Todennäköisyystulkinta tuntuu olevan lopullinen totuus, eikä ole pienintäkään mahdollisuutta löytää enää kvanttimekaniikan determinististä tulkintaa, joka selittäisi kvanttimaailman näennäiset järjenvastaisuudet. Maailma on siis 100 %:sti todistettu indeterministiseksi ja todennäköisyysluonteiseksi, Aamen!
Sillä jos edes tällaisella amatöörifoorumilla ei voi vaihtoehdon mahdollisuudesta kirjoittaa, koska se ei ole fysiikkaa vaan filosofiaa, niin miten sitten joku vakavasti otettava fyysikko etsisi tai löytäisi tällaisen paluun reaalitodellisuuteen, vaikka sellainen olisikin? Aivopesu fysiikan opiskelussa on yhteen todennäköisyysoletukseen perustuvaa, joten voiko sen jälkeen edes enää löytää determinististä mallia, vaikka sellainen tutkimuksissa eteen tulisi?
Oma ehdotukseni on että mikromittakaavan, siis hiukkas- ja atomimittakaavan ilmiöt, joissa kvanttimekaniikka jyrää ja sen outoudet tulevat esiin, onkin koostunut 2D kentistä, ja vasta näistä 2D osista baryoneissa eli kolmen kvarkin systeemeissä vaikka neutronissa ja protonissa kvarkeissa koostuu 3D-rakenteita jotka muodostavat ympäristön meistäkin koliulotteisiksi. Jos 2D kenttäilmiöitä tulkitaan 3D tila-avaruuden kautta niin tietenkin tulokset ovat älyttömiä ja hiukkaset näyttävät liikkuvan montaa kautta. Samoin myös hiukkasten vapausasteet ja mahdolliset kvanttitilat vähenevät, eli kaukana toisistaan olevien hiukkasten ominaisuude korreloivat. Kyse ei kuitenkaan ole kvanttilomittumisesta ja indeterminimistä, vaan siitä että tuloksia tulkitaan väärän avaruuskäsityksen kautta.
Todennäköisyystulkinnan vastine eivät väkisin ole mitkään yksinkertaiset biljardipallohiukkaset, ja deterministinenkin kuvaus saattaa olla muuta, vaikka geometrisista aalloista koostuvaa.
Jos siis joku etsii mekanistista tai determinististä kuvausta atomin toiminnalle ym. mikromittakaavan ilmiöille, niin onko se 100 % turhaa?
Sillä jos edes tällaisella amatöörifoorumilla ei voi vaihtoehdon mahdollisuudesta kirjoittaa, koska se ei ole fysiikkaa vaan filosofiaa, niin miten sitten joku vakavasti otettava fyysikko etsisi tai löytäisi tällaisen paluun reaalitodellisuuteen, vaikka sellainen olisikin? Aivopesu fysiikan opiskelussa on yhteen todennäköisyysoletukseen perustuvaa, joten voiko sen jälkeen edes enää löytää determinististä mallia, vaikka sellainen tutkimuksissa eteen tulisi?
Oma ehdotukseni on että mikromittakaavan, siis hiukkas- ja atomimittakaavan ilmiöt, joissa kvanttimekaniikka jyrää ja sen outoudet tulevat esiin, onkin koostunut 2D kentistä, ja vasta näistä 2D osista baryoneissa eli kolmen kvarkin systeemeissä vaikka neutronissa ja protonissa kvarkeissa koostuu 3D-rakenteita jotka muodostavat ympäristön meistäkin koliulotteisiksi. Jos 2D kenttäilmiöitä tulkitaan 3D tila-avaruuden kautta niin tietenkin tulokset ovat älyttömiä ja hiukkaset näyttävät liikkuvan montaa kautta. Samoin myös hiukkasten vapausasteet ja mahdolliset kvanttitilat vähenevät, eli kaukana toisistaan olevien hiukkasten ominaisuude korreloivat. Kyse ei kuitenkaan ole kvanttilomittumisesta ja indeterminimistä, vaan siitä että tuloksia tulkitaan väärän avaruuskäsityksen kautta.
Todennäköisyystulkinnan vastine eivät väkisin ole mitkään yksinkertaiset biljardipallohiukkaset, ja deterministinenkin kuvaus saattaa olla muuta, vaikka geometrisista aalloista koostuvaa.
Jos siis joku etsii mekanistista tai determinististä kuvausta atomin toiminnalle ym. mikromittakaavan ilmiöille, niin onko se 100 % turhaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tapahtumaympäristö varmasti vaikuttaa näihin asioihin, niin mikromaailman, ihmisen, makrokosmoksen kokoluokissa.
Makrokosmoksen kokoluokassa fysiikaalisesti ajatellen on hyvin samantevää kuka on seuraava presidenttimme vai olemmeko edes olemassa, ainoastaan Maapallosta irtautuva säteily kokonaisuudessaan voi jollain tavalla vaikuttaa makrokosmokseen tapahtumiin.
Atomin kannalta (jos sellainen on) on sama jos se "kokoonpanee" ihmistä, miekkaa, tai maaperää.
Ratkaisevaa ilmiöiden synnylle on että kuinka tietty atomi joutui miekkaan, ihmiseen tai miksi on vielä kivessä?
Tässä uskon sattuman rakentavaan voimaan, koska Maapallomme pinta on mitä paras "avaruudellinen paikka" sattuman työskentelyyn.
Miljardein ja miljardien tapahtumien myötä triljoonat ja triljoonat erilaiset atomit ovat saaneet miljardien vuosien aikana jatkuvasti vaikuttaa toinen toisiinsa, lisäksi kaikkiin näihin irrallisiin atomeihin vaikuttavat ulkoapäin tulevat kosmiset voimat, että myös kaikkien Maapallon atomien yhteisvaikutus painovoima ilmiöllään.
Maailmankaikkeudesta saa siis hakemalla hakea parempia olosuhteita vielä tehokkaimmille vuorovaikutusolosuhteille, (onko tämä sattumaa suuressa mittakaavassa)?
Mitkä ja minkälaiset rakenteelliset kokonaisuudet ovat atomeista seuraavat ja sitä seuraavat, niistähän ei tiedetä vielä juuri mitään? jos niitä avaruudellisia kokonaisuuksia voimme joskus tutkia selviää paljon uutta elämän synnystä ja maailmankaikkeuden olemuksesta tai tulee valtavasti lisää uusia kysymyksiä?
Väistämättä kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta kaikki vuorovaikutukset ei välttämättä toimi enää tulevaan suuntaansa takaisin, syyt ja seuraukset vaikuttivat että me ihmiset olemme olemassa, meidän ihmisten olemassaolo ei kosmisessa mittakaavassa välttämättä enää vaikuta mihinkään yhtään mitään, mitä nyt autamme hieman Maapalloa kokonaisuudessaan muuttumaan uuteen tilaan aineen hajotassa kosmiseksi säteilyksi, sehän se on kaiken päämäärä nykyfysiikan mukaan.
On siis aivan yhtä mahdollista että Maapallolle ei koskaan olisi kehittynyt ihmisen kaltaista elämää, voimme pitää elämän syntyä samaan aikaan täydellisesti sattumien ansiona että myös täydellisesti syy seuraus suhteiden tuloksena. Koskaan ei voi tietää katua ylittäessään että kohtaako "sillä kadun puolella" tulevan puolisonsa vai joutuuko auton yliajamaksi, atomien tai avaruudellisten kokonaisuuksien kannalta tapahtumalla on taas olematon merkitys.
Jos ei ole tyytyväinen kannattaa vain päivitellä sitä että "elämän ilmiömme" esiintyy hieman hankalla " avaruuden tasolla" toisaalta meidän näkökulmasta voi kokea ettei elämä ole myöskään aivan tylsää ja ennalta määrättyä, vaikka sillä ei siten mitään merkitystä olisikaan:)
Mikä siinä determinismissä niin kiehtovaa on? Paitsi että kuolet todennäköisyydellä 1, deterministisesti.
Nykytiedon valossa näyttäisi pikemmin, että perimmäiset fysiikan lait olisivat stokastisia ja deterministiset ilmiöt rajatapauksia.
Tottakai detrministisestä selitysmallista saa unelmoida, mutta havintotarkkuudella on ylitsepääsemätön H-rajansa. Sen kun onnistut kiertämään, niin päästään asiaan.
Olen kyllä keksinyt vaihtoehtoisen ratkaisun myös Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen ohittamiseen, se perustuu muunmuassa diskreettiin avaruusmalliin, jossa ei ole pistemäisiä hiukkasia. Tämä antaa suurimman mahdollisen havaintotarkkuuden tähän todennäköisyyksistä vapaaseen avaruuteen. Palaamme deterministiseen mekaniikkaan.
mm. atomi on mekanistinen järjestelmä jonka rakenne ja dynamiikka on ajettavissa 1:1:een soluautomaattisäännöin.
..nyt vain sattuu olemaan maailman lainalaisuuksien taustalla ja kvanttimekaniikan teorian virheellinen todennäköisyystulkinta on vain väliaikainen vikatie.
Itekin oon sillä linjalla että todennäköisyystulkintaa ei pitäisi pitää ihan viimeisenä totuutena. Esimerkiksi mietitäänpä tilannetta että pitää mitata pistemäisen hiukkasen paikka. Olkoon A mittaajan paikka ja B hiukkasen paikka. Jos mittausympäristö on vaikka jäykkä pöydänkansi, pitäisi mittauksenkin olla arkijärjellä arvioituna tarkka ja sama tulos joka toistolla. Mutta jos mittaus suoritetaan aallokossa useita kertoja niin ei välttämättä saada samaa arvoa kahdesti.
Yleistyksenä: Ihmisen mittaukset suoritetaan aika-avaruudessa, jonka Einstein todisti venyvän(ja kenties vaikka aaltoilevan jollain mikrotasolla). Ehkäpä siis sille todennäköisyystulkinnallekkin löytyy joskus jokin tarkennus kunhan osataan katsoa tilannetta oikealta kantilta ja tarpeeksi monessa ulottuvuudessa. Toisaalta epätarkkuusperiaatetta ei voi rikkoa. Tämä siis saattaa(huom saattaa) olla edellä mainittua ideaa vastaan.
-nyt nukkumaan.