Saksa vs. Puola '39

P3teS

Kun jotakin historiallista, jonkun valtion käymää sotaa arvioidaan niin paras kunnia on säästetty niille, jotka ovat sodan voittajavaltioita tai muuten vaan torjuneet valloituksen ja estäneet miehityksen. Muunlaisesta urhoollisuudesta kunnianteko on samaa kuin Don Quijoten tapauksessa.

USA vs. Vietnam, Nl vs. Afganistan, Israel vs. Arabit, Suomi vs. Neuvostoliitto. Näissä tapauksissa on pieni maa pitänyt urhoollisesti puolensa, vieläpä onnistunutkin siinä.

1939 Puolan puolustajien muistoa kunnioittaen, sodassa kuitenkin kävi kuten Hitler oli ennustanut, eli se oli käytännössä ratkaistu kolmessa viikossa sodan kestäessä kaikkiaan neljä viikkoa. 1.9. - 28.9. se hyökkäys käytännössä kesti. Puolalla ei ollut Saksan määrällistä eikä tasoista aseistusta, kuten ei ollut Suomella Neuvostoliittoa vastaan, puhumattakaan vietnamilaisten ja jenkkien tapauksesta.

Maaston tuntemus ja hyödyntäminen sekä urhoollisuus, puhumattakaan ylimmän päällystön korkeasta kyvykkyydestä, korvaavat monesti aseistuksen heikon määrällisen ja laadullisen tason. Puolalaisilla oli asettaa saksalaisia vastaan ainoastaan uskonsa ja rohkeutensa.

Eddy Bauerin kirjoittaman toisen maailmansodan historian mukaan voimasuhteet Saksan ja Puolan välillä olivat seuraavanlaiset:

Tykkejä: 4300 - 1350
Tankkeja: 3200 - 600
Lentokoneita: 1929 - 842
Henkilöstöä: 1500 000 - 1000 000

Joku matemaatikko laskisi keskiarvon voimasuhteista, mutta eiköhän se ole vähemmän kuin kolme yhtä vastaan. Vedonlyöntiasiantuntijat olisivat karkeiden mieslukumäärien ja aseistuksen perusteella veikanneet kai kertoimella kymmenen yhtä vastaan, mikähän on sama kuin että yksi suomalainen vastasi kymmentä r... neuvostoliittolaista.

Johtopäätökset: 1. Puolan olisi luullut pitävän puolensa kauemmin kuin kolme-neljä viikkoa. 2. Mielestäni Puola ei kuulu samaan kaartiin Suomen, Israelin, Afganistanin tai Vietnamin kanssa sen suhteen, kuinka sankarillisesti on taisteltu ja menestytty murskaylivoimaista vihollista vastaan.

8

631

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syinä olivat

      Saksan laadullinen ylivoima johtaminen mukaanlukien. Vastaavasti Puolan sotasuunnitelmat ja johtaminen olivat alle arvostelun. Puolan armeija yritti taistella täysin epärealististen suunnitelmien mukaisesti. Lisäksi liikekannallepano oli myöhässä.

    • BocksCar

      "USA vs. Vietnam, Nl vs. Afganistan, Israel vs. Arabit, Suomi vs. Neuvostoliitto. Näissä tapauksissa on pieni maa pitänyt urhoollisesti puolensa, vieläpä onnistunutkin siinä"

      Tuosta Vietnamista sen verran että USAn joukothan olivat sotimassa vain "vapaassa länsimaisessa" Etelä-Vietnamissa, eivätkä käyneet sotaa kommunistisen Pohjois-Vietnamin alueella poislukien ilmapommitukset. Pommituksissa oli pitkiä taukoja riippuen vähän USA :ssa milloinkin puhaltavista poliittisista tuulista.

      Em tietoa vasten ei ehkä voi puhua pienen (yhtenäisen) Vietnamin valtion voitosta noista amerikkalaisista.

      Jenkithän lähtivät Vietnamista kun "sodan suosio" kotimaassa ja mediassa putosi pohjalukemiin, eivät sen takia että joukot olisi sotilaallisesti voitettu vastustajan taholta.

      Etelä-Vietnamin jäätyä yksin sotimisensa kanssa, pohjoinen keräsi voimiaan pari vuotta ja 1975 valloitti Etelä-Vietnamin. Tuskin millään olisi tuohon pystynyt jos amerikkalaiset olisivat olleet yhä maassa.

      Vähän sama tilanne on nyt Irakissa, maa "virallisesti valloitettu" 2003, asein noita jenkkejä ei tuolta voida ulos ajaa, sodan suosio pohjalukemissa eli pattitilanne päällä.

      Eivät sitten Vietnamista paljoa oppineet, viidakko vain vaihtunut hiekkaan.

    • Stalin.
    • pitää olla vähintään

      5/1-ylivoima.

      Puolan tapauksessa Saksalla oli 3/2-ylivoima, joten sen ei pitäisi riittää suoranaiseen voittoon. On siis oltava niin, että Puolalaisilla oli huonohko taistelumoraali, huonompi sodanjohto taikka saksalaisia pidettiin liian "läheisnä" vastustajina. Yksi vahtoehto oli se, että ajateltiin ehkä käyttää jotain maanlalaista armeijaa.

      Keski-Euroopan sodat eivät yleensäkään noudata samoja kuvioita kuin kaukaisemmat sodat. Keski-Eurooppa on kuitenkin varsin pitkälle "naimisissa" keskenään. Vaikka tosin esim. Ranskan ja Saksan välisissä kahakoissa tapettujen miesten määrässä se ei kuitenkaan ole juurikaan näkynyt. Ruumiita on tehtailtu raskaasti puolin jos toisin.

      • suhdelukuun

        Yleisesti tarvittavana ylivoimana pidetään 1:3 hyökkääjän eduksi


    • erilaisuus

      Jos olet käynyt joskus Puolassa, niin huomaat, että on vähän erilaista, kuin Suomessa.
      Peltoa satoja kilometrejä joka suuntaan, vasta Karpaateilla alkaa maasto kumpuilla.
      On siellä hyvä ajella panssareilla, kuin aikoinaan ratsastaa ratsuväelläkin. Kun Suomessa panssariurat ovat muutaman sadan metrin levyisiä, niin ne Puolassa ovat satoja kilometrejä.

    • Iso-Britannia!

      Jos katsotaan, että Saksalla oli Hollannin ja
      Belgiankin kautta pidempi matka Ranskaan kuin
      Puolaan niin voidaan sanoa, että Puola taisteli
      kuitenkin urhoollisemmin ja lujemmin kuin
      Ranskan ja Britannian joukot yhdessä.

      Etananpurijoiden antautumiseen meni vain hieman
      yli kuukausi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5776
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3791
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3323
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      12
      2758
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2222
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2167
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1906
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      18
      1505
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1362
    10. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      25
      1233
    Aihe