Bensan säästö rullaamalla vapaalla

Mikko_H

Olen isäni kanssa kinastellut seuraavasta asiasta.

Isälläni on tapana säästää bensakuluissa ajamalla alamäet vaihde vapaalla rullaten. Jos vauhti kasvaa liian kovaksi, laittaa hän vaihteen päälle ja jarruttaa moottorilla, jos taas vauhti hiljenee liikaa, vaihde päälle ja kaasua. Isäni sanoo täten säästävänsä bensakuluissa huomattavasti.

Mielestäni tällainen ajotapa on ennen kaikkea turvaton ja muun liikenteen rytmiä häiritsevä, sekä bensansäästön kannalta aivan mitätön. Nykyiset autothan (jollainen isällänikin on)moottorilla jarrutettaessa katkaisevat kokonaan bensan syötön, jolloin kulutus on nolla. Itse ajan siis vaihde koko ajan kytkettynä ja jarrutan alamäessä tai punaisiin valoihin tultaessa tarvittaessa moottorilla.

Kertokaa mielipiteitänne isäni ajotavasta ja sen tuomista säästöistä. Onko hänen, minun vai jonkun muun ajotapa oikea?

51

4300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tomppa

      Ei kannata rullata vapaalla pitkiä matkoja.
      Ehkä jossain tosi sopivan kaltevissa mäissä vapaalla vois mennä jos vauhti pysyy n. samana.

      • eiautoamatulle

        Alamäkeen vapaalla rullaavat on pieni riesa matuihin verrattuna.

    • osti...

      ...tuo olikin ihan toimiva neuvo. Kaasari kun imi bensaa koneeseen aina kun moottori pyöri. Ruiskukoneilla siitä ei ole hyötyä, mutta perhesovun säilyttämiseksi kannattaa ehkä antaa asian olla.
      Tai no, mitä nyt omaa nuoruuttani muistelen, niin yksi suurimmista huveista oli saada todistettua joku isäukon elämäntotuuksista vääräksi :-)

      • veio4

        Jos puhutaan ainoastaan polttoaineen kulutuksesta, niin vapaalla rullaus tietyissä tilanteissa on vähiten lientä kuluttava ajotyyli.
        Monesti se edellyttää myös reitin tuntemista jotta tietää mitä on näkymättömissä.

        Tasaisilla pohjanmaan suorilla ei tietty mutta mäkisissä maastoissa. Sen oppii arvioimaan millaisessa alamäessä vauhti ei nouse paljoakaan yli sallitun.

        Punaisia valoja, tms pysähdystä lähestyessä voi rullata kaukaa ja jos tarve hidastaa voimakkaammin niin tee se moottorijarrulla.

      • ölkjopittt

        Ruuhkassa tuo liikennevaloihin rullaaminen on todella vitutusta aiheuttava tapa.

        Kääntyvien kaistat ovat lyhyemmät ja niille ajoissa ehtiminen säästäisi punaisissa odotuksen. Bensaa säästelevä minäminämies tukkii tien ja takanatulijat odottelevat seuraavissa punaisissa.

      • Mieluummin kulutan sen ajan hitaammin ajaen, kuin kaasupohjassa punaisiin. Tuo säästöä, kun ei tarvi pysähdyksistä lähteä

      • oikeassa_olet
        delfin84 kirjoitti:

        Mieluummin kulutan sen ajan hitaammin ajaen, kuin kaasupohjassa punaisiin. Tuo säästöä, kun ei tarvi pysähdyksistä lähteä

        Se on juuri noin. Sopivalla nopeudella kun tulee valoihin, niin ei tarvitse pysähtyä laisinkaan. Juniorit eivät vain osaa.

    • Kauko Kiito

      Warre ja vapaakytkin on oiva yhdistelmä ei tarvitse koskea edes vaihdeseipääseen. Samoin vanhoissa 96-Saabeissa oli vapaakytkin, ei muutakun, römpöti, römpöti !

      • Mikko_H

        Nyt isäni makaa tajuttomana lattialla :( Aloimme kinaamaan taas lukiessamme teidän kommentteja..

        Toivottavasti tuo uppiniska väittelijä ei vaipunut ikuiseen uneen...

      • Meinaaja

        Nyt 2017 VW Golfiin tulee modernisoitu vapaakytkin ja kone sammuu kokonaan kuten tapahtuu monissa hybrideissä. Ja sitten vaan rullaillaan kuten Saabeissa aikoinaan.

      • veio4
        Meinaaja kirjoitti:

        Nyt 2017 VW Golfiin tulee modernisoitu vapaakytkin ja kone sammuu kokonaan kuten tapahtuu monissa hybrideissä. Ja sitten vaan rullaillaan kuten Saabeissa aikoinaan.

        Niin, ja ohjaustehostin ja jarrutehostin poistuu käytöstä vai ovatko ne sähköllä toimivia.

      • näin.on
        veio4 kirjoitti:

        Niin, ja ohjaustehostin ja jarrutehostin poistuu käytöstä vai ovatko ne sähköllä toimivia.

        Polttopullo veijo ainakin rullailee vapalla, mitä järjenjuoksuun tulee.

    • Codeman

      Eli ruisku katkaisee moottorijarrutuksessa syötön kokonaan ja vapaalla antaa tyhjäkäynnille hieman bensaa. Kiihdyttäessä menee enemmän bensaa kuin tasasella ajaessa. Laskekaa itse säästö.

      Mielestäni tasainen ajo on halvinta. Eli kaasua ei saisi painaa reippaasti, vaan varovasti. Alamäissä kun vetoa ei ole, niin ruisku kyllä säätää syöttöä pienemmälle. Eli vapaalle laittaminen ei kannata. Oli tosiaan eri asia kun oli kaasariautot. Nykyajan ruiskut laskevat bensansyötön ihmistä paremmin ja näistä "säästö" menetelmistä ei ole hyötyä. Ainut hyöty tulee rauhallisesta ajotavasta. Eli jarrupoljinta mahdollisimman vähän koska siitä siityy energiaa turhaan lämmöksi. Ennakoikaa paremmin tulevat tilanteet.

      Ihmetyttää nuo jotka hidastavat jarrulla 80-alueesta 60-alueelle.....

      • Anssi

        Jarruttaessa se kulutettu bensa menee hukkaan. Eli kannattaa opetella ennakoimaan tilanteet, niin ettei tarvitse jarrutella, silloin bensaa kuluu vähiten.

      • whiic

        "Mielestäni tasainen ajo on halvinta."

        Ei välttämättä. Oletko koskaan miettinyt, että polttoainetta saattaisi säästää ehkä jopa säästää kiihdyttämällä vääntöaluetta käyttäen nopeusrajoitukseen, sammuttaen moottorin ja rullaten auton lähes pysähdyksiin ja käynnistäen moottorin uudestaan?

        "Eli kaasua ei saisi painaa reippaasti, vaan varovasti."

        Alhaisin ominaiskulutus (litraa/kWh) saavutetaan vääntöalueella kaasupolkimen ollessa lähes pohjaan asti painettuna.

        "Alamäissä kun vetoa ei ole, niin ruisku kyllä säätää syöttöä pienemmälle. Eli vapaalle laittaminen ei kannata."

        Vapaalle laittamalla tuhlaa bensiiniä LYHYELLÄ tähtäimellä, ja TILANTEESTA RIIPPUEN saattaa kuitenkin olla parempi pistää vaihde vapaalle, koska tällöin auto ei moottorijarruta. Moottorijarrutus hukkaa liike-energiaa, jonka takaisin saaminen tuhlaa bensiiniä.

        "Oli tosiaan eri asia kun oli kaasariautot."

        Totta. Ruiskuilla taloudellisuus moottorijarrutuksen ja vapaalla rullaamisen välillä riippuu siitä kuinka paljon nopeutta tarvitsee mäen alapäässä. Kaasutinautolla taloudelliseen ajoon oli yksi vastaus: aina kun mahdollista, vaihde vapaalle.

        "Eli jarrupoljinta mahdollisimman vähän koska siitä siityy energiaa turhaan lämmöksi. Ennakoikaa paremmin tulevat tilanteet."

        Moottorijarrutuksellakin hävitetään liike-energiaa. Modernilla moottorinohjaustekniikalla tosin PIENI OSA hukatusta energiasta saadaan säästettyä sillä, että polttoaineen syöttö katkaistaan jarrutuksen ajaksi. Joka tapauksessa moottorijarrutus on haaskuuta, ei kuitenkaan yhtä suurta haaskuuta kuin jarruttaminen levy-/rumpujarruilla.

        Taloudellisuuden kannalta moottorijarrutus kannattaa tehdä suurella vaihteella. Tällöin moottorijarrutus hukkaa vähemmän (liike)energiaa, mutta kulutus on aivan sama kuin moottorijarrutettaessa kierrokset päälle 5000. (Tosin polttoaineen ruiskutuksen katkeamisella on alarajansa. Tämän takia taloudellinen moottorijarrutus kannattaa tehdä kierroksilla 1500...2000.)

      • Sepi
        whiic kirjoitti:

        ..."Ei välttämättä. Oletko koskaan miettinyt, että polttoainetta saattaisi säästää ehkä jopa säästää kiihdyttämällä vääntöaluetta käyttäen nopeusrajoitukseen, sammuttaen moottorin ja rullaten auton lähes pysähdyksiin ja käynnistäen moottorin uudestaan?"...

        Melkohurjia kiihdytyksiä, jos keskinopeus halutaan kuitenkin pitää samana, kuin tasaisella ajolla. 160 vauhdissa kuluts on ihan eri luokkaa kuin 80 vauhdissa. Ilmanvastushan kasvaatoiseen potenssiin.

        Te jotka väitätte että polttoainetta kuluu vähiten, silloin kun hyötysuhde on parhaimmillaan, eli momentin tai tehon ollessa huipussaan. Niin väitätte siis että auto kuluttaa vähemmän bensaa kun ajetaan kahdeksaa kymmppiä kakkosella eikä vitosella.

    • AJAJAJA

      Vapaalla kannattaa rullata vaikka olisi suihkukone. Säästöä tulee n 15-20%. Moottorijarrutuksella syöttö ehkä katkeaa, mutta kone jarruttaa menoa. Vauhdin takasin kelaamiseen menee sitten tuplasti säästön verran.
      Vapaalla kannatta laskea kaikki jyrkähköt mäet, vaikka vauhti kasvaisikin, en ikänä jarruta alamaäessä, edes moottorilla, se on kaikki kotiinpäin.

      • sepi

        Miksi edes löysätä kaasua, jos ei ole tarvetta hidastaa vauhtia? Eikös sitä moottorijarrutusta käytetä normaalien jarrujen sijaan.

        Autossa on energiaa tarvitsevia laitteita, myös vauhtia hidatettaessa. Jos esim. laturiin ei tule käyttövoimaa moottorijarrutuksen vuoksi, niin sen pyörittämiseen tarvitaan moottoria. Eli moottorijarrutus säästää bensaa ja jarruja.

      • 120

        Minkä vauhdin takaisin kelaaminen? Hidastamisen vuoksihan sitä koneella jarrutetaan. Ei kai kukaan jarruttele huvikseen 100 -> 80 ja sitten nosta takaisin sataseen. Mietippäs vähän!!!

      • AJAJAJA
        120 kirjoitti:

        Minkä vauhdin takaisin kelaaminen? Hidastamisen vuoksihan sitä koneella jarrutetaan. Ei kai kukaan jarruttele huvikseen 100 -> 80 ja sitten nosta takaisin sataseen. Mietippäs vähän!!!

        Tarkoitinkin, ettei moottorijarrutusta kannata käyttää, ellei meinaa pysähtyä. Jotkut väittävät säästävänsä enemmän, kun syöttö katkeaa. Vaan kyllä se kone on semmoinen vastus, ettei se mitään säästä. Vauhti hiljenee ja kiihdytyksessä menetetään säästöt korkojen kera

      • mopo
        AJAJAJA kirjoitti:

        Joskus 80-luvulla oli VW Jettaa saatavana bensakoneista 1,6 ja 1,8 litraisena. Se 1,8 söi selvästi vähemmän kuin pienempi kone.

        Ihmettelimme asiaa ja liikkeessä kerrottiin, että isommassa on moottorijarrutuksessa syötön katkaisu ja tietty vääntävämpi kone tarvitsee vähemmän "polkemista".

      • VW1,8
        mopo kirjoitti:

        Se syötön katkaisu oli muuten 2-koppasessa 1,6-litraisessakin, mutta silti 1,8 oli taloudellisempi johtuen huomattavasti paremmasta väännöstä joka mahdollisti harvemmat välitykset. Taisi tuon 1,8:n hyötysuhdekin olla parempi suuremman puristuksen takia.

    • joku

      Isäni ja yhtiökumppani olivat automatkalla ja yhtiökumppani oli ajovuorossa. Hänellä on käsivaihteinen auto ja isällä uusi automaattivaihteinen auto. Edessä oli suora tie ja alamäki, vauhtia oli jotain vähän päälle 100 km/h. Yhtiökumppani päätti vaihtaa vapaalle säästääkseen bensaa. Hän painoi jarrupoljinta niinkuin kytkintä. Autohan reagoi siihen kuin hätäjarrutukseen ja maksimoi kunkin renkaan jarrutusvoiman. Onneksi ei takana tullut autoja. Isäni kysyi, että näitkö oravan. Taisi yhtiökumppani olla aika "hölmönä".
      Tosi juttu muuten.

      • Anssi

        Joo kyllä se vapaalle vaihtaminen on moottorijarrutukseen verrattuna vaarallienkin asia.

    • pihtari

      Moottorilla jarruttaessa kone ei syö polttoainetta yhtään. Tyhjäkäynnilla vähän, mutta syö kuitenkin.

      Lisäksi lisääntynyt kytkimen käyttö ja vaihteiden vaihto jne kuluttaa niitä ihan turhaan. Pientähän se on, mutta niin on murheetkin...

    • pyörre tankissa

      Kyllä molemmilla tavoilla säästö on aika pientä. Enemmän säästää, kun ei käytä ilmastointia turhaan. Penkinlämmitin ja takalasin lämmitin syövät paljon virtaa, jota tehdään polttoaineesta. Samoin liian hitaat ja pitkät kiihdytykset ovat oikeita bensarosvoja jne

    • Olli

      Moottorijarrutus on minusta melko voimakas ja ottaa vauhtia pois tehokkaasti verrattuna rullaamiseen. Jos esimerkiksi nostetaan mäen päällä jalka pois kaasulta, niin kaasua on taas lisättävä paljon aikaisemmin kuin jos rullattaisiin vapaalla. Mitenkäs säästö menee tässä. Itse arvioisin, että aika tasan ja ero on jokatapauksessa mitätön.

      Entäs sitten moottorijarrutuksen vetoniveliä, moottoria, kytkintä ja vaihteistoa kuluttava vaikutus? Ite ainakin vaihtelen mieluummin jarrupaloja kun kytkinlevyjä tai männänrenkaita.

      Moottorijarrutus on toisinaan ärsyttävää, jos aatellaan esim. kovasta nopeudesta risteykseen pysäyttämistä. Aina kun vaihtaa vaihteen pienemmälle, niin kone huutaa ja auto nykäsee, jos kytkin nostetaan nopeasti. Auto liikkuu paljon tasasemmin ja kyyti miellyttää enemmän matkustajia, kun ei käytellä mitään moottorijarrutuksia.

      • Jtm

        Moottorilla voidaan jarruttaa myös pehmeästi.
        On kuskissa vika jos auto nykii.
        Moottorijarrutusta voi myös käyttää pyöräjarrujen lisäksi.

      • Kauko Kiito
        Jtm kirjoitti:

        Moottorilla voidaan jarruttaa myös pehmeästi.
        On kuskissa vika jos auto nykii.
        Moottorijarrutusta voi myös käyttää pyöräjarrujen lisäksi.

        Joo jokaiselle nokivasarkuskille tuttua touhua, tuskin ilman pakokaasujarrua raskaalla vehkellä ajetaan.

      • Sami

        Moottorijarrutuksessahan ei tarvitse tehdä muuta kuin nostaa kaasujalkaa... ei kulu kytkin eikä vihdekeppi....

    • ei hänen

      tämänpäivän autoissa katkeaa bensanmeno moottoriin,kun nostat jalan kaasulta,annat moottorin jarrutella. Sitten kun kierrokset moottorissa laskee alle 1500kierrosta minuutissa,alkaa bensiini virrata moottoriin.

    • Reilu-Erkki

      Moottorijarrutus? Mikä ihmeen "kytkytin"?

      Autoni on sentään edellisen vuosisadan puolelta, mutta siinä riittää, kun pistää sen tseban D-kirjaimen kohdalle, kevyt kaasutus, sitten sormen ojennus cruiseen ... eikä muuta. 60-80-100-120.. sormella tai - eikä muuta.
      Kompuutteri kertoo kulutuksen niin hetkellisesti kuin keskiarvona, jos se nyt ketään kiinnostaa.

      Vai ajavatko nämä säästäjät niillä urheiluautoilla? Niillä, jotka pysähtelevät valoihin ja joissa välityssuhteita arvotaan hammaspyöriä käsin kytkemällä... tosi sporttia varmaan!!

      • The Man

        Samat "vaivat" minullakin, mutta en viitsisi tulla viisastelemaan. Kysyppäs joltain naiselta, mitä se tykkää miehestä, joka harrastaa viisastelua netissä. Et kehtaa!!!

      • ViisastelevaAutoMiäs

        "Niillä, jotka pysähtelevät valoihin ja joissa välityssuhteita arvotaan hammaspyöriä käsin kytkemällä" Mulla on tuollainen auto. Pysähtelen liikennevaloihin, jos on punainen. Sitten avaan konepellin ja moottorin ja vaihdan rattaita käsin. Mutta en ala arpomaan.

    • Jakkerit

      Alamäessä kaasua painetaan ja ylämäessä nostetaan.

      • Kylläkylläjuurinäin

        Juuri näin.

        Jos haluaa maksimoida polttoaineenkulutuksen.

    • bob2

      Ei muuten maksimoi. Ite ajan jakkerin mainitsemalla ajotavalla 6.8 keskikulutuksella (transporter 2.5 tdi -98)

    • Anonyymi

      Mikko sinähän et yrittänytkään säästää bensaa niin kuin isäsi. Kaasutit ja jarrutit koko ajan. Väität, ettei se merkitse tarpeeksi, että rullaa vapaalla, mutta miksi väität vastaan, jos isäsi yrittää säästää? Se säästää rahaa ja ilmastoa.

      Siksikö valitit, että se ei olisi turvallista? Miksi se ei olisi turvallista, paitsi jos jarrutuksen ja kaasuttelun lisäksi ajat ihan kiinni toisen puskurissa?

      Ruiskumoottorilla vapaa vaihde katkaisee nollaan polttoaineen syötön. Kaasutinautoissa kulutus on pieni vapaalla.

      Silti mikään ei voita manuaalivaihteistollisen moottorin sammuttamista silloin, kun auto liikkuu. Mäet ja liikenne vaihtelevat ja aina kun auto ei kiihdytä, manuaaliauton voi sammuttaa. Manuaalimoottori käynnistyy liikkuessa, kun virta-avain on kytketty, vaihde on päällä ja nostaa kytkintä.

      • Anonyymi

        Ehkä Mikkoa ei enää yli 16 vuoden jälkeen kiinnosta ohjeesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Mikkoa ei enää yli 16 vuoden jälkeen kiinnosta ohjeesi.

        Ja miksi sinä auot päätäsi, kun et ole Mikko 16 vuoden jälkeen. Vai oletko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miksi sinä auot päätäsi, kun et ole Mikko 16 vuoden jälkeen. Vai oletko?

        Ihan sen takia sinulle kommentoin, että Mikkoa ei todellakaan 16 vuoden jälkeen sinun vastauksesi kiinnosta.
        Näytti menevän herne nenään kun huomasit tyhmyytesi vastaamalla ikivanhaan keskusteluun. Hehe.

      • Anonyymi

        Mutta kuitenkin. Kaikissa nykyaikaisissa autoissa on tehostettu ohjaus, jonka tehostus häviää, jos moottori sammutetaan. Seurauksena on, että ohjaus muuttuu raskaaksi ja kankeaksi. Myös jarrujen toiminta saattaa vaikeutua tehostuksen kadotessa. Moottorin sammuttaminen si siis ole hyvä idea.

        ei mene liian raskaaksi ja Kulutus nolla. Pelottaako sinua, että auto menee niin kuin kivi ojaan? Sitä paitsi jarrut pitävät pumpun sisältämän öljyn verran normaalisti ja moottorin saa päälle vaikkapa 20 ennen risteystä. En usko että kun lukijamme valitsevat bensamittarilla, että maksaako vaihde vapaalla rullaamisesta vai sammutettuna rullaamisesta, niin sinun väitteelläsi on mitään arvoa. Niin paljon pelottaa hallinnan menettäminen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan sen takia sinulle kommentoin, että Mikkoa ei todellakaan 16 vuoden jälkeen sinun vastauksesi kiinnosta.
        Näytti menevän herne nenään kun huomasit tyhmyytesi vastaamalla ikivanhaan keskusteluun. Hehe.

        Ainoa turha asia tässä keskustelussa olet sinä. Hehe

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei mene liian raskaaksi ja Kulutus nolla. Pelottaako sinua, että auto menee niin kuin kivi ojaan? Sitä paitsi jarrut pitävät pumpun sisältämän öljyn verran normaalisti ja moottorin saa päälle vaikkapa 20 ennen risteystä. En usko että kun lukijamme valitsevat bensamittarilla, että maksaako vaihde vapaalla rullaamisesta vai sammutettuna rullaamisesta, niin sinun väitteelläsi on mitään arvoa. Niin paljon pelottaa hallinnan menettäminen

        Millaiset jarrut sinun autossasi on jos niissä on joku pumppu ja öljyä????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei mene liian raskaaksi ja Kulutus nolla. Pelottaako sinua, että auto menee niin kuin kivi ojaan? Sitä paitsi jarrut pitävät pumpun sisältämän öljyn verran normaalisti ja moottorin saa päälle vaikkapa 20 ennen risteystä. En usko että kun lukijamme valitsevat bensamittarilla, että maksaako vaihde vapaalla rullaamisesta vai sammutettuna rullaamisesta, niin sinun väitteelläsi on mitään arvoa. Niin paljon pelottaa hallinnan menettäminen

        Oletko edes kokeillut? Aika jäykkä on ohjaus silloin, kun tehostin on poissa pelistä.

      • Anonyymi

        "Ruiskumoottorilla vapaa vaihde katkaisee nollaan polttoaineen syötön. Kaasutinautoissa kulutus on pieni vapaalla."
        Nykyaikaisen ruiskutusmoottorin polttoaineenkulutus menee moottorijarrutuksessa nollaan, mutta jos vaihtaa auton liikkuessa vapaalle, moottori käy tyhjäkäytiä kuten kaasutinmoottorikin kuluttaen hieman polttoainetta.

        "Nykyaikaisen ruiskutusmoottorin polttoaineenkulutus menee moottorijarrutuksessa nollaan"

        Eipäs muuten menekkään.

        Moottorijarrutuksessakin ruiskutetaan pieniä määriä polttoainetta sylintereihin jotta katalysaattori pysyy lämpöisenä.

        Niin ne ajat muuttuu....

    • Anonyymi

      Jos on rahat niin vähissä että.pitää kytätä joidenkin desilitrojen kulutusta, niin ehkä.olis paras jäädä vaan kotiin.

      • Anonyymi

        Jokainen voi tehdä kuten haluaa - Mutta jos noin paljon tuottaa ongelmia jonkun kirjoitus ja tapa säästää polttoainetta - Jää kotiisi makaamaan!

    • Itselläni oli jo muinaisella 80-luvulla kaasutinmoottorilla varustettu auto, jonka kaasutin katkaisi polttoaineensyötön moottorijarrutuksissa.

      Kehitys kehittyy, poikaseni...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      112
      3677
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      311
      2582
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2160
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      43
      1951
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      9
      1709
    6. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      109
      1174
    7. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      100
      1172
    8. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      5
      1000
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      79
      946
    10. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      51
      922
    Aihe