Jehovan todistajilla on ollut varsin laaja pedofiliaskandaali. Hallintoelin on suojellut hyväksikäyttäjiä maineensa vuoksi. Hallintoelin, joka mainostaa uskontoaan rakkaudellisena ja hengellisenä paratiisina, saisi todellakin hävetä.
Sama koskee monia muitakin kristillisiä liikkeitä. Helluntailaisilla asia näyttää olevan nyt ajankohtainen.
"Esiin tulleet tapaukset ovat ikävä kyllä vain jäävuoren huippu", projektityöntekijä Pirkko Muhonen sanoo Ristin Voiton mukaan.
"helluntaiherätyksestä on puuttunut järjestelmä, joka puuttuisi hyväksikäyttötapauksiin".
"Pahimmillaan meillä on painettu tapauksia täysin villaisella, vaikka maallinen oikeusistuinkin on antanut niistä tuomion", Ristin Voiton haastattelema terapeutti-työnohjaaja Anna-Liisa Mikkonen sanoo.
lÄHDE:
http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=6751&Itemid=38
Sinänsä hyvä että Helluntailaiset kirjoittavat avoimemmin kuin Vartiotornilaiset asiasta. Muuta hyvää tilanteessa ei olekaan. Asia on nostettu esille aivan liian myöhään. Tuollaisia kommennetteja ei ole koskaan lukenut JT lehdissä.Samat kommentit voisi ihan hyvin painaa vartiotornilehteen. Pitävät paikkansa JT:ienkin kohdalla. JT Lahkohan painaa villasella kaikki ongelmansa ja keskittyy lehdissä vain muiden arvostelemiseen.
Kertokaa miksi erityisesti uskovien lahkoista löytyy pedofiileja? Miksi kaikki lahkot painavat ongelmat villasella ja antavat uhrien kärsiä? JT:ien ja helluntailaisten yhteinen piirre on se, että molemmat lahkot ovat fanaattisia ja tuomiohenkisiä. Onko uskonnossa jotain piirteitä, joka saa ihmisen seksuaalisuuden kieroutumaan?
Jos, niin mitä nämä ovat? Onko teillä mitään näkemystä asiaan?
Lahkot ja pedofilia
10
1162
Vastaukset
- sexiorja
http://www.satansrapture.com/sexchurch.htm
UM-raamatu
1 kor 7,14
1 kor 9,5 esimerkiksi.. - kieltäminen
Jos sulla on nälkä niin lähteekö se sillä että kiellät asian ?
Jos sua nukuttaa lähteekö se sillä että teeskentelet pirteää ?
Jos sua paleltaa niin korjaantuuko asia sillä että kuvittelet auringon paistavan ?
Jos ...
Jos...
Jos olet seksuaalisesti aktiivi niin auttaako asiaa se että kaikki avioliiton ulkopuolella tapahtuva seksuaalinen aktiivisuus kielletään KAIKISSA MUODOISSAAN, mukaanlukien itsetyydytys.
Seksuaalisuus on ihmisen vahvimpia viettejä ja kielloista huolimatta kieltämisestä se AINA etsii jonkin purkaantumistien. Jos se yritetään totaalisesti kieltää niin syntyy kaappihomoja, lespoja, tirkistelijöitä ja pedofiilejä joille kaikille yhteistä on sairaaloinen pelko kiinnijäämisestä ja mahdollisesta erottamisesta sekä pelko kaikkivaltiaan kostosta eri muodoissaan. - hönkäsen pölähdys
Jos lahko tai uskontokunta pitää itsetyydytystä yhtä pahana syntinä kuin pedofiliaa, niin mihin se johtaa?
Jos maallinen lainsäädäntö säätäisi että rahanpuutteessa oleva ihminen saisi yhtä suuren rangaistuksen myydessään oman autonsa karvanopat kuin naapurin jaguaarin, niin kummankohan myisi jos olisi kova puute rahasta?
Itsetyydytyksestä ei ole maallista rangaistusta, pedofiliasta on. Eri asia siis jo lainsäädännönkin kannalta, mutta ...
Henkilö jolla ei ole pelkoa jäädä kiinni (pedofilialle esitettävä kaksi todistajaa jotta siitä voi edes syyttää), teoistaan ja joka pitää itse hengellisesti yhtä suurena syntinä (harma tulee ja tappaa) pedofiliaa ja itsetyydytystä ...
Jaa, jos tällainen henkilö sattuu olemaan taipumuksiltaan pedofiili. Mikä häntä sitten juurikaan estää toimimasta?
Syyllinen kun on joka tapauksessa.
Ne uskonnot, jotka kieltävät nuorelta mieheltä normaalin kanavan purkaa seksuaalisuuttaan itse, ja syyllistävät siitä, kierouttavat omantunnon.
Ongelmia syntyy asiassa silloin, kun uskonlahko ja yhteisö halutaan esittää täydellisenä muulle maailmalle.
Tällöin ongelmat kielletään. Jos todisteita ei ole (kahta silminnäkijää), niin ei voida todistaa, että mitään olisi tapahtunut. Jos oletettu tekijä kiistää tekonsa, niin uhrista tulee syyllinen joka yrittää pilata yhteisön maineen.
Tällainen näkemys minulla on asiaan.>>Jos lahko tai uskontokunta pitää itsetyydytystä yhtä pahana syntinä kuin pedofiliaa, niin mihin se johtaa?
Ei pidä. Epäterve suhtautuminen lahkolla siihen (masturbointiin) on, mutta ei sitä pedofiliaan rinnastettavana harrasteena pidetä. Tästä artikkeli asiaa avaamaan:
http://www.veljesseura.org/?q=node/1019
>>Ongelmia syntyy asiassa silloin, kun uskonlahko ja yhteisö halutaan esittää täydellisenä muulle maailmalle.
Juuri näin. Ja siitä syystä vt-seuralla pedofiiliongelmansa onkin, kuten totesit.- hönkäsen pölähdys
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Jos lahko tai uskontokunta pitää itsetyydytystä yhtä pahana syntinä kuin pedofiliaa, niin mihin se johtaa?
Ei pidä. Epäterve suhtautuminen lahkolla siihen (masturbointiin) on, mutta ei sitä pedofiliaan rinnastettavana harrasteena pidetä. Tästä artikkeli asiaa avaamaan:
http://www.veljesseura.org/?q=node/1019
>>Ongelmia syntyy asiassa silloin, kun uskonlahko ja yhteisö halutaan esittää täydellisenä muulle maailmalle.
Juuri näin. Ja siitä syystä vt-seuralla pedofiiliongelmansa onkin, kuten totesit.Lähinnä tarkoitin tätä:
Mihin katumattoman jt:n itsetyydytys johtaa henkilön pelastumisen kannalta vt-seuran mukaan?
Paratiisiin vaiko ei?
Mihin katumattoman jt:n pedofilia johtaa henkilön pelastumisen kannalta vt-seuran mukaan?
Paratiisiin vaiko ei?
Tarkoitin siis synnin seuraukset.
Ovatko ne yhtä pahat vai erilaiset?
Luonnollisesti yhden omenan varastaminen on pienempi paha kuin koko korin. Mutta jos rangaistus on molemmissa sama, ei syyllisyys ole 50 kertainen teon pahuuteen nähden.
Pystyinkö yhtään selittämään ajatuksiani? hönkäsen pölähdys kirjoitti:
Lähinnä tarkoitin tätä:
Mihin katumattoman jt:n itsetyydytys johtaa henkilön pelastumisen kannalta vt-seuran mukaan?
Paratiisiin vaiko ei?
Mihin katumattoman jt:n pedofilia johtaa henkilön pelastumisen kannalta vt-seuran mukaan?
Paratiisiin vaiko ei?
Tarkoitin siis synnin seuraukset.
Ovatko ne yhtä pahat vai erilaiset?
Luonnollisesti yhden omenan varastaminen on pienempi paha kuin koko korin. Mutta jos rangaistus on molemmissa sama, ei syyllisyys ole 50 kertainen teon pahuuteen nähden.
Pystyinkö yhtään selittämään ajatuksiani?>>Pystyinkö yhtään selittämään ajatuksiani?
Kyllä pystyit.
>>Tarkoitin siis synnin seuraukset.
Ovatko ne yhtä pahat vai erilaiset?
Hyvä kymysys. Ei ole mitään 'kättä pidempää', mutta luulisin vt-seurankin säädösten antavan himorunkkaajalle edes hieman siimaa pelastumisensa suhteen - ainakin enemmän kuin pedofiilille.- suomi 1
hönkäsen pölähdys kirjoitti:
Lähinnä tarkoitin tätä:
Mihin katumattoman jt:n itsetyydytys johtaa henkilön pelastumisen kannalta vt-seuran mukaan?
Paratiisiin vaiko ei?
Mihin katumattoman jt:n pedofilia johtaa henkilön pelastumisen kannalta vt-seuran mukaan?
Paratiisiin vaiko ei?
Tarkoitin siis synnin seuraukset.
Ovatko ne yhtä pahat vai erilaiset?
Luonnollisesti yhden omenan varastaminen on pienempi paha kuin koko korin. Mutta jos rangaistus on molemmissa sama, ei syyllisyys ole 50 kertainen teon pahuuteen nähden.
Pystyinkö yhtään selittämään ajatuksiani?Kyllä meillä saisi kertoa ongelma on. mutta eihän ainoa jumalan kanava voi... kokouksissa monesti on .... puheitta katollisien teoistta . vaikka on maksettu itse ja kirjoitelu lehdet. vanhimat pitää paneteluna..!kusta on amerikan hallinto elimen päässä... ! pitäisi avoimestti käsitellä asia...!monet lukee palstoja ja tietää miten on...!
hönkäsen pölähdys kirjoitti:
Lähinnä tarkoitin tätä:
Mihin katumattoman jt:n itsetyydytys johtaa henkilön pelastumisen kannalta vt-seuran mukaan?
Paratiisiin vaiko ei?
Mihin katumattoman jt:n pedofilia johtaa henkilön pelastumisen kannalta vt-seuran mukaan?
Paratiisiin vaiko ei?
Tarkoitin siis synnin seuraukset.
Ovatko ne yhtä pahat vai erilaiset?
Luonnollisesti yhden omenan varastaminen on pienempi paha kuin koko korin. Mutta jos rangaistus on molemmissa sama, ei syyllisyys ole 50 kertainen teon pahuuteen nähden.
Pystyinkö yhtään selittämään ajatuksiani?Vain seurakunnan vanhimmille tarkoitettu "Lauma-kirja" antaa asiasta seuraavanlaisen luotauksen:
"Sukupuoliset väärinkäytökset, muun muassa aviorikos, haureus ja muut "porneian" muodot.
Epäpuhtauteen sisältyy satunnaisesti tapahtuva tahallinen sukupuolielinten koskettelu tai rintojen hyväily. (1. Tess. 4: 7, 8; 1. Tim. 5:1, 2)
Tällainen lievä epäpuhtaus voidaan käsitellä yhden tai kahden vanhimman harkinnan mukaan; se ei vaadi oikeuskomiteaa pitämään kuulustelua.
Jotta yksilöä voitaisiin auttaa säilyttämään tulevaisuudessa käytöksensä Siveellisesti puhtaana, tarvitaan painokasta neuvontaa, kehottamista ja auttamista.
Jos tällaista käytöstä ei oikaista, se saattaa tulla yhä vakavammaksi ja usein toistettuna muuttua irstaudeksi.
Irstaus on järkyttävää, räikeää piittaamattomuutta Jehovan moraalinormeista. (Gal. 5:19; w83 15/6 s. 31; w74 15/1 s. 46-48)
Se voi käsittää harkitusti harjoitetun kiihkeän syleilemisen tai rintojen hyväilemisen.
Tapahtuneen luonne, olosuhteet ja todellinen laajuus voivat ilmaista, onko kyse irstaudesta, joka vaatisi oikeudellisia toimia.
Tällaiset tavat voivat helposti johtaa porneiaan.
"Porneiaan" (kreik. por.nei'a) sisältyy ainakin yhden ihmisen sukupuolielinten moraaliton käyttö (joko luonnollisena tai kieroutuneella tavalla), ja moraalittomuuteen on täytynyt osallistua myös toinen osapuoli -jompaakumpaa sukupuolta oleva ihminen tai eläin; jos joku osallistuu sellaiseen omasta tahdostaan, hän tulee syylliseksi, ja tällöin vaaditaan oikeudellisia toimia. Kyse ei ole jonkun sukupuolielinten satunnaisesta koskettelemisesta, vaan se käsittää niiden hyväksikäytön. (w83 1/9 s. 23-26; w83 15/6 s. 30, 31)
Siihen sisältyvät suun ja peräaukon kautta harjoitetut sukupuolisuhteet tai masturbointi yhdessä sellaisten henkilöiden kesken, jotka eivät ole naimisissa toistensa kanssa, homoseksuaalisuus, lesbolaisuus, haureus, aviorikos, sukurutsaus ja sukupuolisuhteet eläinten kanssa. (3. Moos. 20:10, 13, 15, 16; Room. 1:24, 26, 27, 32; 1. Kor. 6: 9, 10)
Siihen sisältyy myös lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, muun muassa tavat, joissa käytetään poikaa sukupuolisten kieroutumien tyydyttämiseen (pederastia). (5. Moos. 23:17, 18, UM, engl. viitelaitos, alaviitteet.)
Seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneita tulee kohdella äärimmäisen huomaavaisesti ja Ystävällisesti. Vanhinten tulisi aina tehdä kaikki, mitä he järkevästi ajatellen voivat tehdä, suojellakseen lapsia, jotteivät nämä joutuisi enää tällaisen hyväksikäytön uhreiksi; noudattakaa Seuran toimintaohjetta tällaisissa asioissa. (g85 22/4 s. 8)
Itsesaastutus eli masturbaatio ei ole "porneiaa";eikä raiskauksen kohteeksi joutunut ole syyllinen porneiaan. (w83 15/6 s. 30; w74 15/6 s. 288; it-1 s. 862-864; tp s. 144)
Sana porneia tähdentää sekä henkilön käytöksen irstasta luonnetta että tahallisuutta, ja se käsittää kaikki sellaiset luvattomat sukupuoliset toimet, jollaisia harjoitetaan porttolassa.
Jotta kyse olisi porneiasta, ei tarvita sukupuoliyhdyntää eikä myöskään sukupuolisen kiihottumisen huippukohdan saavuttamista.
Rajatapauksissa oikeuskomitean vastuuna on punnita huolellisesti Raamattua ja tapaukseen liittyviä tosiasioita sen ratkaisemiseksi, oliko kyse porneiasta.
Tähän vastuuseen ei tulisi suhtautua kevyesti, varsinkaan silloin kun asiaan liittyy raamatullinen vapaus mennä uudelleen naimisiin. (Mal. 2:16a)"- tietoja!
t-i-u-k-u kirjoitti:
Vain seurakunnan vanhimmille tarkoitettu "Lauma-kirja" antaa asiasta seuraavanlaisen luotauksen:

Tähän vastuuseen ei tulisi suhtautua kevyesti, varsinkaan silloin kun asiaan liittyy raamatullinen vapaus mennä uudelleen naimisiin. (Mal. 2:16a)"muuten hyviä lainauksi, mutta taisivat olla n.20-30v. vanhoja. kannattaisi päivittää tiedot. jos niitä täällä levittää.
tietoja! kirjoitti:
muuten hyviä lainauksi, mutta taisivat olla n.20-30v. vanhoja. kannattaisi päivittää tiedot. jos niitä täällä levittää.
>>muuten hyviä lainauksi, mutta taisivat olla n.20-30v. vanhoja. kannattaisi päivittää tiedot. jos niitä täällä levittää.
Laita vain sähköpostiini tulemaan uudempi painos ko. opuksesta jos sinulla sellainen sattuu olemaan.
Mitkä käytännöt tai toimintamallit lainauksesta ovat muuttuneet?
Kannattaisikohan esittää mahdollisiin virheisiin korjaukset, jos lähtee täällä lainauksia kritisoimaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?801542Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141014Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95912Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot140680- 53664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641- 76639