Ajattele ja ajattele syvällä itsessäsi, miten suhtaudut sinulle omiin, kaikista rakkaimpiin ihmisiin. Ei tarvitse harmitella, eikä itkeskellä jälkikäteen. on helpompi luopuminenkin, kun tietää antaneensa sen lämmön, minkä läheinen voi omaiselleen antaa.
Kerron tässä esimerkkejä läheisen ystäväni kokemuksesta!
Hän oli kaukana, toisella paikkakunnalla. Hän oli saanut erittäin hyvän työpaikan erään yrityksen vastaavana, oli innostunut ja panosti itsensä kokonaan työlle sekä tulevaisuudelle.
Hänen äitinsä täytti täysiä vuosia, joka odotti tytärtään juhliinsa, soittelivat päivittäin, tytär lupasi ja lupasi, jossitteli, kunnes huomasi olevansa myöhässä, ainut lapsi!
Ei se mitään, kyllähän äiti ymmärtää, kunhan minulla menee hyvin, tyttö ajatteli. Kerkiäähän sitten kesälläkin, jos ehdin lomalle? hän ajatteli.
Sitä kesää ei koskaan tullut, tuli vaan soitto sairaalasta "äitinne nukkui pois tänäaamuna"
Ystäväni kertoi tehneensä elämänsä suurimman ja typerimmän munauksen, asioiden arvioinnin väärän järjestyksen.
Niin paljon jäi sanomatta, niin paljon jäi tekemättä.
Nyt jo itsekkin eläkkeellä olevana ja vanhenevana sanoo, että ei koskaan voi unohtaa tekemäänsä vääryyttä.
Hän sanoo, voin otan kissankin syliini jos se haluaa, vaikka kesken vellin keiton.
Minun kiireeni loppui siihen paikkaan.
Näitä esimerkkejä olisi lähellämme vaikka toisille jakaa, mutta kun ei voi naapurin asioihin puuttua.
Kyllä herkästi eläimiin ja lapsiin puututaan, mikä sekin on oikein.
Onko vanhus lainsuojaton, persoonaton, kasvoton esine, kasvatettuaan ja koulutettuaan isonkin katraan, opetettuaan ihmisten tavoille.
Hetkenä jolloin tarvitsisi tärkeimmän tukea, lämpöä, rakkautta. VILPITTÖMYYTTÄ!
Kaikesta huolimatta hän toivoisi lapsilleen, läheisilleen parasta mitä elämä voi antaa, toivotko sinä hänelle?
Tasoitatko hänen tiensä niin, ettei loppupätkällä tarvitsisi kovin kompastella.
Pitäkää huolta omistanne!
muistihäiriöisen, iäkkään ihmisen minuus!
3
821
Vastaukset
- eräs tytär
Juu, liikuttava tarina, mutta jälleen pohdin kirjoituksen motiivia. Syyllistää? Pahoittaa mieli?
Jokainen, joka elää muistihäiriöisen lähimmäisen kanssa, tietänee, ettei voi liikaa antaa tukea, lämpöä, rakkautta. Mutta entäs kun tuon antamisen vaade kasvaa niin suureksi, että omalle elämälle ei jää tilaa tai kun se kuluttaa, polttaa loppuun?
On tullut moneen kertaan mieleeni, että äitini jätti minut monesti yksin, kun olin lapsi. Hänellä oli kiire töihin, milloin minnekin. Kasvoimme erilleen jo varhain. Nyt tilanne on toinen, minulla pieniä lapsia ja vaativa työ. Meinasin palaa loppuun äitini altzheimerin kanssa, kun häntä ja hänen asioitaan piti hoitaa. Oli pakko opetella rajat, jo oman jaksamisen vuoksi. Opettelen näitä rajoja edelleen. Se dementikon kaipaama lämpö ja tuki muuttuu helposti vihaksi ja katkeruudeksi, kun se valtaa liikaa tilaa.
Mutta loistavaa, että löytyy tällaisia super-empaattisia ihmisiä muitakin neuvomaan. Menkää te sinne hoitokotiin auttamaan ja tukemaan, kun innostusta riittää, sen sijaan että paiskoisitte täällä kiviä tai ns. opettavaisia tarinoita.- naapurin tyttö
tarkoitettu tarina, mutta tosi sellainen ja näitä tarinoita olisi vaikka toisille jakaa.
Ei missään tapauksessa ollut tarkoitus loukata, syyllistää eikä pahoittaa mieltä!
Itsekkin olen omaiseni, dementoituneen omaishoitaja ja tiedän luultavasti kaikki mahdolliset tunteet, mitä omaisen hoitaminen ja kanssakäyminen aiheuttaa...
Meidän hoitajien pitäisikin ehdottomasti muistaa omakin jaksaminen, siten voisimme ja jaksaisimme antaa sen parhaan mahdollisen tuen, hellyyden, lämmön ja rakkauden tälle läheiselle.
Tiedän itsekkin sen jos on väsynyt, niin ei jaksa samoin kuin levänneenä.
En missään tapauksessa ole mikään super-hyper-empaattinen omainen ja tuskin on koko maailmassa sellaista olemassakaan, mutta kun käy näissä hoito kodeissa, niin näkee kaikenlaista.
Vanhukset helposti unohdetaan sinne laitokseen.
On myös paljon vanhuksia vielä omissa kodeissaan, ilman mitään apuja, vaikka on omaisia, ei heistä ole mitään tukea vanhukselle. Tämä on ihan totta ja minusta karmivaa piittaamattomuutta.
Jokainen voi omalta kohdaltaan miettiä, voisiko omaiselleen antaa aikaansa, läheisyyttä enempi mitä on tähän asti antanut...
Jokainenhan voisi ajatella omasta lapsuudesta, nuoruudesta ikäviä asioita jos niitä rupeis kaivelemaan, mutta onko siinä mitään järkeä?
Jokainen meistä tekee elämässään virheitä, ei sellaista ihmistä ole olemassakaan joka olisi täydellinen ja virheetön.
Pitäiskö kostaa puolustuskyvyttömälle, vanhalle, sairaalle ihmiselle sitten nyt kun on avuton.
Muistakaa hyvät omaiset jotka hoidatte läheistänne pitää niitä lomia ja levätä, helliä myös itseänne, loppuunpalaminen on jo vaarallista, niin itselle kuin hoidettavalle.
Jaksamisia kaikille ja hyvää kesän jatkoa! - Oli asiaa
oli asiallinen kirjoitus, minullakin on dementoituva lähiomainen, eikä useimmat muut omaiset pidä yhteyttä vaikka hän kuinka odottaisi. Ei se vaadi paljoa että edes soittaisi joskus, ja kysyisi kuinka jaksaa. Itsensä loppuunpolttaminen on ihan eri asia, ja uhkaa lähinnä omaishoitajia, ei satunnaisesti itsestään ilmoittelevia omaisia, jotka eivät jaa arkea sairaan kanssa. Jokainen on joskus vanha, ja kannattaisi tosiaan pitää edes hiukan yhteyttä ennenkuin kuolema tulee ja on myöhäistä. Vaikka ei olisikaan elänyt "täydellistä" lapsuutta. Yhteisissä hetkissä on, vaikeuksista huolimatta, myös aidosti mahdollisuus saada hyviä muistoja ja voimia elämään - myös omaan. Nykyisin helposti sotketaan heti uhrautuminen ja oman elämän elämättä jättäminen siihen että tukee läheistään, vaikka ne on kaksi eri asiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1003467
- 623127
Kuoleman pelko katosi
Olen pelännyt koko elämän ajan kuolemaa mutta yhtäkkiä kun hindut paljastivat totuuksia uskonnoista noin aloin yhtäkkiä4342634- 802423
- 842406
- 962086
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j412083Kuhmolainen on selvästi kepun lehti
Kuhmolaise etukannessa oli Kuva kun Jaskalle annettiin karhu patsas.mutta kukmolaislehti oli niin kepulainen että Jaskan221700- 121686
Ei mun tunteet
ole mihinkään kadonnut. Enkä mä sua inhoa tai ole kyllästynyt. Mä ymmärsin, ettet ole kiinnostunut minusta, ainakaan sil411667