Isäni sai äidiltään perintönä taulun jonka on maalannut P.Heickell. sattuisiko jollain oleen tietoa maalaajasta? Onko tunnettu? Onko tehnyt arvokkaita töitä?
P.Heickell
6
7368
Vastaukset
- Jaska
Hei!
Mieheni on myöskin perinyt mummoltaan taulun, jonka on maalannut P.Heickell niminen taiteilija. Joko sinulla on tietoa tästä taiteilijasta? Tai tietääkö joku muu kyseisestä taitelijasta?- Tiina
Valitettavasti en ole löytänyt tai saanut mitään infoa kyseisestä taiteilijasta. Muita Heickeleitä kyllä löytyy netistä.
- gunart
Hei,
Paul Heickell oli taidemaalari Arthur Heickellin poika. Paul Heickell syntyi 1800-luvun lopulla ja kuoli nuorena, 1950-luvulla. Hän oli harrastelijamaalari ja työskenteli armeijan topografiaosastolla.
Paul heickellin parhaimmat työt voivat olla hyvinkin taidokkaita ja valoisia maisemia, mutta merkittävämpää rahallista arvoa niillä ei ole. Hän leikitteli kaltevuuksilla ja varjoilla ja kuvasi usein maisemamaalauksissaan latoja tai muita rakennuksia. Isänsä tavoin pojat Paul ja Torsten olivat tuottelijaita maalareita ja tauluja on liikkeellä suhteellisen paljon. Huutokauppahinnat vaihtelevat työn koosta ja tasosta riippuen n. 80-300 euron tietämillä.
Itse keräilen Heickellin taidetta ja voisin olla teidänkin töistä kiinnostunut. Perintötaulusta ei taida kuitenkaan tässä tapauksessa luopua, sillä ikävä kyllä, rahallista arvoa näillä hienoilla töillä ei juurikaan ole. Voin arvioida taulunne tarkemminkin mikäli lähetätte kuvan osoitteeseen [email protected]- eh
Kemigrafeina on vuosikymmenien kuluessa ollut hienoja henkilöllisyyksiä ja eräs heistä oli Paul Arthur Heickell (1893-1955). Hän tuli ensin Lilius & Hertzbergille 1911. mutta siirtyi ennen 1. maailmansotaa Pietariin Nevski Prospektin erääseen hienostoravintolaan kyyppariksi. Helsinkiin palattuaan kävi valokuvausopin Daniel Nyblinillä 1915-16 ja täydennysopin L & H:llä 1917-19 ja toimi Kuvateollisuus Oy:n kemigrafivalokuvaajana, esimiehenä ja asiakkaille esittelijänä 1920-39 ja viimeksi johti pv. pääesikunnan topografista karttaosastoa 1940-55. 1920-luvulla hän esiintyi "elävienkuvien " teatterin jousiorkesterissa. Hänen käsialaansa olivat eräät maalaukset taidekaupoissa ja hänen asiantuntemusta oli myös kuuluminen klubin rintamerkin palkintolautakuntaan.
"Jaa-a pojat, olis' vain yksi tunti päivässä töitä ja sekin olisi päivällistunti!" - lausahti 1938 Paul Heickell sympaattinen työtoveri ja hienovarainen johtaja, jonka valoisassa muistossa säilytämme! Sain sukulaisen "kuolinpesästä", yhden Paul Heickellin taulun. Taakse on merkattu vuosiluku: 1949. Sulkeisiin on merkattu: (Maisema Vihdistä?). Taulun mitat näillä kehyksillä 50cm x 38cm. Kehysten leveys 7cm. Olisitko mahdollisesti kiinnostunut tästä taulusta? ([email protected])
- ari25matti
onko muita kuin paul ja artur
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1193019EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351415- 1041259
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621027Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661007Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133998- 60927
- 41737
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22723Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta112681