Uusi teoria asteroidin törmäyksestä noin 5000 vuotta sitten voisi tukea ajatusta valtavasta tulvasta Intian valtamereen. Merestä on löydetty noin 26 km halkaisijaltaan oleva kraateri ja myös monet maamuodostelmat näyttäisivät teorian mukaan muodostuneet valtavan Tsunamin seuraksena.
Myös alkuperäiskansojen lukuisat vedenpaisumuslegendat yhdistetään tämän teorian tukemiseksi, jotka ovat syntyneet samoihin aikoihin.
Toin asian esille siksi, koska uskon, että nykytiede ei pysty selittämään kaikkea ja voi olla hyvinkin niin, että jotkut tuomitsevat raamatun kertomukset aika nopeasti huuhaana.
Toki pidän liian nopeana edesottamuksena raamatun tulkitsemisen tavalla, joka pohjautuu lopun odottamiseen, sillä raamatullisinakin aikoina oli aina loppu ihan lähellä ja jonkun asian loppuhan on aina ollutkin tai paremminkin useita aikakausien loppuja.
Jehovan todistajat ovat etunenässä olleet loppukeskeisiä ja he ovat sanomallaan vaikuttaneet ihmisiin niin, että heidän uskottavuus on lisännyt epäluuloja raamatun todellista sanomaa kohtaan, joka on seurausta siitä, kun ollaan etunenässä tuomitsemassa milloin mitäkin.
Maltti on jokamiehen valtti.
Vedenpaisumusteorialle tukea
20
852
Vastaukset
- Markku_Meilo
>>...nykytiede ei pysty selittämään kaikkea
Sen jälkeen kun uskonnoitsijat lopettivat tieteenteon monopolin ja liian rehellisten tiedemiesten teilaamisen kerettiläisinä, on tieteen lähtökohdaksi tullut kriittisyys sekä itsekorjaavuus. Jos tiede ei kykenekään selittämään kaikkea, niin tieteen ja uskonnon "taisteluareenaan" liittyvissä asioissa Raamatun kuvaukset ovat kyllä aivan omaa luokkaansa.
>>...jotkut tuomitsevat raamatun kertomukset aika nopeasti huuhaana.
Asteroidi ei ainakaan minun mielikuvituksessa edesauta Raamatun kertoman vedenpaisumuksen (josvaikka heti unohdetaan v-paisumusta edeltäneet ja elämää tehokkaasti haitanneet olosuhteet) käsittämistä kirjaimellisena. Päin vastoin, tuollainen asteroidin törmäys voisi selittää tulvan, josta on levinnyt erilaisia kansantarinoita, joista Raamattu on eräs esimerkki, eikä edes vanhin.- ...
Asteroidi ei ainakaan minun mielikuvituksessa edesauta Raamatun kertoman vedenpaisumuksen.
Ei todellakaan.Ainahan suuria tulvia on ollut, ja jostain sellaisesta on lähteneet uskonnolliset vedenpaisumustarinat liikkeelle.
Raamatun vedenpaisumustarinassa ei ole mitään pohjaa, eikä sellaista koko maapallon peittävää tulvaa ole koskaan ollut. Se ainakin tiedetään varmasti. Sille ei voida saada mistään tukea, koska on tiedettyjen tosiasioiden vastainen, mutta pienempiä suuria tulvia on varmasti ollut. - kirjanoppinut
Satoi 40 yötä ja päivää ja yötä. Missäs se oli että "syvyyden lähteet" aukesivat? Kumminkaan tsunami ei te noin ja vielä etukäteen varustellaan arkki eläimmineen. Saahan se Arska uskotella itselleen mitä vain mutta minulle ei tuo mene läpi. Epäilenkin että moisia uutisia väsäävät ne epätoiviset jotka väkisin yrittävät pitää raamatun totena.
- Markulta.
"... on tieteen lähtökohdaksi tullut kriittisyys sekä itsekorjaavuus.."
Itsekorjaavuus = uutta valoa.
Miksi tieteen itsekorjaavuus ( uusi valo) on mielestäsi hyväksyttäväää kun taas VT-seuran uusi valo (itsekorjaavuus) on pahinta mitä tiedät ? - Markku_Meilo
Markulta. kirjoitti:
"... on tieteen lähtökohdaksi tullut kriittisyys sekä itsekorjaavuus.."
Itsekorjaavuus = uutta valoa.
Miksi tieteen itsekorjaavuus ( uusi valo) on mielestäsi hyväksyttäväää kun taas VT-seuran uusi valo (itsekorjaavuus) on pahinta mitä tiedät ?>>Miksi tieteen itsekorjaavuus ( uusi valo) on mielestäsi hyväksyttäväää kun taas VT-seuran uusi valo (itsekorjaavuus) on pahinta mitä tiedät ?
Tieteen itsekorjaavulle ja Vartiotorniseuran oppimuutoksille ei ole mitään yhteistä. Tiede ei väitä esittämiensä asioiden tulevan mistään yliluonnollisesta lähteestä, eikä tieteen perustarkoitus ole hallita joukkoja valheella. Tiede on avoin kritiikille, itse asiassa se edellyttää sitä.
Vartiotorniseura hallitsee jäsenistöään epärehhelisyydellä ja tietoisella valheella, väittäen oppimuutosten tulevan Jehovalta. Minkäänlainen kritiiki ei merkittävissä kysymyksissä ole mahdollista ilman seurannaisvaikutuksia.
Nk. uudella valolla ja itsensäkorjaavuudella ei ole mitään yhteistä, uusi valo on pakon edessä tehtyjä oppikeikautuksia. Viimeisin kuvaava esimerkki Vt-seuran "itsensäkorjaavuudesta" on pitkälti toistakymmentä kertaa mulkattu sukupolviopetus. Karkeammalla tasolla se oli alkuun kuriton sukupolvi, sitten se olikin voideltuja, jonka jälkeen kuriton sukupolvi ja nyt toistamiseen voideltuja.
Esivallat olivat alkuun maallisia ja sitten maailmantilanne (ei siis Raamattu) saneli, että esivallat olivat jehova ja Jeesus, jonka jälkeen Raamatun sisältö sai jalansijaa ja esivaltaoikeus otettiin pois Jehovalta ja Jeesukselta sekä annettiin takaisin maallisille esivalloille.
Russell peukaloi Raamatun sisältöä sadalla vuodella, jotta sai lopun osumaan omaan elinkaareensa ja näin Jeesus palasi 1874. Vuonna 1943 Russelin peukalointi korjattiin ja ryhdyttiin valehtelemaan, että Jeesuksen 1914-mallista paluuta olikin saarnattu jo ennen vuotta 1914.
Täytyy olla erikoinen huumorintaju jos tuollaisissa oppiveivauksissa näkee jonkin sortin pyrkimystä rehelliseen itsekorjaavuuteen. Vartiotorniseuraan uskovilla tuntuu tuollainen naiivius olevan herkässä. Markku_Meilo kirjoitti:
>>Miksi tieteen itsekorjaavuus ( uusi valo) on mielestäsi hyväksyttäväää kun taas VT-seuran uusi valo (itsekorjaavuus) on pahinta mitä tiedät ?
Tieteen itsekorjaavulle ja Vartiotorniseuran oppimuutoksille ei ole mitään yhteistä. Tiede ei väitä esittämiensä asioiden tulevan mistään yliluonnollisesta lähteestä, eikä tieteen perustarkoitus ole hallita joukkoja valheella. Tiede on avoin kritiikille, itse asiassa se edellyttää sitä.
Vartiotorniseura hallitsee jäsenistöään epärehhelisyydellä ja tietoisella valheella, väittäen oppimuutosten tulevan Jehovalta. Minkäänlainen kritiiki ei merkittävissä kysymyksissä ole mahdollista ilman seurannaisvaikutuksia.
Nk. uudella valolla ja itsensäkorjaavuudella ei ole mitään yhteistä, uusi valo on pakon edessä tehtyjä oppikeikautuksia. Viimeisin kuvaava esimerkki Vt-seuran "itsensäkorjaavuudesta" on pitkälti toistakymmentä kertaa mulkattu sukupolviopetus. Karkeammalla tasolla se oli alkuun kuriton sukupolvi, sitten se olikin voideltuja, jonka jälkeen kuriton sukupolvi ja nyt toistamiseen voideltuja.
Esivallat olivat alkuun maallisia ja sitten maailmantilanne (ei siis Raamattu) saneli, että esivallat olivat jehova ja Jeesus, jonka jälkeen Raamatun sisältö sai jalansijaa ja esivaltaoikeus otettiin pois Jehovalta ja Jeesukselta sekä annettiin takaisin maallisille esivalloille.
Russell peukaloi Raamatun sisältöä sadalla vuodella, jotta sai lopun osumaan omaan elinkaareensa ja näin Jeesus palasi 1874. Vuonna 1943 Russelin peukalointi korjattiin ja ryhdyttiin valehtelemaan, että Jeesuksen 1914-mallista paluuta olikin saarnattu jo ennen vuotta 1914.
Täytyy olla erikoinen huumorintaju jos tuollaisissa oppiveivauksissa näkee jonkin sortin pyrkimystä rehelliseen itsekorjaavuuteen. Vartiotorniseuraan uskovilla tuntuu tuollainen naiivius olevan herkässä.>>Täytyy olla erikoinen huumorintaju jos tuollaisissa oppiveivauksissa näkee jonkin sortin pyrkimystä rehelliseen itsekorjaavuuteen.
Älähän nyt, josko tuo tiede ottaa ja korjaa näkemyksiään, esimerkiksi niin, että maapallo onkin litteä ja aurinko kiertää maalättyä, niin ehkäpä tuollaiset uskonlahkon uudet valot ja tieteen tavat toimia saattaisivat kohdata toisensa. Varsinkin jos noita näkemyksiä korjailtaisiin edestakaisin muutamaankin kertaan.
Siihen saakka näistä "naiiviuden kukkasista" saa revittyä jopa huumoria.- kirjanoppinut
Markulta. kirjoitti:
"... on tieteen lähtökohdaksi tullut kriittisyys sekä itsekorjaavuus.."
Itsekorjaavuus = uutta valoa.
Miksi tieteen itsekorjaavuus ( uusi valo) on mielestäsi hyväksyttäväää kun taas VT-seuran uusi valo (itsekorjaavuus) on pahinta mitä tiedät ?Raamattuhan on selvää ja yksinkertaista "jumalan sanaa" jota ihminen ei saa missään nimessä peukaloida.
- kirjanoppinut
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Täytyy olla erikoinen huumorintaju jos tuollaisissa oppiveivauksissa näkee jonkin sortin pyrkimystä rehelliseen itsekorjaavuuteen.
Älähän nyt, josko tuo tiede ottaa ja korjaa näkemyksiään, esimerkiksi niin, että maapallo onkin litteä ja aurinko kiertää maalättyä, niin ehkäpä tuollaiset uskonlahkon uudet valot ja tieteen tavat toimia saattaisivat kohdata toisensa. Varsinkin jos noita näkemyksiä korjailtaisiin edestakaisin muutamaankin kertaan.
Siihen saakka näistä "naiiviuden kukkasista" saa revittyä jopa huumoria.Maa onkin hieman navoiltaan litistynyt. Ei tosin lätty mutta ei pallokaan. Maakaan ei kierrä aurinkoa eikä muuten aurinkokaan maata. Molemmat kuten myös kaikki muutkin aurinkokunnan kappaleet kiertävät aurinkokunnan yhteistä painopistettä joka tosin on kaiken aikaa aurinkomme sisällä. Joskus kylläkin lähmpänä pintaa ja toisinaan aivan keskellä.
- Arskavain
kirjanoppinut kirjoitti:
Satoi 40 yötä ja päivää ja yötä. Missäs se oli että "syvyyden lähteet" aukesivat? Kumminkaan tsunami ei te noin ja vielä etukäteen varustellaan arkki eläimmineen. Saahan se Arska uskotella itselleen mitä vain mutta minulle ei tuo mene läpi. Epäilenkin että moisia uutisia väsäävät ne epätoiviset jotka väkisin yrittävät pitää raamatun totena.
>>Satoi 40 yötä ja päivää ja yötä.>Missäs se oli että "syvyyden lähteet" aukesivat?>Saahan se Arska uskotella itselleen mitä vain mutta minulle ei tuo mene läpi.>Epäilenkin että moisia uutisia väsäävät ne epätoiviset jotka väkisin yrittävät pitää raamatun totena.
- Kirjanopinut
Arskavain kirjoitti:

Pitäsikö tosiaan vedenpaisumus tara pitää totena havaitun meterootin iskun tähden joka jotenkin sopii raamatun kertomukseen. Kerron jo tuossa äsken että kaikki ei sovi yhteen. Joku joka on käyttänyt ilmausta..? Joku niistä 8 sasta henkiin jääneestä? Kaikki muu lihahan hukkui. Jumala tiesi etukäteen meteoriitin tulon. Okeastaan raamatun mukaan jopa päätti sen lähtämisen koska päätti hävittää ihmiset Nooan perhettä lukuunottamata. Siis mielestäni vieläkin epätoivista yritystä saada tarulle todistusvoimaa satunnaisesta paikallisesta tapahtumasta. Tunettu tiedemies lienee yksi epätoivisista joka kiihkeästi yrittää esittää että katso jumala minä olen sinun puolellasi, muista minua kun aikani loppuu.
- Markku_Meilo
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Täytyy olla erikoinen huumorintaju jos tuollaisissa oppiveivauksissa näkee jonkin sortin pyrkimystä rehelliseen itsekorjaavuuteen.
Älähän nyt, josko tuo tiede ottaa ja korjaa näkemyksiään, esimerkiksi niin, että maapallo onkin litteä ja aurinko kiertää maalättyä, niin ehkäpä tuollaiset uskonlahkon uudet valot ja tieteen tavat toimia saattaisivat kohdata toisensa. Varsinkin jos noita näkemyksiä korjailtaisiin edestakaisin muutamaankin kertaan.
Siihen saakka näistä "naiiviuden kukkasista" saa revittyä jopa huumoria.>>Älähän nyt, josko tuo tiede ottaa ja korjaa näkemyksiään, esimerkiksi niin, että maapallo onkin litteä ja aurinko kiertää maalättyä,
Tuossa esimerkissä on vaan sellainen hauska piirre, että asiassa on jo peesattu tieteellistä maailmankuvaa ja vaiennettu Raamatun ehdoton totuus litteästä maasta.
>>niin ehkäpä tuollaiset uskonlahkon uudet valot ja tieteen tavat toimia saattaisivat kohdata toisensa.
Lähentymistähän on tapahtunut, esimerkiksi jo ainakin noin kolmisensataa vuotta sitten lääketieteessä hylättiin vanhat näkemykset, joita Vartiotorniseura kuvailee näin:
”Muinaiset egyptiläiset pitivät kirjaimellista sydäntä älyn ja tunteiden tyyssijana. Lisäksi he ajattelivat, että sillä on oma tahto. Babylonialaiset sanoivat, että sydämessä asuu sekä äly että rakkaus. Kreikkalainen filosofi Aristoteles opetti, että se on aistien tyyssija ja sielun valta-alue. Ajan kuluessa ja tiedon lisääntyessä nämä käsitykset kuitenkin hylättiin. Lopulta sydän alettiin tuntea sinä, mikä se todellisuudessa on, pumppuna joka panee veren kiertämään koko elimistössä.” (Vartiotorni 1. kesäkuuta 1986 sivu 17)
Vartiotorniseura tuli tässä suhteessa tieteen kannalle juuri tällä Vartiotorni-lehden lainatulla kirjoituksella. Tämä on sikäli paljon kertova esimerkki, että Vartiotorniseura itsekorjasi näkemystään tieteellisempään suuntaan. Olihan Vt-seura itsekorjannut itseään samassa asiassa ja omaksunut tuon pakanallisena hylätyn näkemyksen vuonna 1970.
>>Varsinkin jos noita näkemyksiä korjailtaisiin edestakaisin muutamaankin kertaan.
Tieteen näkemysten korjailussa on se luonteva piirre, että se tapahtuu koko yhteisön yhteisellä sopimuksella, ei pienen ydinjoukon ydinjoukon äänestyksellä, jota ei saa kyseenalaistaa ilman seurauksia. - Arskavain
Kirjanopinut kirjoitti:
Pitäsikö tosiaan vedenpaisumus tara pitää totena havaitun meterootin iskun tähden joka jotenkin sopii raamatun kertomukseen. Kerron jo tuossa äsken että kaikki ei sovi yhteen. Joku joka on käyttänyt ilmausta..? Joku niistä 8 sasta henkiin jääneestä? Kaikki muu lihahan hukkui. Jumala tiesi etukäteen meteoriitin tulon. Okeastaan raamatun mukaan jopa päätti sen lähtämisen koska päätti hävittää ihmiset Nooan perhettä lukuunottamata. Siis mielestäni vieläkin epätoivista yritystä saada tarulle todistusvoimaa satunnaisesta paikallisesta tapahtumasta. Tunettu tiedemies lienee yksi epätoivisista joka kiihkeästi yrittää esittää että katso jumala minä olen sinun puolellasi, muista minua kun aikani loppuu.
http://bwanajoe.blogspot.com/2007/12/joel-kontinen-sekulaariset.html
- kirjanoppinut
Arskavain kirjoitti:
http://bwanajoe.blogspot.com/2007/12/joel-kontinen-sekulaariset.html
Mitenkään sovi siltikään raamatun kertomukseen. Oliko Nooan aikan muka vain 400 ihmistä. Onhan muuten noita tulvia mailman historiassa ollut useitakin ei niitä kaikkia voida pitää taruna samasta tulvasta. Sitäpaitsi esimerkiksi Egypin hallitsia luettelo ylettyy kuvitellun tulvan taakse.
- kirjanoppinut
kirjanoppinut kirjoitti:
Mitenkään sovi siltikään raamatun kertomukseen. Oliko Nooan aikan muka vain 400 ihmistä. Onhan muuten noita tulvia mailman historiassa ollut useitakin ei niitä kaikkia voida pitää taruna samasta tulvasta. Sitäpaitsi esimerkiksi Egypin hallitsia luettelo ylettyy kuvitellun tulvan taakse.
Ihmisiä piti olemaan Nooan aikana 40 jotta 80% ihmiskunnasta tuhoutuisi, sillä 80% 40=32 ja jälljelle jäi siis 8. Jos siis ramattu olisi itse kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän jumalan henkeyttämä.
- Pii on 3,0
..Ollut ihan reaalinen syy, mutta tsunami tai asteroidi yksinään ei riitä kertomaan mitä tapahtui.
Jos raamatun kertomus otetaan pohjaksi, niin vettä satoi -40 päivää kaatosateena, ja "vesi nousi paikallisten vuorten yli,ja vedet vallitsivat maan päällä -150 päivää,".
toisaalta taas tiedämme maan geologiasta, että Coloradojoen ja suuren kanjonin alueella ei ole ollut ns, Vesipeittoa pariinsataan milj, vuoteen ; Se on Fakta.
Silti joku täysin käsittämätön voima on repinyt pohjoisen kalottialueiden tunturit paljaiksi ja pyyhkinyt mustan mullan ukrainaan, ja valko-venäjälle asti. Eikä mikään ns tavallinen ilmiö jäädytä maata kilometrien syvyyteen , käytännössä silmänräpäyksessä, kuten Siperian ja Alaskan pohjoisilla alueella on käynyt; Avaruuden pakkanen on ainoa ,joka sen voi tehdä.
Eu;n satelliitit kuvasivat juuri äsken Marsia, se on erikoinen tapaus, kuvista todettiin, että Marsiin on törmännyt joku lähes samankokoinen kappale. sen perusteella Mars on suistunut radaltaan, ja sivuuttaessaan maan, sen vetovoima on saattanut aiheuttaa tuollaisen vesien kasaantumisen jopa puoleksi vuodeksi. Mikään pienempi, hetkellinen voima ei siihen pysty.
Törmäyskuvat ovat Faktaa, ja tutkimus kulkee eteenpäin;
Olen varma,että kun Tällainen "kaikkeuden kuvio" on niin valtava, ettei kellään ole selvää kuvaa maapallon tästä historiasta: vasta joku vuosi on lähetetty näitä mönkijöitä avaruuteen paikan päälle,
nyt jo tiedetään, että myös Marsissa on ollut kokonaisia valtameriä, se on ollut maan sisarplaneetta, mitä luultavimmin. - Syneus(m)
Raamatun vedenpaisumustarulle ei löydy minkäänlaisia uskottavia todisteita. Piste.
=)- Arskavain
Kommenttini on epäsuoraa lainausta eräästä tunnetusta tiedejulkaisusta miinus kommenttini todistajista.
Teoriaa on tutkittu jo useita vuosia ja tietenkin se on joiltakin osin kiistanalainen, mutta merenpohjasta löydetyt näytteet vahvistavat iäksi noin 5000 vuotta.
http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?d=195&a=1219&id=1482 - neitoni
Arskavain kirjoitti:
Kommenttini on epäsuoraa lainausta eräästä tunnetusta tiedejulkaisusta miinus kommenttini todistajista.
Teoriaa on tutkittu jo useita vuosia ja tietenkin se on joiltakin osin kiistanalainen, mutta merenpohjasta löydetyt näytteet vahvistavat iäksi noin 5000 vuotta.
http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?d=195&a=1219&id=1482kauan puhuttu mikä räjähdys teki maasta ihmisille asuttavan maan.Jos uskoo jumalaan,se on aivan sama miten jumala aluksi kaiken järjesti,siitä tiedemiehet puhuu.Mut jos on niin toope et uskoo kaiken pulpahtaneen itestään,sillon on turha tämmösen ihmisen puhua koska lähtökohta on eri.
Oon aiemmin kirjotellu ihmisen eliniästä,jottain 6000 alusta ku ihminen luotiin,ei miljoonia vuosia ja näköjään tiedekin tukee tapahtumia,tiedemiehet ja naiset jotka todella haluaa vastauksia - Markku_Meilo
neitoni kirjoitti:
kauan puhuttu mikä räjähdys teki maasta ihmisille asuttavan maan.Jos uskoo jumalaan,se on aivan sama miten jumala aluksi kaiken järjesti,siitä tiedemiehet puhuu.Mut jos on niin toope et uskoo kaiken pulpahtaneen itestään,sillon on turha tämmösen ihmisen puhua koska lähtökohta on eri.
Oon aiemmin kirjotellu ihmisen eliniästä,jottain 6000 alusta ku ihminen luotiin,ei miljoonia vuosia ja näköjään tiedekin tukee tapahtumia,tiedemiehet ja naiset jotka todella haluaa vastauksia>>Oon aiemmin kirjotellu ihmisen eliniästä,jottain 6000 alusta ku ihminen luotiin,ei miljoonia vuosia ja näköjään tiedekin tukee tapahtumia,tiedemiehet ja naiset jotka todella haluaa vastauksia
Osoita yksikin vakavasti otettava tieteen ammattilainen, joka esittää ihmisen olevan luotu ja että tuo luominen tapahtui n. 6000 vuotta sitten?
- voisin suositella
saksankielen taitoisille kirjaa Professori Bauer:
Das kooperative Gen,se valaisee hyvin ihmisen ja myöskin historian kehitystä,ei sulje pois luonnonmullistuksia,kuten ehkä tulvat,maanjäristys jne.mitkä kansojen taruistoissa ovat saaneet erilaisia muotoja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?801542Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141014Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95912Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot140680- 53664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641- 76639