eli vaikuttaako ruoan makuun hirveästi? Olisin siis tekemässä italialaistyylistä kalaa tomaattikastikkeessa ja ohjeen mukaan siihen tulisi 4 anjovisfileetä. Kaupasta en niitä löytänyt, niin otin sardiineja. Eli muuttuuko ruoan maku? Kannattaisiko jättää kokonaan pois? Mitä voisi käyttää sitten mahdollisesti tilalla?
Onko anjoviksella ja sardiinilla mitään eroa?
minä vaaaaaan
79399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos italialainen resepti, siihen kuuluu oikeasti sardelli. Sitä saa vain suurimmista marketeista.
Mutta sen korvaajana voi käyttää pohjoismaista "anjovista", joka oikeasti on kilohailia. Kyllä sitä pitäisi olla ihan pienimmässäkin kaupassa sillihyllyllä (puolisäilyke, on siis kylmähyllyllä).
Sardiini (täyssäilyke normaalilla säilykehyllyllä) on sitten TÄYSIN eri makuinen, vaikka nämä kaikki kalat meressä uidessaan toki ovat toistensa lähisukulaisia. Mutta säilykkeinä ne on maustettu ja käsitelty niin eri tavalla, että ei ole mitään yhteistä.
Jätä sardiini pois (tai ehkä ei, mutta on ihan eri ruoka sitten, mutta niinhän se on myös, jos ei laita mitään...). Tai mene vielä ennen kaupan sulkeutumista klo. 21 ostamaan se anjovispurkki sillihyllystä!
Ruokasanastomies Jaakko Rahola tietää aika paljon sardiineista, anjoviksista ja sardelleista:
http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/a.html#anjo
http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/s.html#sard
Miksi luulet, että en tuntisi Raholan sanastoa?
niin huono valikoima, ettei anjovista löytynyt?
Joka kaupassahan on niitä abboja - jos nyt sellainen pohjoismaalaistyyppinen kelpaa.
Sardiinit löytyvät SÄILYKEHYLLYSTÄ eli huoneenlämmössä säilyvien kalasäilykkeiden osastolta.
Anjovikset ja janssonfileet (melko sama vaikutus ruoassa) löytyvät kaupan SILLIHYLLYSTÄ eli kylmässä säilytettävien kalasäilykkeiden osastolta.
Mkäli käytät ruokaan sardiinia, ripottele ruokaan hitusen enenmmän suolaa kuin ohjeessa on, koska anjovikset ovat sitä hirmu suolaista tavaraa.
Maku on erilainen, mutta varmaan ihan kelpo sekin ja silti välimerellinen.
kerrottu tuossa ylhäällä? Kaikuko täällä on noin paha?
Kiitos kaikille viesteistä! Eiköhän siitä ruoasta ihan hyvää sitten tule =)