Tämmöisä mietin eilen baarissa ja tänään kotona. En millään jaksa/muista kirjoittaa tähän kaikkea joten yritän tiivistää ajatuksen pieneen pakettiin.
Ensin on varmaan hyvä selvittää mitä minä tarkoitan vapaalla tahdolla.
Eli: Ihmisen kyky päättää asioista. Ilman ulkopuolisia vaikutteita.
Jos näin on, minä en usko vapaaseen tahtoon.
Jokainen valinta/päätös/teko mitä teemme on loputtomien pitkien "syy ja seuraus" -suhteiden tulos. En usko että teemme yhtään mitään ilman jotain syytä. Se mitä me valitsemme on seuraus syyhyn.
Esim: Jano(syy) -> päätän juoda vettä (seuraus).
Eikö valinta olekkin syyn seuraus? Kyllä mielestäni. Me emme vain ymmärrä kaikkia niitä asioita jotka meihin vaikuttavat. Joten vapaan tahto voi olla vain ymmärryksemme rajallisuuden luoma illuusio.
Jos tekisimme tai valitsisimme jotain ilman syytä, se olisi osoitus vapaasta tahdosta. Kun ihmismieli jo itsessään on syyn seuraus niin miten se voisi olla erillään ulkopuolisista vaikuttimista?
Emme myöskään pysty käsittämään kaikkea sitä joka päätöksen tekoomme vaikuttaa. Jos pystyisimme niin silloin voisimme valita oikeasti itse. Tämä ei tietenkään ole mahdollista koska se vaatisi periaattessa lähes kaikkien olemassa olevien tekijöiden ymmärryksen ja niitä on lukemattomia.
Jos ei ole vapaata tahtoa niin ei ole myöskään vaihtoehtoja. Mitään ei voi muuttaa. Kaikki tulee tapahtumaan tietyllä tavalla. Eikä se, että en vättämättä usko vapaaseen tahtoon muuta mitään. Ymmärrykselläni on rajat joten yhtä hyvin minulla voisi olla vapaa tahto. En tule ikinä käsittämään kaikkea. Hyvä niin.
Ensin on varmaan hyvä selvittää mitä minä tarkoitan vapaalla tahdolla.
Eli: Ihmisen kyky päättää asioista. Ilman ulkopuolisia vaikutteita.
Jos näin on, minä en usko vapaaseen tahtoon.
Jokainen valinta/päätös/teko mitä teemme on loputtomien pitkien "syy ja seuraus" -suhteiden tulos. En usko että teemme yhtään mitään ilman jotain syytä. Se mitä me valitsemme on seuraus syyhyn.
Esim: Jano(syy) -> päätän juoda vettä (seuraus).
Eikö valinta olekkin syyn seuraus? Kyllä mielestäni. Me emme vain ymmärrä kaikkia niitä asioita jotka meihin vaikuttavat. Joten vapaan tahto voi olla vain ymmärryksemme rajallisuuden luoma illuusio.
Jos tekisimme tai valitsisimme jotain ilman syytä, se olisi osoitus vapaasta tahdosta. Kun ihmismieli jo itsessään on syyn seuraus niin miten se voisi olla erillään ulkopuolisista vaikuttimista?
Emme myöskään pysty käsittämään kaikkea sitä joka päätöksen tekoomme vaikuttaa. Jos pystyisimme niin silloin voisimme valita oikeasti itse. Tämä ei tietenkään ole mahdollista koska se vaatisi periaattessa lähes kaikkien olemassa olevien tekijöiden ymmärryksen ja niitä on lukemattomia.
Jos ei ole vapaata tahtoa niin ei ole myöskään vaihtoehtoja. Mitään ei voi muuttaa. Kaikki tulee tapahtumaan tietyllä tavalla. Eikä se, että en vättämättä usko vapaaseen tahtoon muuta mitään. Ymmärrykselläni on rajat joten yhtä hyvin minulla voisi olla vapaa tahto. En tule ikinä käsittämään kaikkea. Hyvä niin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
seuraus: vedenpinta rikkoontuu kiven siihen osuessa.
tahdosta riippuvainen seuraus: veden pinta rikkoontuu heitetyn kiven siihen osuessa.
jos meinaat sisiliskon (jossain fakin lepikossa) papanan pyöräyttämisen merkitystä vaimosi(?) laukeamisherkkyyden suhteen, niin voidaan alkaa jo puhumaan epälineaarisesta järjestelmästä.
toisaalta esimerkkini olivat perseestä dynamiikan suhteen, mutta toisaalta kuvaava asian pohtimisen mielekkyyden kannalta. sienipäissää ihan kivaa puuhaa kyllä.
"tahdosta riippumaton seuraus: vedenpinta rikkoontuu kiven siihen osuessa.
tahdosta riippuvainen seuraus: veden pinta rikkoontuu heitetyn kiven siihen osuessa."
Liittyykö tämä vapaaseen tahtoon?
Lähinnä koko pohdinnan perustana oli se että jos kaikki ulkopuoliset ärsykkeet voitaisiin ottaa huomioon voitaisiin päätellä minkä valinnan mieli tulee tekemään. Vai onko olemassa vapaa tahto eli ulkopuolisista ärsykkeistä riippumaton tekijä.
Miten vapaa tahto eroaa vapaudesta? Vapaus on varmasti totta jollain tasolla. Sen tason saavuttaminen on se mikä aiheuttaa ongelmia. Ehkä vapautta ei vain haluta, vaan rajoja.
Vapautua vapaasta tahtotilasta, olla tahtomatta, syntyy vapaus mielen ja ajatuksien hallintaan, luo rajattomuuden, hiljentää aivot, luo uuden nykyhetken, vapauttaen menneisyyden ja kokemusten orjuudesta ulos, myös tarkkailija häviää.
Meditaatio ei ole maailmasta pakenemista; se ei ole eristyvää, itseensä rajoittuvaa aktiivisuutta, vaan maailman ja sen toimintatapojen ymmärtämistä.
Maailma voi tarjota meille tuskin mitään muuta kuin ravinnon, vaatetuksen ja asunnon sekä lisäksi nautinnon siihen liittyvine suurine suruineen.
Meditaatio on liikkumista pois tästä maailmasta. Meidän on oltava kokonaan ulkopuolisia. Silloin maailmalla on merkitystä, ja taivaat ja maat säteilevät lakkaamatonta kauneutta. Silloin rakkaus ei ole nautintoa. Tästä rakkaudesta saa alkunsa kaikki sellainen toiminta, joka ei ole jännityksen, vastakohtaisuuden, itsensä toteuttamispyrkimyksen tai valtaan sisältyvän omahyväisyyden seurausta.
filofi
pois liikkuminen meditaation avulla on hieman hämärän peitossa meikäläisen kohdalla (vieläkin). olen yrittänyt sitä selvittää alan asiantuntijoilta..buddhalaisuuteen hörähtäneiltä.
pyrin ymmärtämään sitä tavallani, joten esitin eräälle meditaatiogurulle ehdotuksen: "mennään steissille, teet rituaalisi (minä omani, kolme punnerrusta), riisutaan vaatteet pois kun olet valmis ja istutaan munasillaan toisia silmiin katsoen, ja katsotaan kummalla pokka hyytyy aikasemmin". hän ei suostunut.
olen edelleen äimänkäkenä meditaation suhteen.
-paikallisen pera
Tämä ei ole helppoa.
Keskittymiskyky on oltava hyvä.
Meditaatio, mietiskely, on ajatuksen päättymistä, mutta ei mietiskelijän aikaansaamaa, sillä mietiskelijä on mietiskelyä. Meditaation puuttuessa olet kuin sokea ihminen maailmassa, joka on tulvillaan suurta kauneutta, valoa ja värejä.
Vaella meren rannalla ja anna meditaation vallata sinut yllättäen. Jos näin käy, älä tavoittele sitä. Se mitä tavoittelet on vain muistikuva siitä mikä oli- ja se mikä oli tuhoaa sen mikä on. Tai kun vaeltelet kukkuloilla, anna kaiken kertoa itsellesi elämän kauneudesta ja tuskasta, niin että tiedostat oman surusi ja sen päättymisen.
Meditaatio on samanaikaisesti juuri, kasvi, kukka ja hedelmä. Vain sanat jakavat sen hedelmäksi, kukaksi, kasviksi ja juureksi. Eikä erotteluun pohjautuva toiminta saa aikaan hyvyyttä: hyvyys on totaalista havaitsemista.
-Olen toisinaan äimänä minäkin, kun en rauhoitu,
kun olen levoton.
Käytä aikaa, mikäli sitä on.
filofi
"Tämä ei ole helppoa.
Keskittymiskyky on oltava hyvä."
Käsitykseni / kokemukseni mukaan keskittyminen ei kuulu meditaatioon. Keskittyminen on tahdon ilmaus, ja tahto on ajatusta ja pyydettä. Silloin ei voida myöskään puhua ajatuksen päättymisestä. Ei myöskään pidä oletuksena sanoa että meditaatio ei ole helppoa.. Nähdäkseni se on hyvinkin helppoa ja juuri sen takia monimutkainen, ehkä hieman kieroutunutkin mieli ei sitä ymmärrä. Totta kyllä, että se on sidonnaisuutemme ja epäterveiden elämäntapojemme johdosta muodostunut sangen vaikeaksi useimmille ihmisille.
Sanoisin pikemminkin että ihmisen on oltava jokseenkin harmoniassa ja on oltava tietynlaista energiaa ja oikeanlaista kurinalaisuutta (ja nämä kaikki liityvät toisiinsa) että voidaan nähdä maailma meditatiivisesti.
Peace :)
Lähinnä tarkoitin sisäistä hiljentymistä, kuitenkin niin kuin sanoit ilman tahtoa olla hiljaa ja tahtomatta hiljentyä.
Meditaatio on uuden avautumista. Uusi on toistavan menneisyyden saavuttamattomissa ja meditaatio on tuon toistamisen päättymistä.
Kuoleminen, jonka meditaatio saa aikaan, on uuden kuolemattomuutta. Uusi ei ole ajattelun alueella, ja meditaatio on ajatuksen vaikenemista.
Meditaatiossa ei ole kysymys saavuttamisesta, ei näkyjen näkemistä eikä kiihottavasta aistimuksesta.
Meditaatio on kuin ikuisesti kesytön joki, joka virtaa nopeasti ja tulvii yli äyräittensä. Se on äänetöntä musiikkia. Sitä ei voida eläimen tavoin kesyttää ja käyttää hyödyksi. Se on sellaista hiljaisuutta, jossa tarkkailija on heti alussa lakannut olemasta.
Sinun pitää kuitenkin tarkkailla minun kulkua polulla.
Kiitän huomiosta, kuiskaukset kuullaan.
filofi
-Hiljaisuutta on monenlaatuista: hiljaisuutta kahden hälyäänen välissä,
hiljaisuutta kahden sävelen välissä ja avartuvaa hiljaisuutta kahden ajatuksen välissä. Maaseudulla ilta tuo mukanaan erikoislaatuisen äänettömän , kaiken ylle laskeutuvan hiljaisuuden. On sellaista hiljaisuutta jonka läpi kuulet etäisen koiran haukunnan tai kaukaa metsän takaa kuuluvan junan vihellyksen, on sellaista hiljaisuutta, joka syntyy, kun talossa kaikki ovat menneet nukkumaan, ja tuon hiljaisuuden omalaatuista tehostumista kun keskellä yötä heräät kuuntelemaan laaksossa huutelevaa pöllöä, ja silloin syntyy sekin hiljaisuus, joka vallitsee ennen kuin pöllön puoliso vastaa. On vanhan aution rakennuksen hiljaisuutta, kun he ovat nähneet samat asiat, tunteneet samoin ja toimineet.
Tuona yönä, erityisesti tuossa kaukaisessa laaksossa jota reunustivat ikivanhat kallion kukkulat omituisesti muotoutuneine paasineen, hiljaisuus oli yhtä todellinen kuin seinä, jota kosketit. Katselit ikkunasta loistavia tähtiä. Tuo hiljaisuus ei ollut itse aiheutettua. Se ei syntynyt siitä, että maa oli vaiti ja kyläläiset nukkuivat, vaan se tulvehti kaikkialta etäisistä tähdistä, tummilta kallioilta ja omasta mielestäsi ja sydämmestäsi. Tämä hiljaisuus näkyi valtaavan kaiken, vähäisimmästä hiekkajyväsestä joen uomassa joka tunsi virtaavan veden vain sateella aina suureen, muhkeaan koivuun ja juuri nousevaan kevään tuuleen saakka.
On sellaista mielen hiljaisuutta, jota ei minkäänlainen ääni, minkäänlainen ajatus eikä kokemus ohikiitävä tuuli milloinkaan kosketa.
Juuri tämä hiljaisuus on viaton ja ääretön. Kun mieli on tätä hiljaisuutta, siitä syntyy toimintaa, eikä tällainen toiminta aiheuta hämmennystä eikä kärsimystä.
Täysin hiljaa olevan mielen meditaatio on se siunaus, jota ihminen ikuisesti etsii. Tähän hiljaisuuteen sisältyvät kaikki muut hiljaisuuden laadut.
Kiitos hiljaisuus tuli.
-Hiljaisuus kuin ikuisuuden syvyys luonamme.
Jos ryhdyt olemaan hyvä, hyvyys ei puhkea kukkaan.
Jos kehität nöyryyttä, se lakkaa. Meditaatio on kuin tuulenhenkäys, joka lehahtaa sisään avoimeksi jätetystä ikkunasta; mutta jos pidät ikkunaa auki tarkoituksellisesti, jos tarkoituksellisesti kutsut tuulta, se ei tule.
Meditaatio ei ole ajatuksen toimintamuoto, sillä ajatus on ovela rajattomine itsepetoksen mahdollisuuksineen, ja siksi se ei voi tavoittaa meditaation liikuntaa. Ei meditaatiota enempää kuin rakkauttakaan voida tavoitella.
filofi.
Ajatuksen on mahdotonta käsittää tai kaavailla itselleen tilan, avaruuden luonnetta. Mitä hyvänsä ajatus kaavailee, sen oma rajoittuneisuus rajaa sen, eikä kysymyksessä ole se tila, avaruus, joka meditaatiossa avautuu odottamatta. Ajatuksella on aina näköpiiri. Meditatiivisella mielellä ei sitä ole. Mieli ei voi siirtyä rajoitetusta rajoittamattomaan. Toisen on lakattava olemasta, jotta toinen voisi olla. Meditaatio on oven avautumista sellaiseen avaruuteen, jota on mahdotonta kuvitella tai teoreettisesti tutkia.
Ajatus on keskus, jonka ympärillä on idean luoma tila, ja yhä uusilla ideoilla voidaan tuota tilaa laajentaa. Mutta tuollainen kiihokkeiden aiheuttama laajentuminen ei ole sitä rajattomuutta, jossa ei ole keskusta.
Meditaatio on tuon keskuksen ymmärtämistä ja siten sen tuolle puolen astumista. Hiljaisuus ja rajattomuus ovat samanaikaisia. Hiljaisuuden äärettömyys on keskuksettoman mielen äärettömyyttä. Tämän avaruuden ja hiljaisuuden havaitseminen ei ole ajattelua. Ajatus voi havaita vain oman projektionsa, ja tunnistaminen rajaa sen.
Meditaatio on kovaa työtä. Se edellyttää korkeimmanlaatuista kurinalaisuutta- ei mukautumista, ei jäljittelyä, ei tottelemista, vaan sellaista kurinalaisuutta, joka syntyy keskeytymättömästä tietoisuudesta, kaiken ulkopuolisen ja sisäisen tiedostamisesta.
Meditaatio ei siis ole eristymistä, vaan arkielämän toimintaa, joka edellyttää yhteistoimintaa, herkkyyttä ja oivalluskykyä. Mutta jollei perustana ole oikeamielinen elämä, meditaatio muodostuu pakokeinoksi ja silloin se on täysin arvotonta.
Oikeamielinen elämä ei ole yhteiskunnallisen moraalin noudattamista, vaan vapautta kateudesta, ahneudesta ja vallantavoittelusta, jotka kaikki synnyttävät vihamielisyyttä.
Tämä vapaus ei synny tahtomalla, vaan noiden ominaisuuksien tiedostamisella, itsensä tuntemisella. Ellei itsen aktiivisuutta tunneta, meditaatio muodostuu vain merkityksettömäksi, aistivaraiseksi kiihokkeeksi.
mutta voit kyllä käsittää sen että et koskaan voi kaikkea käsittää..
Haluaisin niin kovasti täydellisyyteen ja jättäisin vain vähän tuleville.
-Tunnettu tahdon toiminta.
Meditaatio on mielen tyhjentymistä tunnetusta. Tunnettu on menneisyyttä. Tyhjentyminen ei tapahdu kokoamisen lopussa, vaan se mieluumminkin merkitsee sitä, ettemme kokoa lainkaan. Se mikä on ollut tyhjennetään ainoastaan nykyhetkestä, mutta ei ajattelemalla vaan toimimalla, kuin se mikä on työskentelee. Menneisyys on päätelmästä päätelmään liikkumista ja päätelmän arvostelu siitä mikä on. Kaikki arvostelu on päätelmää, olipa kysymys menneisyydestä tai nykyisyydestä, ja juuri päätelmä estää mielen alituisen tyhjentymisen tunnetusta, sillä tunnettu on aina päätelmä, päätös.
Tunnettu on tahdon toimintaa, ja toimiessaan tahto on tunnetun jatkumista, tahdon on siis mahdotonta toiminnallaan tyhjentää mieltä.
Tyhjä mieli ei ole ostettavissa vaatimisen alttarilta. Se syntyy, kun ajatus tiedostaa oman aktiivisuutensa-kysymyksessä ei siis ole ajattelija, joka tiedostaisi ajatuksensa.
Meditaatio on nykyisyyden viattomuutta, ja sen tähden se on aina yksin. Mieli, joka on täysin yksinoleva, jota ajatus ei kosketa, lakkaa kokoamasta. Mielen tyhjentyminen tapahtuu siis aina nykyisyydessä. Yksinolevalle mielelle tulevaisuus-mikä on menneisyyttä-päättyy. Meditaatio on liikuntaa, ei päätelmä, ei saavutettava päämäärä.
-filofi.
Nukkuminen on yhtä tärkeätä kuin valveilla oleminen, ehkäpä vielä tärkeämpää. Jos mieli päivän kuluessa on valpas, maltillinen ja tarkkailee elämän sisäistä ja ulkoista liikuntoa, silloin meditaatio saapuu yöllä siunauksena. Mieli havahtuu, ja hiljaisuuden syvyyksistä kumpuaa meditaation lumous, jota eivät mitkään kuvitelmat eikä mielikuvituksen lento milloinkaan voi aikaansaada. Se ilmaantuu aina mielen kutsumatta, se syntyy tajunnan tyyneydestä ei sen sisällä, vaan sen ulkopuolella, ei ajatuksen rajamailla, vaan ajatuksen saavuttamattomissa.
Niinpä ei jää muistikuvaa, sillä muistikuva on aina menneisyyttä, eikä meditaatio ole menneisyyden elvyttämistä. Se kumpuaa sydämen kyllyydestä. Se saattaa ilmaantua yö yöltä, jos olet onnekas, mutta joka kerta se on uusi ei sillä tavoin, että se olisi laadultaan erilainen kuin edellisellä kerralla, vaan uusi vailla entisen jättämää taustaa, uusi monenlaisuudessaan ja muuttumattomassa muuttumisessaan.
niinpä nukkuminen muodostuu äärettömän tärkeäksi, ei kuitenkaan uupumukseen nukkuminen eikä rohtojen tai fyysisen tyydytyksen aiheuttamana nukahtaminen, vaan sellainen nukkuminen, joka on yhtä kevyttä ja nopeata kuin ruumis on herkkä. Ja ruumiin herkkyys edellyttää valppautta. Joskus meditaatio on kevyt kuin ohi liitävä tuulenhenkäys; toisella kertaa sen syvyys on mittaamaton. Mutta jos mieli pidättää kummankaan muistikuvana, josta myöhemmin voi nautiskella, silloin meditaation haltiotila päättyy. On tärkeätä olla omistamatta sitä, olla himoitsematta sen omistamista.
Omistaminen ei saa milloinkaan tunkeutua meditaatioon, sillä meditaatiolla ei ole juuria, ei mitään, jota mieli voisi pidättää.
fi.fi.
Meditaatio on ajan ylittämistä. Aika on etäisyys, välimatka, jonka ajatus vaeltaa saavuttaakseen jotakin.
Vaeltaminen tapahtuu aina entistä tietä.
Tie on kyllä saanut uuden päällysteen, uusia näkymiä, mutta on aina sama tie, joka ei johda minnekään- paitsi tuskaan ja suruun.
Vain silloin, kun mieli ylittää ajan, totuus lakkaa olemasta abstraktio. Silloin autuus ei ole nautinnosta saatu idea vaan tosiasia, joka ei ole sanallista.
mielen tyhjentäminen ajasta on totuuden hiljaisuutta, ja tämän näkeminen on toimintaa; näkemisen ja toiminnan välillä ei siis ole jakautumaa. Kun väliaika syntyy ristiriitaa, kärsimystä ja hämmennystä. Se mihin ei sisälly aikaa, on ikuista.
fi.fiaa
Meditaatio on hiljaisuuden toimintaa. Mutta meidän toimintamme aiheutuu mielipiteestä, päätelmästä ja tiedosta tai teoreettisista aikomuksista.
Tämän väistämättömänä seurauksena on toiminnan ristiriitaisuus: se mikä on, ja se minkä tulisi olla tai mikä on ollut, ovat keskenään ristiriidassa. Tällainen toiminta, jonka on tiedoksi sanotun menneisyyden aiheuttamaa, on mekaanista, se kykenee kyllä sovittelemaan ja muuntelemaan, mutta sen juuret ovat menneisyydessä.
Niinpä menneisyyden varjo peittää aina nykyisyyden. Vuorovaikutuksessa sellainen toiminta on mielikuvan, symbolin, päätelmän tulos; silloin vuorovaikutus kumpuaa menneisyydestä ja on siis muistia eikä mitään elävää. Tuon mielen lörpöttely, hämmennys ja ristiriita jatkuu sitten aktiivisuutena, joka pirstoutuu kulttuurin, yhteisöjen, yhteiskunnallisten instituutioiden ja uskonnollisten opinkappaleiden kaavoiksi.
Tuosta loputtomasta hälinästä katsottuna uuden yhteiskuntajärjestyksen puolesta kapinoiminen saadaan kyllä näyttämään joltakin uudelta, mutta koska se liikkuu tunnetusta tunnettuun, ei kysymyksessä ole lainkaan muutos.
Muutos edellyttää tunnetun hylkäämistä. Silloin toiminta ei seuraa kaavaa, vaan kumpuaa alati uudistuvasta oivalluskyvystä.
Oivaltavuus ei ole terävä-älyisyyttä, mielipiteen muodostamista tai kriittistä arviointia. Oivaltavuus on näkemistä; näemme sen mikä on. Se mikä on muuttuu alituisesti, ja kun näkeminen kytkeytyy menneisyyteen, oivaltava näkeminen lakkaa. Silloin kuollut muistitaakka määrää toiminnan, sitä ei sanele havaitseva oivalluskyky.
Meditaatio on kaiken tämän näkemistä yhdellä silmäyksellä.
Näkeminen edellyttää hiljaisuudesta syntyvä toiminta on täysin erilaista kuin ajatuksen aktiivisuus.
fi,lo,so,fi.
Marthin Luther kirjoitti kirjan Sidottu ratkaisuvalta. Se on vastaus väitteille vapaasta tahdosta, mutta sidottu ei tarkoita olematonta vapaata tahtoa vaan rajallista vapautta tahdossa. Teosta siteerataan paljon sen filosofisen oivaltavuuden takia ja on erinomainen perusteos täydellisen ja täysin vapaan tahdon väliseen mietintään.
Teologisten kannanottojen vuoksi teos ei ole saanut sitä asemaa, joka sillä filosofisten saavutustensa takia pitäisi olla. Minusta jokaisen filosofiaan mieltyneen pitäisi lukea se ja jättää vain teologiset kannanotot omaan arvoonsa. Nekin voivat olla teologisesti arvokkaita mutta ovat filosofisesti yhdentekeviä ja filosofille vain turhaa painolastia teosta lukiessa.
Sitten kun tuosta löytää filosofiset päälinjat vapaan ja sidotun ratkaisuvallan välillä, saattaa löytää todellisia helmiä joita on vähemmän myöhäisemmissä filosofissa mietinnöissä. Vaatii kärsivällisyyttä, mutta palkitsee lukijansa.
Eduksi olisi tuntea Erasmuksen väitteet vapaasta tahdosta, mutta ne tulevat selviksi Lutheria lukiessa vaikka ei ennestään tuntisi. Teologia ja filosofia eivät olleet tuolloin vielä toisistaan erillään, se pitää lukiessa ymmärtää ja pitää ymmärtää myös tuon ajan erilainen kielen käyttö. Kieli on selkeää mutta samanlaista kieltä ei kannata käyttää nykyaikana omia mietteitään kirjoittaessa.
Omia mietteitä kuvaisin niiden olevan lähellä noita Lutherin vaikuttavia linjauksia, huom! filosofisten linjausten osalta. Nykyisin filosofia ja teologia ovat erillisiä enkä voi kaikessa (teologiassa) kannattaa Lutheria vaikka pidän häntä yhtenä historian harvinaisista neroista. Ellei Luther olisi ottanut kantaa teologiaan, hän olisi epäilemättä yksi suurimmista filosofisista nimistä maailman historiassa.
Kaivelen nyt vähän menneitä mietintöjäni koska tajusin/löysin hyvän vasta-argumentin kvanttifysiikasta. Kyse on siis:
"Double slit experiment"
( http://www.youtube.com/watch?v=DfPeprQ7oGc ) ja
"Masuru Emoto: Messages from water" kokeista.
( http://www.life-enthusiast.com/twilight/research_emoto.htm )
"Double slit" kokeessa se että tarkkailija tarkkailee elektronia vaikuttaa sen käyttäytymiseen. Eli mieli vaikuttaa ympäristöön.
"Messages from water":ssa vesi ottaa vaikutteita fyysiseen muotoonsa esim. pullon päälle laitetun tekstin vaikutuksesta.
Jälkimmäinen vaikuttaa jo epäuskottavamallta mutta eipä ole kukaan vielä tuntunut tätä kumonneenkaan.
Se on totta mihin uskot.