hitaiden henkilöiden keskuudessa selittyy osin ilmeisesti myös sillä että "katuojan" kaveri onkin yhtäkkiä arvostettu.
Onhan hänellä ystävänään kukas muu kuin Jumala itse, joka erityisesti on kaveristamme kiinnostunut ja järkkäilee tälle taivaaseen ikuista elämää.
Onhan hän yhtäkkiä parempi kuin taikauskottomat ihmiset, muita ylempänä.
Asiaa auttavat lahkotoverit, jotka hekin ovat joko typeryksiä tai sitten hyväksikäyttäjiä, kummallakin ryhmällä on omat syynsä pönkittää kaverin taikauskoa.
Mikä olisikaan kauheampaa kuin olla luopio!
Viina ja piikkiremmi onkin vaihtunut toiseen, taas on pää täynnä.
Ei siinä mitään mutta Nassella keulii mopo kun lukee näiden selityksiä joissa he eleettömästi dissaavat homoseksuaaleja, pahimpina esimerkkeinä yhdistävät sen ja pedofilian toisiinsa.
Tällaista tuli Nasselle mieleen kun erään juhanideekiksen sönkötyksiä tuolla taikauskopalstalla luki.
Kristinuskon suosio deekisten ja
6
224
Vastaukset
- swoboda
jumalalla tai muulla taikauskolla,niin eihän siinä mitn,mutta kun se uskoontulo ei valitettavasti suojaa deekikselle joutumiselta.
tässä meidän tuppukylässä deekut on melkein kaikki helluntailaisia. Nasse on nyt(kin) ymmärtänyt taas asioita väärin. Eihän uskoontulleesta tule muita "ylempi", kun hän on uskoontullessaan juuri ymmärtänyt olevansa syntinen ihminen. Tajunnut että ei olekkaan niin hyvä ihminen kun on luullut.
Ja kristinusko edustaa sitä vastapuolta taikauskoon nähden.
Ja se että uskovaiset pitävät jotakin asiaa syntinä ei tarkoita että jotakin henkilönä dissataan.
Ja koskaan en ole yhdistänyt homoseksualismia ja pedofiliaa toisiinsa. Olet halunnut vain niin tulkita asian eli ymmärtää väärin. miksi? Siihen osaat vastata vain sinä.
Ja se deeku osastoki minun suhteen meni hiukka pieleen, eli olen raitis alkoholisti tätä nykyä, kiitos Jumalalle siitä asiasta.
Ja Nassen mopokin voi keulia kunhan pysyy totuudessa ei siinä mitään, eiköhä tuo keuli itse kullakin välillä.- Nasse.
minua ei kiinnosta mitä mieltä olet taikauskostasi tai miten se että et enää vedä viinaa poistaa sen että deekis hihhuloituu.
Samoin jos tuo viittauksesi hollantiin ja siellä niputuksesi homous lisää pedofiliaa, kuten taikauskopalstalla kirjoitit, ei tarkoitakaan sitä mitä siinä lukee, niin voi voi.
Minua kiinnostaa vain ettet tee enempää taikauskon uhreja. Nasse. kirjoitti:
minua ei kiinnosta mitä mieltä olet taikauskostasi tai miten se että et enää vedä viinaa poistaa sen että deekis hihhuloituu.
Samoin jos tuo viittauksesi hollantiin ja siellä niputuksesi homous lisää pedofiliaa, kuten taikauskopalstalla kirjoitit, ei tarkoitakaan sitä mitä siinä lukee, niin voi voi.
Minua kiinnostaa vain ettet tee enempää taikauskon uhreja.En tiedä kuinka paljon tai vähä deekiksiä "hihhuloituu", tässäkin kaupungissa heitä näyttää kuolevan ns."pullo kädessä", ilman "hihhuloitumista". Mutta varmaan yksi syy että he tulevat uskoon on kaipuu paremmasta, se elämä on äärimmäisen kuluttavaa.
En koskaan kirjoittanut että homous lisää pedofiliaa, kirjoitin mitä muistelin lukeneeni Hollanin tilanteesta.
Ja minä en voi "tehdä taikauskon uhreja", kun Jumala sen uskon Raamatun mukaan antaa. Ei voi Kristinuskoon "aivopestä", taikauskosta taas en tiedä miten siinä on laita.
Jos "Neitoperho" tulee uskoon se Jumalan teko, ei hänen eikä minun, onneksi.
- Nasse.
eli kyllä sekakäytölläkin saa jumalan pamahtamaan päähän ja vielä harhaisemman käytöksen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000038255367
Tällainen on hihun rata. - Milian***
Samaa olen miekin mieltä ja koittanut ottaa aiheeksi useammankin kerran. Mutta niin...tiedät mitä tulee vastaan, uskovaisilta siis.
Jeppe, joka on juonut päänsä, omaisuutensa, vaimonsa ja sukulais-suhteensa lopullisesti piloille nousee suosta -tietenkin- kaikista helpoiten, kun se nostetaan jalustalle ja aletaan tsemppaamaan mielikuvitus-olennoilla. Niiden seurassahan se on elänyt jo ties kuinka kauan juopotellessaan.
Ja kun sellaiselle aletaan antamaan yhtäkkiä suurta ylistystä, arvoa ja statusta hihhulipiireissä, niin mitä siitä voi syntyä? Vaikeasti fundamentalistinen pösilö, jolla ei ole -kiitos juomisen- järjenlahjoista tietoakaan.
Ei sillä, että jeppeä pitäisi juoppuden takia hyljeksiä tai mitään. Mutta jokin terveempi vaihtoehto kannattaisi saada etusijalle, kuin pään sekoittaminen uskonnoilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845137Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.253460Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j382818Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin81959Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581820- 471586
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2601441- 941372
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441356Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731068