokset kertovat vain, että tietyllä todennäköisyydellä sinä (ja muut) kuulut tiettyyn "suoriutumishaarukkaan". Mikäli sinulla on vielä epävarmuudentunteita koskien sinun suoritustasoa, niin ota ihmeessä yhteyttä siihen psykologiin uudestaan. Sinun perusoikeuksiin kuuluu saada järkevää palautetta, ja lisäksi kopio lausunnosta tai testiyhteenvedosta. Testithän tehdään asiakasta varten, ei päinvastoin.
Vielä tuloksien luotettavuudesta; mikäli olit masentunut ensimmäisen testauksen aikana toisen testauksen tulokset ovat varmasti luotettavampia. Mutta älä missään nimessä takerru mihinkään numeroihin, ne eivät ole kuin suuntaa antavia! Sinä itse tiedät miten hyvin pärjäät arjessa jne- luota siihen! :) Ei ne testit kaikkea todellisuudesta pysty kertomaan, vaikka jotain tietoa siitä kyllä antavat.
T: L