lukijoille ja kirjoittajille oikein rauhaisaa ja maukasta joulua hyvän jouluruoan merkeissä.
* Nyt lähden joulua viettämään palstalta, jo senkin vuoksi, koska täällä näin joulun allakin vallitsee antikristillistä henkä, Jeesuksen halventamisen merkeissä, vaikka Joulun Ruhtinas Jeesus on Jumalasta syntynyt ainutlaatuinen Isästä alkunsa saanut maailmojen Halitsija ja Valtias. Ja ennenkaikkea syntiseten Vapahtaja, juuri synnittömyytensä tähden oli Isän lähettämä syntisten sijaiskärsijä, ja jota tällä palstalla yllttävänkin monet halveksivat, yhtymällä ekivaarin alhaiseen Jeesuksen kunnioittamiseen, jota nimeomaan ei Jumalakaan suvaitse.
* Ymmärtämättä totutta siitä, että Jumala ottaa itsekkin meidän kunnioituksen ainoastaan Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta.
* Kieltämällä Jeesuksen jumaluuden, häpäisee myös Isän kunniaa.
* Kaiesta huolimatta joulurauhaa ekivaarille, myöskin, hänhän on vaan sokaistunut älylliseen jumaluusopilliseen harhaan, eikä siitäkään voi ketään tuomita, sillä sielunvihollinen tekee kaikkensa eksyttääkseen, jopa valitutkin.
* Koko palstalisille yhtälailla , jopa Pe.kulle myös, samoin poikalapselle, joulu on yhteinen, koko maailman juhla, Jeesus tuli jokaista varten, ja armo kuuluu kaikille, jääkää Hänen armolliseen suojaansa.
* Siunattua Uutta Vuotta 2009 :) Jospa ensi vuonna Uudessa Jerusalemissa???
* Huom! Poistun nyt palstalta, enkä enää vastaa kommentteihin myöskään! Nähdään ensivuonna, JHS?
Mohikaani_27 toivottaa kaikille
4
219
Vastaukset
- matiasson
Filippiläiskirje 2:1-2
"Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta,
niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset"
Filippiläiskirje 4:8
"Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;"
Kiitos sinulle Mohikaani_27 kuluneesta vuodesta palstalla. Evankeliumin totuutta ja Kristuksen Jeesuksen sanomatonta kirkkautta olet halunnut rohkeasti ja ilman vilppiä esille tuoda. Niin olen sinun viestisi ymmärtänyt.
Toivotan sinulle oikein rauhallista Joulun aikaa ja Hyvää Uutta Vuotta,
Jumalan Siunausta Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme!
Matiasson, veljesi samassa kilvoittelussa!- Ei ole helppoa
itsensä alttiiksi ja puolustaa Kristuksen kunniaa. Mahtaako Jeesus iloita mistään enempää kuin seuraajiensa uskollisuudesta?
Psalmi 101:6 ”Maan uskollisia minun silmäni etsivät, että he asuisivat minua lähellä.”
Hän luottaa niihin, jotka tekevät työtä miehuutensa täydessä voimassa ja myös yhtä hyvin niihin, jotka kulkevat ”sauvansa päähän nojaten” Hepr 11:21. Siellä missä Jumala näkee uskolliset kädet rukoukseen liitettyinä, Hän on saanut jalansijan ja siellä Hän tekee työtä
Seimen Lapsen syntymäjuhla nostaa mielemme siihen elävän toivon ihmeelliseen lahjaan, jonka Jeesus antoi syntymäpäivälahjana omilleen
1 Piet 1:3 ” Hän on uudeksisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta.”
Tähän toivoon me olemme kutsutut. Iloitkaamme ja riemuitkaamme sen vuoksi, että Jumalan käsittämättömästä armosta olemme päässeet kuolemasta elämään.
Rauhaisia joulun tunnelmia ja uuden vuoden vaihtumista sinne tiipiin lämpöön squawin kainalossa.
Palsta ei varmaankaan minnekään häviä, vaan jatkaa entiseen malliin......? :))
- frihet
Lepää veljeni Kristuksessa, näinä armon-vuoden viimeisinä päivinä.
Toivon Sydämmestäni siunatut pyhät perheellesi ja Herramme Jeesus Kristus valaiskoot meidän muidenkin sydämmiin joulu-iloa.
Armo on riittänyt tähän päivään ja uskossa luottaen, se riittää tulevillekin armon päiville. hyvää joulua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 59798
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111773- 45648
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla213578- 42543
- 52526
- 76523
- 22506
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82483Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37480