Juuri saadun tiedon mukaan on lamppuvalmistaja Osram vetänyt anomuksensa takasin, jolla se pyrkii saamaan jatkoa vuonna 2001 säädetylle anti-dumping-tullille. Tulli säädetiin silloin nimenoman Osramin vaatimuksesta. Nykyisin tullille ei löydy kannattajia edes omien kilpailijoidensa taholta, puhumatta EU-kommision piiristä ja ympäristösuojelijoiden puolella. Tullit ovat nostaneet Kiinasta tuotujen lamppujen hinnat jopa 66%, jolloin hinta on Euroopassa ollut 4-10€ tienoilla (Suomessa rutkasti enempi). Euroopalaiset valmistjat pystyvät tyydyttämään vain 25% kysynnästä.
Tulli päätyy lokakuussa, joten voimme odottavan hintojen tulevan alas siinä 2-5€ tasolle.
Ilahduttava asia, kun energialamput ennenpitkä tulevat kuitenkin Suomessakin pakolliseksi.
Tulli päätyy lokakuussa, joten voimme odottavan hintojen tulevan alas siinä 2-5€ tasolle.
Ilahduttava asia, kun energialamput ennenpitkä tulevat kuitenkin Suomessakin pakolliseksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lamppuja käytetään Suomessa lähinnä talvisaikaan, jolloin niiden hukkalämpö lämmittää jo muutenkin lämmitystä kaipaavia taloja.
Pieniä hehkulamppuja käytetään esim. koirankopin pitämiseen lämpimänä. Pitäisikö nekin korvata sitten pakollisilla energialampuilla.
Kesäisin energialampuista on hyötyä, mutta se ei oikeuta mihinkään pakotetoimiin suomessa. Se olisi järjetöntä etelän olosuhteiden apinointia kuten esim. kesäaika.
Itse olen ollut hyvin pettynyt energialamppujen käyttöikään. Olen käyttänyt niitä nimenomaan kohteissa joissa tarvitaan kesälläkin valoa.
energialamppujen pakollisuuteen, en anti-dumping tullien poistamiseen joka on ihan ok.
Jos luet lehdet tarkemmin, sillä silmällä, olet ehkä huomannut, että mm. Austraalian hallitus on jo tehnyt sellaisen päätöksen. Eli pienet perässä...
ovat Australian ilmasto-olosuhteet?
Kyllä energiansäästölamppujen käyttö lisääntyy niille sopivissa kohteissa, jos niiden hinta laskee. Joskus jopa toivottavan lämpövaikutuksen lisäksi energiansäästölamput nykyisellään eivät ole vielä täysin hehkulampun kokoisia, joten eräissä kohteissa niiden käyttööntotto vaatii myös koko lamppusysteemin vaihtamista. Itse olen vaihtanut lamppuja mihin olen nähnyt järkeväksi, mutta en esim. saunaan ja komeroihin, joissa käyttö on melko satunnaista ja lyhytaikaista. Komeroissa varsinkin haittaa se että nykyiset energiansäästölamput heräävät melko hitaasti täyteen valotehoon. Talvella kylminä olevissa kohteissa hehkulamppu on myös tarpeen.
Kommentoinpahan vain, että tuollainen PAKOTE olisi mielestäni täysin järjetön ainakin Suomen ilmastossa ja joissain tilanteissa ei energiansäästökään ole ihan sitä mitä voisi kuvitella. Hehkulampuilla tulee olemaan (ehkä pienenevässä ja häviävässä määrin) käyttökokohteita tulevaisuudessakin.
Vielä yhteenvetona energialamppuja ei suositella seuraaviin kohteisiin (wikipediasta):
* Valaisimet, joita sytytetään ja sammutetaan lyhyin aikavälein (esim. liiketunnistinvalot, vilkkuvalot, vaatehuone tai jääkaappi)
* Yli 50°C käyttölämpötilat (kuten sauna tai uuni)
* Erittäin kylmät, alle -25°C käyttölämpötilat
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hehkulamppujen_kielto
No kaikkea järjetöntä on maailman sivu säädetty lailla... Minusta pakkokeinoihin olisi syytä mennä vasta kun esim. energialamppujen hinnan lasku ei lisää niiden käyttöä riittävästi.
Ottaakohan laskelmat huomioon, että osa hehkulampuista on jo korvattu energianssäästölampuilla niissä kohteissa, joissa ne ovat käyttökelpoisia. Kannttaisi varmaan odotella tutkimuksia siitä mitkä ovat olleet todelliset säästöt homman kieltäneissä maissa...