ilmatieteenlaitoksen asenteellisuutta

Täytyy muistaa, että tämäkin vuosi on kymmenen lämpimämmän vuoden joukossa, vaikka La Niña -ilmiö on vaimentanut ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen vaikutusta, Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalo toteaa. (lainaus ilmatieteenlaitoksen sivuilta)

Siis La Nina vaimentaa ihmiskunnan aiheuttamaa ilmastonmuutosta, mutta ei sitä osaa mikä on luontaista. Mistä La Nina tietää mitä vaimentaa? Vai onko Alestalo sitä mieltä että kaikki ilmastonmuutos on vain ja ainoastaan ihmiskunnan aikaansaannosta?
13660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No kun ilmasto ei lämpenekään niinkuin on ennustettu on kova kiire keksiä kaikenlaisia selityksiä ja silloin saattaa sanoa sellaistakin, mitä ei ole loppuun asti harkittu. Alestalohan kunnostautui myös MOT -ohjelmassa änkyttäessään jostain lämmön karkaamisesta merien syyvyksiin.

Ilmatieteenlaitoksella on aika monta ilmastonmuutostutkijaa, joilta voisi loppua rahoitus, jos osoittautuu, että ovat tutkineet pelkkää "ilmaa", joten on pakko keksiä jotain, jolla voidaan pyristellä eteenpäin vaikkei lämpeneminen menekään mallien mukaan.

Äänestä

Toki on olemassa luonnollista ilmastonmuutosta, mutta luonnolliset säteilypakotetekijät johtaisivat viilenemiseen (Auringon aktiivisuus, kosmiset säteet jne) joten viime vuosikymmeninä nähty lämpeneminen ei ole luontaista.

Äänestä
  • Kaikki ilmaston lämpeneminen viime vuosikymmeninä on vain ja ainoastaan ihmiskunnan toiminnan tulosta? Kiistatta ja aukottomasti?

    Äänestä

  • mats petter kirjoitti:

    Kaikki ilmaston lämpeneminen viime vuosikymmeninä on vain ja ainoastaan ihmiskunnan toiminnan tulosta? Kiistatta ja aukottomasti?

    Eipä sille ole mitään muutakaan selitystä eli mitään luonnollista syytä löydetty.

    Äänestä

  • mats petter kirjoitti:

    Kaikki ilmaston lämpeneminen viime vuosikymmeninä on vain ja ainoastaan ihmiskunnan toiminnan tulosta? Kiistatta ja aukottomasti?

    Nillittäen ajateltuna ei ole olemassa yhtään mitattavaa asiaa maailmassa, joka riippuisi vain ja ainoastaan yhdestä tekijästä. Tässä on se perusta, jolle rakennetaan tällainen provokatiivinen kysymyksen asettelu:

    "Kaikki ilmaston lämpeneminen viime vuosikymmeninä on vain ja ainoastaan ihmiskunnan toiminnan tulosta? Kiistatta ja aukottomasti?"

    Eli jos tiputan juomalasin kädestäni metrin korkeudelta paljaalle betonilattialle, niin ei ole (nillittäen ajatellen) aukottomasti todistettavissa, että 1. juomalasi hajoaa tai 2. juomalasin hajoaminen johtui siitä, että irroitin otteeni.

    Arkielämän ihminen (siis joku muu kuin pelkän putkinäön omaava matemaatikko) voisi hyvinkin ajatella, että otteen irroittamisella lasista ja lasin hajoamisella on jotain tekemistä keskenään. Samalla tavalla kuin on kasvihuonekaasujen selkeällä lisääntymisellä ilmakehässä ja ilmakehän lämpenemisellä asiayhteys.

    Ilmasto"skeptikko" ei tätä yhteyttä jostain syystä kykene näkemään. En tiedä miksi.

    Äänestä

  • trtwrytryw kirjoitti:

    Eipä sille ole mitään muutakaan selitystä eli mitään luonnollista syytä löydetty.

    Olisiko auringolla jotain tekemistä asian kanssa?

    Mistähän johtuu aikaisemmat lämpötilan muutokset? Oliko ihminen silloinkin syyllinen. Polttiko kivikauden ihminen liikaa nuotiota ja ajettiiko vajaat tuhat vuotta sitten maastureilla kun silloinkin oli jopa pari astetta lämpimäpää kuin nyt. Entäs kylmyys ja nälkävuodet?

    Olisiko näihin kaikkiin lämpötilamuutoksiin kuitenkin "syyllinen" auringon aktiivisuudessa tapahtuneet muutokset ja siitä seuranneet pilvisyys-, ilmavirtaus- ja merien lämpötilamuutokset.

    Miksi nyt on kylmempää kuin esim. kymmenen vuotta sitten eikö sen hiilidioksidin pitäisi nostaa kiihtyvästi lämpöä?

    Äänestä

  • Kale kirjoitti:

    Te hörhöt olette naurettavia pellejä.

    Auringon aktiivisuus ei ole noussut viimeisen 50 vuoden aikana vaan aavistuksen verran vähentynyt. Mutta se väheneminenkin on ollut niin pientä, ettei silläkään ole yhtään mitään vaikutusta mihinkään. Auringon aktiivisuus vaihtelee eniten sen 11 vuoden sykleissä, ja niidenkin aikana vaihtelu säteilytehossa on alle yksi tuhannesosa.

    Vasta eilen kerrottiin taas vastaus viimeiseenkin kysymykseesi ja sitä on puitu tällä palstalla moneen kertaan. Mutta ei mene perille, miksi ei? Oletko vähän yksinkertainen? La Nina on hetkellisesti kumonnut osan ihmisen aiheuttamasta lämpenemisestä.

    Äänestä

  • evqervqevr kirjoitti:

    siitä, että haukottelu auttaa aivojen ylikuumenemiseen?

    Auringon aktiivisuusvaihtelu voi vaikuttaa maapallon ilmakehään (ja ilmastoon) muillakin mekanismeilla kuin puhtaasti TSI indeksin tai pilkkuluvun seuraaminen antaa olettaa, ks. esim:
    http://www.sciencedaily.com/releases/2008/12/081215121601.htm

    Ennen kuin nuo mekanismit tunnetaan en olisi varma ymmärrämmekö auringon luontaisen vaikutuksen maan ilmastoon.

    La Nina "kumoaa" ihmisen aiheuttaman vaikutuksen yhtälailla kuin El Nino "vahvistaa" sitä. Mutta on myös pidempiä luonnollisia syklejä kuten AMO ja PDO, jotka voivat vaikuttaa ilmastoon globaalisti.

    Äänestä

  • muuten tutkimuksen kirjoitti:

    Kai siinä aivot hieman lämpenevätkin, kun joutuu lukemaan aivottomien idioottien loputtomia hörhöilyjä tiedepalstoilla.

    Äänestä

  • vwerverwevwe kirjoitti:

    Kai siinä aivot hieman lämpenevätkin, kun joutuu lukemaan aivottomien idioottien loputtomia hörhöilyjä tiedepalstoilla.

    väsynyt retardi taas vauhdissa. Miksi hörhöilet?
    Hellitä nyt ihmeessä tahtia, että muiden aivot saavat välillä jäähtyä. Sinulla kun ei niitä aivoja ole, niin et voi tietää miten tuskastuttavaa se niiden lämpeneminen voi olla.

    Äänestä

Hauskin selitys suorin sanoin sanottuna mitä olen kuullut ja jota edelleen viljellään epäsuorasti sanottuna rivien välissä on:
"Tietysti ilmasto olisi lämmennyt jos se ei olisi kylmennyt"
Ja sitten seuraa niin liirumlaarum selityksiä mitä TUC:kin täällä hätäpäissään keksii kun ilmasto ei ole suostunut tottelemaan ennustettua lämpenemiskehitystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mats petter kirjoitti:

Täytyy muistaa, että tämäkin vuosi on kymmenen lämpimämmän vuoden joukossa, vaikka La Niña -ilmiö on vaimentanut ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen vaikutusta, Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalo toteaa. (lainaus ilmatieteenlaitoksen sivuilta)

Siis La Nina vaimentaa ihmiskunnan aiheuttamaa ilmastonmuutosta, mutta ei sitä osaa mikä on luontaista. Mistä La Nina tietää mitä vaimentaa? Vai onko Alestalo sitä mieltä että kaikki ilmastonmuutos on vain ja ainoastaan ihmiskunnan aikaansaannosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu