Nainen ohjelmoitu pettämään?

Niinkö on?

http://www.uusisuomi.fi/viihde/46776-kaunis-nainen-on-”ohjelmoitu”-pettamaan

Tuo uutinen tuntuu mielestäni aika uskottavalta. Oma elämäni todistaa sen. Olen nimittäin mies, komeaksi sanottu (naiset ovat sanoneet), olen pitkä ja voimakas. Lisäksi olen juuri sellainen höpönassu ja holtiton pösilö, joista naiset tykkää. Ja, niin... Ne kauneimmat naiset ovat aina olleet minusta kiinnostuneita. Aina ne luokan ja koulun kauneimmat olivat kimpussani. Samoin pihapiirin kauneimmat nuoremmalla iällä. Työpaikan kauneimmat. Ja kaikkien muiden yhteisöjen kauneimmat. Jopa sukulaismiesten kauneimmat vaimot ovat olleet tyrkyllä. Uskomatonta. Ihan sama, minne menen, ne seksikkäät ja satumaisen kauniit alfanaaraat ovat kimpussani. Ja ne vielä rakastuvat itseeni epätoivoisesti. Ainoa pelastukseni on se, että minulla on kai jokin aivovamma tai henkinen sairaus niin, että en oikein välitä naisten seurasta. Homo en ole, mutta en oikein jaksa kriittisiä ja vihaisia naisia, jotka valittavat ja etsivät koko ajan ihannetta.

Mutta se on erikoinen tunne kun tajuaa saaneensa kauniin, älykkään ja ylpeän naisen satimeen, vaikka ei ole edes yrittänyt sitä. Ehkä se on vallantunnetta. Se on jotain uskomatonta. On vaan, ei osoita millään tavalla kiinnostusta ja silti nainen menee päästään sekaisin. Huh, että se on outoa. Ja muut miehet saavat tehdä minkälaisia temppuja tahansa, ne alfanaaraat eivät heistä kiinnostu. Eivät, vaikka mies kuinka yrittäisi. Ja minä poloinen pelkään niitä naisia, vaikka saisin valita kivoimman niistä uskomattomista pakkauksista.

36

940

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vänkyrä-nainen

      on kieltämättä just sellainen, johon itse tunnen vetoa. Mutta niin, petätkö itse sitten, eli päteekö nuo mietteesi toisinkin päin? Mä en meinaan oikein yhdy tuohon.

      • ap.

        Mitä vähemmän pelaan pelejä naisten kanssa, sitä parempi. :)))))))))

    • on.....

      naisen kirjoittama

      • ap.

        Minä olen nuori mies. Ja olen villinnyt naisia aina.

    • Kaunis Nainen

      Mua ei tippaakaan kiinnosta MIEHEN pärstä kerroin.
      Rumemmat miehet NE osaa sängyssäkin kuumeta - ei ole noussut meno päähän, niin kuin näkyy eräillä.

      • ap.

        mutta naisia näkyy kiinnostavan. Se on kai sitä, että kun ulkonäkö ylittää tietyn pisteen, niin se jotenkin "lumoaa" naisen.

      • vänkyrä-nainen
        ap. kirjoitti:

        mutta naisia näkyy kiinnostavan. Se on kai sitä, että kun ulkonäkö ylittää tietyn pisteen, niin se jotenkin "lumoaa" naisen.

        Luonne se on, joka villitsee. OOtko varma, ettei päde sinuunkin? :) Mua ainakin. Ihan sama vaikka miehellä ois säkki päässä, jos se vaan saa mut nauramaan ja se "holtiton" olo tarttuu muhunkin, niin ollan jo pitkällä.:-)

      • Kaunis Nainen
        ap. kirjoitti:

        mutta naisia näkyy kiinnostavan. Se on kai sitä, että kun ulkonäkö ylittää tietyn pisteen, niin se jotenkin "lumoaa" naisen.

        Totta, toisilla on taito "lumota" toisia.
        Persoonia on moneen junaan, mutta se ei tarkoita, että joka miestä ainakaan mie haluaisin n*IDA.
        Sitä kemiaa, virtaa, tunnetta, himoa, halua- Täytyy löytyä, että mut vois kellistää!!!!

        Katsoa saa muttei koskea! XD. Ihhailla saa muttei rakastua jne. D.

      • Papeete1
        ap. kirjoitti:

        mutta naisia näkyy kiinnostavan. Se on kai sitä, että kun ulkonäkö ylittää tietyn pisteen, niin se jotenkin "lumoaa" naisen.

        Mitä kauniimpi/komeampi mies, sen vähemmän se mua kiinnostaa. Kuvista voi katsella mutta irlissä ihastun enemmän rosoisempiin tyyppeihin.

        Todella koeman miehet tullessa pokaamaan, niin ohjaan sen pidemmittä puheitta suoraan ohi. En luota niihin yhtään.. tosin enpä mä luota minkäänmuunkaan näköisiin miehiin kovinkaan paljoa noissa asioissa mutta komeisiin nyt ei ainakaan :D

      • ap.
        vänkyrä-nainen kirjoitti:

        Luonne se on, joka villitsee. OOtko varma, ettei päde sinuunkin? :) Mua ainakin. Ihan sama vaikka miehellä ois säkki päässä, jos se vaan saa mut nauramaan ja se "holtiton" olo tarttuu muhunkin, niin ollan jo pitkällä.:-)

        mutta välillä olen aika tylsä. Jos olen väsynyt ja masentunut. Ja vaikka olisin kuinka suu mutrussa, niin rauhaa en naisilta saa. Olen jonkinlainen naismagneetti ihan sananmukaisesti. Hyvässä ja pahassa. En tajua, mikä se vetovoiman salaisuus on. Pakko sen on olla ulkonäkökin, koska olen kuulemma söpön näköinen myös. Siis iso ja vahva, mutta kasvonpiirteissä on hellyttäviä piirteitä myös ja naisen hoivaviettihän herää kaiken "suloisen" edessä. Ja jos olemuksessa on myös sellaista makuliinista voimaa ja ikään kuin uhkaa, niin se ja sen söpöyden tuoma ristiriita jotenkin kutkuttaa naisia. Niin uskon.

      • ap.
        Kaunis Nainen kirjoitti:

        Totta, toisilla on taito "lumota" toisia.
        Persoonia on moneen junaan, mutta se ei tarkoita, että joka miestä ainakaan mie haluaisin n*IDA.
        Sitä kemiaa, virtaa, tunnetta, himoa, halua- Täytyy löytyä, että mut vois kellistää!!!!

        Katsoa saa muttei koskea! XD. Ihhailla saa muttei rakastua jne. D.

        Mikä selittää sen, että saan aina naisen sydämen puolelleni? Aina.

      • ap.
        Papeete1 kirjoitti:

        Mitä kauniimpi/komeampi mies, sen vähemmän se mua kiinnostaa. Kuvista voi katsella mutta irlissä ihastun enemmän rosoisempiin tyyppeihin.

        Todella koeman miehet tullessa pokaamaan, niin ohjaan sen pidemmittä puheitta suoraan ohi. En luota niihin yhtään.. tosin enpä mä luota minkäänmuunkaan näköisiin miehiin kovinkaan paljoa noissa asioissa mutta komeisiin nyt ei ainakaan :D

        Kuulostat katkeralta. Tiedätkö, että tuollaiset naiset ovat kaikkein helpoimmin saatavissa? Siis jos vain haluaa. Tarttuu siihen katkeruuteen ja on myötätuntoinen, niin naps, peli on selvä. :)

      • Papeete1
        ap. kirjoitti:

        Mikä selittää sen, että saan aina naisen sydämen puolelleni? Aina.

        Mielikuvitus??

        Vaikutat todella feminiiniseltä eikä se ole kyllä yhtään hyvä ominaisuus miehessä.

        Tosin huomasin kyllä heti kupletin juonen muutei se mua nyt haittaa. Leikitään jotta voi edes muutaman viestin laittaa :DD

      • Papeete1
        ap. kirjoitti:

        Kuulostat katkeralta. Tiedätkö, että tuollaiset naiset ovat kaikkein helpoimmin saatavissa? Siis jos vain haluaa. Tarttuu siihen katkeruuteen ja on myötätuntoinen, niin naps, peli on selvä. :)

        Koita nyt skarpata. Mulla on hyvä mielikuvitus mutta ei sekään nyt ihan mihin tahansa riitä, jos sä joka viestissä olet niin ämmämäinen kuin olla ja voit, sekä paljastamalla provoiluintosi.

      • ap.
        Papeete1 kirjoitti:

        Mielikuvitus??

        Vaikutat todella feminiiniseltä eikä se ole kyllä yhtään hyvä ominaisuus miehessä.

        Tosin huomasin kyllä heti kupletin juonen muutei se mua nyt haittaa. Leikitään jotta voi edes muutaman viestin laittaa :DD

        mitään todistaa ja feminiininenhän minä olenkin monella tapaa. Komeat miehet ovat monesti sellaisia. Vähän homohtavia jne. Minuakin luullaan aina homoksi.

      • ap.
        Papeete1 kirjoitti:

        Koita nyt skarpata. Mulla on hyvä mielikuvitus mutta ei sekään nyt ihan mihin tahansa riitä, jos sä joka viestissä olet niin ämmämäinen kuin olla ja voit, sekä paljastamalla provoiluintosi.

        ämmämäinen jossain määrin. Sellaiseksi minua sanotaan monesti. Mutta, olen iso ja hyvän näköinen. Siinäkin luotan siihen, mitä minusta sanotaan, vaikka toki peilikin on hyvä apu.

    • Papeete1

      Oli väärin. Jutussa kyllä huomasit rajata että "kauniit".

      Eli kyse on kauniista naisista.

      En ole sittenkään samaa mieltä. Kauneuskin on hyvin epämääräinen asia, ja käytös koskee sellaisia jotka pitävät itseään kauniina eikä kunniallisuus yms kuulu niiden hyveisiin. Mun mielestä pettäjillä on _aina_ jonkimoisia itsetunto ongelmia joita ne yrittää lääkitä pettämisen avulla ts. saan munaa/pillua vierailta joten olen haluttava.

      Olen kyllä törmännyt naisiin jotka hakevat aina vaan parempaa saalista mutta ei ne kaikki mun mielestä nyt kauniin määrettä täytä (mun silmissä). Suhteettoman itserakkaita prinsessatautia potevia pikku narskuja ne kyllä ovat. Mutta niistäkään en usko, että ne pääsääntöisesti pettämisen kautta vaihtaa aina seuraavaan.

      Äh, ihan typerä lehtijuttu jossa on sekoitettu taas monia asioita kätevästi samaan soppaan eikä todellakaan voi yleistää. Suomessa ei ole välttis niin vahvana kuin jossain surkeammissa maissa mutta ainakin eläinmaailmassa (mihinkä ihminenkin kuuluu) naaras hakee hyvää kumppania turvatakseen jälkeläisille paremmat oltavat. Mutta ei ne sitä pettämisen kautta tee, koska jälkeläistä ei voi tehdä kuin kerran ja se on sitten siinä, joten pettämiset eivät sovi siihen kuvioon.

      Tietysti on miehiä ja naisia jotka pettävät, se on luonnekysymys. Komeat miehet ja kauniit naiset saavat enemmän tarjouksia ja jos he ovat luonteeltaan sellaisia että tarvitsevat pettämisen aiheuttamaa äksöniä, itsetuntoboostia ja lisäkiihotusta yms. elämäänsä eikä moraaliset asiat sekä tehdyt lupaukset/sopimukset rasita sielua eikä selkärankaa.

      Mun kokemuksen mukaan miehet pettävät n. 95% enemmän tai ovat ainakin 100% halukkaampia pettämään heti jos ja kun ne vaan löytävät suostuvaisen pettämiskumppanin, tai saavat huijattua jonkun luuleen että ovatkin sinkkuja tms.

      • Papeete1

        Waude.. jäi juttu kesken..

        "Komeat miehet ja kauniit naiset saavat enemmän tarjouksia ja jos he ovat luonteeltaan sellaisia että tarvitsevat pettämisen aiheuttamaa äksöniä, itsetuntoboostia ja lisäkiihotusta yms. elämäänsä eikä moraaliset asiat sekä tehdyt lupaukset/sopimukset rasita sielua eikä selkärankaa." *Niin sitten he ovat helppoja saaliita tuolla rintamalla, ja pettävät helposti. Niin ja se pettämismahdollisuus on heille myöskin kovin helppoa, kun tarjokkaita tyrkyttää itteään niille ovista ja ikkunoista.

      • ap.

        Kauniit naiset ovat juuri sellaisia itserakkaita ja kriittisiä ja kaipaavat jännitystä. Mutta ne raksatuvat mieheen myös ja rakastuneina ne on siedettäviä. Mutta kun taustalla leijuu pelko rakastumisen hiipumisesta (niinhän aina käy) ja naisen todellisen luonteen palaamisesta, niin sitoutuminen ei huvita. Se on suurimmaksi osaksi alitajuinen pelko.

        Naiset ovat feministejä jolleivat nyt ihan alistetuksi orjan asemaan halua.

        Ja sä et nyt millään suostu ymmärtämään että naisen täytyy pitää _itse_ itseään kauniina, ja sehän ei todellakaan ole välttämättä se oikea totuus. Eli sinun mielestäsi kaunis ei välttämättä kuulu kohderyhmään eikä omaa tuommoisia taipumuksia.

        Tuo on ihan täyttä typerää yleistystä jossa ei oteta mitenkään huomioon oikeastaan yhtään mitään päivänselvää muuttujaa.

        Estrogenin määrä vaikuttaa siihen kauneuteen. Se on tutkittu juttu. Ja estrogeeni vaikuttaa luonteeseen jne.

    • ...naisia

      Hieman karumman näköiset miehet ovat seksikkäitä ja osaavat käsitellä naisia paljon paremmin, kuin komeat muka "alfaurokset". Minulle itselle riittää se, että mies on talossa se joka määrää ja pitää mut kurissa, jos alkaa nössöilemään lentää pihalle tai joutuu kiertoon. :)

      Heh. Vitsihän tuo oli... mut kuitenkin. Alkoi vaan ahdistamaan tuo, että kauniit naiset pettää, eivätkä tavallaan voi sille mitään :( Itse olen mielestäni kaunis, mutta en ikinä haluaisi pettää miestäni.

      • ap.

        Naiset arvostavat enemmän karuja miehiä ja luottavat sellaisiin enemmän. Naiset valittavat minulleiin koko ajan kun en ole tarpeeksi rosoinen heidän mielestään. Mutta silti he rakastuvat ja monet vihaavat itseään sen takia ja syyttävät minua narsistiksi ja ties miksi pedoksi. Se on jännä ristiriita kun nainen toisaalta rakastaa ja toisaalta ei voi sietää miehen heikkouksia. Siitä tulee sellainen vaikutelma, että nainen on kadottanut jossain määrin järkensä valon.

        Buahahhahhaaa.. eih, mä tukehdun kohta nauruuni :DD

        Joo.. eiköhän tää nyt tältä erää riitä tästä :DD

      • ap.
        Papeete1 kirjoitti:

        Buahahhahhaaa.. eih, mä tukehdun kohta nauruuni :DD

        Joo.. eiköhän tää nyt tältä erää riitä tästä :DD

        asia huvittaa, eikä suututa.

      • Papeete1
        ap. kirjoitti:

        asia huvittaa, eikä suututa.

        Ai sä tarkotat sitä. Juu, ei se mua kosketa henkilökohtaisesti millään tavalla. En ole kaunis. Enkä pettäjä.

        Tässä huvittaa sun ilmeiset pyrkimykset :)

      • ap.
        Papeete1 kirjoitti:

        Ai sä tarkotat sitä. Juu, ei se mua kosketa henkilökohtaisesti millään tavalla. En ole kaunis. Enkä pettäjä.

        Tässä huvittaa sun ilmeiset pyrkimykset :)

        Mihin minä pyrin?

    • en päässy lukemaan linkkiä täl kännyl. Mut, tuo mitä itse kerroit, ni minä en halua uskoa, että kaikki naiset tai kaunottaret olis tollasia. Tekstissäsi oli paljon yhtymäkohtia omaan elämääni ja haluan uskoa siihen, et naiset on yhtä vilpittömällä mielellä varustettu kuin itse olen. Tykkään siitä, että sanotaan suoraan jos tykkää toisesta 'sillä tavalla', johon sit voi vastata suoraan kyllä tai ei. Kaikki 'emmä tiedät' ja muut epäsuorat vihjailut on mulle yhtä kuin ei. Vaikka tuolla ei nyt enää mitään muuta väliä ole kuin mun vitutus siitä tietoisuudesta, että naiset ei pysty taka-ajatuksettomaan kommunikointiin vieraan miehen kanssa. Kyllä sun on täytyny tulkita naisia väärin. Rivienvälistäluku ei oo muutenkaan terveen ihmisen touhuja.

      • ap.

        monta kertaa tulkinnut naisia väärin. En ole ajatustenlukija. Mutta kun tietynlaisia tapauksia sattuu tarpeeksi eteen (varmaan satoja tähän mennessä), niin kyllä se vaikuttaa aika selkeältä hommalta. Mutta saan aina naiset sekaisin, niin kuin tämä keskustelukin osoittaa. :D

      • ap. kirjoitti:

        tuo, et saat naiset sekaisin missä tahansa täytyy osittain johtua siitä, että joissakin asioissa naisilla on miehiä kovempi pätemisen tarve. Ja yks sellanen asia on oman viehätysvoiman testaaminen. Mutsiis, mä en väheksy yhtään tuota sun aloitusta, koska pidän tuota tilannetta mahdollisena.

      • siellä sekoilee?
        relaxed_eyes kirjoitti:

        Sun perässä ainakaan kukaan ole näyttäny juoksevan. T: avokkisi

      • ap.
        relaxed_eyes kirjoitti:

        tuo, et saat naiset sekaisin missä tahansa täytyy osittain johtua siitä, että joissakin asioissa naisilla on miehiä kovempi pätemisen tarve. Ja yks sellanen asia on oman viehätysvoiman testaaminen. Mutsiis, mä en väheksy yhtään tuota sun aloitusta, koska pidän tuota tilannetta mahdollisena.

        naiset ovat läheisyydessäni huolestuneita viehätysvoimastaan. El iovat selkesäti hermosntuneita ja haluavat käytöksellään ja olemuksellaan viehättää. Se on söpöä. Mutta naiset kyllä ovat aika krttiisiä myös minua kohtaan. Välillä tuntuu, että kaikki toiveet, loukkaantumiset, paha olo, katleruus, pettymykset ja muu mahdollinen kuona, mitä naisen sielussa on kohdistuu itseeni. Sen sijaan rumemmat miehet saavat olla ihan rauhassa. Minun pitäisi kuitenkin olla joku prinssi-pelastaja, vaikka ei minusta sellaiseen ole.

    • naurut heti näin

      aamupäivällä... Voi hyvänen aika sentään, mihin tällä aloituksella pyrit? Selkeä provo, mutta mä en ymmärrä ketä haluat provota ja mihin suuntaan? Sulla on sitten aivot narikassa perjantain kunniaksi :D :D

      • gjdsfag

        Se on hauskaa kun mies kirjoittaa noin, mutta silloin kun nainen kirjoittaa, hän on valitettavasti tosissaan. "Kaikki ongelmani johtuvat kauneudestani", byäää...

      • vai niin...
        gjdsfag kirjoitti:

        Se on hauskaa kun mies kirjoittaa noin, mutta silloin kun nainen kirjoittaa, hän on valitettavasti tosissaan. "Kaikki ongelmani johtuvat kauneudestani", byäää...

        sinun täytyy olla feminologian asiantuntija :D :D :D

    • Sä puhut mielelläsi kauniista naisista ja ei-niin-kauniista. Kauniit naiset (sulla saattaa olla aika laaja käsite tässä ja sekin vaikuttaa), joilla on kuitenkin vielä heikko itsetunto muilla alueilla, vaikka työssä, saattavat kokea voimakasta tarvetta saada sulta hyväksyntää "kauneuden" saralla. Jos kehut paljon naisia kauniiksi tai muuten susta on aistittavissa kauneuden palvontaa herättää naisissa kilpailuhalun ja sun tavoittelun tarpeen. Jos olet perinteisesti hyvännäköinen mies, se on ikäänkuin merkki siitä, että sinulle kelpaa vain kaunein. Naiset siis testaavat sitä, ovatko he kauniita ja vetovoimaisia sinun mielestäsi. Siitä voi tulla lähes pakkomielle, jos on tarve todistaa itselle jotain. Tämän he naamioivat itselleenkin "rakkaudeksi". "Mun on pakko saada toi siksi, koska olen niin rakastunut" saattaa tarkoittaakin: "mun on pakko saada tuo mies siksi, koska se todistaa, että olen kaunein". Toi jälkimmäinen vain kuulostaa niin kovin karulta, ettei sitä halua itsekään uskoa.

      Itse olen tullut kauan sitten immuuniksi "kaunis"- sanalle silloin kun se tulee tuntemattoman tai puolitutun suusta. Läheisen ihmisen suusta kuultuna se on kuitenkin aivan eri juttu...

      Luulenpa, ettei ulkonäkösi vaikuta niin paljon kuin luulet. Toki jotkut naiset ovat hulluna ulkonäöllisesti "täydellisiin" (itse ei näihin lukeudu, tykkään särmästä) mutta myös kauneutta ylistävillä miehillä, ns. rumillakin on aina kysyntää. Varsinkin naisten 20 ikäluokassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4493
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3294
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      41
      2926
    4. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      17
      2812
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2747
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2607
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2295
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2095
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1741
    Aihe