TE SYNTISET USKOVAISET!!!!!
Täällä ja muilla palstoilla saa melkein päivittäin seurata kuinka uskovaiset sanovat että homoseksuaalisuus on synti. En nyt puutu siihen että synti on uskonnollinen käsite jolla on painoarvoa vain uskovaisille vaan ihan muuhun. Puutun siihen kuinka huonot tiedot teillä on siitä raamatustanne.
Ensinnäkin ensimmäinen maininta homoseksuaalisuudesta laitettiin raamattuun vuonna 1946, kyseessä oli "Revised Standard Version of the New Testament". Se alkuperäinen sana "malakos" on käännetty ainakin 13 eri tavalla eri raamatuihin. Jo pelkkä käännösten lukumäärä kertoo sen että alkuperäisen sanan merkitys on ollut aika vaikea tulkita. Sen lähin käännös olisi varmaan "miespuolinen (temppeli) prostioitu. Kysykää jos haluatte kuulla lisää aiheesta.
Seuraavaksi haluaisin puuttua siihen että raamatussa luetellaan ainakin 667 syntiä, joten miksi olette juuttuneet tuohon homoseksuaalisuuteen? Mikä siinä niin teitä kiehtoo että teidän pitää saarnata päivittäin sitä vastaan samalla kun olette välittämättä niistä sadoista muista synneistä joita on olemassa?
Eiköhän ongelma ole se että te uskovaiset olette unohtaneet vainoissanne kaikki asiat jotka ovat raamatun mukaan syntejä. Tässä olisi sivu josta löytyy aika kattava lista niistä synneistä:
http://www.parentalguide.com/Documents/Bible_Studies/Si n_list_part_6.htm
Joten lopuksi haluan esittää sen kysymyksen vielä kerran. Miksi tämä homoseksuaalisuus on melkeinpä ainoa asia teidän mielessänne? Miksi te kirjoittelette viestejä joissa saarnaatte tyyliin: "Homoseksuaalisuudesta voi parantua, kutsukaa jeesusta avuksenne!!!" tai "Se on synti, te joudutte helvettiin!!!". Jopa teidän ristiriitaisten oppienne mukaan te "tavalliset" uskovaiset jotka myöskin teette syntiä päivittäisellä elämisellänne ylennätte itsenne homoseksuaalien yläpuolelle. Ja se taitaa olla myöskin synti? Vai?
Olen sanonut tämän aikaisemminkin, mutta tulkoon vielä kerran. Jos lapseni joskus tulevaisuudessa tulee kertomaan minulle olevansa homoseksuaali, niin vastaukseni on: Ok.
Se ei kuulu minulle pätkääkään kenen kanssa joku haluaa elämänsä viettää. Se ei vaikuta elämääni lainkaan. Miten se vaikuttaa teidän uskovaisten elämään?
Tiedän että tämä on paljon käsitelty aihe mutta tänään tuli taas todistettua se kuinka tuo suvaitsemattomuus tarttuu tuleviinkin sukupolviin. En edes pysty kirjoittamaan sitä mitä näin, sen verran jutun muistelu alkaa suututtamaan. Katsotaan kun olen rauhoittunut.
Kuinka minä tälläinen keskiverto kolmekymppinen suomalainen heteromies voin olla suvaitsevaisempi kuin te "rakkauden" ja "armon" jumalaan uskovat?
Voiko Joku Syntinen Selittää???
29
599
Vastaukset
- Mopopytty.
En muista kuka kirjoitti, tai edes menikö se ihan näin:
"Raamatuntulkinta on tätä: Pohditaan sitä miksi maailma ei ole sellainen kuin raamattu väittää ja miksi ei tarvitsisi tehdä niin kuin raamattu käskee."Meinaan vaan että jos uskovaiset saarnaavat muille että "tehkää näin koska raamatussa lukee niin", miksi he eivät itse noudata mitään niistä käskysitä?
- Mopopytty.
boxerblock kirjoitti:
Meinaan vaan että jos uskovaiset saarnaavat muille että "tehkää näin koska raamatussa lukee niin", miksi he eivät itse noudata mitään niistä käskysitä?
"right back at you
Kirjoittanut: Missukka 10.11.2008 klo 10.23
Eiköhän tuo ole suunnattu niille, jotka lukevat Raamattua kuin piru.
Kiistät siis
Kirjoittanut: konna 10.11.2008 klo 11.30
että jumalasi haluaisi sinun noudattavan noita käskyjä?
Miksi ne sitten siellä raamatussa ovat? Onko siellä paljon muutakin epäkuranttia tavaraa?
juuri niin
Kirjoittanut: Missukka 10.11.2008 klo 14.02
Varmaan ovat kuuluneet sen ajan uskovaisten tapoihin. Se ei tarkoita sitä että juuri minun nyt pitää noin tehdä. Muistaakseni Paavalikin aikanaan pohti sitä, täytyykö pakanakristittyjen miesten tehdä ympärileikkaus ja päätyi siihen ettei tarvitse."
raamattua ei tarvitse seurata ellei halua.
- bubastis.tmi
tarkoittaa tietääkseni runkkaria :)
ja homorunkkari on pustimalaka
nykyään kreikankielessä, en tiedä mitä se on tarkoittanut 2000v. sitten.En vain ymmärrä kuinka uskovaiset voivat pitää vaikkapa suomenkielistä raamattua jumalan sanana, kun se on tuhanteen kertaan käännetty kieleltä toiselle sellaisten ihmisten toimesta jotka ovat olleet joko enemmän tai vähemmän ammattitaitoisia. Ja jotka ovat varmasti antaneet omien ajatustensa värittää vaikeiden sanojen kääntöä.
- bubastis.tmi
boxerblock kirjoitti:
En vain ymmärrä kuinka uskovaiset voivat pitää vaikkapa suomenkielistä raamattua jumalan sanana, kun se on tuhanteen kertaan käännetty kieleltä toiselle sellaisten ihmisten toimesta jotka ovat olleet joko enemmän tai vähemmän ammattitaitoisia. Ja jotka ovat varmasti antaneet omien ajatustensa värittää vaikeiden sanojen kääntöä.
sitähän se katolilaisuus saarnaa että ei saa vemputtaa ja laskea siementä maahan, siemen täytyy laittaa vakoon :D
Kyse ei siis ole lainkaan homoilusta vaan runkkaus ei ole jumalalle mieleen, kun ei tule lisää pikkuhihuja.
Minä olen koko elämäni ihmetellyt näitä käännösasioita ja varsinkin suomalaisen raamatun käännöksiä, jotka ovat käännöksen käännöksen käännöksiä. - Kössönöm
bubastis.tmi kirjoitti:
sitähän se katolilaisuus saarnaa että ei saa vemputtaa ja laskea siementä maahan, siemen täytyy laittaa vakoon :D
Kyse ei siis ole lainkaan homoilusta vaan runkkaus ei ole jumalalle mieleen, kun ei tule lisää pikkuhihuja.
Minä olen koko elämäni ihmetellyt näitä käännösasioita ja varsinkin suomalaisen raamatun käännöksiä, jotka ovat käännöksen käännöksen käännöksiä.metsänpeikot.
Minun 30-luvun raamatussani lukee näin:
"Jesaja 13:21
Erämaan eläimet lepäävät siellä, sen huoneet ovat täynnä huuhkajia, kamelikurjet asuvat siellä, ja metsänpeikot siellä hyppelevät."
Uudessa raamatunkäännöksessä puolestaan lukee näin:
"21 Vain aavikon eläimet siellä lepäilevät,
huuhkajat pesivät huoneissa,
strutsit ovat asettuneet taloksi
ja villivuohet hyppelevät talojen välissä."
http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1992/Jes.13.html
-Jännästi ovat metsänpeikot vaihtuneet villivuohiin. - bubastis.tmi
Kössönöm kirjoitti:
metsänpeikot.
Minun 30-luvun raamatussani lukee näin:
"Jesaja 13:21
Erämaan eläimet lepäävät siellä, sen huoneet ovat täynnä huuhkajia, kamelikurjet asuvat siellä, ja metsänpeikot siellä hyppelevät."
Uudessa raamatunkäännöksessä puolestaan lukee näin:
"21 Vain aavikon eläimet siellä lepäilevät,
huuhkajat pesivät huoneissa,
strutsit ovat asettuneet taloksi
ja villivuohet hyppelevät talojen välissä."
http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1992/Jes.13.html
-Jännästi ovat metsänpeikot vaihtuneet villivuohiin.olivat yksisarviset :D Ja kukaan ei enää tiedä mikä on totuus! Oliko siellä metsässä yksisarvisia, peikkoja vai villivuohia. Villivuohi on tietysti voinut olla itse saatana sarviensa perusteella.
- Kössönöm
bubastis.tmi kirjoitti:
olivat yksisarviset :D Ja kukaan ei enää tiedä mikä on totuus! Oliko siellä metsässä yksisarvisia, peikkoja vai villivuohia. Villivuohi on tietysti voinut olla itse saatana sarviensa perusteella.
koska metsänpeikoilla ei ole sarvia. Ei ainkaan Rölli-peikolla ole.
boxerblock kirjoitti:
En vain ymmärrä kuinka uskovaiset voivat pitää vaikkapa suomenkielistä raamattua jumalan sanana, kun se on tuhanteen kertaan käännetty kieleltä toiselle sellaisten ihmisten toimesta jotka ovat olleet joko enemmän tai vähemmän ammattitaitoisia. Ja jotka ovat varmasti antaneet omien ajatustensa värittää vaikeiden sanojen kääntöä.
Jokaisen kääntäjän saatavailla on ollut toki alakukielen tekstit. Ja yleensä käännöstyö on ollut ryhmätyötä ammattitaitoisten arvostettujen kääntäjien toimesta.
Itse luen juuri Aapeli Saarisalo (Itämaisten kielten professori) kääntämää Raamattua eikä siellä ole mitään suuria eroja esim.-33/38 Raamattu tekstiin.bubastis.tmi kirjoitti:
sitähän se katolilaisuus saarnaa että ei saa vemputtaa ja laskea siementä maahan, siemen täytyy laittaa vakoon :D
Kyse ei siis ole lainkaan homoilusta vaan runkkaus ei ole jumalalle mieleen, kun ei tule lisää pikkuhihuja.
Minä olen koko elämäni ihmetellyt näitä käännösasioita ja varsinkin suomalaisen raamatun käännöksiä, jotka ovat käännöksen käännöksen käännöksiä.Tämän päivän Kreikan kieli ja Raamatun ajan ns. Koinee eli yleiskreikka poikkeavat toisistaan niin paljon että voisi melkeen puhua eri kielistä.
Eli jos joku Kreikan kielen sana on tämän päivän Kreikassa "runkkari", on se Raamatun ajan Kreikassa tarkoittava tyystin jotain muuta.
Ja sinullekin tiedoksi että kyllähän kääntäjäryhmällä on ollut käytössä alakukielen teksti.juhani1965 kirjoitti:
Tämän päivän Kreikan kieli ja Raamatun ajan ns. Koinee eli yleiskreikka poikkeavat toisistaan niin paljon että voisi melkeen puhua eri kielistä.
Eli jos joku Kreikan kielen sana on tämän päivän Kreikassa "runkkari", on se Raamatun ajan Kreikassa tarkoittava tyystin jotain muuta.
Ja sinullekin tiedoksi että kyllähän kääntäjäryhmällä on ollut käytössä alakukielen teksti.Lue tämän miehen:
http://en.wikipedia.org/wiki/Bart_D._Ehrman
Tämä kirja:
http://en.wikipedia.org/wiki/Misquoting_Jesus
Ja tule vasta sitten puhumaan niistä käännöksistä.
Tuo mies on uskovainen mutta hän on perehtynyt vuosien ajan raamatun historiaan. Hänellä on huomattavasti paremmat tiedot aiheesta kuin sinulla.boxerblock kirjoitti:
Lue tämän miehen:
http://en.wikipedia.org/wiki/Bart_D._Ehrman
Tämä kirja:
http://en.wikipedia.org/wiki/Misquoting_Jesus
Ja tule vasta sitten puhumaan niistä käännöksistä.
Tuo mies on uskovainen mutta hän on perehtynyt vuosien ajan raamatun historiaan. Hänellä on huomattavasti paremmat tiedot aiheesta kuin sinulla.Et tainnut lukea, mutta mies on agnostikko eli ei uskovainen. Ja siinä ei ole uutta että uskomattomat "liberaaliteologit" pyrkivät vesittämään Raamattua mitä ihmeellisimillä tavoilla. Ja olen kyllä heidän teorioitaan lueskellu.
Itse luotan luonnollisesti enemmän uskovaisten tekemiin käännöksiin koska uskon että Pyhä Henki on ollut myös auttamassa käännöksen teossa.
Ja yleensäkkin käännöksissä on vähän poikkeamia, se Raamatun sanoma löytyy kyllä kirkkaana jokaisesta käännöksestä.
- Missukka
Saako synnillä ylpeillä? Jos näin tekee, eikö sitä vastaan saisi kommentoida?
"Miksi tämä homoseksuaalisuus on melkeinpä ainoa asia teidän mielessänne?"
Onko tosiaan?"Saako synnillä ylpeillä? Jos näin tekee, eikö sitä vastaan saisi kommentoida?"
Saako uskollaan tai uskonnollaan ylpeillä? Jos näin tekee, eikö sitä vastaan saisi kommentoida?"
Teillä uskovaisilla yksi teidän uskonne keskeisimmistä opeista on raamatun totuus. Siis se että teillä on hallussanne ainoa oikea totuus joka koskee kaikenlaista maailmankatsomusta. Te väitätte että vain ja ainoastaan teidän oppejanne ja uskoanne noudattamalla pääsee nauttimaan siitä väitetystä taivaasta. Se jos mikä on ylpeilyä.
Vaikka minä olisin vaikka kuinka varma jostakin mielipiteestäni, olen avoin muiden ihmisten ideoille ja mielipiteille. Siihen te uskovaiset ette ole yleisestikään valmiita. Jos ihminen väittää että hänellä on hallussaan ainoa totuus jostain asiasta, eikä hän kuuntele muiden ihmisten mielipiteitä jotka väittävät vastaan, sitä vastaan pitää kommentoida.
Haluaisin tietää sinun loogiset perusteet kahdelle asialle. Ja loogiset perusteet eivät sisällä lainauksia uskonnollisista kirjoista. Niiden täytyy olla järkiperäisiä selityksiä joita kaikkien eri uskojen ihmiset pystyvät ymmärtämään. Ja myös me, joilla ei ole mitään uskoa.
Ensinnäkin, miten sinä perustelet sen, että juuri sinun uskosi on se ainoa oikea. Mitkä ovat ne perusteet sille että pidät juuri omaa tapaasi uskoa parempana ja todellisempana kuin esimerkiksi islamia tai shintolaisuutta. Onko syy että kuulut kristinuskoon joku sellainen asia joka on todellisempi kuin kaikkissa muissa uskoissa. Vai onko selitys niin yksinkertainen että olet syntynyt ja kasvanut sen uskon ympäröimänä, joten se on se mihin uskot.
Toiseksi, mitkä ovat perusteesi sille että homoseksuaalisuus on väärin. Millälailla se että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja haluaa viettää elämänsä yhdessä uhkaa sinun maailmaasi? Miten se vaikuttaisi sinun elämääsi tai kenenkään muun, jos nämä ihmiset saisivat mennä naimisiin ja kasvattaa lapsia?
Ja pystyäksesi sanomaan että homoseksuaalit ylpeilevät synnillään sinun tarvitsee todistaa että synti on oikea olemassa oleva asia. Ja sen jälkeen perustella millälailla esimerkiksi se että LGBT-ihmisten pride-paraati kerran vuodessa on enemmän ylpeilyä kuin tämä uskovaisten jokapäiväinen uskollaan ylpeily.
Ja mielestäni annoin jo omassa aloituksessani ne tavat jolla te uskovaiset olette kohottaneet homoseksuaalisuuden melkeinpä ainoaksi asiaksi joka teillä on mielessänne...
Saanko vastauksia?- Missukka
boxerblock kirjoitti:
"Saako synnillä ylpeillä? Jos näin tekee, eikö sitä vastaan saisi kommentoida?"

Saanko vastauksia?"miten sinä perustelet sen, että juuri sinun uskosi on se ainoa oikea. Mitkä ovat ne perusteet sille että pidät juuri omaa tapaasi uskoa parempana ja todellisempana"
Naturalistisesti selitettynä kaikkia asioita ei vaan voi selittää.
"mitkä ovat perusteesi sille että homoseksuaalisuus on väärin. Millälailla se että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja haluaa viettää elämänsä yhdessä uhkaa sinun maailmaasi? Miten se vaikuttaisi sinun elämääsi tai kenenkään muun, jos nämä ihmiset saisivat mennä naimisiin ja kasvattaa lapsia?"
En tiedä, mutta luotan uskoni mukaan Jumalan sanaan.
"Ja pystyäksesi sanomaan että homoseksuaalit ylpeilevät synnillään sinun tarvitsee todistaa että synti on oikea olemassa oleva asia."
Uskonvaraiset asiat eivät ole olemassa ja niistä ei saa puhua? Epäloogista.
"sen jälkeen perustella millälailla esimerkiksi se että LGBT-ihmisten pride-paraati kerran vuodessa on enemmän ylpeilyä kuin tämä uskovaisten jokapäiväinen uskollaan ylpeily."
Eikös pride ole ylpeys? Entä ylpeilevätkö uskovaiset uskoansa aina kun puhuvat uskostaan? Missukka kirjoitti:
"miten sinä perustelet sen, että juuri sinun uskosi on se ainoa oikea. Mitkä ovat ne perusteet sille että pidät juuri omaa tapaasi uskoa parempana ja todellisempana"
Naturalistisesti selitettynä kaikkia asioita ei vaan voi selittää.
"mitkä ovat perusteesi sille että homoseksuaalisuus on väärin. Millälailla se että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja haluaa viettää elämänsä yhdessä uhkaa sinun maailmaasi? Miten se vaikuttaisi sinun elämääsi tai kenenkään muun, jos nämä ihmiset saisivat mennä naimisiin ja kasvattaa lapsia?"
En tiedä, mutta luotan uskoni mukaan Jumalan sanaan.
"Ja pystyäksesi sanomaan että homoseksuaalit ylpeilevät synnillään sinun tarvitsee todistaa että synti on oikea olemassa oleva asia."
Uskonvaraiset asiat eivät ole olemassa ja niistä ei saa puhua? Epäloogista.
"sen jälkeen perustella millälailla esimerkiksi se että LGBT-ihmisten pride-paraati kerran vuodessa on enemmän ylpeilyä kuin tämä uskovaisten jokapäiväinen uskollaan ylpeily."
Eikös pride ole ylpeys? Entä ylpeilevätkö uskovaiset uskoansa aina kun puhuvat uskostaan?Siis, annas kun yritän selvittää tätä.
Mielestäsi koska naturalismi(tiede) ei anna kaikkia selityksiä uskot juuri siksi tähän kyseiseen uskontoon johoon uskot? Tuo ei ole selitys. Se on vain lausahdus jota uskovaiset käyttävät perustellaakseen itselleen ja muille uskoaan. Se ei sano sanallakaan syitä siihen miksi uskot juuri siihen mihin uskot ja toisekseen se ei itsessäänkään selitä mitään.
500 vuotta sitten tiede ei selittänyt mitään maailman toiminnasta. Nyt se pystyy antamaan selityksen 99% asioista. Onko tämä jäljelle jäävä 1% kolo se paikka missä se sinun jumalasi asuu? Se että tiede ei pysty antamaan vastausta kaikkeen juuri nyt, ei tarkoita sitä että se ei pystyisi tekemään sitä tulevaisuudessa. Toisin kuin uskonto joka tyrkytti vääriä vastauksia vuosituhansien ajan luonnon rakenteelle ja toiminnalle, tiede ei tee todistamattomia väitteitä.
Todistamattomat väitteet ovat helppoja keksiä. Siksi vanhat uskonnot ovat täynnä niitä. Jos raamattu on jumalan sanaa ja siksi oikeassa miten selität sen että tiede on selvittänyt että esimerkiksi että maanjäristykset johtuvat maankuoren liikkeistä eivätkä jumalan vihasta niin kuin raamatussa sanotaan. Mikä tekee väitteestä että homoseksuaalisuus on synti enemmän totuudenmukaisen kuin tuo selitys maanjäristyksille?
Minä pyysin sinulta humanistista ja sekulaaria selitystä sille homoseksuaaleja syrjivälle käytökselle ja sinun vastauksesi on: "En tiedä, mutta luotan uskoni mukaan Jumalan sanaan."
Pyydän anteeksi että en voi yhtyä noin hyvin perusteltuun selitykseen. Sinä et siis pysty antamaan kunnon selitystä sille että uskot mitä uskot ja mielipiteesi kokonaisesta ihmisryhmästä perustuu tähän perustelemattomaan uskoon. Tuo on täysin vastuutonta toimintaa.
"Uskonvaraiset asiat eivät ole olemassa ja niistä ei saa puhua? Epäloogista."
Uskonvaraiset asiat jo pelkästään nimensä perusteella ovat sellaisia asioita joita ei voi todistaa. Asiat mitä ei voi todistaa eivät ole todellisia. Asiat mitkä eivät ole todellisia eivät ansaitse tulla kerrotuiksi totuutena. Se on täysin loogista.
"Eikös pride ole ylpeys? Entä ylpeilevätkö uskovaiset uskoansa aina kun puhuvat uskostaan?"
Siis sinun mielestäsi se että joku syrjitty ihmisryhmä juhlii yhtenäisyyttä yhden päivän ajan vuodessa on liikaa?
Ja kristinusko itsessään on pelkkää oman itsetunnon kohottamista. Sen perusidea on että minunkin elämäsi on tärkeä, koko maailmankaikkeuden luoja rakastaa minua ja että hänellä on minulle varattuna paikka taivaasta. Jos tuo ei ole ylpeyttä aiheuttavaa mytologiaa, niin mikä sitten on? Ja jo pelkkä väite sen ainoan oikean totuuden hallussapidosta on niin ylimielinen väite että...
Oppikaa uskovaiset nöyryyttä, ei sitä jumalaanne kohtaan, vaan ihan muita ihmisiä. Olivat he sitten valkoisia, mustia, ruskeita, nuoria, vanhoja, homoja, heteroita, naisia, miehiä...- Missukka
boxerblock kirjoitti:
Siis, annas kun yritän selvittää tätä.

Oppikaa uskovaiset nöyryyttä, ei sitä jumalaanne kohtaan, vaan ihan muita ihmisiä. Olivat he sitten valkoisia, mustia, ruskeita, nuoria, vanhoja, homoja, heteroita, naisia, miehiä...Sinulle kelpaa vain naturalistinen selitys ja sitä et minulta tule saamaan. Maailmankuvani ei ole naturalistinen. Ymmärsitkö nyt?
"Nyt se pystyy antamaan selityksen 99% asioista. Onko tämä jäljelle jäävä 1% kolo se paikka missä se sinun jumalasi asuu?"
Tarkoitatko että tieteenteko on lähes finaalissa? Ei kai sentään. Tiede on positiivinen juttu kunhan se pysyy avoimena. Aivot on tarkoitettu käytettäviksi.
"Jos raamattu on jumalan sanaa ja siksi oikeassa miten selität sen että tiede on selvittänyt että esimerkiksi että maanjäristykset johtuvat maankuoren liikkeistä eivätkä jumalan vihasta niin kuin raamatussa sanotaan."
Kun Jumalaa ei pystytä naturalistisesti mittaamaan, niin Jumalan vihaakaan ei pystytä naturalistisesti mittaamaan.
"Mikä tekee väitteestä että homoseksuaalisuus on synti enemmän totuudenmukaisen kuin tuo selitys maanjäristyksille?"
Eiköhän niiden totuusarvo ole uskovalle samalla tasolla. En osaa vastata niiden puolesta, jotka näin ei ajattele.
"Sinä et siis pysty antamaan kunnon selitystä sille että uskot mitä uskot ja mielipiteesi kokonaisesta ihmisryhmästä perustuu tähän perustelemattomaan uskoon."
Sinulle kelpaavaa niin. Vain naturalistinen perustelu siis kelpaa, kaikki muu on perustelematonta, suorastaan mitätöntä. Nyt puhutaankin minusta ja minulle se perustelu kelpaa.
"Minä pyysin sinulta humanistista ja sekulaaria selitystä sille homoseksuaaleja syrjivälle käytökselle"
Taisit pyytää selitystä sille, miksi homous on syntiä. Täytyy tarkistaa.
"Asiat mitä ei voi todistaa eivät ole todellisia. Asiat mitkä eivät ole todellisia eivät ansaitse tulla kerrotuiksi totuutena."
Ekasta lauseesta me ollaan totaalisen eri mieltä.
Kai ateistit on sen verran fiksuja, että uskon asioista puhuttaessa ei tarvitse joka lauseen alkuun laittaa "minä uskon että..". Asiayhteydestä pitäisi selvitä uskominen.
Uskovaiset ainakin ovat ja siksi me ei sitä viljellä. ;-)
"Siis sinun mielestäsi se että joku syrjitty ihmisryhmä juhlii yhtenäisyyttä yhden päivän ajan vuodessa on liikaa?"
Ovatko he ylpeitä homoudestaan vai ei?
"Sen perusidea on että minunkin elämäsi on tärkeä, koko maailmankaikkeuden luoja rakastaa minua ja että hänellä on minulle varattuna paikka taivaasta."
Juttu on niin, että ensin rakkautta saadaan. Sen jälkeen sitä pystytään antamaan. Rakkautta tarvitaan elämään. Ihminen on rakennettu niin.
"Ja jo pelkkä väite sen ainoan oikean totuuden hallussapidosta on niin ylimielinen väite että.."
Onko tiede ylimielistä? Eikös ateisteilläkin ole ylimielinen väite sitten?
"Oppikaa uskovaiset nöyryyttä, ei sitä jumalaanne kohtaan, vaan ihan muita ihmisiä."
Aamen. Kohtele jokaista ihmistä niin kuin hän olisi Jeesus. - konna
Missukka kirjoitti:
Sinulle kelpaa vain naturalistinen selitys ja sitä et minulta tule saamaan. Maailmankuvani ei ole naturalistinen. Ymmärsitkö nyt?

Aamen. Kohtele jokaista ihmistä niin kuin hän olisi Jeesus.ei ole naturalistinen, joudut kuitenkin mystiikkasi jotenkin valitsemaan. Tai joku toinen on puolestasi sen valinnut.
Kyllä maailmaan erilaisia uskomuksia ja jumalia mahtuu, ei siinä mitään. "Aivot narikkaan ja menoksi" -systeemi nyt ei kuitenkaan ole kovin hedelmällinen lähtökohta keskusteluille.
Sinähän täällä olet myymässä omaa ajatteluasi meille, eikä toisinpäin. Jos et osaa selittää edes raamatun ilmeisiä munauksia, niin myyntiponnisteluistasi tuskin tulee kovin hedelmällisiä. Vai pitäisikö sanoa sikiäviä:) - Missukka
konna kirjoitti:
ei ole naturalistinen, joudut kuitenkin mystiikkasi jotenkin valitsemaan. Tai joku toinen on puolestasi sen valinnut.
Kyllä maailmaan erilaisia uskomuksia ja jumalia mahtuu, ei siinä mitään. "Aivot narikkaan ja menoksi" -systeemi nyt ei kuitenkaan ole kovin hedelmällinen lähtökohta keskusteluille.
Sinähän täällä olet myymässä omaa ajatteluasi meille, eikä toisinpäin. Jos et osaa selittää edes raamatun ilmeisiä munauksia, niin myyntiponnisteluistasi tuskin tulee kovin hedelmällisiä. Vai pitäisikö sanoa sikiäviä:)BB taisi sitten tehdä oharin.
""Aivot narikkaan ja menoksi" -systeemi nyt ei kuitenkaan ole kovin hedelmällinen lähtökohta keskusteluille."
Riippuu keskustelusta ja keskustelijoista, yhteisistä pelisäännöistä. Leikkiessä oppii ihmisestä (mukaanlukien itsensä) paljon.
Jos viittaat aikaisempaan keskusteluumme, niin kiitos sitten tästäkin loppukaneetista. Kirjoitin äsken vielä yhden viestin.
"Sinähän täällä olet myymässä omaa ajatteluasi meille, eikä toisinpäin."
Tosi loogista. Pysyykö ateismi yllä ilman ylläpitoa. - konna
Missukka kirjoitti:
BB taisi sitten tehdä oharin.
""Aivot narikkaan ja menoksi" -systeemi nyt ei kuitenkaan ole kovin hedelmällinen lähtökohta keskusteluille."
Riippuu keskustelusta ja keskustelijoista, yhteisistä pelisäännöistä. Leikkiessä oppii ihmisestä (mukaanlukien itsensä) paljon.
Jos viittaat aikaisempaan keskusteluumme, niin kiitos sitten tästäkin loppukaneetista. Kirjoitin äsken vielä yhden viestin.
"Sinähän täällä olet myymässä omaa ajatteluasi meille, eikä toisinpäin."
Tosi loogista. Pysyykö ateismi yllä ilman ylläpitoa.mitään...Kukas sinulle nyt sellaiset haluaisi tehdä?
Jätät taas oleelliseen vastaamatta:
Jos kerran maailmankuvasi ei perustu naturalismiin, niin kuinka mystiikkasi sitten valitset?
Silloinhan kaikki huuhaa aina astrologiasta muihin uskontoihin on aivan samalla viivalla. Mitään niistä ei voi todistaa vääräksi, jos kerran kaikki vaan johtuu jostain "mystisestä", jota ei voi selittää. Pitää vain uskoa, koska todisteita ei ole. - Missukka
konna kirjoitti:
mitään...Kukas sinulle nyt sellaiset haluaisi tehdä?
Jätät taas oleelliseen vastaamatta:
Jos kerran maailmankuvasi ei perustu naturalismiin, niin kuinka mystiikkasi sitten valitset?
Silloinhan kaikki huuhaa aina astrologiasta muihin uskontoihin on aivan samalla viivalla. Mitään niistä ei voi todistaa vääräksi, jos kerran kaikki vaan johtuu jostain "mystisestä", jota ei voi selittää. Pitää vain uskoa, koska todisteita ei ole."Jos kerran maailmankuvasi ei perustu naturalismiin, niin kuinka mystiikkasi sitten valitset?"
Ei kai auta todeta muuta kuin "God did it" tai maallisesti sanottuna mutu-menetelmällä.
"Silloinhan kaikki huuhaa aina astrologiasta muihin uskontoihin on aivan samalla viivalla."
Astrologia ei ole huuhaata. Uskon siihenkin.
"Pitää vain uskoa, koska todisteita ei ole."
Jeps. Mutu kunniaan! - konna
Missukka kirjoitti:
"Jos kerran maailmankuvasi ei perustu naturalismiin, niin kuinka mystiikkasi sitten valitset?"
Ei kai auta todeta muuta kuin "God did it" tai maallisesti sanottuna mutu-menetelmällä.
"Silloinhan kaikki huuhaa aina astrologiasta muihin uskontoihin on aivan samalla viivalla."
Astrologia ei ole huuhaata. Uskon siihenkin.
"Pitää vain uskoa, koska todisteita ei ole."
Jeps. Mutu kunniaan!jos se pysyy omana, eikä häiritse muiden elämää...
Erityisen ihastunut olen, jos sallit kaikille muillekin heidän mutunsa. Esim. muinaisissa suomalaisissa juhannustaioissa on kieltämättä paljonkin ihastuttavia piirteitä.
"Astrologia ei ole huuhaata. Uskon siihenkin."
Yllätytkö, jos sanon, että minä en yllättynyt?;P - Missukka
konna kirjoitti:
jos se pysyy omana, eikä häiritse muiden elämää...
Erityisen ihastunut olen, jos sallit kaikille muillekin heidän mutunsa. Esim. muinaisissa suomalaisissa juhannustaioissa on kieltämättä paljonkin ihastuttavia piirteitä.
"Astrologia ei ole huuhaata. Uskon siihenkin."
Yllätytkö, jos sanon, että minä en yllättynyt?;P"Mutu on ihan ok jos se pysyy omana, eikä häiritse muiden elämää..."
Joidenkin moraaliohjeena, mutta en usko sen realistisuuteen.
"..minä en yllättynyt.."
Mahdatko yllättyä, jos sanon uskovani 13 merkin järjestelmään. - konna
Missukka kirjoitti:
"Mutu on ihan ok jos se pysyy omana, eikä häiritse muiden elämää..."
Joidenkin moraaliohjeena, mutta en usko sen realistisuuteen.
"..minä en yllättynyt.."
Mahdatko yllättyä, jos sanon uskovani 13 merkin järjestelmään."Mahdatko yllättyä, jos sanon uskovani 13 merkin järjestelmään."
siitä kyllä yllätyn.
Taitaa olla aika vaikeeta maksaa kaupassa ostoksia? Meinaan, että kun kauppiaalla on käytössään kymmenjärjestelmä ja sinulla tuo omasi. - Missukka
konna kirjoitti:
"Mahdatko yllättyä, jos sanon uskovani 13 merkin järjestelmään."
siitä kyllä yllätyn.
Taitaa olla aika vaikeeta maksaa kaupassa ostoksia? Meinaan, että kun kauppiaalla on käytössään kymmenjärjestelmä ja sinulla tuo omasi.Mulla on mariseva masteri. Siinä on vielä vähemmän merkkejä ja se keskustelee ihan itse kassaneidin kanssa. ;-)
- konna
Missukka kirjoitti:
Mulla on mariseva masteri. Siinä on vielä vähemmän merkkejä ja se keskustelee ihan itse kassaneidin kanssa. ;-)
just on: laitetaan muut tekemään likainen työ puolestaan.
Käytit muuten edelliseen viestiisi 20 merkkiä, jos isoja kirjaimia ei eritellä ja hymiö lasketaan yhdeksi merkiksi.
Mistä aletaan niitä vähentämään?:D - Missukka
konna kirjoitti:
just on: laitetaan muut tekemään likainen työ puolestaan.
Käytit muuten edelliseen viestiisi 20 merkkiä, jos isoja kirjaimia ei eritellä ja hymiö lasketaan yhdeksi merkiksi.
Mistä aletaan niitä vähentämään?:DHymiössäni on 3 merkkiä.
- konna
Missukka kirjoitti:
Hymiössäni on 3 merkkiä.
Saiskos sitten sen edellisen viestin esitettynä kolmellatoista merkillä?
Ihan vain oon utelias näkemään, miltä se sinun systeemisi näyttää:D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905469Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553637Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612995Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2961856- 471616
- 961501
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441397Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91353